Hei!
Olen keskustellut avioliitosta 47-vuotiaan vanhanpojan kanssa. Sovimme kaiken avioliittoon liittyvän ja hän otti takapakkia. Olen halunnut antaa hänelle aikaa, mutta nyt 1,5 kk on menty täysin hänen ehdoillaan. Hän mailaa, kun hänelle sopii. Kun itse mailaan hänelle, hän ei aina vastaa. Jos vastaan hänelle, tulee ehkä toinen maili vielä, mutta sitten taas ei kuulu vähään aikaan. Olin hänelle tosi jämäkkä viikko sitten ja sanoin vaihtoehdot: pistetään poikki, mennään kihloihin tai sitten suoraan naimisiin. Hän piti kihlausta sopivana vaihtoehtona ja lupasi soittaa. Mitään ei kuulunut ja kun soitin, hän katkaisi puhelun. Laitoin tekstarin, että katkaisitko tosiaan kuullessasi, että se olen minä vai oletko jossain oudossa paikassa. Häneltä tuli vastaus, että ottaa minuun seur. pv yhteyttä. Ei mitään. Laitoin mailin, jossa kerroin olevani turhautunut ja loukattu ja että kuinka voimme kihlautua, jos emme ole yhteydessä. Ei mitään. Hänellä on ollut iso elämänmuutos lähiaikoina. Luuletteko, että tuonikäinen mies enää pystyy ottamaan askelta, jota ei ole tähän mennessä ottanut? Olen itse nelikymppinen, eronnut. Toivon asiallisia neuvoja.
Olen keskustellut avioliitosta 47-vuotiaan vanhanpojan kanssa. Sovimme kaiken avioliittoon liittyvän ja hän otti takapakkia. Olen halunnut antaa hänelle aikaa, mutta nyt 1,5 kk on menty täysin hänen ehdoillaan. Hän mailaa, kun hänelle sopii. Kun itse mailaan hänelle, hän ei aina vastaa. Jos vastaan hänelle, tulee ehkä toinen maili vielä, mutta sitten taas ei kuulu vähään aikaan. Olin hänelle tosi jämäkkä viikko sitten ja sanoin vaihtoehdot: pistetään poikki, mennään kihloihin tai sitten suoraan naimisiin. Hän piti kihlausta sopivana vaihtoehtona ja lupasi soittaa. Mitään ei kuulunut ja kun soitin, hän katkaisi puhelun. Laitoin tekstarin, että katkaisitko tosiaan kuullessasi, että se olen minä vai oletko jossain oudossa paikassa. Häneltä tuli vastaus, että ottaa minuun seur. pv yhteyttä. Ei mitään. Laitoin mailin, jossa kerroin olevani turhautunut ja loukattu ja että kuinka voimme kihlautua, jos emme ole yhteydessä. Ei mitään. Hänellä on ollut iso elämänmuutos lähiaikoina. Luuletteko, että tuonikäinen mies enää pystyy ottamaan askelta, jota ei ole tähän mennessä ottanut? Olen itse nelikymppinen, eronnut. Toivon asiallisia neuvoja.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"Luuletteko, että tuonikäinen mies enää pystyy ottamaan askelta, jota ei ole tähän mennessä ottanut?"
Halutessaan mies pystyy mihin vain.
Nyt vain taitaa olla halusta kiinni.
Enkä isommin ihmettele...
Että vika on aina naisessa. Niin minussa kuin kaikissa niissä edellisissäkin?
"Jaa...Että vika on aina naisessa. Niin minussa kuin kaikissa niissä edellisissäkin?"
Ymmärsin niin, ettei po. "vanhalla pojalla" juuri naissuhteita ole ollut..
Vikojen etsiminen, syyllistäminen, ei toimi suhteen parhaaksi. Ei sen missään vaiheessa. Kovin inhimillistähän se toki on...
Anteeksi pyydän sitä, että vastasin kysymykseesi niin lyhyen kipakasti. Provosoiduin varmaan siksi, että olen omassa elämässäni läpikäynyt jotain vastaavaa...
...ja tuolloin kihlat jäivät ostamatta.
Hyvä kun selitit. Ehkä myös se, mitä kerroit itsellesi käyneen, sai minut miettimään. Minuahan neuvottiin olemaan painostamatta. Siihen taitaa sinunkin tilanteesi viitata. Ikävää, että sinulle kävi noin. Mutta jospa te kumpikin löysitte/löydätte toisen.
Hänen naissuhteistaan - ei ole ollut moneen vuoteen, mutta on hänellä joitakin naisystäviä elämässään ollut. Sen tarkempaa en tiedä.
