Olen

miettinyt sellaistakin, että miksi oikeastan n.s. panomies haluaa nussia niin montaa naista(siis paritteluikäistä ja vähintään säällisen näköistä naista) ja pitää heitä mahdollisimman paljon vakipanoverkostossaan nussittavanaan, vaikka hän ei heidän kanssaan lapsia teekkään kunhan vain nussia jyystää. Mutta selittyyhän tämä niin, että näin nusssien panomies yhtä lailla pystyy lisäämään oman geeniperimänsä suhteellista osuutta. Näin siksi koska mitä enemmän hän saa nussituksi naisa ja heitä jätetyksi, niin sitä vähemmäksi käy ne naisapajat joilta vähemmän agressiivisesti naisita tappelevat miehet voisivat saada itselleen säällisen oloisen naisen joka ei ole toisten miesten jättämä ja loppuun nussima.
33729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Panomiehet ovat tunnekylmiä. Ihan normaalia on etsiskellä oikeaa ja hankkiutua seksisuhteisiin ja yhdenillan juttuihin sinkkuillessaan. mutta jos elämäntapana on nusiia mahdollisimman paljon eri naisia niin onhan silloin ihan tosissaan ihminen tunteiltaan tärveltynyt. Panomiehellä kysymys on valloittamisesta, ei lopputuloksesta. Nussimistaan naisista vähät välittävät ja jos välittävät niin sitä tunnettaan eivät osaa käsitellä. Säälittävää seurattavaa panomiesten touhu. On eri asia pitää seksisuhteita samojen ihmisten kanssa saatikka pönkittää jotain tarvettaan valloittamallaaina uusi nainen . Itselleenhän yrittävät todistaa viehätysvoimaansa. Panomiehet näyttävät itsevarmoilta ja hommansa osaavatkin siis naisten kaatamisen mutta onhan huonon itsetunnon merkki.

Äänestä

Uskoisin että naiset ovat panomiehelle kuin herkulliset oluet: jos sellainen näyttäisi olevan tarjolla, niin se otetaan ja nautitaan senhetkisen mielihyvän vuoksi. Uusia laatuja ja makuja on vain mielenkiintoista kokeilla. Valitettavasti kuulun itse siihen joukkoon, jolla on mahdollisuuksia naisen mukaan saamiseen vain hitonmoisella moukan tuurilla. Suurin osa katsoo vain ohi ja aloitteisiin tulee paskaa palautetta niin suurella todennäköisyydellä, että harvana iltana viitsii lähteä sitä pilaamaan edes yrittämällä.

Äänestä
  • sellaisiakin miehiä jotka ovat vuosikymmeniäkin käyneet baareissa ja kaikki rahansa sellaiseen törsänneet, mutta eivät ole silti onnistuneet pyydystämään kertaakaan sieltä ainakaan mitään säällisen oloista naista itselleen.

    Äänestä

  • niitä----- kirjoitti:

    sellaisiakin miehiä jotka ovat vuosikymmeniäkin käyneet baareissa ja kaikki rahansa sellaiseen törsänneet, mutta eivät ole silti onnistuneet pyydystämään kertaakaan sieltä ainakaan mitään säällisen oloista naista itselleen.

    Panomiehiä ei kannata kadehtia. itse taidan kuulua sellaisiin. saan helposti naisen kuin naise ja lähes joka viikonloppu onkin joku matkassa, eri nainen. Ehkä hetkellinen mielihyvä voi olla mutta pidän tapojani ja elämääni säälittävänä. En edes kehtaisi kerto monenko naisen kanssa olen ollut en edes tiedä. Ja totta, jotain tunnekylmyyttähän tämä on...kun vaan käyttää toisia, toivottaa hyvät jatkot jne. Minä sentään ymmärän hävetä. ja voi kun osaisin tai uskaltaisin sitoutua niin elämäni olisi varmaan paljon rikkaampaa ja sisällölltään laadukkaampaa. ja tässä ku varmaan käy jossain vaihessa niin että maine on mennyttä sja sitten ei enää saa edes panoa, kunnon naisesta nyt puhunmattakaan

    Äänestä

  • panomies... kirjoitti:

    selvästi ehta panomies :D

    Äänestä

"loppuun nussima".

Ei se värkki nussimisesta kulu tai edes leviä. Itse asiassa vakituisessa parisuhteessa olevalla on paljon enemmän seksiä takanaan kuin satunnaisia suhteita harrastavalla.

Äänestä

  • Totta, parisuhteessa on enemmän seksiä kuin satunnaisia suhteita harrastavilla, joilla seksiä on pääsääntöisesti viikonloppuisin baaripokana. parisuhteessa seksiä saa sentään arkea ja viikonloppua myöten (jos siis toimiva ja nhyvä suhde). Sinkkuaikoina harrastin seksiä noin 3-4 kertaa kuukaudessa ja viikonloput menivät nimenomaan sänkykumppania hakiessa ja voi vittu mikä pettymys jos ei onnistanut. Usein kylläkin onnisti. Nuyt seurustenen ja seksiä huomattavasti enemmän. Seksuaalisuus on niin tärkeä osa ihmistä että sääli jos seksiä tarvii aina erikseen baarista hakea.....

    Äänestä

  • kk kirjoitti:

    Totta, parisuhteessa on enemmän seksiä kuin satunnaisia suhteita harrastavilla, joilla seksiä on pääsääntöisesti viikonloppuisin baaripokana. parisuhteessa seksiä saa sentään arkea ja viikonloppua myöten (jos siis toimiva ja nhyvä suhde). Sinkkuaikoina harrastin seksiä noin 3-4 kertaa kuukaudessa ja viikonloput menivät nimenomaan sänkykumppania hakiessa ja voi vittu mikä pettymys jos ei onnistanut. Usein kylläkin onnisti. Nuyt seurustenen ja seksiä huomattavasti enemmän. Seksuaalisuus on niin tärkeä osa ihmistä että sääli jos seksiä tarvii aina erikseen baarista hakea.....

    täällä on nyt miehet ottaneet osaa keskusteluun.....panomiehet itsekkin. Kertokaapa panomiehet onko teillä tunteita panemianne naisia kohtaan? Itse olen muutaman kerran lähtenyt saman panomiehen matkaan, ainoastaan seksiä hakemaan. Silloin minä olen käyttänyt panomiestä hyväkseni. Joskus kun panomiesten touhuja seurailee, niin vaikuttaa siltä että aina ei matkaan lähde mikään kapakan kaunotar....näyttää paremman puuteessa kelpaavan siis ihan tavallisen sorttinen nainen (aina ei kaunotar). onko tämä osoitus siitä, että pillu kuin pillu vai onko niin että panomies ei vi aina ylläpitää kovin korkeaa vaatimustasoa jos poantavaa haluaa. ja sitten, mikä siinä pelissä eli iskemisessä oikein viehättää? Itse en millään viitsisi aina alkaa alusta sitä iskemis-seremoniaa varsinkin kun lopputulos selviää vasta sen lähdetkö -kysymyksen jälkeen. Ja kiinnostaa myös että onko tavoitteena saada mahdollisimman paljon kokemuksia? ja mitäs jos matkan varrella on yksi kokemus yli muiden....jääkö panomies seksisuhteeseen siihen vai onko pakko vaan jatkaa kokemusten keräämistä?

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    On panomies -naisiakin olemassa, huomauttaisin keskustelun yksipuoliseen sävyyn viitaten. Naiset vaan hoitavat kaatonsa siistimmin kuin miehet. Miehet pitävät huolen, että varmasti nähdään että taas tuli yksi kaato. Naiset ovat ajattelevaisempia ja pitävät matalampaa profiilia. Ja nämä naisethan ei sitten ole huoria/lutkia ym. vaan ihan vastaavia kuin panomiehet, osat vain toisin päin. "panonaisena" voin sanoa, että minulla on tunteita, en ota yhtäkään miestä, johon en tosissaan tunne vetoa. Hankala osa on oikeastaan se, miten tekee selväksi että tässä ei nyt muusta ole kyse kuin seksistä....että voi jatkossa tavatessa moikata ja muulla tavoin hoitaa asian siististi. Panomiehet ovat sikäli tyhmiä, että he pokaavat baareista. Naiset ovat ovelampia, en minä ainakaan pilaisi mahdollisuuksiani tuleviin kaatoihini näyttämällä heille että tänään on tämän vuoro, ensi viikonloppuna jonkun muun jne. Turha olisi lähestyä enää miehiä jos panonaisen käytökseni olisi pistetty merkille.
    Jos ei liikenteessä oe yhtään miinua kiinnostavaa miestä, olen ennemmin ilman....en tyydy mihinkään, toisin kuin panomieheille kelpaa se toiseksi haluttavinkin......

    Äänestä

  • c3p_0 kirjoitti:

    ...Naisen emättimen muoto ja tiukkuus ovat olennainen osa naiseutta. Näin ollen silla on huomattava psykososiaalinen ja seksuaalinen merkitys....

    tämä asia kylläkään ole ainakaan mikään pelkkä fyysinen vitun venymisjuttu.
    Tarkoitin aloituksessa loppuun käyteteyllä ja nussitulla naisella nimenomaan sellaista naista joka on pyörinyt panomiesten nussittavana niin kauan että hän on jo lässähtänyt(ehkä jo iänkin vuoksi) ulkonäöltään sellaiseksi, että ei häneen enää kukaan mies voi ihastua(siis ainakaan naisena) eikä hänestä siis ole enää sellaiseksi naiseksi jonka kanssa joku mies voisi mahdollisesti lapsenkin hankkia.
    Toinen asia on sitten se, että monille miehille se on henkisesti iso juttu jos tietää naisen jo antaneen kaiken kauneimman nuoruutensa joidenkin toisten miesten hyväksi ja eduksi. Se voi olla liian iso kynnys alkaa olla enää tällaisen naisen kanssa, vaikka hän periaatteessa vielä olisikin jotenkin nussimakelpoinen ja omaisi vielä mahdollisuuden saada lapsiakin. Se kyllä lieventäisi tätä asiaa jos tietäisi naisen pyörineen maksullisena naisena, eikä kuitenkaan ihan kenen hyvänsä nussittavana alemman tason halpana katuhuoranakaan. Tällöinhän nainen ei olisi miesten antanut ilmaiseksi itseään hyväkseen käyttää, ja siten nainen olisi siinä mielessä säilyttänyt paremmin arvonsa.

    Äänestä

  • ei----- kirjoitti:

    sama juttu toisin päin. Panomiehet ovat yhden sortin mieshuoria joita myös naiset voivat käyttää hyväkseen. antaa vaan panomiehen uskoa, että hän sai kaadon niin saapahan seksiä näkemättä yhtään mitään vaivaa. naisten keskuudessa puhutaan aika paljon kuka on milloinkin kenenkin matkaan lähtenyt ja aika nopeasti alkaa samat miehet toistumaan. Nämä panomiehet ovat mäin naisnäkökulmasta lähinnä vitsejä, itsensä naurunalaiseksi tekemiä miehiä, joita naiset voivat silloin tällöin käyttää. Huoria ovat itsestään tehneet, luulevat olevansa varsinaisia miesten miehiä ja joka naisen unelmia vaikka ovat kyllä ihan muuta. Ei silti, hyvä kun heitäkin on, itse olen muutaman kerran tehnyt itseni tykö kun mieli tehnyt helppoa seksiä....Kukaan naine ei muuten ota vakavasti panomiehiä eikä omakseen ottaisi lainkaan. Ilmaisia käyttötavaroita naisille.

