Tällä palstalla on useampikin mieskirjoittaja, jotka ovat vahvasti sitä mieltä, että seurustelusuhde toisi heidän elämäänsä sisältöä ja merkitystä - jopa niin paljon, että koko elämän suunta siitä voisi muuttua. Samaan aikaan kirjoittajien anonyymi enemmistö - naiset? - kuin yhdestä suusta toitottavat, ettei asia ole näin, vaan "ensin pitää saada se ja se yksin kuntoon ennen kuin voi harkitakaan" ja "naiset eivät ole teille ryhtymässä terapeuteiksi/pelastajiksi/äidinkorvikkeiksi ym. vaan tasavertaisiksi kumppaneiksi" jne. Aiheellisestikin kenties muistutetaan, ettei parisuhteen todellisuus olisi välttämättä sellaista kuin yksinäisen miehen mielikuvissa.
Mistä nämä asiantuntijat kuitenkaan sitä voivat tietää? Miten he voivat olla varmoja siitä, että parisuhde EI toisi yksinäiselle miehelle elämään mitään merkitystä? Hyvä on, ehkä he tietävät sen omasta kokemuksestaan; heille ei ole käynyt niin omien suhteidensa kohdalla. He tuskin kuitenkaan ovat viettäneet koko aikuisikää ilman ystäviä ja muitakaan läheisiä ikätovereita, vain lähisukulaiset ja kaupan kassa juttukavereinaan. Ehkä sellainen ihminen, jolla on jo valmiiksi puoli Linnunrataa, ei enää parisuhteessa tunne saavansa kuuta taivaalta, mutta toista se lienee meillä joiden taivas on syttäkin synkempi.
Toinen aiheellinen kysymys on, miksi näillä onnenkieltäjillä on yleensäkin niin suuri tarve kertoa näkemyksensä asiasta, joka ei selvästikään heidän elämäänsä liity juuri mitenkään. Oma tulkintani on syyllisyyden ja vastuun pakoileminen: jos he myöntäisivät, että yksinäisyys voi tuhota miehen ja rakkaus hänet pelastaa, mitä siitä seuraisi? Jos hieman kärjistetään, nainen olisi valmis tuomitsemaan miehen kuolemaa pahempaan - yksinäisyyteen ja elämän merkityksettömyyteen - vain siksi, ettei tämä ollut aivan hänen tyyppiään tai käytti sukkia sandaalien kanssa. On siis helpompi sanoa, ettei naisella voi olla AT-miehen elämälle minkäänlaista myönteistä merkitystä, ja luistaa mahdollisista tunnontuskista.
Kirjoitin aiemmin, että yksinäisyyden suurimpia ongelmia on tunne, ettei ole mitään syytä tehdä mitään älyllisesti tai emotionaalisesti merkittävää, kun kokemuksia ei pääse jakamaan kenenkään kanssa. Niinpä yksinäinen mies hakee nautintonsa yksinkertaisista, alkukantaista ja fyysistä nautintoa tuottavista asioista, kuten viinasta tai juoksemisesta. Jos ATM voisi olla sataprosenttisen varma, että hänen muutoksensa pois omasta itsestä joksikin toiseksi ihmiseksi lopulta toisi tulosta, hän ehkä olisikin valmis toimimaan: toiminnalle olisi SYY. Kokemus kuitenkin osoittaa, ettei mikään ole sataprosenttisen varmaa eikä ATM välttämättä kelpaisi treenattuna ja tyylikkäänäkään yli-inhimillisten luonteenpiirteidensä vuoksi, joten miksi vaivautua? Sen sijaan jos miehellä on jo joku jo[t/k]a rakastaa rinnallaan, hänellä on välittömästi syy elää ja kehittää itseään. Aivan kuten muusikko tai urheilija antaa kaikkensa vasta yleisön edessä, myös tavallinen mies tarvitsee jotakin, minkä puolesta taistella (uskonnosta ja isänmaasta ei siihen enää ole, ja miehen asunnosta tulee "koti" vasta naisen kosketuksen jälkeen; sitä ennen se on "kämppä"). Lukekaa Hotakaisen "Juoksuhaudantie", tai jos olette jo lukeneet, palautelkaa mieliin: siinä ei ole tippaakaan ironiaa, se on totaalisen realistinen kuvaus suomalaisen miehen luonteesta!
