Tahtoisin kuulla mielipiteitänne tästä meidän tilanteesta, vaikka luulenkin tietäväni vastauksen.. Tilanne siis tämä:
Olen 23-vuotias, mieheni 25 ja meillä on vuoden ikäinen lapsi. Ollaan oltu yhessä nelisen vuotta. Rakastan miestäni edelleen todella paljon, mutta hän ei tunnu enää olevan ollenkaan se sama henkilö johon silloin aikoinaan rakastuin. Lapsemme oli pitkään suunniteltu ja todella toivottu ihan molemmin puolin ja puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen meillä menikin ihan hyvin. Oli ihanaa katsoa kuinka mies rakasti leikkiä lapsensa kanssa, pitää minua hyvänä ja vieläpä edes jollain tapaa osallistua kotitöihin vaikka minä aina olenkin suurimman osan tehnyt.
Noh, mies joutui työttömäksi 9kuukautta sitten eikä sillä ole mitään intoa hankkia uutta työtä. Olen niin miljoonat kerrat sanonut että yritä nyt ettiä niitä ja se vaan sanoo että turha ettiä kun ei niitä kuitenkaan ole. Itse olisin tahtonut olla vielä vuoden kotiäitinä ja mennä sitten opiskelemaan, se olisi haaveeni. Tällä hetkellä tulemme siis toimeen sossun tuilla (mikä hävettää minua niin sanoinkuvaamattoman paljon) koska mies ei JAKSA VAIVAUTUA etsimään uutta työtä! Kaiket päivät istuu tietokoneella pelaamassa ja jos yritän sanoa että tule nyt leikkimään lapsesi kanssa niin raivostuu. Lapsen hoito ja kodin kunnossapito, siivoilut, ruuanlaitot yms, on kokonaan minun vastuullani, ehkä silloin tällöin ukko siivoaa mutta silloinkin siitä on pitänyt huomauttaa että laitas nyt toi tyhjä maitotölkki roskiin ja pyyhi noi leivänmurut mitä jätit pöydälle. Joka ikinen yö se olen minä joka herää jos lapsi itkee, mies vaan kääntää kylkeään ja nukkuu tyytyväisenä, aamuisin olen todella väsynyt, pahimmassa täpäuksessa olen saanut kantaa lasta parikin tuntia keskellä yötä ja moneen kertaan anon mieheltä että saisinko mä nyt pliis hetken levätä jos tekisit lapselle aamupalaa ja olisit sen kanssa. Ja joka ikinen aamu mies raivostuu että miksei HÄN ikinä saa nukkua aamuisin, miksi mulla pitäisi siihen olla oikeus? Vaikka MINÄ olen se joka herää yöllä ja mies nukkuu niin myös MINUN pitäisi jaksaa nousta aikaisin aamulla ja antaa miehen nukkua vielä vähän lisää!
Lisäksi sillä palaa pinna melkein joka asiassa, jos lapsi esim. vähän kiukuttelee ja itkee, niin alkaa tiuskimaan ja puhumaan tosi rumasti lapselle, tyyliin : Olisit pentu kerrankin hiljaa, sä et muuta tee ku huudat. Ja aamuisin se on myös tosi kiukkuinen mua kohtaan, tiuskii ja haukkuu vaikka en ole mitään tehnyt, sietäis olla kiitollinen ku olen hoitanut kaiken ihan yksin, vaan ei, aina mussa on jotain valittamista. Olen monta kertaa sanonu sille miten väärin se kohtelee mua ja lasta mutta se ei ota sitä tosissaan, syyttää vaan kaikesta mua kun mä vaan valitan! Totta helvetissä valitan kun se ei tee yhtään mitään! Ravaa aina jossain kavereidensa kanssa ja jättää mut yksin lapsen kanssa jatkuvasti, mä jos haluan mennä kavereiden kanssa esim. kahville tai leffaan niin siitä pitää neuvotella suunnilleen kuukautta ennen mutta se voi lähteä ihan noin vaan.
En enää jaksa, oon niin loppu, tiedän että mua ja lasta kohdellaan tällä hetkellä tosi huonosti, varsinkin jos molemmat on kotona ni pitäishän meidän tehdä samalla lailla asioita, hoitaa lasta ja kotia yhtä paljon mutta nyt kaikki jää mulle. Oon miettiny että ehkä ois vaan viisaampaa jo lapsenkin kannalta jäädä yh:ksi, menisin töihin ja hankkisin meille kunnon elämän, tuntuu että jos nyt jään tänne niin meijän elämä ei muutu mihinkään, ollaan sossupummeja loppuelämä ja sitä en halua (mies ei siis meidän suhteen aikana ole ennenkään ollut kovin innokas käymään töissä, ihme että oli tuolla noinkin kauan, ja joo, en tiedä miksi edes oon ruvennu olee sen kanssa) Mutta mulla on niin ristiriitaiset tunteet! Rakastan miestäni todella paljon edelleen mutta silti en enää jaksa kun se kohtelee meitä noin. Tiedän että sekin rakastaa meitä ja jos me erottaisiin, se olis sille tosi kova paikka. Mutta siis pelkään sitä kaipuuta mikä siinä tulee..Ja entä jos se olisikin virhe? Jos se saisikin töitä ja alkaisi kohtelemaan meitä kunnolla? On ihan hirveetä rakastaa ja samalla tietää että olisi parempi olla yksin!
Olisiko kellään mielipiteitä? Ja mitään arvosteluja en ainakaan halua, kiitoooos!!
Olen 23-vuotias, mieheni 25 ja meillä on vuoden ikäinen lapsi. Ollaan oltu yhessä nelisen vuotta. Rakastan miestäni edelleen todella paljon, mutta hän ei tunnu enää olevan ollenkaan se sama henkilö johon silloin aikoinaan rakastuin. Lapsemme oli pitkään suunniteltu ja todella toivottu ihan molemmin puolin ja puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen meillä menikin ihan hyvin. Oli ihanaa katsoa kuinka mies rakasti leikkiä lapsensa kanssa, pitää minua hyvänä ja vieläpä edes jollain tapaa osallistua kotitöihin vaikka minä aina olenkin suurimman osan tehnyt.
Noh, mies joutui työttömäksi 9kuukautta sitten eikä sillä ole mitään intoa hankkia uutta työtä. Olen niin miljoonat kerrat sanonut että yritä nyt ettiä niitä ja se vaan sanoo että turha ettiä kun ei niitä kuitenkaan ole. Itse olisin tahtonut olla vielä vuoden kotiäitinä ja mennä sitten opiskelemaan, se olisi haaveeni. Tällä hetkellä tulemme siis toimeen sossun tuilla (mikä hävettää minua niin sanoinkuvaamattoman paljon) koska mies ei JAKSA VAIVAUTUA etsimään uutta työtä! Kaiket päivät istuu tietokoneella pelaamassa ja jos yritän sanoa että tule nyt leikkimään lapsesi kanssa niin raivostuu. Lapsen hoito ja kodin kunnossapito, siivoilut, ruuanlaitot yms, on kokonaan minun vastuullani, ehkä silloin tällöin ukko siivoaa mutta silloinkin siitä on pitänyt huomauttaa että laitas nyt toi tyhjä maitotölkki roskiin ja pyyhi noi leivänmurut mitä jätit pöydälle. Joka ikinen yö se olen minä joka herää jos lapsi itkee, mies vaan kääntää kylkeään ja nukkuu tyytyväisenä, aamuisin olen todella väsynyt, pahimmassa täpäuksessa olen saanut kantaa lasta parikin tuntia keskellä yötä ja moneen kertaan anon mieheltä että saisinko mä nyt pliis hetken levätä jos tekisit lapselle aamupalaa ja olisit sen kanssa. Ja joka ikinen aamu mies raivostuu että miksei HÄN ikinä saa nukkua aamuisin, miksi mulla pitäisi siihen olla oikeus? Vaikka MINÄ olen se joka herää yöllä ja mies nukkuu niin myös MINUN pitäisi jaksaa nousta aikaisin aamulla ja antaa miehen nukkua vielä vähän lisää!
Lisäksi sillä palaa pinna melkein joka asiassa, jos lapsi esim. vähän kiukuttelee ja itkee, niin alkaa tiuskimaan ja puhumaan tosi rumasti lapselle, tyyliin : Olisit pentu kerrankin hiljaa, sä et muuta tee ku huudat. Ja aamuisin se on myös tosi kiukkuinen mua kohtaan, tiuskii ja haukkuu vaikka en ole mitään tehnyt, sietäis olla kiitollinen ku olen hoitanut kaiken ihan yksin, vaan ei, aina mussa on jotain valittamista. Olen monta kertaa sanonu sille miten väärin se kohtelee mua ja lasta mutta se ei ota sitä tosissaan, syyttää vaan kaikesta mua kun mä vaan valitan! Totta helvetissä valitan kun se ei tee yhtään mitään! Ravaa aina jossain kavereidensa kanssa ja jättää mut yksin lapsen kanssa jatkuvasti, mä jos haluan mennä kavereiden kanssa esim. kahville tai leffaan niin siitä pitää neuvotella suunnilleen kuukautta ennen mutta se voi lähteä ihan noin vaan.
En enää jaksa, oon niin loppu, tiedän että mua ja lasta kohdellaan tällä hetkellä tosi huonosti, varsinkin jos molemmat on kotona ni pitäishän meidän tehdä samalla lailla asioita, hoitaa lasta ja kotia yhtä paljon mutta nyt kaikki jää mulle. Oon miettiny että ehkä ois vaan viisaampaa jo lapsenkin kannalta jäädä yh:ksi, menisin töihin ja hankkisin meille kunnon elämän, tuntuu että jos nyt jään tänne niin meijän elämä ei muutu mihinkään, ollaan sossupummeja loppuelämä ja sitä en halua (mies ei siis meidän suhteen aikana ole ennenkään ollut kovin innokas käymään töissä, ihme että oli tuolla noinkin kauan, ja joo, en tiedä miksi edes oon ruvennu olee sen kanssa) Mutta mulla on niin ristiriitaiset tunteet! Rakastan miestäni todella paljon edelleen mutta silti en enää jaksa kun se kohtelee meitä noin. Tiedän että sekin rakastaa meitä ja jos me erottaisiin, se olis sille tosi kova paikka. Mutta siis pelkään sitä kaipuuta mikä siinä tulee..Ja entä jos se olisikin virhe? Jos se saisikin töitä ja alkaisi kohtelemaan meitä kunnolla? On ihan hirveetä rakastaa ja samalla tietää että olisi parempi olla yksin!
Olisiko kellään mielipiteitä? Ja mitään arvosteluja en ainakaan halua, kiitoooos!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja lisäykseksi vielä että ero tuntuisi varsinkin siitä syystä erittäin pahalta että meillä on myös niitä hyviä hetkiäkin milloin kaikki on ihanaa ja murheet unohtuu, mutta niitä huonoja hetkiä on kyllä huomattavasti enemmän. Silti sitä vain toivoo että jos tää tästä johonkin muuttuis vaikka välillä sitä on kyllä tosi vaikea uskoa, mies kun on muutenkin sellainen että ei meinaa saada mitään aikaan.. Mutta rakastan sitä silti ja ero tuntuu tosi ahdistavalta koska tiedän kuinka tulisin kaipaamaan..Ja siinä samalla ero tuntuisi myös parhaalta vaihtoehdolta, varsinkin se että jos menisin töihin ja saisin taloudellisen tilanteen kuntoon ja pystyisin elämään lapsen kanssa ns. normaalia elämää. Miestä en aio ruveta elättämään, enkä myöskään menisi vielä töihin jos jäisin sen kanssa sillä tosiaankin haluaisin olla vielä lapsen kanssa kotona, mielestäni äideillä on siihen oikeus. Tuntuisi pahalta mennä töihin niin että mies olisi lapsen kanssa, koska itse tahtoisin olla kotiäitinä ja mielestäni yksivuotias on vielä aika pieni päiväkotiin. Joten siis en varmaankaan menisi töihin jos olisin miehen kanssa. Yh:na olisi pakko mennä jotta pärjäisin taloudellisesti ja toisaalta se myös houkuttaisi kun nyt tää elämä vaan junnaa paikallaan..Mutta on tosiaan niin vaikeaa tehdä se päätös erosta kun rakkauden määrä on kuitenkin valtava!
niin mihinkä tarkalleen ottaen haluaisit kommentteja? Jos et sied arvostelua, niin vähän vaikea ehdottaa esim asumiseroa joksikin aikaa. yritit ilmeisesti vain selkeyttää ajatuksiasi kirjoittamalla tänne.
Sinä olit päättänyt, että olet vielä vuoden kotiäitinä ja sen jälkeen menet opiskelemaan. Mies tietenkin elättää.
Sinä et halua, että mies jää kotiin hoitamaan lasta, etkä siksi itse mene töihin.
Sinä voisit kuitenkin mennä töihin, jos otat eron. Elintaso on sinulle tärkeää, jopa tärkeämpää kuin lapsesi kotihoito, vaikka koit hänet liian pieneksi tarhaan.
Kaikkein tärkeintä sinulle näyttää olevan raha ja se, että sitä on paljon.
Miestä et elätä, mutta miehen pitää elättää sinut.
Häpeät miehesi työttömyyttä ja sosiaalituilla elämistä.
Epäilen, että mies on kokenut itsensä vain raha-automaatiksi sinulle. Hän tietää, miten häpeät hänen työttömyyttään ja sitä, että hän ei pysty elättämään perhettään. Ehkä hän on masentunut siitä ja ei saa enää mitään aikaiseksi.
Se, että ennen oli paljon lapsen kanssa ja nyt huutaa, kertoo siitä, että jostain syystä hän on muuttunut. Tietenkään lasta tai vaimoa ei saa kohdella huonosti, mutta olisiko mies palanut loppuun kanssasi kotona ja työttömänä ollessaan sinun vaatimuksiesi kanssa?
tuli tiukkaa asiaa. Miksi et sinä vuorostaan olisi vuoden ajan töissä ja mies saisi kokeilla koti-isänä olemista? Sen jälkeen lapsi olisi tarpeeksi vanha päivähoitoon ja voisit itse lähteä opiskelemaan ja mies töihin. (Töihin kyllä pääsee, jos on halua; työvoimakoulutus on erittäin hyvä vaihtoehto ellei töitä ala löytyä.)
Vaikuttaa siltä, että kyseessä on sinun näkökulmastasi nyt valtataistelu. Yksinhuoltajana suostuisit menemään töihin, mutta jos mies haluaa säilyttää perheen niin ehtona on että hän käy töissä ja sinä saat olla kotona. Tuskin kuitenkaan imetät enää, joten ei ole mitään syytä miksi osat eivät voisi olla vuorostaan toisin päin.
Ja vielä yksi näkökulma: kirjoitit ettei mies ole ennenkään ollut kovin innokas käymään töissä. Miksi kävisi, jos sossusta saa rahaa ja kotona ei tarvitse kuin pelata? Kun hän joutuu kantamaan vastuun kotitöistä ja lapsesta niin se saattaa vauhdittaa hänen kasvamistaan aikuiseksi.
Jos mies on väkivaltainen tai edes kovaotteinen lasta kohtaan niin se tietysti muuttaa asian. Silloin velvollisuutesi on lähteä ja tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö.
Haloo älkää nyt viitsikö!
Eksyksissä nimimerkille vastaukset on tulleet henkilöiltä joilla on varmasti erilaisia kokemuksia, eivät ole jaksaneet ajatuksen kanssa lukea mitä on sattunut, rivin sieltä toisen täältä. Minun sympatiani ovat sinun puoellasi, "eksyksissä".
Teillä on olleet molemmilla omat toiveet, mies on varmasti ajatellut että hän huolehtii oman osansa mutta kun työ loppui ja pettymys oli suuri niin ei sitten osaa hakea töitä, ei jaksa? Tässä tilanteessa molempien epäitsekkyys laskeutuu rakentavaksi voimaksi. Hän varmasti tietää mitä toivoit, sinä tiedät hänen toiveensa se on hyvä ja ehkä hän pettyi itseensä sen vuoksi, ettei voinut toteuttaa teidän perheenne unelmaa, on masentunut, Sitähän miehesi ON!. Hän on äärimmäisen masentunut koska hermostuu herkästi.... ei jaksa asettua tekevään rooliin... Helppo pakokeino oon yrittää tehdä itsenä "poissaolevaksi".
Minä itse sairastuin suorittavan paineen alla masennukseen ja siinä hetkessä ainoa pakotie oli todellakin paeta! Ajatukset on niin solmussa ettei sitä tiedä itsekään ja sitä sitten vaan esimerkiksi istuu koneella pelaillen tms. Se on nykyään helppo pakotie. Valitettavasti. Minun oma tieni on ylöspäin ja kun olen päässyt vauhtiin niin uotan yhä enemmän itseeni. Kymmeniä vuosia sitte sama pakotie olisi ollút se että mies lähtee metsätöihin muutamaksi kuukaudeksi... Meidän nykyajan miehet on tosi hämmentyneitä siitä että kehitys on tapahtunut niin niin nopeasti. Ne ei sitä tiedosta mutta se näkyy juuri tässä esim kun työt loppuu niin (on aina tehty töitä) lamaannutaan täysin. Rakas tiedän aika tarkkaan mitä miehesi käy nyt käpi, se ei ole helppoa, itse asiassa näyttää vahvasti että kysymys on tästä;
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,5866
On ollut julkkiksiakin miss suomesta lähtien jotka ovat kertoneet saaneensa helpotusta lääkkeistä ja elämä jatkuu hyvin. Mutta sinä SINÄ yksin et voi ehkä hoitaa tätä läheistäsi. Hän vaikuttaa sairaalta, et voi kertoa hänelle ehkä suoraan mutta sairastuneita on monia.
VOIMIA TEILLE KOKO PERHEELLE!!!!
**Miksi et sinä vuorostaan olisi vuoden ajan töissä ja mies saisi kokeilla koti-isänä olemista? **
Jos ap:n mies on noin välinpitämätön lapsen hoidon ja huolehtimisen suhteen, kuka hullu uskaltaisi sille lapsen jättää kokopäiväisesti?!!?
No, tuota, jos uskoo ap:n tarinan niin "Miestä et elätä, mutta miehen pitää elättää sinut. "
Kuulostaa hieman yksinkertaisen lukijan kirjoitukselta.
_> "Lapsen hoito ja kodin kunnossapito, siivoilut, ruuanlaitot yms, on kokonaan minun vastuullani"
Eli miestä masentaa kun on valmiiksi hoidettu koti ja lapsikin hoidetaan, ja sitten naisen pitäisi vielä elättääkin mies, ettei se vaan koe itseään alistetuksi ja masennu? Mikä vitun luuseri on miehestä tullut? Kyllä sopiikin tuntea masennusta ja alemmuutta, koska äijä ei edes yritä, säälii itseään ja lohoaa sohvalla, eikä tee mitään. Kyllä uskon, että se alkaa tuntua itsetunnossa ja masentaa, mutta ihan aiheesta. Suurin osa "masennuksesta" nykyihmisellä tulee ihan aiheesta: eletään huonosti, ei jakseta yrittää, itsesääliä on vaikka koko maailmalle jakaa, jokainen vastoinkäyminen nujertaa, surua ei saisi olla, koska sekin on aina heti masennusta, menetysksiä ei saisi kokea ja jos kokee, ei pysty muuhun.
Niin, lapsi oli pieni ja olisikin hyvä olla kotona, ja miehen kuuluisikin elättää, kun ei kerran lastakaan sen vastuulle voi jättää: nimittäin lapsen hoito on TYÖTÄ missä pitää osallistua oma-aloitteisesti, kantaa vastuuta 24h/7, tehdä kotitöitä jne. Mitenkäs tuollaisen pikkupojan harteille jättää lapsen? Joo, MIEHEN hoitoon lapsen voisikin jättää, työtä se on sekin, ja mennä itse töihin, mutta se vaatisi ihan oikean miehen. Siis joka pystyy ja kykenee. Toi ei pysty eikä kykene.
"Kaikkein tärkeintä sinulle näyttää olevan raha ja se, että sitä on paljon. "
No, en ole samaa mieltä, nimittäin sosiaalituilla ei välttämättä ole mitenkään paljon rahaa ja aika kauanhan tuo on sitä sietänyt. Sen lisäksi onhan se perseestä, että kaksi aikuista asuu kodissa, mutta toisen velvollisuus on siitä huolehtia (ja miestä yleensä pitäisi ylimääräisesti kiitellä ja se on ihme: että hoitaa OMAA kotiaan?!!) ja kaksi aikuista tekee lapsen tähän maailmaan (kyllä, miestäkin siinä on tarvittu) mutta vain toisen pitää siitä vastata, muuten on rahan ahne ja itsekäs. Mies voisi kokea itsensä raha-automaatiksi, jos olisi ollut sellainen, mutta todennäköisesti kyse on tavallisesta taatelin tallaajasta, jota tuskin voi raha-automaatiksi kutsua: vaikka töissäkin kävisi, tulot olisivat todennäköisesti normaalit. Jopa raha-automaatiksi pitää olla jotain takana, eli rahaa. Ei siihenkään hommaan inisemällä pääse.
"Ehkä hän on masentunut siitä ja ei saa enää mitään aikaiseksi. "
Vittu, samanlainen luuserinynny ja kukkaispoika kun nykyajan miehet ylipäätään. Mihinkään ei enää pystytä, osa on sentään keksinyt laiskuudelleen ja osaamattomuudelleen jonkun aatteet kuten "en ole työn antajan orja" ja sitten ollaan sossun orjia. Miehet on nyt niin alistettuja, kun mitään pitäisi tehdä ja tosiasia on, että kun verrataan, - ja hehän itse vertaavat mielellään, että ennen naiset oli kotona jne. niin eihän nykyajan mies joudu juuri mitään tekemään, vaikka tekisikin!
Kyllä tuollainen laiskuus ja pasiivisuus varmaan alkaa masentaa... Mutta ei sillä jätkällä mikään masennus ole. Äidin tissiä itkee, kun ei osaa asioihin tarttua.
Ja en, en ole vanha. Mutta kattonu vaan tätä, kun naisen pitäs olla mieskin nykyään. Jos tulee kova paikka, se on mies, mikä on polvillaan ja itkee, kun tulee työttömyyttä, se on mies, mikä ei keksi miten selvitään, kun tulee vastoinkäymisiä, se on mies, mikä juoksee syliin turvaan. Voi vittu, että vituttaa! Joku lesbo-femakko menee sanomaan jonkun mielipiteensä ääneen, niin se on mies joka itkemällä itkee ja valittaa, kun heitä sorretaan, eikä puhutaan lähimainkaan mistään sortoon verrattavasta edelleenkään.
Kyllä muakin masentaisi, jos olisin noin totaali luuseri. Onneksi mulla on munat. Miehiltä niitä ei tunnu enää löytyvän.
Ja joo, joo, alkakaa nyt vielä itkemään, miten se on "naisten vikaa kun ne ei anna ja on ilkeitä ja pippeli on kurtussa" nyyh, nyyh... Joo, menkää kellariin ja hakekaa ne oikeat miehet sieltä tilalle. Kiitos.
> Onneksi mulla on munat. Miehiltä niitä ei tunnu enää löytyvän.
Oliko tämä kirjoittaja nyt sitten mies vai nainen ? :D
Kuullostaa siltä, että miehesi on masentunut. Ehkä hänen olisi hyvä käydä mt-toimistossa tai lääkärissä. Masennus vie ihmisen toiminta ja aloitekyvyn. Tämän takia miehesikään ei kykene työnhakuun vaan passiivisena pelailee kotona. Ehdottaisin, että hakeudut itse työelämään ja vie lapsenne vaikka osa-aikaiseen hoitoon. Kotiäitiys on ollut haaveesi, mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan ja suunnitelmat menevät uusiksi. Se on vain elämää!