en voi kertakaikkiaan syyttää itseäni mieheni petturimaisesta käytöksestä. Jokin vika minussa sitten oli kuitenkin kun en riittänyt, kuten kaikissa hänen nykyisissä, olleissa ja tulevissa naisissa. Jotkut miehet nyt vaan omat ihan pihalla myös omasta elämästään. Eipä se kovin hyvältä tuntunut ensimmäisellä kerralla, eikä vielä kolmannellakaan, kun kiinni jäi. Kaikki mihin olit uskonut ja luottanut, kuvitellut että on jotain yhteistä ja arvokasta, kun kerran oikein naimisissa ollaan niin kuvittelin että onkin jotain sitoutumista jne. EI se kaikille riitä... Kyllähän sitä miettiin, että mikä minussa oli vikana, kun en riittänyt.Miksi normaali perhe-elämä ei riittänyt? Minäkin tyhmänä ajattelin että kun olet alttarilla luvannut uskoa, toivoa ja rakastaa, että se riittää, mutta ei se riitä jos toinen tekee mitä haluaa...kene kanss haluaa. Toista ei voi omistaa, eikä toisen luonnetta voi muuttaa. JOs ihminen ei itse koe tarvetta muutokseen niin turha siinä on roikkua....Karua mutta totta. Ero ja uusi elämä. Ei helppoa mutta siitä selviää kun on pakko ja eipä tartte olla onneton enää toisen takia.
ei vikaa
pintake
6269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Just tuon takia en mene koskaan uudelleen naimisiin (olen siis kerran ollut). Ero tulee, jos
on tullakseen, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei. Ei siinä papinaamenet mitään merkitse.
Totta on ettei toista voi muuttaa eikä pidäkään muuttaa. Jokainen on mitä on. Mutta ihan oikeastiko kuvittelit, että kun papin edessä on tahdottu ja luvattu jotain, se riittää? Mitä itse teit parisuhteen eteen? Minusta on turhaa syyttää vain sitä pettänyttä osapuolta. Eikö voi myöntää itselleen, että jotain vikaa on ollut, kun toinen löysi paremman? Ja kun tiedostaa ne vikansa, voi seuraavassa suhteessa toimia toisin. Elämä on ikuista oppimista, myös virheistä.
"elämä opettaa"
Harvinaisen typeriä ja hyökkääviä kommentteja!
Tietenkään papin aamen ei mitään takaa, mutta siltikkin se on iso asia että mennään naimisiin. Ja mistäs helvetistä sinä tiedät alkuperäisen kirjoittajan vuodatuksesta, onko hän tehnyt tai jättänyt jotain tekemättä oman parisuhteensa eteen. Työnnä se syyttävä sormi sinne omaan perseesees! Ja jos yhtään luit alkuperäisen kirjoituksen, hän todella miettii tekikö hän jotain väärin.
Voimia alkuperäiselle kirjottajalle. Itse kans läpikävin aikanaan kipeän avioeron. Luulin ex-miestä omien sanojensa mukaan rehelliseksi, hän selitteli vakuuttavasti yhtä ja teki täysin toista. Tokihan meillä oli omat napinamme, niinkun jokaisella parisuhteessa olevalla.
Kun vyyhti alkoi selvitä minulle kaikessa karmeudessaan, olin aivan shokissa. koko 5 vuoden suhteen aikana mies oli mennyt miten tykkäsi, helppoahan se oli, kun tein tuolloin vaan yötyötä. Kaikki ympärillä tiesi miehen touhuista, paitsi minä joka hymyilin vaan niin hölmön rakastuneena, liekkö kaikki ylenpalttiset huomionosoitukset, kukkapuskat ja pikkulahjat sitten olleet vaan hyvitystä hänen omasta huonosta omastatunnostaan? Mene ja tiedä?
Joka tapauksessa, aloin ihmettelemään montaa asiaa, pikkasen pengoin, ja koko ajan alkoi tulla kaikkea ihmeellistä vastaan, sain myös muutaman yhteisen tutun avautumaan, loppuen lopuksi kohtasin miehen, kysyin suoraan asioista mitä olin saanut selville, ja tietty tää klassinen "sä oot ihan vainoharhainen", "kuin sä voit edes kuvitella" -läppää. Annoin miehen selitellä, kuuntelin rauhallisesti sitä raivoamista ja kuinka valheita peiteltiin uusilla valheilla. Kun loppuen lopuksi "löin todisteet pöytään" ja käskin lopetaa sen roskan puhumisen, vaan totuutta tiskiin... Mies yht´äkkiä vaihtoi tyyliä ja hän alkoi vetää sitä itkevää, katuvaa ja säälittävää roolia.
No, en minä sitä enää jäänyt katsomaan. Pakkasin siltä seisomalta laukun ja muutin ystävättäreni luokse asumaan, kunnes sain oman asunnon. Ja kyllä tuo ex-mies itkeskeli ja uhkaili itsensä tappamisella vielä vuosi lähtöni jälkeen.
Sen verran räikeästi mies käytti vuosien aikana hyväkseen hyväuskoisuuttani, etten nähnyt mitään syytä ottaa henkisesti uudelleen nokkiini palaamalla takaisin.
Nyt olen taas uusissa naimisissa, ollut jo 7 vuotta ja päivääkään en vaihtaisi pois. Toivon vaan ettei koskaan tarvitsisi läpikäydä samanlaista episoidia kun ensimmäisen miehen kanssa. Ja olenkin moneen otteeseen mieheltäni pyytänyt, että jos alkaa se ruoho näyttää vihreämmältä siellä aidan toisella puolella, niin jättää minut ensin ja menee sitten miten tykkää. Toivottavasti sitäkään päivää ei koskaan tule.
Vielä kerran voimia, ja se elämä kyllä hymyilee taas jossain vaiheessa.Tiedän ettei ole helppoa keräillä niitä sirpaleita kokoon, miettiä ja keksiä vastauksia kaikkeen mitä on tapahtunut, ja miksi niin ylipäänsä pääsi käymään. Muista antaa itsellesi kunnolla aikaa surra.
voin vastata, että en todellakaan uskonut pelkän aamenen riittävän, mutta mielestäni jos menee naimisiin tuli jollakin tasolla edes olla sitoutunut siihen asiaa, miksi muuten mennä naimisiin jos ei ole edes rahasta kyse?
Minä voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, olleeni hyvä vaimo, niin hyvä kun voi olla. Mies ramppasi vieraissa, minä otin eron ja ex haluaisi edelleen jatkaa kanssani, minä en halua. Tuskimpa hän parempaa on löytänytkään...
Jaa-a olisi varmaan pitäny lihota lasten takia, jättää työelämä ja harrastukset ja rupsahtaa oikein kunnolla, lopettaa miehen huolien kuuntelu ja seksin antaminen ja kodin hoitaminen niin olisi mies pysynyt tyytyväisenä.
Sun tekstissä puhuu terve itsetunto ja jalat maassa-asenne, jolla pärjää kyllä tulipa elämässä eteen mitä tahansa.
Noin vaikean kokemuksen jälkeen ihminen helposti katkeroituu ja ottaa ennakkoasenteen sen seuraavankin kohtaamisen varalle. Sinä et niin tee, olet päässyt jo kuuluvasti niin hyvään tasapainoon itsesi kanssa. Onnea vaan siihen uuteen kohtaamiseen! Sehän saattaa lymytä vaikka jo huomisessa päivässä... :)
noita iänikuisia kotkotuksia siitä, että petetyn pitää katsoa peiliin voi helevata sentään. Siis jos joku pettää niin oli suhde millainen tahansa niin se päätös pettämisestä on täysin sen pettäjän vastuulla ja johan se on ziljoona kertaa todettu että jotkut miehet pettää vaikka olisi kotona millainen prinsessa, kotiäiti, rakastajatar, puoliso tahansa.
Kertakaikkiaan alkaa tympiä tämä, että petetyssä olisi jotain vikaa tai ei olisi yritetty tarpeeksi. Taitaa olla pettäjä joka tänne sellasta tulee väittämään. Kun ja jos suhteessa on vaikeeta olla, niin vaikeeta että pettäminen alkaa näyttää hyvältä vaihtoehdolta niin terve ihminen toimii niin, että joko ensin kertoo ja rautalangasta sen puolisolle vääntää jos ei muu auta, että nyt ollaan tilanteessa jossa on joko ero tai parannus tultava. Raukkamainen ihminen ja munaton mies hoitaa asian niin, että pettää.
Toki on näitä tilanteita, että puoliso on yrittänyt kaikin keinoin kertoa tyytymättömyydestään (mielestään), mutta se vaan ei mene perille. Terve ihminen lähtisi kokeilemaan pariterapiaa kun kommunikaatio on hukassa puolison kanssa.
Ihan miten vaan väännetään niin pettäjä on aina pettäjä ja petetty on petetty, turha siinä on alkaa syytellä sitä petettyä. Suhteeseen tarvitaan aina kaksi ja pettäjä on pettämisellään osoittanut, että suhteessa on vain yksi eikä hänellä ole mitään aikeita tilannetta muuksi muuttaa.
Minua on petetty ja on aika helvettiä ollut, tiedän omat virheeni ja tiedän, että olisi pitänyt kuunnella ja olisi pitänyt uskoa, mutta ei siinä mikään enää auta jos toinen on päättänyt pettää ja sitä kautta vielä siirtää suhteen päättämispäätöksen sille jota petetään. On muuten helvetin vaikeaa avioliitosta lähteä ihan tosta noin vaan ja varsinkin, kun se toinen tahallaan siirtää vastuun päätöksestä sille siinä tilanteessa heikommalle. Olisin itse toivonut, että puolisoni olisi varannut ajan pariterapiaan, olisi ollut läsnä ja olisi todella halunnut sitoutua, mutta ei, hän päätti ratkaista asiat juuri kuten niin monet pettäjät..
Ap, perässä tullaan..voimia