Tatuointi Lahdesta

Asun lähellä Lahtea ja suunnitelmissa olisi hankkia tatuointi lähiaikoina. Osaako joku suositella jotakin tatuointiliikettä Lahdesta (mielellään omiin kokemuksiin perustuen, ei huhupuheiden perusteella). Plussaa olisi, jos joku tietäisi paikan, johon jonot eivät ole kovin pitkiä, mutta työn jälki on silti ammattimaista.
45215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sanon heti aluksi, ettei itselläni ole (vielä) tatuointia, mutta aika on varattuna Lahden Custom x:ään, johon päädyin vertailujen perusteella. Lahdesta kavereiden (tatuoitujen!!), internetin ja henk. koht. virailujen perusteella arvoin Custom x:n ja Otherside tattoon välillä. Lopulta Mustosen Juha vei vakuuttavalla galleriallaan (googleta Custom x) ja asiakaspalvelutaidoillaan voiton.

MUTTA, kyselet paikkaa johon pääsisi lyhyellä jonotusajalla. No kaikkihan on suhteellista, mutta Custom x:ään joudun pienehköä kuvaa jonottamaan melko kauan: noin 3kk, ja kaveri odotteli isohkon kuvan saamista 5kk. Kun kävin tiedustelemassa Otherside tattoossa, niin siellä jonot (etenkin pienille/pienehköille) kuville oli hieman lyhyemmät, muistaakseni 2kk odotuksella olisin saanut haluamani pienen kuvan.

Mutta molemmissa edellä mainituissa paikoissa on gallerioiden ja kavereilta ja tuttavilta kuultujen kokemuksten perusteella osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa. Muista liikkeistä Lahdessa en osaa juurikaan sanoa, koska alusta asti em. paikat vakuuttivat ja niitä päädyin tarkemmin vertailemaan.

Toivottavasti vastauksestani on jotain iloa. :))

Äänestä
  • Kiitti paljon, oli apua :) Molemmat liikkeet ovat jo entuudestaan tuttuja silleen, että olen juuri noiden mainitsemiesi muutaman muun (Tiina's tattoo jne.) töitä katsonut, ja niiden perusteella ajan uskaltaisi jo varata. Hyvä että mainitsin Customin asiakaspalvelusta, olisihan se mukavampi mennä tatuointia ottamaan jos palvelu on asiallista. Kyllähän se olisi mukavaa, jos pääsisi vain viikon varausajalla ottamaan tatuoinnin, koska silloin tietää jo muista mahd. menoista, mutta tuohan nyt on aivan mahdotonta :P Ei se kolme kuukauttakaan niin pitkä aika loppujen lopuksi ole, tatuointi kun sitten kestää loppu elämän.. ja ehkä tatuointi olisikin hyvä joululahja itselle :D

    Voitko kertoa vielä, miten tatuoinnin hankintaprosessi etenee :D Minulla on melko varmasti jo tiedossa millaisen tatuoinnin haluan, mutta tatuoija saa vapaasti ehdottaa erilaisia tyylejä jne. Milloin tatuoija piirtää lopullisen kuvan, joka sitten tulee iholle? Reilusti etukäteen vai vasta sinä päivänä, kun aika on sovittu? Ja jos sopii vielä hintaa (customissa) kysellä, itselläkin olisi tarkoitus hankkia melko pieni tatuointi n. 5x4 cm kokoinen ja mustavalkoinen (rajat ja varjostuksia). Lähtöhinta on vissiin n. 50 e että siitä sitten ylöspäin varmaan tuokin reilusti yli satasen?

    Äänestä

  • onnnellisempi kirjoitti:

    Kiitti paljon, oli apua :) Molemmat liikkeet ovat jo entuudestaan tuttuja silleen, että olen juuri noiden mainitsemiesi muutaman muun (Tiina's tattoo jne.) töitä katsonut, ja niiden perusteella ajan uskaltaisi jo varata. Hyvä että mainitsin Customin asiakaspalvelusta, olisihan se mukavampi mennä tatuointia ottamaan jos palvelu on asiallista. Kyllähän se olisi mukavaa, jos pääsisi vain viikon varausajalla ottamaan tatuoinnin, koska silloin tietää jo muista mahd. menoista, mutta tuohan nyt on aivan mahdotonta :P Ei se kolme kuukauttakaan niin pitkä aika loppujen lopuksi ole, tatuointi kun sitten kestää loppu elämän.. ja ehkä tatuointi olisikin hyvä joululahja itselle :D

    Voitko kertoa vielä, miten tatuoinnin hankintaprosessi etenee :D Minulla on melko varmasti jo tiedossa millaisen tatuoinnin haluan, mutta tatuoija saa vapaasti ehdottaa erilaisia tyylejä jne. Milloin tatuoija piirtää lopullisen kuvan, joka sitten tulee iholle? Reilusti etukäteen vai vasta sinä päivänä, kun aika on sovittu? Ja jos sopii vielä hintaa (customissa) kysellä, itselläkin olisi tarkoitus hankkia melko pieni tatuointi n. 5x4 cm kokoinen ja mustavalkoinen (rajat ja varjostuksia). Lähtöhinta on vissiin n. 50 e että siitä sitten ylöspäin varmaan tuokin reilusti yli satasen?

    Juu, luulen että jos Lahden liikkeitä vähänkään tietää, niin kyllä nuo kaksi nimeä on kuullut. :)

    Ja onhan 3kk sinänsä melko pitkä aika, mutta tatuointi on -kuten sanoit- ihossa sitten loppuelämän ja itse ainakin miellän myös sen odotuksen osaksi prosessia. Tietää ainakin sitten mitä haluaa varmasti ja voi laskea päiviä koitokseen. Haha.

    Custom x:n Juha sanoi, että jos idea on selkeä, niin piirtäminen käy samana päivänä kuin itse tatuoiminenkin. Hän ehtii sen kuulemma siinä ensin hyvin piirtämään. Jos taas on vähän epävarma lopullisen kuvan hahmottumisesta, niin sitten voi pari viikkoa ennen tatska-aikaa mennä käymään, jos haluaa... Eli jos Customiin päädyt ja sinulla on selkeä kuva mielessäsi, niin riittää varmaan että soittamalla varaat ajan ja sitten ennen aikaasi menet paikalle kuvan / ideasi kanssa.

    Itselleni tulee alle 10x10cm (7-8cm?) kuva selkäpuolelle ja Juha veikkaili hinnan olevan 150-250 euron välissä. Minulle tulee siis värillinen kuva. Veikkaisin että toi sinun kuva olisi 100-150 euroa, mutta kannattaa tatuoijalta itseltään kysyä. Minä olen vähän huono arvioimaan, kun ei yhtään kuvaa vielä ihossa edes ole. :D Muutenkin soittamalla selviää parhaiten kaikki aikataulu ja hinta-asiat. Voihan hänellä esimerkiksi olla jokin peruutusaika jo ensi viikolle. Ei voi tietää! :)

    Äänestä

  • tintti- kirjoitti:

    Juu, kiitos taas paljon, pitääkin tässä kohta alkaa soittelemaan ja kyselemään tarkemmin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnnellisempi kirjoitti:

Asun lähellä Lahtea ja suunnitelmissa olisi hankkia tatuointi lähiaikoina. Osaako joku suositella jotakin tatuointiliikettä Lahdesta (mielellään omiin kokemuksiin perustuen, ei huhupuheiden perusteella). Plussaa olisi, jos joku tietäisi paikan, johon jonot eivät ole kovin pitkiä, mutta työn jälki on silti ammattimaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu