kanssa juteltuani jäin tuumaamaan erästä seikkaa... Onko siinä loppupeleissä mitään eroa, onko se pettävä osapuoli avio- vai avoliitossa? Olkoonkin, että avoliitossa eletään samalla tavalla, on lapsia, taloja, omaisuutta... Mutta kuitenkin jotain puuttuu: merkki sitoutuneisuudesta siinä mielessä, että papinaamen tai maistraatissa käynti on jäänyt tekemättä? Aivan kuin ovi olisi jotenkin raollaan kaiken aikaa...?
Kaverini tuumasi, että mitäs hän sitten sitä miettisi, pitäisikö toisen parisuhdetta kunnioittaa, jossei asianomainenkaan sitä ole kunnioittanut sitoutumalla toiseen avioliitolla.
Kaverini tuumasi, että mitäs hän sitten sitä miettisi, pitäisikö toisen parisuhdetta kunnioittaa, jossei asianomainenkaan sitä ole kunnioittanut sitoutumalla toiseen avioliitolla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai avioliitolla sitä osoitetaan sitoutumista? Kyllä ihmiset tekee keskenään sitoutumisen toisiinsa ja se tapahtuu aivan yhtä samoin oli liitto mikä hyvänsä. Tahdosta se on kiinni. Outo ajatusmaailma, että avoliitossa olevat on vapaata riistaa vai? Sinänsä mielenkiintoista, että tuohon tapaan ajattelevia on varmaan pilvin pimein vai onko?
78% taitaa olla tätä maata.
En nyt pohdi asiaa sen syvällisemmin. Sanon vain sen miltä asia ensi tuntumalta kuulostaa.
Sillä ei mielestäni ole mitään eroa, onko sanassa av(i)oliitto i-kirjainta vai ei. Sillä sen sijaan on, onko liitossa lapsia. En mahda mitään sille, että pidän pettämiseen syyllistyvää pienten lasten isää/äitiä paljon pahempaan asiaan syyllistyvänä kuin sellaista, joka elää lapsettomassa liitossa.
Monilla on tilanne että lapsentulo vaan jostakin itsestä riippumattomasta asiasta johtuen viivästyy tai ei vaan onnistu koskaan.
Onko näille sitten vähemmän pahaa puolisonsa huijaaminen?
Lapsi ei jotenkin liity vanhempien luotettavuuteen vähänkään. Lapsi on vaan helppo selitys esim miksi
ei erota ja lapsen selän taakse menevät aikuiset on kyllä oikeasti aika surkeita pakoilijoita.
Ei lapsi menetä äitiä tai isää jos vanhemmat eroavat usein on oikein hyväkin lapselle kun vanhemmat pitävät toisiinsa etäisyyttä.
Pettäminen on elämäntapa ihan siinä kun pettämättömyyskin, omia valintoja molemmat ja pääasia että itse niistä valinnoista kannetaan vastuu eikä syytetä muita, ketään ulkopuolista tai perheenjäsentä, edes avo/avio tai anoppia.
Ei se vieras nainen tai mieskään kai raiskaa, jos raiskaa asia on eri.
Kirjoitit että kysymys on omista valinnoista. Niin juuri. Huomaa lisäksi että puhuin "pienistä lapsista" enkä mistä jälkikasvusta tahansa. Äiti ja miksei isäkin joka asettaa jonkun uuden ihastuksensa lastensa edelle syyllistyy kyllä pahempaan kuin sellainen joka asettaa tämän vain puolisonsa edelle. Ja eron hyödyllisyydestä lapsille en kyllä myöskään ole tippaakaan samaa mieltä.
No mitä pienempi lapsi sitä vähemmän siihen vaikuttaa vanhempien yhdessäolo.
Teinit ja leikkiikäset ottaa jo mallia ja ne katselee ja vertaa kuinka kavereiden vanhemmat toimii.
Pienen lapsen kanssa helpommin pärjääkin yksin ja rahaa kuluu sen muksun menoihin vähemmän.
Edelleenkin olen sitä mieltä että pettäminen on tapa joka ei miksikään muutu. Vastuunottoa kannattais opettaa nille muksuille jo heti alkuun eikä pakenemaan. Nekkuun lyömistä en opettais.
Ero on monessa avioliitossa ihan lastenki hyväksi kun kaksi ääliöaikuista varmaan näyttää enempi kun pahalta ja pelottavalta jonku vaahtosammuttimen kokosen silmin.
Itse oon 39v mies ja yh ollut jo 4vuotta. Hetkeekään en kadu eroomista ja ihan täysillä koitetaan
pojan kanssa normaalia elämää elää, vaan näin ilman naisen ja äidin paikalla oloa.
Puhun siis omasta kokemuksesta joillain on erilaisia kokemuksia mulla tälläinen.
Parisuhde on parisuhde. Seurustelukumppanin pettäminen on mielestäni yhtä paha kuin kihlatun, avopuolison tai aviopuolison pettäminen.
Jos mielumin elää villinä ja vapaana sinkkuna, niin kuka sen estää? Miksi pitää olla suhteessa ja pettää? En käsitä määrätyn ihmistyypin hinkua parisuhteeseen ylipäätään.
Ja sitten on niitä, jotka omissa polttareissaan vielä "viimeisen kerran vapaana miehenä" paneskelevat vierasta naista, ilmaista tai maksettua, kun eivät mielestään ilman papin aamenta ole sitoutuneita. Tuskin nämä ovat 100% sitoutuneita sen jälkeenkään, pahoin pelkään... Sitoutuminen kun on mielentila, jonka kanssa byrokratialla ja seremonioilla on vain vähän tekemistä.
Ei se papin aamen mitään muuta, tulee mahdollisuus ottaa laillisesti toisen sukunimi. En näe muuta eroa näissä. Ja itse olen avioliitossa. tunnen useita pareja jotka eivät ole naimisissa tai ovat olleet kymmeniä vuosia avoliitossa ja sitten vasta mennään naimisiin. Ja AINA on ollut kyse lapsesta, nainen on tullut raskaaksi ja halutaan perheidylli, yhteinen sukunimi.
En koe sitä niin että ovi olisi jotenkin raollaan, nykypäivänä ihmiset kokevat avioliiton kaikkine hössötyksineen (vaikka ei itse hössöttäisi niin AINA löytyy joku äiti, anoppi tm joka "sekoaa") jotenkin raskaana ja rasittavana extrana. Lisäksi on erilaisia aatteita, jotka sotii sitä vastaan.