En tietenkään saanut teitä vakuuttuneeksi. Olkoon niin. Siinä tapauksessa kuitenkin vaadin, että kerrotte sen syyn, jolla aidosti yksinäinen mies jaksaa sekä säilyttää ihmisyytensä että jopa kehittää sitä jalostuneempaan suuntaan. Naisen saaminen hamassa tulevaisuudessa ei voi olla se syy, sillä se ei ole varmaa. Velvollisuuksiin veronmaksajana on turha vedota, kuin myös muihin entisaikojen myytteihin. Miksi siis vaivautua ponnistelemaan taantumista vastaan? "Koska niin vain kuuluu tehdä"?
Mistä nämä asiantuntijat kuitenkaan sitä voivat tietää? Miten he voivat olla varmoja siitä, että parisuhde EI toisi yksinäiselle miehelle elämään mitään merkitystä? Hyvä on, ehkä he tietävät sen omasta kokemuksestaan; heille ei ole käynyt niin omien suhteidensa kohdalla. He tuskin kuitenkaan ovat viettäneet koko aikuisikää ilman ystäviä ja muitakaan läheisiä ikätovereita, vain lähisukulaiset ja kaupan kassa juttukavereinaan. Ehkä sellainen ihminen, jolla on jo valmiiksi puoli Linnunrataa, ei enää parisuhteessa tunne saavansa kuuta taivaalta, mutta toista se lienee meillä joiden taivas on syttäkin synkempi.
Toinen aiheellinen kysymys on, miksi näillä onnenkieltäjillä on yleensäkin niin suuri tarve kertoa näkemyksensä asiasta, joka ei selvästikään heidän elämäänsä liity juuri mitenkään. Oma tulkintani on syyllisyyden ja vastuun pakoileminen: jos he myöntäisivät, että yksinäisyys voi tuhota miehen ja rakkaus hänet pelastaa, mitä siitä seuraisi? Jos hieman kärjistetään, nainen olisi valmis tuomitsemaan miehen kuolemaa pahempaan - yksinäisyyteen ja elämän merkityksettömyyteen - vain siksi, ettei tämä ollut aivan hänen tyyppiään tai käytti sukkia sandaalien kanssa. On siis helpompi sanoa, ettei naisella voi olla AT-miehen elämälle minkäänlaista myönteistä merkitystä, ja luistaa mahdollisista tunnontuskista.
Kirjoitin aiemmin, että yksinäisyyden suurimpia ongelmia on tunne, ettei ole mitään syytä tehdä mitään älyllisesti tai emotionaalisesti merkittävää, kun kokemuksia ei pääse jakamaan kenenkään kanssa. Niinpä yksinäinen mies hakee nautintonsa yksinkertaisista, alkukantaista ja fyysistä nautintoa tuottavista asioista, kuten viinasta tai juoksemisesta. Jos ATM voisi olla sataprosenttisen varma, että hänen muutoksensa pois omasta itsestä joksikin toiseksi ihmiseksi lopulta toisi tulosta, hän ehkä olisikin valmis toimimaan: toiminnalle olisi SYY. Kokemus kuitenkin osoittaa, ettei mikään ole sataprosenttisen varmaa eikä ATM välttämättä kelpaisi treenattuna ja tyylikkäänäkään yli-inhimillisten luonteenpiirteidensä vuoksi, joten miksi vaivautua? Sen sijaan jos miehellä on jo joku jo[t/k]a rakastaa rinnallaan, hänellä on välittömästi syy elää ja kehittää itseään. Aivan kuten muusikko tai urheilija antaa kaikkensa vasta yleisön edessä, myös tavallinen mies tarvitsee jotakin, minkä puolesta taistella (uskonnosta ja isänmaasta ei siihen enää ole, ja miehen asunnosta tulee "koti" vasta naisen kosketuksen jälkeen; sitä ennen se on "kämppä"). Lukekaa Hotakaisen "Juoksuhaudantie", tai jos olette jo lukeneet, palautelkaa mieliin: siinä ei ole tippaakaan ironiaa, se on totaalisen realistinen kuvaus suomalaisen miehen luonteesta!
En tietenkään saanut teitä vakuuttuneeksi. Olkoon niin. Siinä tapauksessa kuitenkin vaadin, että kerrotte sen syyn, jolla aidosti yksinäinen mies jaksaa sekä säilyttää ihmisyytensä että jopa kehittää sitä jalostuneempaan suuntaan. Naisen saaminen hamassa tulevaisuudessa ei voi olla se syy, sillä se ei ole varmaa. Velvollisuuksiin veronmaksajana on turha vedota, kuin myös muihin entisaikojen myytteihin. Miksi siis vaivautua ponnistelemaan taantumista vastaan? "Koska niin vain kuuluu tehdä"?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hmmmm...itselleni "seurustelukumppani" on samalla myös ainoa ystävä. Minusta on hänen myötään tullut jonkin verran sosiaalisempi, avoimempi ja positiivisempi. Hauskaa kun joku soittaa lähes päivittäin ja haluaa jutella. Fyysinen kosketus tuntuu myös tosi hyvältä. Tyttöystävällä ei kuitenkaan ole ollut elämääni suhteessa yhteiskuntaan mitään konkreettista vaikutusta. En vieläkään jaksa käydä koulussa tai töissä enkä tehdä oikeastaan mitään. Miksi ihmeessä jaksaisin paahtaa töissä tyttöystävän vuoksi?
Tilanne lienee tosin eri ihmisillä, joilla on kumminkin voimia tehdä asioita ja harrastaa, ja jotka saavat nautintoa tekemistään asioista. Jopa käydä koulussa tai töissä. Näiden ihmisten kohdalla tyttöystävä voi varmastikin muuttaa harmaan, tyhjän ja yksinäisen elämän merkityksellisen tuntuiseksi.
jaajaa, onkos nyt mennyt ATpojulla käsitteet sekaisin? sitähän täällä toitotetaan pävittän että ATM on sellainen joka ei kertakaikkiaan ikipäivänä saa naista. siis jos sinulla on tyttöystävä niin et ole mikään ATM.
olisipa muuten mielenkiintoista jos joku näistä pölvästeistä kiihkoilija-ATmiehistä joku päivä löytäisi tyttöystävän, toitotettuaan ensin vuosia olevansa ATM ja luettuaan laasasen yms blogeja kuin raamattua. mahtaisi olla aikamoinen identiteettikriisi kun sitten selviäisi ettei olekkaan ATM ja vuosia on uskonut olevansa.
ATM on mies josta naiset eivät ole (äärimmäisen harvoja tai läskejä ja rumia poikkeuksia lukuunottamatta) kiinnostuneita. AT-mies on saattanut saada naista.
täyttä tuubaa
Todellakin taas ihan puuta heinää, onnettoman ihmisen kitinää, joka ei osaa/uskalla ottaa vastuuta itsestään ja elämästään vaan sysää vastuun vieraiden ihmisten niskaan..
Jäin ihmettelemään tuota atm:n "yli-inhimillisiä" piirteitä, jotka niin tehokkaasti estävät ihmis(pari)suhteet???
Olisin voinut käyttää yhtä hyvin termiä "luonnevikaisuus", mutta päätin vähän leikitellä lukijoiden kustannuksella. Sitä paitsi Vanhaa testamenttia ja muita vanhoja myyttijuttuja lukeneet tietävät varsin hyvin, että sellainen julmuus ja pikkusieluisuus, joka ihmiselle ei kävisi koskaan missään päinsä, menee jumalten tekemänä aivan täydestä.
Jätän nyt harjoitustehtäväksi, olinko tässäkin ironinen vai kohotanko itseni todella jumalaksi ihmisten yläpuolelle.
Ad hominem on helppo tapa päättää keskustelu voittajana, mutta olisin mieluummin kuullut paremman perustelun väärässäololleni kuin "onnettoman ihmisen kitinä"; hyvän argumentoinnin edessä olisin saattanut jopa muuttaa mieltäni. Nyt en ainakaan tee sitä.
Kuule, juttusi ei kyllä siinä määrin kiinnostanut että jaksaisin alkaa mokoman kanssa vänkäämään, kunhan taas huokaisin yhdelle luuserille ääneen..
Luuseri tulee sanasta loser = häviäjä.
Omasta mielestäni kyllä hävisit tämän argumentoinnin kirkkaasti... annoit nimittäin luovutusvoiton.
Joten minun mielestäni sinua olisi syytä kutsua luuseriksi mielumminkin.
Ja sitä sanotaan keskustelemiseksi, ei vänkäämiseksi.
Ad hominem muuten tarkoittaa mitä?
Ja nauroin muuten kivasti tuolle "Sitä sanotaan ironiaksi"-jutulle xD
Kyllä minä olen huomannut omassa elämässäni sen, miten kontaktit toisiin ihmisiin tuovat elämäniloa ja puhtia tehdä erilaisia asioita ja myös sen, miten yksinäisyys vaikuttaa passivoivasti ihmiseen ja käytökseen.
Ihminen on sosiaalinen olento, joak viihtyy laumassa ja saa oman merkityksensä laumasta. Se voi olla hierarkisella tasolla, eli että on jollakin tasolla verrattuna johonkin, joka on jollakin tasolla. Mutta ei se ole pelkästään noin itsekästä ja omaan napaan tuijottavaa. Lauman mukana toimiminen, ja osallistuminen oman lauman toimintoihin, yhdessä tekeminen ja se että toiset hyväksyvät sinut siihen yhdessä tekemiseen antavat ihmiselle tyydytystä ja merkityksen tunteen.
Se tunne että on tarvittu ja että itseä arvostaa, sitä ei voi koskaan, ainakaan omalla kohdallani, mikään vapaus tai rahakaan korvata. Minulla voi olla kaikki maailman aika tehdä mitä haluan ja kaikki maailman raha, millä sen voi saavuttaa, mutta saavutuksella ei ole minkäänlaista merkitystä jos olen yksin. Merkitys tulee vasta sitten, kun sitä peilaa kaikkia muita vasten. Omaa lähipiiriä, Suomen kansaa, koko maailmaa.
Vain harvoilla, täysin perustavanlaatuisilla asioilla on merkitystä silloinkin kun on yksin. Ravinto, vesi, lämpö, uni, terveys. Siinä' ne melkein ovat. Kun lähtee tarvehiererkiaa ylöspäin, se on kiipeämistä hierarkiaan johon liittyy sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa.
Väittäisin että jos minulla olisi kumppani, niin elämäni olisi monin tavoin rikkaampaa. Minusta on mielekkäämpää suunnitella tulevaa ja teteuttaa niitä asioita, kun samalla toteuttaa niitä jollekin muulle. Itselleni riittää varsin vähä, mutta toiselle haluaisin tehdä enemmän. En ole jäämässä täysin passiiviseksi sohvaperunaksi yksinkään, mutta minun on vaikea perustella itselleni mitään hirvittävän pitkäkestoisia ja työläitä "projekteja", olivat ne sitten mitä tahansa, koska tiedän että pärjään yksin ilman niitäkin.
Minä en väitä että tarvitsen parisuhteen ollakseni "onnellinen", mutta uskon että parisuhde, oma perhe yms. toisi elämääni enemmän ryhtiä verrattuna tämänhetkiseen ja myöskin suuremman merkityksen tunteen.
Onnellisuus on niin vaikea asia ja monesta kiinni, että en usko sen löytyvän minkään yksittäisen asian takaa.
Tämä on täysin totta, ihmissuhteet, aivan kuten jo säännöllinen päivärytmi (lue työ) antaa elämälle merkistystä ja mielenkiintoa.
Mutta ei omaa onneaan ja elämänsä mielekkyyttä voi sysätä kenenkään muun niskoille, alku lähtee itsestä ja kaikki muu sosiaalinen elämä ja kanssakäyminen lisää pääsääntöisesti hyvinvointia (noh, ääritapauksissa voi käydä toisinkin)!
...sen asian, että yksinäinen mies menettää motivaation elää, opiskella, kehittyä henkisesti ja olla "parmepi". Tuntuu ettei milään ole mitään väliä. Se tekee joskus hyvin surulliseksi.
Täällähän on tänään paljon hyviä mietteitä ja viestejä. Se aika kuusta? Siis se, kun ryyppyrahat on jo juotu ja järki alkaa toimia...
Minä olen sitä mieltä, että toinen ihminen ei voi tuoda tai luoda kenellekään onnea, vaan kunkin on löydettävä onni itsestään. Uskon, että onni löytyy itseään tutkiskelemalla. Jokaisen on löydettävä elämänsä tarkoitus ja pyrittävä toteuttamaan sitä. Vain siten voi tulla onnelliseksi. En myöskään usko, että kenenkään elämän tarkoitus voisi olla toinen ihminen. Kukaan ei elä pelkästään toista varten, vaan myös itseään varten ja on olemassa omana itsenään.
Parisuhteesta on varmasti monelle hyötyä etenkin vaikeina aikoina, ja se varmasti auttaa osittain kestämään harmaata arkea, mutta en millään voi uskoa, että pelkkä parisuhde riittäisi tekemään ketään onnelliseksi.
Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.
On taas ajatusleikin aika. Mennään länsimaisten perusmyyttien äärelle, sikäli kun sieltä koskaan poistuimmekaan... Kaikki tuntevat Robinson Crusoen tarinan, joten kuvitellaanpa itsemme nyt yksin autiolle saarelle (muistetaan myös se, että kertomuksessa kesti vuosia ennen kuin Crusoe tapasi Perjantain).
Crusoen saari on trooppinen paratiisi, joka tarjoaa hengissä selviytymisen mahdollisuuden ponnistelematta liikoja. On kulunut jo jonkin aikaa, eikä yhtäkään laivaa ole kulkenut ohi; on siis syytä olettaa saaren olevan syrjässä laivareiteiltä (ja nykyaikaan sijoitettuna myös lentoreiteiltä), paikassa johon ei kukaan inhimillinen olento - ei välttämättä edes kannibaali - tule koskaan eksymään.
Daniel Defoen Robinson Crusoe oli tässäkin tilanteessa "homo oeconomicus", joka säilytti tyyneytensä, taloudellis-rationaalisen ajattelunsa ja sen mukana myös länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen jopa ollessaan valtakuntansa ainoa asukas. Varhaisen valistuskirjailijan ideaali oli, että jokainen kehittynyt ihminen olisi yksinäänkin itsenäinen subjekti ja kantaisi mukanaan kaikki kokonaisuuteen tarvittavat osat. Niinpä Crusoen "pienoisyhteiskunta" oli täysin funktionaalinen, ja se tuotti hänelle tyydytystä ja merkitystä elämään, jota yksinäisyys ei juurikaan häirinnyt. Weberiläinen "kapitalismin henki" aiheutti sen, että yhteiskuntaa tuli kehittää sen itseisarvon vuoksi, vaikka siinä olikin vain yksi asukas. Laiskuus ja taantuminen olisi ollut synti.
1900-luvun puolivälin tienoilla ranskalainen Michel Tournier otti Crusoe-myytin dekonstruktiiviseen käsittelyyn, ja hänen päähenkilönsä ei kykene moiseen järjestyksen säilyttämiseen, vaan taantuu lillumaan mutakuoppaan ja harrastamaan seksiä puun kanssa (jälkimmäinen tosin on jokin syvällisempi allegoria, mutta en muista muuta kuin pettymyksen, kun toistasataa sivua tarvittiin 1. seksikohtaukseen ja sitten se olikin tuommoinen). Täysin itsenäisen subjektin myytti kyseenalaistuu: ihmisyys on mielekästä vain yhteisössä, yksin merkitsee vain hengissäpysyminen. Jos se onnistuu ilman sivistystä, sivistys unohtuu.
Kumpi vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä; kumpaa uskoisit itse toteuttavasi, kun huomaisit olevasi todennäköisesti loppuikäsi autiolla saarella ilman muita ihmisiä? Tällöin jos koskaan elämän tarkoitus olisi vain "omassa itsessä", mutta miten kauan "oma itse" säilyisi olemassa? (Mutakylpy virkistää, suosittelen!)
Mutta kun Crusoe oli nuorempana saanut paljon pillua. Eleli sitten saarella tyytyväisenä tällä pilluvarannolla.
Itse olen löytänyt yksinolosta pelkkää onnettomuutta, tuskaa ja kurjuutta. Tai no ei, oli hauskojakin hetkiä, mutta tuskaa se oli niin suurilta osin, että minulle jäi pelkkä paha maku suuhun koko ajasta. On myös totta, etten mitään kehittävää saanut aikaiseksi tehdä, kun ei ollut juurikaan ketään, kelle sitä näyttää. Menin erittäin pitkälle pahassa olossani, mutta kun yksinäisyyteni loppui, tuli elämääni mielekkyys takaisin. Omasta mielestäni itse voi tuntea olevansa hyvä vain, jos muut sen sinulle osoittavat. Muuten pitää keksiä itse selityksiä ja teorioita, etsiä todisteita väkisillä tai yrittää psyykata itseään ajattelemaan niin, että olisi hyvä ja että elämä olisi merkityksellistä. Kyllä se menee niin, että jos on vain oma näkökulma asioihin, eikä sitä pääse jakamaan niin, että muutkin voisivat kertoa omaa näkökulmaansa, menee omassa päässään pikkuhiljaa kieroon ja sekoaa.
Nyt lienee paikallaan tarkentaa termejä, joita käytämme. Tarkoitatteko yksinäisellä miehelle miestä joka a) ei ole parisuhteessa b) elää ilman ihmiskontakteja?
Termi yksinolo viittaisi mielestäni muista ihmisistä ja yhteiskunnasta liki eristäytyneeseen erakkoon. Yksinäisyydellä taas voidaan viitata monenlaisiin tunteisiin ja tilanteisiin. Mikäli vastaus on b), ymmärrän hyvin jos elämä ei tunnu mielekkäältä. Ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa vähintään jonkin verran muiden ihmisten seuraa. Parisuhde ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen suhde, jossa ihminen voi luoda mielekkäitä kontakteja toisiin. En näe mitään syytä, miksi erakoituneen ihmisen pitäisi pyrkiä luomaan juuri parisuhde, todennäköisesti mikä tahansa ihmiskontakti olisi omiaan auttamaan.
Tietysti ihminen voi olla yksinäinen myös ihmisten joukossa, siis myös ultrasosiaalinen kaikkien kaveri voi tuntea olonsa yksinäiseksi kulkiessaan bileistä bileisiin. Tähän viittaa sananparsi "Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin." Näkemykseni mukaan tällainen yksinäisyyden tunne kumpuaa elämän koetusta merkityksettömyydestä, eikä sitä voi torjua muutoin kuin itsetutkiskelulla ja yrittämällä löytää elämänsä merkityksen.
Tarkoitan yksinäisellä ihmisellä ihmistä, joka kokee olevansa yksinäinen. En sen enempää tai vähempää. Tunnetta siitä, että ei ole ketään, joka välittäisi tarpeeksi auttaakseen, jos tulee ongelmia ja tunnetta siitä, ettei ole ketään kenelle jakaa murheitaan jos niitä tulee.
Samaa mieltä, mikä tahansa tarpeeksi luottamuksellinen ja hyväntuntuisen sosiaalinen suhde auttaa tähän.
Tuskin tässä on mitään sen ihmeellisempää. Mun tietääkseni yksin elävä mieskin on vain ihminen, ja voi haluta elää seurustelu-/parisuhteessa ihan kuten muutkin ihmiset. Tämä nyt ei ole mitään rakettitiedettä, vaan ihan normaalia elämää.
Huvittavaa tässä on pikemminkin se, että moni nainen puhuu siitä, kuinka miehet eivät osaa arvostaa parisuhdetta. Kuitenkin samaan aikaan melkeinpä samat naiset suunnittelevat tulevaa suhdetta, jolloin menetetään se etu, että annettaisiin asioiden edetä luonnollisesti perinteisen tutustumisen kautta. Fakta on kuitenkin se, että toimiva parisuhde ei synny tai tule suunnittelemalla ja ruksaamalla vaatimuslistasta kohtia "suoritetuksi".
Ensikohtaaminen, tutustuminen ja yhdessä tekeminen ovat asioita, joiden merkitys oikean suhteen syntymiseen kannalta on hyvin tärkeää. Tuolloin myös seksi tulee mukaan kuvioihin luonnollisena asiana sen sijaan, että sitä pitäisi korostaa jo heti ensitapaamisesta lähtien.
ATM:yys on epäilemättä yksi osatekijä elämänhalun hiipumiseen, mutta joskus se ei katso statusta... kauneus ja YTN:yys ei tuonut naiselle onnea:
http://www.hs.fi/urheilu/muut/golf/artikkeli/Nuoren golfaajan kuolinsyyksi varmistui itsemurha/1135259600959
meinaan olisin voinut uhrautua, jos parisuhteettomuus musersi hänet :(
Sullahan näytti olevan youtubessa total upload views: 260 000
Että etkö ole ainakin päässyt jakamaan tuotoksiasi maailmalle?