Kuidun määrä

Saanko tarpeeksi kuituja jos syö vain pari kertaa viikossa pastaa, perunaa tai riisiä? Syön päivittäin kasviksia ja hedelmiä ja 4 palaa ruisleipää. Lisäksi 8g Vi-Siblin kuitujauhetta.
11368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että saat tarpeeksi kuituja.

Äänestä

No eihän perunassa ja riisissä juurikaan kuitua olekaan, vaan kuituja on nimenomaan kasviksissa, hedelmissä ja ruisleivässä paljon enemmän! :) Täysjyväpasta ja täysjyväriisi ovat tietysti hieman kuitupitoisempia kuin tavalliset.

Äänestä

perunaa, pastaa, riisiä enkä leipää koska ne sisältävät niin runsaasti hiilihydraatteja eli sokereita. Lisäksi viljojen kuitu on pääasiallisesti liukenematonta selluloosaa jolla ei ole mitään terveyshyötyjä. Ne vain estävät terveellisten ravinteiden imeytymistä ja lisäävät vain ulostemassaa.

Syön paljon kasviksia joiden kuidut ovat liukenevassa muodossa ja niistä on elimistölle terveyshyötyä.

Hedelmien osalta kannattaa kiinnittää huomiota sokerimääriin. Esimerkiksi mangossa on sokeria 50g/100g kun taas melonissa on vain 2g/100g. Itse suosin kotimaisia marjoja. Niissä on alhaisempi sokerimäärä kuin monissa tuontihedelmissä.

Äänestä
  • >

    Hiilihydraatti koostuu sokerista, mutta on eri asia kuin sokeri. Älkää uskoko siis yhtään mitään, mitä tuo fanaattinen VHH-hihhuli, Mattila, selittää. Hän valehtelee aina kun avaa suunsa. Niin syvällä hän on tuossa uskonnossaan VHH:n puolesta julistamisessa.

    >

    Viljoissa on geeliytyvää kuitua (ruis, kaura), jolla on terveyshyötyjä.

    Kuitu estää muuten myös hienokseltaan energian imeytymistä (ei siis vain terveellisten aineiden), joten laihduttajan kannattaa suosia sitä.

    >

    Totaalista paskapuhetta. Mangossa on kuorittuna 10,7 g sokeria per 100 g. Katsokaa, miten ilmiselvissä asioissa Mattila koittaa valehdella ! Jokainen pystyy tarkistamaan asian vaikka Finelin sivulta.

    >

    Marjoissa on sama määrä sokeria kuin hedelmissä.

    Esim.
    Omena 7,1 g /100 g
    Appelsiini 6,4
    Päärynä 7,0
    JA
    Mansikka 8,4
    Mustikka 6,4
    Puolukka 6,7
    Mustaherukka 7,8

    Älkää siis uskoko valehtelijaa.

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    http://www.piltti.fi/jutut/ruoka-ja-ravitsemus/viljoista-vauhtia-vauvalle

    "Viljojen kuidusta suurin osa on ns. geeliytymätöntä kuitua, joka ei liukene veteen. Geeliytymätöntä kuitua on rukiissa, ohrassa ja vehnässä. "

    "Lastentautien erikoislääkäri, LT Kati Holm TAYS ja ravitsemusterapeutti, FT Tarja Kemppainen, Kuopion yliopiston kl. ravitsemustieteen laitos "

    Uskon ennemmin asiantuntijoita, kuin sinua. Kauran betaglukaani on ok, mutta ruista hehkutetaan aivan suotta. Jos se olisi nk. funktionaalinen elintarvike, miksi sitä ei syötäisi kaikkialla maailmassa? Kuitu lisää pas*aa ja tieto lisää tuskaa. Kannattaa syödä pääasiallisesti liukenevia kuituja. Kuten sanottu betaglukaani ja pektiini ovat erittäin hyviä.

    Äänestä

  • sinäkö? kirjoitti:

    Uskon ennemmin asiantuntijoita, kuin sinua. Kauran betaglukaani on ok, mutta ruista hehkutetaan aivan suotta. >>

    Heh, kirjoitin, että viljoissa on geeliytyvää kuitua, joka on hyödyllistä. Sitä ei välttämättä ole niin suuria määriä kuin ehkä jotkut kuvittelevat, mutta sitä kuitenkin on. Lisäksi viljoissa on monia muita hyödyllisiä aineita, joten niiden välttelyyn ei ole mitään rationaalista syytä.

    Tässä vähän tilastoja:
    http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2279&fuclass=all&specdiet=none&items=100&from=top&portion=100g&lang=fi - sieltä voit vertailla esim. kauran ja rukiin suhteita.

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    >

    Hiilihydraatti koostuu sokerista, mutta on eri asia kuin sokeri. Älkää uskoko siis yhtään mitään, mitä tuo fanaattinen VHH-hihhuli, Mattila, selittää. Hän valehtelee aina kun avaa suunsa. Niin syvällä hän on tuossa uskonnossaan VHH:n puolesta julistamisessa.

    >

    Viljoissa on geeliytyvää kuitua (ruis, kaura), jolla on terveyshyötyjä.