...ihan oikein rivejäni luit...
"Mutta jospa te kumpikin löysitte/löydätte toisen."
Kaunis kevätpäivä, naiset sulokkaita...
Ei kai mies enempää voi vaatia? Tiedä mitä pikku lenkki kaupungilla eteen tuo..?
Uskon, että "teilläkin päin" lumet sulavat ja löytyy aikaa mukavampaan puuhasteluun kuin lumen luonti katolta..:)
Aurinkoista kesää!
Toivottavasti löydät jonkun "kaupunkilenkiltä" tai muualta.
Kiitos samoin - kesää toivotellen.
Anna
että sillä on muitakin kierteessä ja asiaa pitää "makustella". Toisaalta eikö tuollainen käytös jo ilmoita suhteen tulevat ehdot!
En ihan ymmärtänyt, viittaatko minun asettamiini vaihtoehtoihin vai hänen käytökseensä?
viisikymppisellä miehellä ja miksei myös naisellakin, mikäli on pysynyt sinkkuna tähän asti, kynnys kiinteään parisuhteeseen on paljon korkeammalla, kuin aiemmin parisuhteessa eläneillä. Uskoisin hänenkin tarvitsevan paljon rauhallisemman aikataulun, kuin mitä sinä olet asettanut tavoitteeksi, painostamalla hän vain vetäytyy taaksepäin, mutta se että hän on voinut ajatella mahdollista kihlaustakin osoittaa hänen olevan kuitenkin kiinnostunut parisuhteesta ja se on jo aika paljon.
Joten älä sössi juttua liian kiireisellä aikataululla, vaan anna hänen edetä omaan tahtiin, se on ainoa vaihtoehto.
Taidat olla ihan oikeassa. Odottelen nyt vaan, koska hänestä kuuluu. Toisaalta, toivoisin, että hän ottaisi minua enemmän huomioon, kun on puhunut haluavansa minun olevan avioliitossa onnellinen. Olen kertonut entisestä vaikeasta liitostani.
Mies on mestari asettamaan ehtoja parisuhteelle. Ainoa ero naiseen tässä suhteessa on se, että mies ei niistä kumppanilleen kerro.
Älä painosta, sitä hänkin varmasti toivoisi.
Niin, ja osaa ne miehet olla aika pirun itsekkäitäkin mitä parisuhteeseen tulee. Nainen tarvii yleensä kasoittain kärsivällisyyttä, jotta jutulla koskaan edes olisi mitään mahdollisuuksia.
Totta kyllä, että joskus asia voi olla myös päinvastoin.
ottaminen onkin yksi isoja ongelmia hänellä, koska yksin eläessään, sitä ei ole luonnostaan oppinut, joten senkin suhteen tarvitset kärsivällisyyttä normaalia enemmän.
Aika tulee näyttämään löydättekö yhteisen sävelen, joka lienee jossain välimaastossa, jolloin molempien täytyy muuttua jonkin verran, että suhteella olisi edellytyksiä toimia, mikäli vain toinen joustaa, se tuskin toimii kovin pitkään.
Onnea jatkolle!
No jos tämä vanhapoika asuu vielä esim. äitinsä kanssa, ne on piloille hemmoteltuja. Niillä käytös viittaaki vähän tuon suuntaiseen.
Kiitos kaikille neuvoistanne ja hyvän jatkon toivotuksista.
Tästä viimeisestä tulikin mieleen se, mikä voi olla aika iso ongelma: mamma. Hän ei asu äitinsä kanssa ja isäkin vielä elää. En ole tavannut vielä heitä, mutta eka tapaamisemme siirtyi, kun mies ilmoitti äidin soittaneen, että pitää mennä lunta luomaan katolta. Niin kuin se ei olisi muutamaa tuntia tai jopa seuraavaan päivään voinut odottaa.
Yhdessä vaiheessa sain sen verran selitystä huonoon yhteydenpitoon, että vanhemmat ovat olleet huonossa kunnossa ja että hän on ollut heidän luonaan. Meinaan jossain vaiheessa puhua isovanhemmistani ja miten ollaan heidän kanssaan selvitty: mm. kotiavusta. Ainoa toivoni kai on, etten appivanhemmista saa loppuiän taakkaa, kun ovat jotain 70-80 välillä. Anteeksi, kuulostan varmaan kamalalta, mutta olen aika huolissani miehen ja hänen vanhempiensa suhteesta.
mutta onko sinun ihan pakko saada tuo pakoileva mammanpoika? Mitä ihmettä teet mokomalla miehellä? Noin vanhasta ei ole avioliittokoulutukseen. Unohda koko urvelo.
OIen miettinyt samaa itsekin. Jos nyt jatkan "ääneen" pohtimista tässä.
Ei ole pakko saada häntä tai ketään, mutta sitä alkaa tuntua, että pidän rimaa liian korkealla. Olen ollut kymmenkunta vuotta yksin, tai kaksin lapsen kanssa ja kosijoita on ollut. Mutta en ole heitä ylpeyttäni sivuun siirtänyt, vaan koska heitä ei ole yksinkertaisesti voinut ajatella. Olen toki itsekin tullut torjutuksi, vaikken nyt kosinut olekaan. Pettymyksiin alkaa väsyä. Olen eheytynyt vaikeasta liitosta, joten annettavaakin olisi. En vain halua sellaista, joka vaan olisi ottamassa.
Tämä vanhapoika on sentään edellisiini verrattuna paljon. Välillä ihan masentaa, että mikä minussa vikana, kun tavallista kunnon miestä ei meinaa löytyä. Tämä vanhapoika ei ole ollut mustasukkainen lapsestani, ymmärrystä on lapsia kohtaan jo ammatin kautta. Hän ei ole ollut liian vaativa, ei pyrkinyt alistamaan (olen aika vahva ja miehet eivät sitä usein kestä. Joko perääntyvät tai pyrkivät alistamaan). Hän on pitänyt minusta omana itsenäni. Muun muassa.
Nyt hän tosin saa pakoilla niin kauan kuin haluaa. En tiedä mitä meidän välille lopulta tulee, mutta katson, sitten jos/kun hän ottaa yhteyttä.
"Vaihtoehdot: pistetään poikki, mennään kihloihin tai sitten suoraan naimisiin"
Jaa-a, vastaa rehellisesti: kyttäiletkö miesparan omaisuutta?
En kyttää. Hän on ihan normaalituloinen ja hänellä on omaisuutta ihan normaali määrä. Sitäpaitsi oma tilanteeni on kohenemassa, koska itse saan perintöä, kun pesänjako on selvä. Niin että taloudellisesti olisin aiemmin tarttenut miestä enemmän.
asia millä on mitään arvoa on unohtaa hänet(tähän et tietenkään pysty).
En ole seurannut tätä palstaa, joten en tiedä millä tyylillä kirjoitat. Olitko tosissasi? Jos, niin viitsisitkö perustella?
täysin tosissani enkä katso tarpeelliseksi perustella koska en usko siitä olevan mitään hyötyä.Kirjoitin kyllä täysin selventävästi.
No, ymmärsin pointtisi. Kiitos kuitenkin keskusteluun osallistumisestasi.
Että jämäkkä...
"Olin hänelle tosi jämäkkä viikko sitten ja sanoin vaihtoehdot: pistetään poikki, mennään kihloihin tai sitten suoraan naimisiin."
Nähtävästi olet nyt sitten päätynyt tilanteeseen: poikki ainakin toistaiseksi. Aika harkitsematonta vaihtoehtojen asettelua sinulta, mutta tehty mikä tehty. Jos todella välität siitä hepusta, nyt sinun on syytä niellä turhautumisesi ja kiireesi ja odotella, olisiko jotain vielä pelastettavissa.
Itse kun on eronnut, on paha mennä arvioimaan vanhapojan ajatuskulkuja. Älä nyt ainakaan pommita jatkuvilla viesteillä tai puheluilla. Siinä tulee toiselle tunne, että nyt painostetaan ja se ei takuulla edistä asiaasi.
Tähän sopii vastaukseksi äsken nimimerkillä N52 kirjoittamani viesti.
Lisäisin vain, etten ole elämässäni tavannut miesten perässä juosta, enkä tätäkään ole "jatkuvasti pommittanut". Pistin siksi nuo vaihtoehdot, koska juttumme oli ensin niin pitkällä, että vain hääpäivä oli sopimatta ja ne käytännön järjestelyt tekemättä. Sitten hän pisti minut hyllylle odottamaan enkä pitänyt siitä, että otetaan ja jätetään milloin huvittaa eikä asioissa ole mitään selkoa. Toistaiseksi juttu on poikki sikäli, etten ole hänestä ainakaan viikkoon kuullut ja lähetin hänelle jo monta päivää sitten mailini. Nyt katsotaan, kuuluuko hänestä ja mitä sitten.
Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi ja kiinnostuksestasi tilannettani kohtaan. Samaa kaikille muillekin kirjoittajille.