Tässä sitä taas ollaan. Hyvin alkanut parisuhde taitaa olla paskana. Minun vika. Mitäs piti mennä laittamaan toissa päivänä katkeran sävyinen erokirje mailitse. Koitin hakea sillä huomiota ja saada esiin rakkaassani jotain tunteita. Idiootti. Pitäisi varmaan ottaa puhelu kielitoimistoon ja ehdottaa omaa nimeä lisämääreeksi idiootti sanalle, seuraavaa Suomen sanakirja laitosta varten.
Nainen, jota rakastan on kovapintainen tapaus. Hän ei juurikaan osoita tunteita. Itse olen taas erittäin tunteikas, herkkä ihminen. Rakkaudenkipeä. Johtunee varmaan menneisyydestäni. Aina olen ollut yksin. Olen ainoa lapsi, jonka vanhemmilla oli tapana dokata nuoruudessani. Olen yrittänyt lopettaa heidän tappeluaan sanomalla: "Äiti ja isä, älkää enää tapelko, muuten ammun itseni." Välinen olisi ollut ilmapistooli, mutta ei 7-vuotias tajua, että tuskin sillä henki lähtee. Äitini vastasi: "Ammu vaan, mutta mene pihalle ampumaan, ettei matot sotkeennu vereen." Olen katsellut äitini keuhkoja livenä, seurauksena siitä, että kännissä meni kaatumaan lasipöydän päälle, tilaillut ambulanssit, lähtenyt mukaan, seuraavana päivänä oli ensimmäinen päivä yläasteella. Olen ollut koulukiusattuna peruskoulussa luokat 1-9. Mikään sukurakas ei meidän suku ole. Joten olen taistellut elämäni tähän pisteeseen saakka käytännössä yksin, lukuun ottamatta muutamaa parisuhdetta, joista kahdessa minua on petetty ja juttu on tyssännyt siihen. Kaikki tämä on jättänyt jälkensä, joista tahdon ja aion päästä. Olen jo kahlannut yli masennuksen ja olen selvinnyt siitä.
Ongelmani on onnellisuus. Tuntuu, että en osaa olla onnellinen ja harvoin onnellinen muiden puolesta. Vihaan onnea. Eniten ehkä omaani. Kurjuus on kotini, josta haluaisin muuttaa pois. Kotona taas kuitenkin ollaan. "Kuljen kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin... Onnen sirpaleet mua haavoittaa...".
Kaikkea paskaa sitä on satanut niskaan, mutta ei ne niinkään vituta, kuin se että olen loukannut rakastani ja mahdollisesti tuhonnut kaiken. En mitään sääliä hae. Sitä ilman olen jo selvinnyt kohta 29 vuotta. Ja muutenkin mottoni on: "Sääli on sairautta".
Suhde taitaa olla ohitse. Olen kyllä ilmaissut katuvani tuota "nerouteni" hetkellä kirjoittamaani hengen tuotosta. Olen ehdottanut, että jos kateltais kortit loppuun, että minä hakisin ulkopuolista apua ja jos hän pystyisi tukemaan mua ja tulla tuolla tunnepuolella vähän vastaan. En tiedä haluaako hän. Ymmärrän, että hänen täytyy miettiä asioita. Olen pessimisti. Tuskin hän haluaa. Muutenkin epätietoisuudessa olo on varmaan pahinta mitä tiedän. Kai minä ansaitsen tämän kaiken. "I guess they have, misery written somewhere in my stars.".
Ylihuomenna vappu. Taitaa tulla elämäni vittumaisin vappu. Piti kullan kanssa viettää sitä yhdessä, hänen kavereittensa kanssa. En taida olla tervetullut. Taidan varata itselleni jonkin risteilyn ja lähteä yksin matkaan. En vain kestä olla paikallaan. Liike helpottaa tätä tuskaa, jota tunnen. Pakko vaimentaa mun itkevä sydän jotenkin. Tuli pitkä tilitys, mutta ei sillä oo mitään väliä vaikkei tätä kukaan luekaan. Kirjoittaminen on aina keventänyt sydäntäni.
Ps. Sulle yks ihminen, RAKASTAN SUA!

Vastaukset 2
Vanhimmat
...että kaiken kokemasi jälkeen pystyt rakastamaan ja tarttumaan elämään kiinni. Älä koskaan unohda sitä taitoa.
Toivon sulle kaikkea hyvää elämässä ja todellakin tuolla jossain on ihmisiä joiden kanssa voi jutella, jos siltä tuntuu. Eli jos ne vanhat tapahtumat on jättäneet syviä haavoja, etkö ole niitä päässyt vielä purkamaan.
Ymmärrän, koska ei ole mullakaan helppo elämä ollut, mutta vielä olen omillani selvinnyt, sillä myös mulla on kyky rakastaa=)
Otat tästä kopsun, liimaat sen häköpostiin ja täräytät sille rakkaallesi.
Mäkin olen aina sanonut omalle turrilleni että kun et saa sitä sanottua niin kirjoita se mulle. Ja postia tulee välillä aamuteelle sanomalehden väliin :-)
Kyllä se rakkaasi ymmärtää, ja rakkaushan on työtä. Sitä ilolla tehkäämme :-)