Haluaisin kuulla teidän muiden mielipiteitä tästä vanhasta kuluneesta asiasta kuin rakkaus.. Eli olen itse 27 vuotias nainen ja seurustelen 31 vuotiaan miehen kanssa, olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja asunkin epävirallisen virallisesti hänen luonaan, eli kotoa haen vain postin ja katson että kaikki ok. Suhteemme on kaikin puolin ihana ja mies on tosi huolehtivainen ja näyttää välittävänsä minusta paljonkin hän on kuitenkin todella harkitsevainen ihminen ja saattaakin monesti miettiä tärkeitä asioita kauankin ennenkuin toteuttaa ne..
tähän liittyykin ajatus joka minua on alkanut askarruttamaan ja todella vaivaamaankin minua viime aikoina paljonkin.. Tiedän täysin omat tunteeni ja rakastan häntä todella paljon ja koen että hän on se minulle tehty mies, vakka on kantensa valinnut, kuten sanotaan.. "ongelma" onkin se että mies ei pysty sanomaan että rakastaa minua, olemme tästä monesti jutelleet ihan hyvässä hengessä ja hän vain sanoo että tietää tykkäävänsä ja välittää yms, mutta ei voi sanoa rakastavansa.. onko todella näin että joskus se tosiaan vie näin kauan aikaa.. itsellä alkaa nimittäin tulemaan sellainen olo että käytetään hyväksi, vaikka mitenkään päin se ei ole loogista.. minua ei pidetä mitenkään "salassa" ja kaikki kotonakin mikä on hänen on minun, saan vastailla puhelimeen maksella laskuja hänen tililtään.. siis tavallaan luotto ainakin on kohdillaan.. Kertokaas ystävät hyvät miltä tämä teistä vaikuttaa??
tähän liittyykin ajatus joka minua on alkanut askarruttamaan ja todella vaivaamaankin minua viime aikoina paljonkin.. Tiedän täysin omat tunteeni ja rakastan häntä todella paljon ja koen että hän on se minulle tehty mies, vakka on kantensa valinnut, kuten sanotaan.. "ongelma" onkin se että mies ei pysty sanomaan että rakastaa minua, olemme tästä monesti jutelleet ihan hyvässä hengessä ja hän vain sanoo että tietää tykkäävänsä ja välittää yms, mutta ei voi sanoa rakastavansa.. onko todella näin että joskus se tosiaan vie näin kauan aikaa.. itsellä alkaa nimittäin tulemaan sellainen olo että käytetään hyväksi, vaikka mitenkään päin se ei ole loogista.. minua ei pidetä mitenkään "salassa" ja kaikki kotonakin mikä on hänen on minun, saan vastailla puhelimeen maksella laskuja hänen tililtään.. siis tavallaan luotto ainakin on kohdillaan.. Kertokaas ystävät hyvät miltä tämä teistä vaikuttaa??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulle sanoi esimies kauan aikaa sitten, että "kyllä sieltä onnen seitsemännestä taivaasta alas tullaan". Arvaa uskoinko. Mutta sieltä tultiin alas niin kuin korkealta tullaan, lujaa rämisten ja kipeästi ottaen. Vakiokysymykseni aiheesta onkin: "Onko se jotain syötävää ?" Siis se 'rakkaus'. Sen taisi muuten sama esimies opettaa.
Kaikki eivät usko ja ymmärrä, mitä sana 'rakkaus' tarkoittaa. Oikeaa sellaista on vain vanhemman rakkaus lapsiinsa. Kahden aikuisen välinen on iiihan jotain muuta, vaikka sitä sen nimiseksi kutsutaankin. - Opettele rakastamaan elämää ja kaikkia ihmisiä, sillä lailla ei koskaan pety.
Elämää minä rakastankin ja perhettä.. ystäviä myös.. jotenkin vain vajaa kun ei saa vastarakkautta siltä tällä hetkellä tärkeimmältä ihmiseltä.. ennenkin olen rakastanut pitkään ja hartaasti ja turpaan on tullut, mutta silloin ainakin sain vastarakkautta niin kauan kun suhde toimi..
Siksi kai ihmiset voiva niin huonosti kun elämästä puuttuu se; 'rakkaus'. Tunne, että joku ihailee, palvoo, huomaa, huomioi, jaksaa helliä, hyväillä, ottaa syliin, antaa lämpöä, lempeä, lohtua, syliä, muistaa aina välillä pienin elein, sanoin, suukoin ... Tai edes yhrellä textarilla !
Meitä on muuten paljon, jotka jäämme ilman, oootko ajatellut sitä ? Ai miksi ? Siksi, että tahromme olla omia itsejämme emmekä muuttua toisen kylkiluuksi.
Miehiltä ei paljon koko rakkaus sanaan kuule, itsekkin olen ollut 20 vuotta naimisissa ja papin eessä mies sen "vaikeasti" sanoi, kun pappi sitä kysyi...tais kysyy,"tahdotko rakastaa" sekin, ei "rakastatko?" Joo..
Kyllä se vähän tieten niin on, että niitä lapsia rakastetaan ja vanhempiaan, mutta kumppaniin tunnetaan intohimoa ja kiintymystä aikaa myöten.
Se kun katsos on niin, että rakkaus ei kuole! Mutta niin vaan tahtoo siihen kumppaniin se tunne kuolla..
Siitä sen eroittaa sen rakkauden ja tykkäämisen.
Mutta rakkauden kaipuu on tieten meissä kaikissa, sitähän me kaikki täällä vaikeroidaan ja halutaan, taitaa sekin juontaa alkunsa sieltä lapsuudesta koko tunne.
Ihanasti oivallettu tuo :"Rakkaus ei kuole, mutta tahtoo siihen kumppaniin se tunne kuolla!"
Siksihän se pitäisikin tajuta, ettei se tunne siippaan mitään rakkautta ole!
Lapsia rakastaa koko ikänsä, vaikka ne tekis mitä! Ihan koko ikänsä, mutta parit eroaa, kun tunne katoaa. Nyt minäkin ymmärrän koko avioliittoni tunteen palon sammumisen, ei rakkaus sammunut, kun ei sellainen tunne sammu, vaan ei ollut rakkautta, oli vain välittämistä, joka loppui toisen pettämiseen.
Rakkaus on no. välittämistä. Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan - välinpitämättömyys.
Jos rakastaa ihan oikeasti ihmisiä ja elämää, kaikkea eläväistä ja olevaista, niin jonkun pettäminen ei lopeta rakastamista. Ihminen, joka rakastaa, myös ymmärtää, myös pettäjää ...
Kaikki luulevat erheellisesti, että intohimolla, halulla, toisen kaipaamisella, ikävöinnillä jne. on jotain tekemistä rakkauven kanssa. Ehei, oikea rakkaus ei pala tulessakaan mutta kaikki em. palavat. Parisuhteissa on siis kysymys ihan jostain muusta kuin rakkaudesta eikä se liene ainut asia, josta ihmiset käyttävät vääriä sanoja ilmaistakseen.