    Kuitu estää muuten myös hienokseltaan energian imeytymistä (ei siis vain terveellisten aineiden), joten laihduttajan kannattaa suosia sitä.

    >

    Totaalista paskapuhetta. Mangossa on kuorittuna 10,7 g sokeria per 100 g. Katsokaa, miten ilmiselvissä asioissa Mattila koittaa valehdella ! Jokainen pystyy tarkistamaan asian vaikka Finelin sivulta.

    >

    Marjoissa on sama määrä sokeria kuin hedelmissä.

    Esim.
    Omena 7,1 g /100 g
    Appelsiini 6,4
    Päärynä 7,0
    JA
    Mansikka 8,4
    Mustikka 6,4
    Puolukka 6,7
    Mustaherukka 7,8

    Älkää siis uskoko valehtelijaa.

    jokapalstanhärikkö esiintyy joka palstalla ja tarjoilee fanaattisia mielipiteitään. Totuus kuitenkin on että kyseesä on härikkö joa sairaalloisesti yrittää tarjoilla omia mielipiteitään. Jos haluatte saada OIKEAA tietoa niin älkää kysykö tältä häiriköltä sillä hän ilmestyy mille palstalle tahansa. Tuo tyyppi on trolli.

    Kysykää minulta sillä kirjoitan omalla nimelläni.

    Äänestä

  • kj.mattila.com kirjoitti:

    Aijaa olen aina luulllut että pitää syödä pastaa, peruna ja riisiä että saa sen verran kuituja että vatsa toimii!

    Mitä muuta kuitupitoista ja terveellistä voisi syödä paitsi ruisleipä ja kasvikset ja puuro?

    Äänestä

  • minä taaaaaas kirjoitti:

    Aijaa olen aina luulllut että pitää syödä pastaa, peruna ja riisiä että saa sen verran kuituja että vatsa toimii!

    Mitä muuta kuitupitoista ja terveellistä voisi syödä paitsi ruisleipä ja kasvikset ja puuro?

    >

    Kun luet tarkasti, niin huomaat, että tähänkin keskusteluun on jo postitettu paikka, mistä voit etsiä terveellisen kuidun lähteitä:
    http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2279&fuclass=all&specdiet=none&items=100&from=top&portion=100g&lang=fi
    Siitä vaan miettimään, miten saat vaikka lisää papuja ruokavalioosi - tai soijaa tms.

    Tosin jos syöt jo ruisleipää, kasviksia ja puuroa, niin mihin tarvitset vielä lisää kuitua ? Eiköhän saantisi ole jo hyvällä tasolla.

    Äänestä

  • sinäkö? kirjoitti:

    >

    http://www.piltti.fi/jutut/ruoka-ja-ravitsemus/viljoista-vauhtia-vauvalle

    "Viljojen kuidusta suurin osa on ns. geeliytymätöntä kuitua, joka ei liukene veteen. Geeliytymätöntä kuitua on rukiissa, ohrassa ja vehnässä. "

    "Lastentautien erikoislääkäri, LT Kati Holm TAYS ja ravitsemusterapeutti, FT Tarja Kemppainen, Kuopion yliopiston kl. ravitsemustieteen laitos "

    Uskon ennemmin asiantuntijoita, kuin sinua. Kauran betaglukaani on ok, mutta ruista hehkutetaan aivan suotta. Jos se olisi nk. funktionaalinen elintarvike, miksi sitä ei syötäisi kaikkialla maailmassa? Kuitu lisää pas*aa ja tieto lisää tuskaa. Kannattaa syödä pääasiallisesti liukenevia kuituja. Kuten sanottu betaglukaani ja pektiini ovat erittäin hyviä.

    suurin valehtelija joka esiinytyy muka asiantuntiojana mutta on vain Thl:n ja Pekka Puskan etäispääte joka edistää suosituksillaan lihomista. Ei tämän nuolipääni tunnetun mielipiteitä kannata ottaa vakavasti. Häirikkö se on.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    suurin valehtelija joka esiinytyy muka asiantuntiojana mutta on vain Thl:n ja Pekka Puskan etäispääte joka edistää suosituksillaan lihomista. Ei tämän nuolipääni tunnetun mielipiteitä kannata ottaa vakavasti. Häirikkö se on.

    Huomasittehan, ettei Mattila pystynyt enää palaamaan tuohon viestiin, jossa osoitin hänen valehdelleen esim. mangon sokeripitoisuudesta ja marjoista.

    Tästä huolimatta kaveri tuli selittämään, että ihan kaikki asiantuntijat ovat täysin väärässä ja hän oikeassa. Ilmeisesti hän vieläkin kuvittelee, että mangossa on 50 % sokeria. Sellaisia ovat fanaattiset hihhulit: vaikka kädestä pitäen näytetään, että he elävät harhoissa, se ei muuta heidän ajatusmaailmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuitujaaaa kirjoitti:

Saanko tarpeeksi kuituja jos syö vain pari kertaa viikossa pastaa, perunaa tai riisiä? Syön päivittäin kasviksia ja hedelmiä ja 4 palaa ruisleipää. Lisäksi 8g Vi-Siblin kuitujauhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu