Tes rajoittaa ihan liikaa nykytyöskentelyä. Minulla olisi ollut tarvetta rahalla, koska olisin tarvinnut hommata läppärin. Hain siis viikonlopputöitä. Moneen paikkaan, kuten kaupan kassalle, eivät ottaneet, koska viikonlopputyö on liian kallista kaikkien lisien takia. En olisi edes halunnut lisiä, vaan minulle olisi riittänyt peruspalkka, mutta ei niin ei. Tes kuulemme kieltää. Eli kumpikin hävisi: Minä en saanut rahaa läppäriin, eikä työnantaja minun työpanosta.
Tes rajoittaa
et näin
6302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja mitäpä luulet vakituisten työntekijöiden ajattelevan sun läppärimurheista, niillä on ruokittavana perhe ja maksettavana lainat asunnosta ja autosta ym. Mene Aleksiskivenkadulle ottamaan sui...n niin saat läppärin.
Olisit varmaankin ollut todella suosittu siellä työpaikalla, kun olisit tehnyt viikonloppuja ilman lisiä, ja vienyt joltain vakkarilta ne viikonlopputyöt lisineen.
Niin kuin edellinen sanoi, niin toisilla voi olla se perhe elätettävänään. Siinä ei sun läppäris paljon paina.
"Niin kuin edellinen sanoi, niin toisilla voi olla se perhe elätettävänään."
Paskaa.
Se miten kukin asuu ei saa vaikuttaa palkkaan tai työntekijän arvoon sanoo laki. Se on sitä syrjintää se. On siis turha oikeuttaa riistäminen jos toisella ei mene asumiseen yhtälailla rahaa. Eikä siitä saa eriarvoista palkkaa maksaa, joten sinä ja sinun perheesi on ihan oma vika. Siitä on turha tulla tänne kulleen itkemään.
"Siinä ei sun läppäris paljon paina."
Juu-u.
En ole tes-palkalla mutta enpä ole tehnyt reilussa 4:ssä vuodessa kuin ehkä 20-50 tuntia ylitöitä, sekin oli erikoistilanne kun jouduin tekemään enemmän kuin yhden ihmisten työmäärän. Tilanne korjaantui kun tuli uusi työntekijä firmaan.
Itse en kyllä mielellään lähtisi edes tekemään övereitä vaikka niistä maksettaisiin ihan ok. Joskus toki voisi, tehdä muutaman tunnin päivän päätteeksi ekstraa.. mutta tämä kahdeksastaneljään käy aivan hyvin kun on aina viikonloput vapaat.
Vaasan epäreilu on syönyt ilmeisesti hullukaalia kun jutuissa ei ole järjen hiventäkään.
Mistäs olet onnistunut löytämään paikkoja, jonne vielä pääsisi pelkästään iltaa tai vkl tekemään?
Itse tarvitsisin kipeästi lisätöitä, mutta nykyään ei enää ole käsitettä iltatyö. Pitää olla valmis tulemaan milloin vain jos on osa-aikainen.
Taloyhtiö teki kaameat määrät remontteja ja yhtiövastike nousi, se on nyt 350 euroa. Kun siihen lisää lainanlyhennyksen 250 euroa, ei paljon iloita. Palkasta jää verojen jälkeen 1200 käteen. Oman alan töitä ei ole kuin toiminimellä enää tarjolla, joten joudun tyytymään tähän pienempään kk-palkkaan ja vakinaiseen työhön turvatakseni selustani.