    Äänestä

  • panonainen kirjoitti:

    On panomies -naisiakin olemassa, huomauttaisin keskustelun yksipuoliseen sävyyn viitaten. Naiset vaan hoitavat kaatonsa siistimmin kuin miehet. Miehet pitävät huolen, että varmasti nähdään että taas tuli yksi kaato. Naiset ovat ajattelevaisempia ja pitävät matalampaa profiilia. Ja nämä naisethan ei sitten ole huoria/lutkia ym. vaan ihan vastaavia kuin panomiehet, osat vain toisin päin. "panonaisena" voin sanoa, että minulla on tunteita, en ota yhtäkään miestä, johon en tosissaan tunne vetoa. Hankala osa on oikeastaan se, miten tekee selväksi että tässä ei nyt muusta ole kyse kuin seksistä....että voi jatkossa tavatessa moikata ja muulla tavoin hoitaa asian siististi. Panomiehet ovat sikäli tyhmiä, että he pokaavat baareista. Naiset ovat ovelampia, en minä ainakaan pilaisi mahdollisuuksiani tuleviin kaatoihini näyttämällä heille että tänään on tämän vuoro, ensi viikonloppuna jonkun muun jne. Turha olisi lähestyä enää miehiä jos panonaisen käytökseni olisi pistetty merkille.
    Jos ei liikenteessä oe yhtään miinua kiinnostavaa miestä, olen ennemmin ilman....en tyydy mihinkään, toisin kuin panomieheille kelpaa se toiseksi haluttavinkin......

    hiihhiii!!!! Totta, panonaiset ovat niiiiiiiiin paljon panomiehiä fiksumpia. Panonaiset hoitavat asiansa niin, että ovat aina muiden silmissä kilttejä naapurintyttöjä, joka miehen unelmia. ja tosissaan käyttävät miehiä hyväkseen. ainoa ero taitaa olla, että panonaisen kaadot eivät tunne itseään halvoiksi koska panonaiset ovat emotionaalisesti niin lahjakkaita ja ottavat kuitenkin kulloisenkin partnerin huomioon niin, että kokemus jää miehllä hyväksi muistoksi. Panomiesten naiset taas usein kiroavat että miksi tuli sen panomiehen matkaan lähdettyä, koska on vaan kylmä panomies-paskiainen joka ei välitä kuka sitä pillua kantaa.

    Äänestä

  • hyvä naiset kirjoitti:

    Mitäs tapahtuu kun panomies ja panonainen kohtaavat ja päätyvät samaan sänkyyn? Se lienee melkoisen hekumallista seksiä?

    Äänestä

  • lautturi2 kirjoitti:

    niinpä, se on vähän kun kaksi ammattilaista:)

    Äänestä

  • panonainen kirjoitti:

    On panomies -naisiakin olemassa, huomauttaisin keskustelun yksipuoliseen sävyyn viitaten. Naiset vaan hoitavat kaatonsa siistimmin kuin miehet. Miehet pitävät huolen, että varmasti nähdään että taas tuli yksi kaato. Naiset ovat ajattelevaisempia ja pitävät matalampaa profiilia. Ja nämä naisethan ei sitten ole huoria/lutkia ym. vaan ihan vastaavia kuin panomiehet, osat vain toisin päin. "panonaisena" voin sanoa, että minulla on tunteita, en ota yhtäkään miestä, johon en tosissaan tunne vetoa. Hankala osa on oikeastaan se, miten tekee selväksi että tässä ei nyt muusta ole kyse kuin seksistä....että voi jatkossa tavatessa moikata ja muulla tavoin hoitaa asian siististi. Panomiehet ovat sikäli tyhmiä, että he pokaavat baareista. Naiset ovat ovelampia, en minä ainakaan pilaisi mahdollisuuksiani tuleviin kaatoihini näyttämällä heille että tänään on tämän vuoro, ensi viikonloppuna jonkun muun jne. Turha olisi lähestyä enää miehiä jos panonaisen käytökseni olisi pistetty merkille.
    Jos ei liikenteessä oe yhtään miinua kiinnostavaa miestä, olen ennemmin ilman....en tyydy mihinkään, toisin kuin panomieheille kelpaa se toiseksi haluttavinkin......

