En tiedä enää mikä on normaalia ja hyväksyttävää käytöstä parisuhteessa.
Mies ei varsinaisesti hakkaa ja lyö, mut raivoaa, huutaa, haukkuu ja heittelee tavaroilla kohti mutta puolustautuu aina sillä ettei lyö. Itse kokee käyttäytyvänsä oikeutetusti koska häntä on ärsytetty jne. Ja saa jopa mut tuntemaan syyllisyyttä kun olen ollut niin "ärsyttävä", ja jatkan leukojen loksuttamista vaikka hän on jo käskenyt pitämään turpani kiinni.
Pitäiskö sitä vaan olla onnellinen kun se ei hakkaa
Mies ei varsinaisesti hakkaa ja lyö, mut raivoaa, huutaa, haukkuu ja heittelee tavaroilla kohti mutta puolustautuu aina sillä ettei lyö. Itse kokee käyttäytyvänsä oikeutetusti koska häntä on ärsytetty jne. Ja saa jopa mut tuntemaan syyllisyyttä kun olen ollut niin "ärsyttävä", ja jatkan leukojen loksuttamista vaikka hän on jo käskenyt pitämään turpani kiinni.
Pitäiskö sitä vaan olla onnellinen kun se ei hakkaa
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielestäni raja siihen onko tällainen hyväksyttävää on todella lähellä... Jos hän heittelee tavaroita, joku voi osua sinuun ja silloin ei mielestäni ole eroa koskeeko hän sinuun vai osuuko joku hänen heittämä tavara sinuun. Voit loukata itsesi tosi pahasti. Älä jatka elämääsi tällaisen ihmisen kanssa!
Tavaroiden heittely kohti tai rikkominenkaan EI ole normaalia.
En tiedä mikä teillä on tilanne, kun en tunne teitä, joten esitän vain yleisiä kysymyksiä, joita voit miettiä.
Tekeekö noin (heittelee tavaroita) myös silloin, kun et ärsytä, valita tai nalkuta? Vai keksiikö hän itse silloin riidan aiheet? Pystytkö sinä olemaan positiivinen ja valittamatta koko päivän? Pystyykö hän olemaan suuttumatta silloin? Miten tilanne alkoi? Oliko hän aluksi mukava ja ihana? Harrastatteko nykyään seksiä edes viikoittain? Jos ette, voisiko hän olla turhautunut ja luovuttanut?
Hermostutko itse herkästi, jos hän rauhallisesti (jos hän voi olla rauhallalinen) huomauttaa sinulle jostain (esim. vaikka jos olit unohtanut saunan jälkeen tuulettaa löylyhuonetta avaamalla ikkunan tai tiskikoneen hana oli unohtunut päälle)?
Hermostutko ja suututko, jos hän vilpittömin mielin opastaa sinua esim. vaikkapa jossain tietokoneasiassa, esim. saisit näppärämmin tehtyä jonkun asian jollain toisella tavalla?
Suututko, jos hän auttaa sinua ja tekee sitten jonkun pienen mokan, kuten unohtaa pyyhkiä tiskipöydän tiskaamisen jälkeen tai vahingossa jättää jonkun vaatteen, jonka olisit halunnut seuraavaksi päiväksi, laittamatta koneeseen?
Ja päinvastoin, kuvittele samat kysymykset esitettynä hänelle, miten hän vastaisi.
Tiedätkö, millainen hänellä oli lapsuus? Oliko kova kuri, oliko laiminlöyntejä, turvattomuutta, toisen sisaruksen (nuoremman/vanhemman) suosimista, väkivaltaa, ahdistusta, pelkoa? Huono lapsuus voi aiheuttaa persoonallisuushäiriön nimeltä >> narsismi
nyt en ymmärrä noita kysymyksiäsi ollenkaan.
Hermostunko jos hän huomauttaa jostain hoitamattomastani asiasta? Saatan joskus hermostuakin, mutta en huuda, enkä heitä häntä millään esineellä.
Eli kysymys on siitä, mistä se uhkaava raivoaminen ja tavaroiden heittely saa alkunsa. Keksiikö puolisosi riidan aiheita itse? Siis jos sinä et aloita riitaa, niin silloin puolisosi aloittaa vai kuinka?
Kerro, mistä syistä miehelläsi ne raivoamiset ja tavaroiden heittelyt alkavat!
Ei pitäisi normaaleista vastoinkäymisistä syntyä raivoa. Mieleltään terve ihminen ei raivoa. Vrt. liikenneraivo, jollaiseen kuitenkin hyvin harva syyllistyy esim. alkamalla vainota autoilijaa, joka ohitti hänet varomattomasti tms.
Juu, kyllä aikuisen miehen on kyettävä keskustelemaan vaikeistakin asioista asiallisesti!!!
Eikä se ole oikein, että parisuhteessa on vain yksi totuus . . . Eli, ei ole oikein, että vahvempi vaientaa ja alistaa heikomman!!
Ei ole oikein, eikä pidemmänpäälle edes hyväksi, ettei toinen kumppani saa kertoa edes mielipidettään asioista!!!
Siitä se alistaminen alkaa . . . ja pahenee vain vuosien myötä.
vetää siihen, että jos jotain sitten suhun osuu tai yksikin hius katkeaa päästä, niin se on loppu.
Ja siitä ei sitten kannata enää lähteä jossittelemaan.
Jos näin ei vielä ole käynyt, niin mieti omaa käytöstäsi.
Joudutko miettimään sanojasi, kun puhut miehellesi?
Teetkö asioita tietyllä tavalla, ettet ärsyttäisi häntä?
Tunnetko olosi ahdistuneeksi ja pelokkaaksi hänen lähellään?
Jokainen tietää, että hermot voi joskus mennä ja tavaroitakin lennellä.
Väkivaltaa on mukana usein silloin, jos toinen pelkää jatkuvasti toisen reaktioita.
Toisin sanoen pitää jatkuvasti miettiä mitä toiselle uskaltaa sanoa.
No eipä tuo ihan oikein ole. Mutta eipä ole mistään kotoisin toi turha leukojen lonksuttelukaan. En ymmärrä miks sun pitää sitten mäkättää lisää kun tiedät varsin hyvin että ukkos raivostuu sellasesta? Opettele puhumaan jos joku asia vaivaa, niinkun aikuiset ihmiset tekee. Turha sitä on bensaa enää liekeille heittää. Olette ukkos kanssa molemmat ihan yhtä syyllisiä, joten lopeta toi uhrin osan leikkiminen.
on siitä mielenkiintoinen että äijä joka kilahtelee ja alkaa esim. rikkoa muijalle tärkeitä esineitä koska puolisko 'ärsyttää' niin sietäisitkö itse sitä että muija pistäis vastaavalla tavalla miehelle tärkeitä esineitä paskaksi?
Jostain syystä myös 'ärsytyskynnys' mataloituu JATKUVASTI niin että muijan ei tartte olla ku hiljaa niin äijä saa siitäkin kilikilikilarit kun muija vihdoin lakkaa sen 'nalkuttamisensa' ja vaikenee. Exäni sai kilareita vaikka olin tiskaamassa, mutta ns. 'väärään' aikaan hiljaa, ois tarvinnu aina olla mielinkielin sille apinalle. Tuli raivona vittuilee, hymyilläkö mun ois pitäny? Mielistellä? Tosi aikuista toimintaa miehen taholta vai mitä?
Kun tavarat on rikottu niin viimeinen 'tavara' jonka kilipää rikkoo on se ns. vittumainen muija...eli häivy, häivy, häivy nainen kun olet vielä ees jollain tavalla ehjä. Pari kertaa ensiapuasemaa riitti mulle.
Raivoaminen, huutaminen, haukkuminen ja tavaroiden heittely ei ole hyväksyttävää, eikä sen myöskään tule olla normaalia parisuhteessa, eikä missään muussakaan ihmissuhteessa.
...miten annat itseäsi kohdella. Miten niin "mikä on normaalia ja hyväksyttävää käytöstä parisuhteessa", ei sellaista normia ole olemassakaan. Jotkut hakkkauttavat itseään vuosikausia, ja kai se silloin heille on hyväksyttävää, vaikka olisi lapsiakin ja jo heidän takiaan pitäisi lähteä, mutta ei, heitäkin käytetään hyväksi tekosyynä jäädä. Joillekin riidat ja raivoamiset tuntuvat olevan esileikkiä, - ja jälleen ikävää lapsille, jos heitä on, mutta näin vaan on. Jotkut hyväksyvät sairaanloisen mustasukkaisuuden, jotkut nimittelyn, ja mitä vielä. Joten pitäskö sun olla onnellinen? No, mistä sitä voi kukaan muu tietää kun SINÄ, se on sinun elämäsi, sinun parisuhteesi, sinun aikaasi, sinun kehosi, sinun mielesi, ja vastuu sinun hyvinvoinnista on sinulla. Joten kysymys kuuluu: voitko sinä hyvin, oletko sinä onnellinen? Ja lisäkysymyksiäkin on...
Olen aina sitämieltä, että aikuisten pitää jo tajuta ja osata itse, kyllä sun, ison naisen, pitää jo ihan itse tietää. Sun pitäs tietää miksi teille tulee noita riitoja: tyhjästä vai? Miksi auot päätäsi, kun toinen käskee pitää turvan kiinni? Vai yritätkö vaan jutella ja toinen saa vaikeista aiheista raivarit? Oletko itse kuinka paljon mukana noita raivareita aiheuttamassa vai riiteleekö mies yksinään? Mikä on sun käytöksesi osuus, mitä itse teet? Vai onko homman nimi se, että sinä vittuilet, auot päätäsi, nalkutat ja et ole hiljaa vaikka miten toinen pyytäisi, sitten sanoisi ja lopulta käskisi ja sinä vaan jatkat? Koska tottahan on sekin, että joillekin se on oikein nautinto sekin, kun saa henkisellä väkivallalla toisen raivostumaan ja tuntemaan pahaa oloa itsestään. Onko tuo teidän tapanne kommunikoida, ehkä ollut aina? Kannattaisko opetella muuta ja voitteko opetella muuta?
Niin, nyt moni kauhistuu, mutta tosiasia on se, ettei ne naisetkaan ihan aina niin viattomia ole. Ja se sun pitää ihan itse, aikuisena, tietää, että onko sulla aihetta kokea sitä syyllisyyttä vai ei. Että jospa ensin tietäisit onko sun oma käytökses hyväksyttyä parisuhteessa, ja sitä kautta, onko hänen?
Siksi tavallaan kyselen, siis eihän sun mulle tarvitse vastata, mutta itsellesi kyllä, sillä tavalla sä tiedät onko normaalia vai ei.
Itse olen sitä mieltä, että lyödä ei saa koskaan, silloin pitää hakeutua hoitoon, ehdottomasti, ja erota. Molempien terveyden vuoksi. En siedä itse raivoamista, tavaroiden heittelyä enkä nimittelyä. Mutta en myös koskaan tee niitä itse. Kohtelen kumppaniani kunnioituksella. Jos itse suutun, on toisellakin oikeus. En nalkuta, vaan sanon nätisti, en auo päätäni ja vittuile, vaan sanon nätisti ja yritän keskustella. En tiuski kun silloin kun hermo on jostain todella kireällä ja pyydän sitäkin anteeksi. Riitoja ja erimielisyyksiä voi tulla, mutta mitään ylimaallista raivoamista en siedä. Enkä henkistä väkivaltaa. Katselin sitä jo eräältä läheiseltäni ja ihmettelen, miten kukaan sietää sitä, jatkuvaa tiuskintaa, pään aukomista, tyhmänä pitämistä, ja minulla ainakin menisi hermot. Menikin ennen. Nykyään karsin sellaiset pois, jos ei uskota, ja jätän heidät. Riidelkööt ja pahoittakoot keskenään mielensä. Jos tilanne menee siihen, että pitäisi huutaa ja raivota, niin mulle riittää. Mun mielestä ei tarvitse, eikä etenkään lähimmilleen. Asioista voi raivota, kiihkota ja osoittaa mieltään yleisesti, mutta perhettä ja lähimpiä etenkin, pitää kohdella hyvin. Mutta se on minun normini.
Voithan sä tietty olla siitäkin onnellinen, ettei hakkaa. Mitä vähempään tässä maailmassa tyytyy, sen varmemmin on helppoa tulla onnelliseksi. Jokainen valitsee itselleen ja tässä maassa puolison saa vapaasti valita. Valitse siis itsellesi sopiva.
On sellaisiakin biatcheja, että vetää jopa kaveriporukalla ollessa omatkin hermot kireälle. Kaverin nainen saattaa kaveria sättiä ja huomautella asioista ja yrittää kontrolloida jos jollakin tavalla. Monesti tullut mieleen, että jos oma akka ois niin heittäisin hiuksista pellolle.
Kannattaa tarkistaa myös sitä omaa käyttäytymistä. Kyllä miehessäsi on vikaa, ei noin saa tehdä, mutta tuskin tuo tyhjästä tulee. Tai mikset lähde kävelemään? Jos seuraavakin mies tulee hulluksi kanssasi on aika katsoa peiliin.
Ei ole normaalia; ei esim. toinen voi käskeä toista pitämään turpaansa kiinni. Ja ennenkuin alkaa heittelemään tavaroita niin voisi se mieskin rauhallisesti sanoa että puhutaan rauhallisesti. Ei sekään ole oikein että puolustautuu sillä että toinen ärsytti häntä. Kaataa vaan kaikki sinun niskoille ja sinun syyksi. Älä hyväksy sitä.
Oma puoliso kännissä joskus väkivaltainen. Ei sekään oo lyönyt, mut napannut kiinni niin et tulee mustelmia ja heittänyt kerran lattiaan ja kuristanut... Nyt en sit tiedä pitäiskö perääntyä jo... luultavasti. Itse se sanoo ettei oo tehny mitään ja ei vaan oo tajunnu voimiaan kännis... Mut missä menee sen raja?
Kiitos vastauksesta, kyllähän minä tuon tavallaan koko ajan tiesin ja nyt ystävien ja perheen tuella lähdin ja koitan jatkaa elämää eteenpäin..
Sydän ei vain aina tahtoisi kuunnella järjen sanoja. Eikä tämä erokaan helpolla mene... kaveri ei suostu luopumaan tavaroistani, joita asunnolle jäi kovin helpolla.. Yksin en halua niitä hakea ja muita hän ei suostu päästämään sisään.
Harkitsen josko jättäisin tavarat suosiolla sinne.. en jaksa moista kiristystä enää... kaiken sen tavaran voi ostaa kaupastakin.