Mun tilanne on se, et erosin reilu pari kuukautta sitten lasten isästä. Olemme aina olleet kyseisen miehen kanssa ihan erilaisia kuin yö ja päivä. Emme edes puhu yhteistäkieltä, vaikka äidinkieli on molemmilla suomi. Eron syynä oli miehen huono suhtautuminen minuun. Hän ei enää arvostanut minua, kohteli huonosti, piti itsestään selvänä jne. Edelleen rakastan kyseistä miestä, mutta olen huomannut, et rakkaus vähenee pikku hiljaa. Rakkaudesta huolimatta en halua enää palata suhteeseen sen verran huonosti siinä voin. Vaikeaa on kuitenkin päästä kokonaan irti, koska joudumme olemaan tekemisissä lasten takia.
Noin kuukausi sitten tapasin uuden miehen, jonka kanssa nyt tapaillaan. Tämä uusi mies vaikuttaa toistaiseksi suht täydelliseltä (eihän kukaan sitä ole). Tää mies vaikuttaa juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa voisin elää loppuelämäni. Taustamme on samanlaiset, olemme samalla alalla, arvot samanlaisia jne.
Tarkoitukseni ei ollut aloittaa uutta suhdetta heti vanhan päätyttyä, mutta niin kävi. Nyt mietin voiko tästä seurata mitään hyvää vai onko tämä uusi mies vain minulle laastari. En missään vaiheessa halua satuttaa tätä miestä.
Myös lapsi kysymys mietityttää minua. Mies varmasti haluaisi lapsia, vaikkei sitä suoraan sanokaan, mutta itse todennäköisesti en enää halua. Kannattaako suhdetta edes kokeilla, jos toinen haluaa lapsia ja toinen todennäköisesti ei. Joudun kuitenki ottamaan omat lapseni mukaan suhteeseen, jos siitä tulee vakavaa, ja jos suhde ei sitten toimi, niin lapsetkin joutuvat siitä kärsimään.
Noin kuukausi sitten tapasin uuden miehen, jonka kanssa nyt tapaillaan. Tämä uusi mies vaikuttaa toistaiseksi suht täydelliseltä (eihän kukaan sitä ole). Tää mies vaikuttaa juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa voisin elää loppuelämäni. Taustamme on samanlaiset, olemme samalla alalla, arvot samanlaisia jne.
Tarkoitukseni ei ollut aloittaa uutta suhdetta heti vanhan päätyttyä, mutta niin kävi. Nyt mietin voiko tästä seurata mitään hyvää vai onko tämä uusi mies vain minulle laastari. En missään vaiheessa halua satuttaa tätä miestä.
Myös lapsi kysymys mietityttää minua. Mies varmasti haluaisi lapsia, vaikkei sitä suoraan sanokaan, mutta itse todennäköisesti en enää halua. Kannattaako suhdetta edes kokeilla, jos toinen haluaa lapsia ja toinen todennäköisesti ei. Joudun kuitenki ottamaan omat lapseni mukaan suhteeseen, jos siitä tulee vakavaa, ja jos suhde ei sitten toimi, niin lapsetkin joutuvat siitä kärsimään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sä mietit jo "suhdetta" vaikka olet juuri tavannut jonkun ja siten vasta tutustumassa koko ihmiseen.
Eikö voi vaan tutustua rauhassa, antautumatta mihinkään sen vakavampaan vielä, kun et selvästikään ole vielä valmis mihinkään "suhteeseen"?!
Joskus todella hämmästyttää tämä nykyajan kauhea valloittamisen hoppu, ikään kuin ihmiset loppuis kesken jos ei heti anneta kaikkea, ehkä jopa ekana iltana mennä sänkyynkin ja tehdä sitäkin "tuttavuutta" samantien ja heti, jottei mitään vaan jää toteutumatta.
Siten ei kylläkään tutustu toiseen yhtään sen nopeammin tai perusteellisemmin kuin juttelemalla ja tapailemalla pelkkänä ystävänä.
Jo lastesikin takia sun toivois jo miettivän ensin ennen kuin edes päästät ketään noin lähelle. Läheisyydennälkä on tottakai kova juuri eronneella, mutta eihän sen tarpeen voi antaa viedä! Siitä seuraa vain lisää neuvottomuutta ja solmuja - pahimmassa tapauksessa niitä lapsiakin kun on vaan kiire tyydyttää tarpeet ja äkkiä.
Sinuna ottaisin aikalisän ja jarruttelisin sitä etenemistahtia sellaiseksi, että pääkin pysyy siinä mukana.