    kutsuisi itseäni panonaiseksi, vaikka kumppaneita on /-80 elämän aikana ollutkin. Ensinnäkin inhoan sanaa 'paneminen', koska se viittaa yhdyntään joka taas on mielikuvituksettomin osa seksiä. Toiseksi sama sana sisältää näkemyksen miehestä aktiivisena osapuolena (mieshän se on, joka aktissa _panee_). Se siis vahvistaa näkemystä miehestä aktiivisena ottajana ja naisesta passiivisena antajana.

    Kaiken kaikkiaanhan tässä ketjussa ei taas ole mitään järkeä. "Panna jyystää" ja "viedä pois markkinoilta". Hohhoijaa. Se nyt on jo käynyt selväksi että teille kelpaa vain nuori nainen, joten koska nuoruus on nopeasti katoava aika elämässä, naisen kannattaa panostaa ihan muihin asioihin kuin siihen että kelpaa ATM:ille. Esimerkiksi omaan seksielämäänsä (kas, kun on myös niitä miehiä joille kelpaa myös 30 v nainen) ja omaan mielihyväänsä. Yhden yön juttujen ei suinkaan tarvitse olla täysin tunteettomia eikä etenkään tosissaan jyystämistä. Minulla on ollut monia yhden yön kumppaneita, joiden kanssa on ollut _hauskaa_. Joistakin on tullut kavereita pitemmäksikin aikaa.

    Elämästä pitää nauttia, täällä ollaan vain kerran.

    Äänestä

  • 9+15=519 kirjoitti:

    Jos baarista pokaan ihan vaan seksin takia vento vieraan naisen, niin en voi kyllä mitenkään väittää että minulla nyt niin kovin lämpimiä tunteita olisi. Ei ne tuneet nyt ihan yhden illan aikana syty!!!!! Kyllä minä ihan just tasan panen ja seksin vuoksi yhden illan juttuja harrastan.

    Äänestä

  • lautturi2 kirjoitti:

    Mitäs tapahtuu kun panomies ja panonainen kohtaavat ja päätyvät samaan sänkyyn? Se lienee melkoisen hekumallista seksiä?

    Ei runsas kumppanien määrä ole tae laadusta. Moni panomies on kirjaimellisesti PANOmies.

    Äänestä

  • 39 kirjoitti:

    Jos baarista pokaan ihan vaan seksin takia vento vieraan naisen, niin en voi kyllä mitenkään väittää että minulla nyt niin kovin lämpimiä tunteita olisi. Ei ne tuneet nyt ihan yhden illan aikana syty!!!!! Kyllä minä ihan just tasan panen ja seksin vuoksi yhden illan juttuja harrastan.

    Oletko täysin sinut seksuaalisuutesi kanssa? Tulee mielikuva sellaisesta miehestä, joka ei pysty yhdistämään samaan henkilöön villiä seksiä ja hauskanpitoa kaverina. Kaltaisesi miehet menevät yleensä naimisiin alhaisen libidon omaavan naisen kanssa, koska halukas nainen tuntuisi heistä "likaiselta". Sitten he joko kärvistelevät puutteessa (tai semi-puutteessa eli saavat seksiä mutta vain "pimeässä peiton alla"-seksiä) tai menevät vieraisiin.

    Äänestä

  • 12+18?8121 kirjoitti:

    En minäkään kyllä voi sanoa, että minulla panojani kohtaan mitään tunteita olisi. Tottakasi seksiin kuuluu hellyys mutta se on seksiin liittyvää hellyyttä ja läheisyyttä, ei hellyyden tai läheisyyden tunnetta siihen naiseen jonka kanssa milloinkin sekstailen. On ihan eri asia tuntea hellyyttä jotakin ihmistä kohtaan kun antaa hellyyttä seksin yhteydessä. Minä olen valitettavasti panomies ja jollei joku nainen opeta miulle miten sitoudutaan, panomieheksi jään. Yhteen panooni olen tuntenut oikeasti lämpimiä tunteita ja hellyyttä, mitä pelästyin sen verran että hän on ja pysyy minulle ihmisenä jota en pysty "panemaan" koskaan. Mutta tämä on melkoinen poikkeus

    Äänestä

  • tamper69 kirjoitti:

    pystyt noin pitämään erillään nussimisen ja tunteet naista kohtaan. Minä en kyllä ole tuhonkaan oikein koskaan kyennyt. Ensimmäisen nuoruuden ihastukseni ja rakastumiseni menetin aikanaan kyllä juurikin siksi, kun se että häntä olis ruvemnnut nussimaan tuntui jotenkin liiaan raa-alta ja eläimelliseltä jutulta. Pimu oli tosihyvän näköinen lukiolainen ja aina huippuhyvin ja muodikkaasti pukeutunut.
    Jälkeenpäin kyllä tulin tietämään että tämä nainen olisi oikeasti kaivanut minultakin ainakin vähän härskimpää tai rasvaisempaa kohtelua juuri seksuaalisessakin mielessä.

    Äänestä

  • niin että------ kirjoitti:

    Mitä nyt sitten "tunteilla" tarkoitetaan. Kyllähän mulla on ollut sellaisia riehakkuuden, ilon ja hauskuuden tunteita, kun olen hymyssä suin telminyt vuoteessa muutaman yhden illan tai aamun iloksi sattuneen naisen kanssa, enkä ole noista ihmisistä persoonina mitään negatiivista ajatellut, päin vastoin. Enpä kyllä mitään kylmiä sitruunoita haluakaan viekkuuni. Ei se ole ollut mitään ryppyotsaista jyystämistä, vaan kahden ihmisen hauskanpitoa. Mutta jos "tunteet" tarkoittavat lähinnä rakastumista, niin sitten asia on toinen.

    Äänestä

  • 0404053 (m) kirjoitti:

    minä ymmärsin että tunteilla tarkoitetaan tässä jotain välittämistä ym. ????

    Äänestä

  • ?9? kirjoitti:

    minä ymmärsin että tunteilla tarkoitetaan tässä jotain välittämistä ym. ????

    tunteita ovat mm

    - ilo
    - suru
    - rakkaus
    - viha
    - inho
    - myötätunto
    - ylpeys
    - kaipuu
    - kunnioitus

    ...eli jos puhutaan ylestävästi tunteista, mutta ei tarkoiteta kuitenkaan kuin jotakin tiettyä tunnetta, niin parempi sitten määritellä se.

    Äänestä

  • huomaatko eron kirjoitti:

    tunteita ovat mm

    - ilo
    - suru
    - rakkaus
    - viha
    - inho
    - myötätunto
    - ylpeys
    - kaipuu
    - kunnioitus

    ...eli jos puhutaan ylestävästi tunteista, mutta ei tarkoiteta kuitenkaan kuin jotakin tiettyä tunnetta, niin parempi sitten määritellä se.

    Panomiehillä on aikansa ja kun aika alkaa käydä vähiin, siinäpähän ovat. Yksi kamuistani on panomies, elää ihmeellisessä kuvitelmassa että häntä kadehditaan sen vuoksi että hän saa naisen kun naisen matkaansa. Tosiasiassa kaverille en ole kehdannut sanoa, että välillä jopa hävettää kulkea hänen seurassaan, ettei minuakin pidetä samanlaisena. Olen vaan pikkuisen heittänyt ajatusta, että eikö kannattaisi ottaa joku nainen ihan pysyvästi ja lopettaa sekoilu.

    Äänestä

  • söölis kirjoitti:

    Panomiehet ja naiset ovat katkeria, petettyjä ja ikuisia pettäjiä. Käyttäkää heitä hyväksenne mutta älkää missään tapauksessa rakastuko!!

    Äänestä

  • hyvinkään pulu kirjoitti:

    Panomiehet ja naiset ovat katkeria, petettyjä ja ikuisia pettäjiä. Käyttäkää heitä hyväksenne mutta älkää missään tapauksessa rakastuko!!

    panomiesten vapaa-aika menee pillun perässä juoksemiseen. Tässä hommassa sulkevat itseltään mahdollisuuden muun laiseen elämään. Panomiesten sosiaalinen elämä on useimmiten aika köyhää, noita panoja kun ei voi oikein voi miksikään pysyviksi ihmissuhteiksi laskea. loppupeleissä taitavat olla melkoisen yksinäisiä ihmisiä.
    Huvittavaa panomiesten elämässä on se, että panojen taso laskee koko ajan. Sitä vaan ihmettelen, että miten teillä seisoo??? vai vahtaatteko vaan sitä pillua ja se riittää kiihokkeeksi? Kyllä minä MIEHENÄ tosiaan olen onnekas kun olen kerran kauniin saanut ja saman kaunottaren vierestä herään joka aamu. En voisi edes kuvitella saavani mitään kiksejä jos joutuisin vaan johonkin tavallaan tyytymään.

    Äänestä

  • onnekas:) kirjoitti:

    se kyllä on että jos on kerran sen mieleisen ja kauniin itselleen saanut niin kyllä sen kanssa voi elää vaikka lopun ikänsä, eikä siitä vanhempanakaan halua luopua ja uuteen vaihtaa.

    Äänestä

  • niin se---- kirjoitti:

    se kyllä on että jos on kerran sen mieleisen ja kauniin itselleen saanut niin kyllä sen kanssa voi elää vaikka lopun ikänsä, eikä siitä vanhempanakaan halua luopua ja uuteen vaihtaa.

    ja ennemmin kannataa nähdä vaivaa että löytää sen yhden ja ainoa saatikka käyttää aikansa vonkaamalla aina eri naista!

    Äänestä

  • siiski kirjoitti:

    ja ennemmin kannataa nähdä vaivaa että löytää sen yhden ja ainoa saatikka käyttää aikansa vonkaamalla aina eri naista!

    Panomiehet ja -naiset ovat kyvyttömiä ilmaisemaan itseään muulla tavoin kuin panemalla.

    Äänestä

  • opkos kirjoitti:

    Panomiehet ja -naiset ovat kyvyttömiä ilmaisemaan itseään muulla tavoin kuin panemalla.

    näi o! ja sinähän sen tiedät! Minä olen panomies ja täysin kyvytön suiis ilmaisemaan tunteitani. Ei ole kauaa aikaa kun tosissani rakastuin, vaan enpä kelvannut emännälle....ei sitä ihan heti seuraavalle panolle nyt niitä tunteita ilmaista eikä sitä seuraavallekaan, mutta sydän syrjälläni kuitenkin, rakastuneena ilman vastarakkautta. Olisin ollut valmis heittämään hyvästit panomiehen uralle tämän naisen takia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joskus---- kirjoitti:

miettinyt sellaistakin, että miksi oikeastan n.s. panomies haluaa nussia niin montaa naista(siis paritteluikäistä ja vähintään säällisen näköistä naista) ja pitää heitä mahdollisimman paljon vakipanoverkostossaan nussittavanaan, vaikka hän ei heidän kanssaan lapsia teekkään kunhan vain nussia jyystää. Mutta selittyyhän tämä niin, että näin nusssien panomies yhtä lailla pystyy lisäämään oman geeniperimänsä suhteellista osuutta. Näin siksi koska mitä enemmän hän saa nussituksi naisa ja heitä jätetyksi, niin sitä vähemmäksi käy ne naisapajat joilta vähemmän agressiivisesti naisita tappelevat miehet voisivat saada itselleen säällisen oloisen naisen joka ei ole toisten miesten jättämä ja loppuun nussima.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu