Kertoa vai

Sanon heti, että tiedän kyllä, ettei tämä ei ole mikään vakava asia siihen verrattuna, millaisista tapauksista ihmiset täällä yleensä kertovat. Koska kuitenkin olen yhden kysymyksen suhteen joutunut kiistelemään erään tuttuni kanssa, pistän sen kysymyksen tänne pohdittavaksi, jos vaikka joku sanoisi siitä jotain nerokasta.

Kysymys on siitä, kuuluuko ja jos kuuluu, niin mihin pisteeseen asti, iskuyrityksen kohteeksi joutuneen olla lojaali iskijäänsä kohtaan. Tarkoitan tällaista tilannetta: ajatellaanpa että minulle tai puolisolleni käy niin, että esimerkiksi pomo työpaikalla alkaa osoittaa ilmiselviä kiinnostuksen merkkejä: lähettelee tekstiviestejä outoon aikaan, pyytää matkaseuraksi vaikka voisi matkustaa yksinkin, antaa liian hienoja lahjoja syntymäpäivänä jne. Sitten eräänä päivänä hän rohkaistuu ja kysyy suoremmin, olisiko kiinnostuksen kohde hänestä kiinnostunut. Tähän hän saa kuitenkin vastaukseksi kohteliaan kieltäytymisen, joka ei johda mihinkään välirikkoon (joten periaatteessa yritys voisi uusiutuakin). Torjutuksi tultuaan hän pyytää, ettei hänen iskuoperaatiostaan kerrottaisi kellekään - ja nimenomaan ei iskettävän puolisolle. Kuuluuko mielestänne normaaliin kohteliaisuuteen luvata, että asia pysyy salassa ja kenties pitääkin salaisuus? Vai oletteko sitä mieltä, että parisuhteessa elävien on jaettava keskenään kaikki tuonluonteiset asiat ja viis veisattava siitä, mitä joku kolmas osapuoli asiasta ajattelee - yrityksen tehdessään tämä ottaa sen riskin että yritys tulee julki eikä voi vaatia ketään sitä salailemaan. Jos asia luvataan pitää salassa, eikö tavallaan käy niin, että osapuolilla on silloin yhteinen salaisuus, joka on solmittu asiasta tietämättömän puolison selän takana? Ei siis taatusti vakavimman laatuista pettämistä ainakaan, mutta onko pettämistä kuitenkin?
17783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

on jokaisella ihmisellä ja se tarkoittaa, että ihmisellä on jotain omaa ja sen hän voi pitää omanaan.Tarkoitan, että tottakai jotain asioita on, joita ei muille tarvitse/kannata kertoa.Eri asia on mitkä koet kuuluvan parisuuhteessa kertomisen arvoiseksi asioiksi.Jokainen parisuhde on omanlaisensa ja näinollen ei kukaan voi kertoa muutakuin omat mielipiteensä siitä miten itse toimis. Minun mielestä sellaiset asiat mistä vois tulla "härkäsiä" kannattais kertoa heti niin se ei vaikkuttaisi epäilyttävältä, jos joskus jotenkin tulis ilmi.Parisuhteen ehdoton kulmakivi(eräs niistä) on REHELLISYYS.

Äänestä

koska se herättäisi vaan turhia epäilyksiä. Kuittasin asian huumorilla, ja ehdottelijan oli helppo perääntyä. Koska en ole asiasta koskaan kenellekään kertonut eikä siitä ole sen koommin puhuttu, niin olin ihan täysin jo unohtanut koko asian. Vain kirjoituksesi sai minut edes muistamaan tuon episodin.

Äänestä
  • Varmasti ihan järkevästi toimittu ja huumorilla ratkeaa usein asia kuin asia. Kysäisen kuitenkin vielä: Pyysikö pomosi sinua vaikenemaan? Jos kukaan ei pyydä olemaan hiljaa, asiahan titeysti jää kertojan omaan harkintaan. Kun mainitsin, että olen kiistellyt asiasta, niin se kiista liittyy juuri siihen, onko tuollaisen ehdotuksen tekijän vaikenemispyyntö millään tavoin velvoittava.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Varmasti ihan järkevästi toimittu ja huumorilla ratkeaa usein asia kuin asia. Kysäisen kuitenkin vielä: Pyysikö pomosi sinua vaikenemaan? Jos kukaan ei pyydä olemaan hiljaa, asiahan titeysti jää kertojan omaan harkintaan. Kun mainitsin, että olen kiistellyt asiasta, niin se kiista liittyy juuri siihen, onko tuollaisen ehdotuksen tekijän vaikenemispyyntö millään tavoin velvoittava.

    vaikenemaan asiasta. Mitäs tuosta, sattuuhan noita. Lupasin pysyä hiljaa, ja olen siis pysynyt. En ole koskaan kertonut kenellekään. Ennen kuin nyt!

