kerroin ystävälleni noin vuosi sitten, että olen käynyt psykologilla ja käyn yhä, kerroin myös mieltäni pahoin painavista asioista mm.perhe-ongelmista, kiusaamisesta jne..., olemme 22-vuotiaita, olen kaivannut viimeisen vuoden ajan kauheasti tukea, olen itkenyt paljon, ystävä tietää varmana kun olen kertonut olevani yksin, mutta en ole saanut yhtään soittoa häneltä, hän kyllä kertoo käyvänsä festareilla, viettävänsä fb:ssä aikaa..., silti en ole saanut yhtään myötätuntoa, ystäväni on vakuutellut minulle että hänellä on ollut vain niin kiireistä viimeisen vuoden aikana, uskoako vai ei? minun on todella hankala uskoa että ihminen ei löytäisi elämässään 5 minuuttia aikaa soittaa ystävälle ja kysyä mitä kuuluu, jos hän käy läpi vaikeita aikoja? miten minun pitäisi suhtautua, olen nin surullinen =(, tosi ystävyyttäkö? olenko liian vaativa kaveri?
mitä todellinen ystävä tekisi?
surullinen 88
4410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkäpä ystäväsi pelkää joutuvansa kuuntelemaan itkuisia itsemurhamietintöjä. Tällaisia jouduin itse kuuntelemaan ystävältäni, jonka sitten jouduin vieroittamaan tuestani, vaikka hän tietysti tukea ja apua kaipasikin. Tiesin aivan tarkkaan että hän istuu kotona ahdistumassa yksin, mutta en silti halunnut että hän heittää elämänsä minun varaani. Voit ehkä itsekin soitella ystävällesi, ja jättää ne pahat asiat kokonaan kertomatta. Tai ilmeisestihän olet jo kertonut ne, eli ystäväsi on niistä tietoinen. Juttele silti kivoista jutuista, vaikka ne eivät sinua juuri sillä hetkellä kiinnostaisikaan.
Tiedän että toivoit vähän empaattisempaa vastausta, mutta toisten ongelmat voi ahdistaa ihan hirveästi. Omille voi sentään tehdä jotain.
"Ehkäpä ystäväsi pelkää joutuvansa kuuntelemaan itkuisia itsemurhamietintöjä. Tällaisia jouduin itse kuuntelemaan ystävältäni, jonka sitten jouduin vieroittamaan tuestani, vaikka hän tietysti tukea ja apua kaipasikin. "
Toivon sydämestäni, että elämänpolkumme eivät koskaan kohtaa.
Kyllä ihminen voi järjestää aikaa soittaa ja tavata, vaikka olisi kuinka kiireinen. Ja järjestääkin, jos oikeasti haluaa.
Mielestäni tosiystävä tukee tuollaisessa tilanteessa. Tosin suurin osa ihmisistä on itsekkäitä ja heikkoja paskoja. Toiset ovat kykenemättömiä kohtaamaan toisen tuskaa ja hätää, on helpompi kääntää selkänsä ja paeta paikalta. Jotkut tuntuvat pelkäävän, että tuska tarttuu, ja siksi kärsiviä ihmisiä kavahdetaan.
Mielestäni se ei ole kuitenkaan iso juttu silloin tällöin uhrautua ja kuunnella toisen huolia. Toiset taas eivät halua jakaa ystävänsä taakkaa, he eivät halua kuulla mitään ikävää, kun siitä tulee itselle ikävä olo!
Noin suurin osa ihmisistä toimii hädässä olevan ystävän kanssa. Lööpissä oli vähän aikaa sitten juttu, kuinka ystävät jättivät vakavasti loukkaantuneen tytön tienposkeen ja pakenivat paikalta. Siinä meillä ystäviä!
Silloin kun olet mukavaa ja hauskaa seuraa, ja kanssasi on KIVAA, sinun kanssasi halutaan olla. Näin se menee!
Jos puhut vähänkään syvällisempiä, raskaampia, vakavempia asioita, jotka eivät ehkä ole niin kivoja, menetät kaikki ystäväsi.
Vaikeuksissa tosin näkee, kuka on todellinen ystävä ja kuka ei. Mielestäni hän ei ole todellinen ystävä. Hädässä ystävät tunnetaan!
Viestistäsi ei käy ilmi, millä tavoin te keskenänne kommunikoitte. Koska jotenkinhan te yhteyttä pidätte, jos olet noinkin hyvin selvillä ystäväsi kiireista ja elämäntilanteesta. Ja siksi mietin onko ajatuksesi ystäväsi käytöksestä täysin totuuteen pohjautuvaa, koska masentuneena pienetkin erot saattavat tuntua kuukausilta. Kuin myös tarve saada olla ystävän lähellä, koska yksin oleminen on joskus vaikeaa.
On oikein, että kerrot asioistasi ystävällesi. Niin pitääkin, mutta omasta tilanteestasi huolimatta ystävän syyllistäminen ei erityisen mukavaa ole. Nimittäin sinun itsesi kannalta on parempi, että ystävälläsi menee hyvin kuin te molemmat voisitte yhtä huonosti.
Soittamisen kirous on joskus se, että soitto tulee huonoon aikaan. Sinun paha olosi ei mahdukaan juuri sillä hetkellä ystäväsi päiväohjelmaa, joten voisitteko sopia jonkun muun tavan purkaa vaikeaa oloasi? Miten olisi meilaaminen? Ystävällesi jäisi aikaa lukea rauhassa ja ottaa kantaa rauhassa ja sinä kokisit tulleesi huomioiduksi.
Kannatan asian selvittämistä ystäväsi kanssa. Ei ole tyhmää kertoa, miten kaipaat häntä ja hänen ajatuksiaan, mutta on tyhmää vaatia häneltä aikaa silloin kun hänellä ei sitä ole. Ystäväsi todennäköisesti ymmärtää tilanteesi paremmin kuin nyt uskot, minkä vuoksi anna hänellekin tilaa sanoa miten hän sinut kokee ja millaista yhteyttä haluaisi pitää.
Voimia eteenpäin!