    Äänestä

  • Yksi alainen kirjoitti:

    vaikenemaan asiasta. Mitäs tuosta, sattuuhan noita. Lupasin pysyä hiljaa, ja olen siis pysynyt. En ole koskaan kertonut kenellekään. Ennen kuin nyt!

    Tuota minä teissä naisissa ihmettelen suuresti, en niinkään asiasta kertomatta jättämämisestä / kertomisessa, vaan että pitää olla lojaali iskijälle..?? En ymmärrä..

    Äänestä

  • Tuulet ei heiluttele kirjoitti:

    Tuota minä teissä naisissa ihmettelen suuresti, en niinkään asiasta kertomatta jättämämisestä / kertomisessa, vaan että pitää olla lojaali iskijälle..?? En ymmärrä..

    olisi hyödyttänyt?

    vakavakin puoli. Jos kyseessä on esimiesasemassa oleva, kyse on tarkkaan ottaen seksuaalisesta häirinnästä. Ainakin jos kokee sen ahdistavana ja on altavastaajana. Kyse taitaa vain olla asianomistaja rikoksesta, eli työtekijän olisi nostettava syyte ja hankittava luotettavat todisteet.

    Esimiehen tekemä moka on siis aikamoinen, ehkäpä salailun tarve liittyy siihen? Asianomistajan on siis itse harkittava oliko pomon moka niin paha, että on aihetta se riitauttaa tai muutoin nostaa esille?

    Äänestä

  • Yksi alainen kirjoitti:

    olisi hyödyttänyt?

    on aivan eri asia jättää ketomatta siksi, kun siitä ei saa itse mitään hyötyä kuin siksi, että on lojaali iskijälle!

    Äänestä

  • sdf765757 kirjoitti:

    on aivan eri asia jättää ketomatta siksi, kun siitä ei saa itse mitään hyötyä kuin siksi, että on lojaali iskijälle!

    Ei tässä se ole olennaista, ketä kertominen hyödyttää, vaan tietysti se, ketä KERTOMATTA JÄTTÄMINEN HYÖDYTTÄÄ! Se hyödyttää iskijää, joka kenties - kuten täällä on mainittu - käyttä esim. hyväkseen esimiesasemaansa. Miksi iskettävä haluaa vain hänen hyötyvän? Siksikö, että on kumppaniinsa kyllästynyt ja pohjimmiltaan vain iloinen tapahtumasta.

    Äänestä

  • oikeassa olet kirjoitti:

    "Ei tässä se ole olennaista, ketä kertominen hyödyttää, vaan tietysti se, ketä KERTOMATTA JÄTTÄMINEN HYÖDYTTÄÄ! Se hyödyttää iskijää, joka kenties - kuten täällä on mainittu - käyttä esim. hyväkseen esimiesasemaansa. Miksi iskettävä haluaa vain hänen hyötyvän? "

    Minun pointti oli, ettei iskuyrityksen kohteen pitäisi miettiä sitä, hyötyykö yrittäjä vai ei vaanm hyötyykö hän itse kertomisesta. Kertomisesta voi hyötyä esimerkiksi parisuhteen avoimuuden kannalta tai sitten siitä voi olla haittaa, jos mies on kuumapäinen ja käy samantien vetämässä esimiestä pataan (tämä todennäköisesti hankaloittaa kertojan asemaa työpaikalla ja voi johtaa jopa oikeudellisiin seuraamuksiin).

    Äänestä

  • fh5675675 kirjoitti:

    Onhan se tietysti noin. Mutta jos - kuten alkuperäisessä viestissä ja parissa muussakin on korostettu - tilanne on ollut se, että iskijä - pomo tai joku muu - on nimenomaan pyytänyt salassapitoa. Lupaatko silloin kiltisti tehdä kuten hän haluaa. Siis suojella iskijäraukkaa ilkeältä mieheltäsi. Vaikka toimisit muuten tilanteen mukaan järkevästi, minusta olisi silti suoraan sanottuna miestäsi kohtaan törkeää mennä lupaamaan iskijälle mitään suojaa.

    Äänestä

jokainen pariskunta määrittelee tuon keskenään, ei kai siihen mitään ehdottomia sääntöjä ole.

Omalta kohdalta mietin näin; jos ei ole mitään muuta puhuttavaa kuin ne arkipäivän sattumukset, niin silloin kyllä ymmärrän kertomisen. Mutta koska niitä on niin paljon, ettei yksi ilta aina riittäisi, ja että aikaa täytyy olla muullekin kuin jorinoille. Luottamusta täytyy olla muidenkin ihmisten kanssa, kuin pelkästään sen puolison kanssa. Ei siis pidä luvata sitä, mitä ei pysty pitämään. Eikä ystäviä, edes sitä puoliso pidä läkähdyttää kaiken niskaan kaatamisella. Siinä hyväkin ystävyys kärsii.

Joudun pitämään paljonkin salaisuuksia, jo työni puolesta. Iskemisyrityksiä tulee, eikä siinä mitään. Samoin miehelläni. Meillä se ei siis ole pettämistä, vaan ihan normaalia sosiaalista elämistä. Toisekseen, emme ole edes niin kiinnostuneita raporttien antamisesta tai kuuntelemisesta ”mitä tein tänään”. Enemmän merkitsevät vähän laajemmat asiat ja ajatusten tuotokset.

Noissa tilanteissa ajattelen niin, että miksi toista pitäisi nolata siksi, että hän mokasi? Joudun silloin tällöin tuollaisiin tilanteisiin. Huumori auttaa aina ja usein ilostun kiinnostuksesta (yritän lieventää hienoista häpeää) ja pahoittelen tilannetta. Jos se ei auta, siirryn tiukalle asialinjalle. Silloin en lupaa edes salata, sillä tänä päivänä tulee ottaa lukuun myös se mahdollisuus, että toinen on tavalla tai toisella häiriintynyt.

Puolisolle kerron vain siinä tapauksessa, jos se on tärkeää ja olennaista HÄNEN kannaltaan – mitä se ei yleensä ole. Tähän sitä luottamusta juuri tarvitaan parisuhteessa, vaikka ei ihan kaikkea rollaisi, niin luottaa siihen että se toinen tee mitään ”tyhmää” siitä huolimatta. Jos asia tulee tietoon, niin toki myönnän että näin oli ja kerron perustelut.

Äänestä
  • olen kertonut kaikista niistä, joilla ei ole minulle mitään merkitystä (tai jotka lähinnä ärsyttävät innokkuudellaan tai säälittävyydellään). Sitten taas ne tapaukset, jotka tuovat ilon ja hymyn päivään, olen pitänyt omana tietonani. Esimerkiksi kiva työkaveri, jonka kanssa on mukava heittää läppää ja vähän silmäpeliäkin ja jonka vuoksi on mukava lähteä aamulla töihin. En kerro. Saatan sanoa, että olenpa onnekas kun minulla on ammattitaitoinen ja osaava työkaveri.

    Olen huomannut, että useimmiten niissä tapauksissa, jotka jaan mieheni kanssa, kyse on lähinnä näyttämisen halusta, "muutkin miehet huomaavat minut ja tulevat tekemään tuttavuutta".

    Äänestä

  • Chacha...- kirjoitti:

    olen kertonut kaikista niistä, joilla ei ole minulle mitään merkitystä (tai jotka lähinnä ärsyttävät innokkuudellaan tai säälittävyydellään). Sitten taas ne tapaukset, jotka tuovat ilon ja hymyn päivään, olen pitänyt omana tietonani. Esimerkiksi kiva työkaveri, jonka kanssa on mukava heittää läppää ja vähän silmäpeliäkin ja jonka vuoksi on mukava lähteä aamulla töihin. En kerro. Saatan sanoa, että olenpa onnekas kun minulla on ammattitaitoinen ja osaava työkaveri.

    Olen huomannut, että useimmiten niissä tapauksissa, jotka jaan mieheni kanssa, kyse on lähinnä näyttämisen halusta, "muutkin miehet huomaavat minut ja tulevat tekemään tuttavuutta".

    Niinhän se menee että tämmösiä ehdotuksia on kiva kertoa vaimolle.Onhan niitä varmaan hällekin tullu.Sehän on tyyliin ,ollaan haluttavia.
    Mutta se on säälittävää jos on käyty kertoon,pyytään anteeksi tai muuten tilittään omia vieraspanoja.Jos siihen käy niin moraalin pitää kestää.
    Tiedän että ei ymmärrystä tuu,mutta onhan se kiva uittaa vieraassakin(usein aika tutussa)
    Nimim.aviossa yli 40v,yhä onnellinen.
    Vierasta panoa ehkä 70 juttua,mutta vaimo silti paras.

    Äänestä

  • koruh kirjoitti:

    En mä ainakaan raportoi miehelleni, ketkä mua käy iskemässä. Joskus oon joistain maininnut ja tuntuu, että mies tuli vähän epävarmaksi itsestään sen takia.

    Äänestä

Eikös tässä yksi asia mene periaatteelliselta kannalta hivenen väärinpäin, jos asia jätetään kertomatta:

Iskijä siis pyytää tai vähintäänkin toivoo, ettei kerrottaisi. Mitä oma mies/vaimo taas tekee? Varmasti toivoo ja kenties joskus on pyytänytkin, että luottamuksen nimissä tällaiset tapaukset kerrottaisiin. Käytännössä on varmasti järkevää toimia tilanteen mukaan, mutta joka tapauksessa kertomatta jättäjä noudattaa iskijänsä tahtoa ja on tälle kuuliainen. Jos kertomatta jättäminen perustuu vain valintaan siitä, kumman pyyntöä noudatetaan, puolen valitseminen tapahtuu kyllä paljolti väärin päin. Eikö syy vaikenemiseen voi sitä paitsi olla pohjimmiltaan sekin, että iskettävä on iskuyrityksestä niin imarreltu, että haluaa toimia iskijän mieliksi?

Äänestä

Nyt kun näitä olen lukenut niin näyttäisi siltä, ettei kukaan oikeastaan ole väärässä. Yleensä ihmiset osaavat sitä paitsi tämmöiset hoitaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Yhden yleistyksen mielelläni kuitenkin tekisin: Jos tuommoinen tapaus pidetään salassa, sen on sitten tosiaan pysyttävä salassa. Pahinta mitä voi tapahtua, että jollain aika viattomalla pikkujutulla langetetaan joku varjo suhteen ylle. Jos ajatellaan, että se iskijä olisi vaikka naapuri, joka on lähipiirissä tapauksen jälkeen koko ajan eikä välttämättä ole edes aikeistaan luopunut, ei ole välttämättä ihan helppoa olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen takia salassapitopäätöksestä ei saa seurata mitään epäilyttäviä tilanteiden välttelyitä, outoa kännykän tarkkailua, ikkunasta kurkistelua, jatkuvaa sähköpostin tarkistusta tai ties mitä. Toinen huomaa tuommoiset äärimmäisen helposti ja kuvittelee tapahtuneeksi jotain paljon enemmän kuin mikä on totuus. Jos siis salaat sen, että joku on sinut koettanut iskeä, niin katsokin että hallitset tilanteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kertoa kirjoitti:

Sanon heti, että tiedän kyllä, ettei tämä ei ole mikään vakava asia siihen verrattuna, millaisista tapauksista ihmiset täällä yleensä kertovat. Koska kuitenkin olen yhden kysymyksen suhteen joutunut kiistelemään erään tuttuni kanssa, pistän sen kysymyksen tänne pohdittavaksi, jos vaikka joku sanoisi siitä jotain nerokasta.

Kysymys on siitä, kuuluuko ja jos kuuluu, niin mihin pisteeseen asti, iskuyrityksen kohteeksi joutuneen olla lojaali iskijäänsä kohtaan. Tarkoitan tällaista tilannetta: ajatellaanpa että minulle tai puolisolleni käy niin, että esimerkiksi pomo työpaikalla alkaa osoittaa ilmiselviä kiinnostuksen merkkejä: lähettelee tekstiviestejä outoon aikaan, pyytää matkaseuraksi vaikka voisi matkustaa yksinkin, antaa liian hienoja lahjoja syntymäpäivänä jne. Sitten eräänä päivänä hän rohkaistuu ja kysyy suoremmin, olisiko kiinnostuksen kohde hänestä kiinnostunut. Tähän hän saa kuitenkin vastaukseksi kohteliaan kieltäytymisen, joka ei johda mihinkään välirikkoon (joten periaatteessa yritys voisi uusiutuakin). Torjutuksi tultuaan hän pyytää, ettei hänen iskuoperaatiostaan kerrottaisi kellekään - ja nimenomaan ei iskettävän puolisolle. Kuuluuko mielestänne normaaliin kohteliaisuuteen luvata, että asia pysyy salassa ja kenties pitääkin salaisuus? Vai oletteko sitä mieltä, että parisuhteessa elävien on jaettava keskenään kaikki tuonluonteiset asiat ja viis veisattava siitä, mitä joku kolmas osapuoli asiasta ajattelee - yrityksen tehdessään tämä ottaa sen riskin että yritys tulee julki eikä voi vaatia ketään sitä salailemaan. Jos asia luvataan pitää salassa, eikö tavallaan käy niin, että osapuolilla on silloin yhteinen salaisuus, joka on solmittu asiasta tietämättömän puolison selän takana? Ei siis taatusti vakavimman laatuista pettämistä ainakaan, mutta onko pettämistä kuitenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu