Venäjä ei ole enää supervalta, vaan vain suurvalta.

Venäjä ei ole ainakaan Suomelle uhka, jos se nyt sitä on edes esim. Georgialle. Ne joukothan lähtivät kaikkialta muualta paitsi kiistelyn kohteena olevista pienistä maakunnista. Georgia olisi voinut noin muuten toimia edes hieman järkevämmin: He itse ampuivat omat "Mainilan laukaukset" raketinheittimillään, toisin kuin suomalaiset Talvisodassa.

Palatkaamme aluksi hieman taaksepäin.

Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän strateginen asema muuttui aivan radikaalisti vuonna 1990 ja saman verran toisen kerran 1991, eikä Venäjästä ainakaan pelkkänä öljyntuottajana tule enää supervaltaa. Venäjällä asuu reilut 140 miljoonaa ihmistä, eli asukasluku Neuvostoliittoon nähden enemmän kuin puolittui.

Venäjällä harjoitetaan jonkinlaista sekoitusta nykyajasta johon on enemmän tai vähemmän sekoitettu Neuvostoliittolaista nostalgiaa ja kansallistunnetta, joka on ainakin yhtä voimakasta myös Yhdysvaloissa.

Neuvostoliitossa oli kommunismi uskonnon tilalla ja se oli pyhä valtaa pitäville. Siihen kuului oppi, että koko maailma tulisi liittää Neuvostoliittoon tai saada muista maista satelliittivaltioita, oli rautaesiriput, joita ei enää edes uudelleen suunnitella ja tiukka länsimaisuuteen kohdistuva sensuuri. Nythän Putin on itse esittäytynyt lännenlakki päässä, kuin jossain Marlboro mainoksessa konsanaan, joka tietysti on hieman huvittavaa, mutta samanlaisia pellejä ne jenkitkin ovat.

Venäjältä puutuu halu ja kyky hyökätä länteen Suomen suunnassa, se on fakta vaikka alatte laskeskelemaan sen vanhentunutta kalustoa, ei sitä syyttä voi kuin vain osan laittaa Suomea vastaan, muu Venäjä ilmapuolustuksineen olisi mahdollisen kolmannen osapuolen puuttumisen varalta täydessä hälytystilassa samaan aikaan, joka söisi runsaasti sotilaallisia resursseja. Ei Venäjä operaatiosta Suomea vastaan katseltaisi suopainsilmin missään päin maailmaa, pienemmästäkin hyökkäysoperaatiosta voisi syntyä maailmansota, riippuen vähän kuinka pahasti lännen varpaille tässä astuttaisiin, EU jäsenenä ja Suomen vakiinnuttama asema pienenä valtiona Pohjolassa, on jo kova poliittinen selkäranka.

Ainoa on, että USA ja Venäjä keskenään sopisivat Suomenkohtalosta, mutta siinä tapauksessa Nato repeäisi liitoksistaan, koska jo pelkästään itseään ajattelevat EU-maat eivät voisi passiivisena katsella, koska tämä olisi raaka varpaille hyppiminen myös heille, jolloin on pakko sotilaallisesti reagoida ja kyllä Venäjällä se tiedetään. Jos Nato organisaatio ei olisi käytössä, käytettäisiin muita kanavia vaikka EU:n sotilaallisenpuolen rakennetta ei ole vielä olemassa tai se on hyvin vaatimaton, mutta rakentuu melkein automaattisesti 10 vuoden sisällä.

-masson

http://www.saulmasson.org
11501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aivan oikea vertaus: Kyse oli Mainilan laukauksista. Sekä Suomi 1939 että Georgia nyt ovat junttaantuneet omaan fasistiseen mahdottomuuteensa. On aivan turjha kiistää sitäpaitsi ns. Suomettumisen etuja. Ystävyyspolitiikalla olimme rakentamassa rauhaa yhdessä neuvostokansojen kanssa. Jatketaan nyt tätä yhdessä suuren Putinin kanssa.

Masson on aivan oikeassa Venäjä ei muodosta pienintäkään uhkaa Georgialle.

Äänestä
  • ...ampunut Manilan laukauksia! Se oli Puna-armeijan lavastus! Toisin Georgia todella ampui omat laukauksensa ja näin ollen on vastakohta suomalaisille tässäkin asiassa.

    -masson

    http://www.saulmasson.org

    Äänestä

  • -masson kirjoitti:

    ...ampunut Manilan laukauksia! Se oli Puna-armeijan lavastus! Toisin Georgia todella ampui omat laukauksensa ja näin ollen on vastakohta suomalaisille tässäkin asiassa.

    -masson

    http://www.saulmasson.org

    Mutta ei Suomi suinkaan ampunut Manilan laukauksia! Se oli Puna-armeijan lavastus! Toisin Georgia todella ampui omat laukauksensa ja näin ollen on vastakohta suomalaisille tässäkin asiassa.

    Jyrkkä prkl.... tähän.

    -masson

    http://www.saulmasson.com

    sekä Georgia että Suomi 1939. Masson kuitenkin totesi aivan oikein ettei Venäjä uhkaa vähäisimmässäkään määrin Georgiaa. Kyse oli Georgian pähkähullusta suunnitelmasta valloittaa iso osa Venäjän pyhää maata. Nain on fasisteille kuitenkin aina käynyt huonosti. Kuunnelkaa vain Kataista. Pian teille annetaan opetus...

    Äänestä

  • Maxim Gorgi kirjoitti:

    "Pian teille annetaan opetus"... TEILLE! Olet siis ulkomaalainen tiedustelubandiitti, vihjekkin sinun kirjoitelemisesta tuolaisia Putinille niin olet "Kaput" eli ilman päätä. Meidän täytyy tasapuolisesti torjua täällä netissä, kuin muuallakin myös idän tiedustelubandiittien toiminta.

    Miksi uskallan näin sanoa? Siksi kuin Jeesus Kristus suojelee minua ja olen ainakin rukoillut, etten omaisi martyyrin armonlahjaa. Armonlahjani on jossain muualla, mutta velvolisuudesta en voi olla vaiti.

    http://www.saulmasson.org

    -masson

    Äänestä

tosiasioihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_ilmavoimat#Nykyinen_lentokalusto
Jos sieltä haluttaisi rynniä tännepäin, ainoastaan Naton jäsenyys estäisi sen.

Äänestä
  • ilmavoimillaan Suomen kimppuun tulisi? heidän pitäisi olla joukkoineen ja lentokoneineen valmiudessa merkittävää osaa ympäri Venäjää. Koska kolmasosapuoli voisi muuten hyökätä Venäjän kurkkuvaltimoon ja olisi sitten sillä kolmannella osapuolella siihen tällaisessa tapauksessa oikeutuskin. Ei ne rauhassa jää odottamaan, kun Venäjä ottaisi etupiirikseen jonkin Euroopan Unioniin kuuluvan valtion.

    Tai ajattelitko, että EU:ssa olisi yksi maa, joka olisi Venäjän miehittämä ja EU:maat eivät sille asialle tekisi mitään?

    Ne vastatoimet voivat olla eri mandaateilla kuten esim. EU, Nato tai joku muu juuri tapauksenjohdosta perustettu organisaatio. EU:lle Suomen miehitys olisi sietämätön tilanne ja Venäjä kyllä tietää sen.

    Pelkästään, kun saksalaiset ja ranskalaiset tulisivat apuun olisi se ryssälle menoa se. Nehän ovat Britannian lisäksi niitä suurvaltoja, kuten on venäjäkin.

    Pysyvästi ei venäjä kerta kaikkiaan kykenisi pitämään ulkopoliittisista syistä Suomea vallassaan, tai edes osaa maastamme, miksi siis ylipäätään hyökkäisivät, ottaen huomioon vielä sen seikan, että pelkästään Ranska ja Saksa on perinteisillä aseilla huimasti vahvempi, kuin kertakäyttö lentokoneita käyttävä Venäjä. EU-maat antaisivat uhka vaatimuksen, Ultimaatumin jonka sisältö voisi olla tämän kaltainen: "Venäjän täytyy siirtää joukkonsa Suomesta pois määrää aikaan mennessä tai tulee sota Venäjä vastaan muu Eurooppa" ja kenties kaikkialla häärivät jenkitkin asiaan tarttuisivat Suomen hyväksi, riippuen yhdysvaltojen kulloisestakin intressistä.

    Emmehän me suinkaan ole liittoutumattomia. Olemme EU-maa ja vaikka sillä ei ainakaan vielä ole omaa Puolustusliittoa on siellä takana poliittinen tuki, joka aina realisoituu sotilaalliseksi voimaksi, mikäli politiikka ei enää riitä. Nämähän on Carl von Clausewitzin oppeja (sota on politiikan jatkamista sotilaallisin keinoin), eikä ne ole 200 vuodessa vanhentuneita.

    Tai ajattelitko, että jokin valtio huvikseen kävisi sotia? Mitään niin järjetöntä en ole koskaan kuullut!

    -masson

    http://saulmasson.org

    http://saulmasson.org

    -masson

    http://saulmasson.org

    Äänestä

USA linkuttaa vararikon partaalla ja loppu voi tulla jo tänä vuonna kun "kaksoissukellus" taloudessa on todennäköinen. Ainoastaan kiinalaisella velkarahalla ja G8-armeliaisuudella on pystytty estämään täysi romahdus.

Kun nyt sotilaallinen romahdus keski-idässä on nyt näköpiirissä niin kiinalaiset voivat lopettaa luotottamisen. Sillä kiinalaisiahan USA-palkkasoturit ovat auttamassa vähemmistöjen kurissapidossa - se ei ole mikään salaisuus.

Venäjä ei ole keinotekoiseen talouskuplimiseen suuntautunut mutta sillä on yli 500 miljardia kassakaapissa. Ja suunnatomasti luonnonvaroja sekä vahva armeija.

Äänestä
  • Mielestäni venäjä on kuin sellainen ylä astetta käyvä hankala iso poika ja uhkailee samalla pysäkillä olevaa alaastetta käyvää pikkupoikaa sanoen. Jos haluaisin voisin vetää sua kuonoon ettei sinusta jäisi jäljelle kuin märkä rätti.Kuin vakuuttaen, heittäisi vielä pikkupojan repun lumihankeen. Tuo pikkupoika olisi kuin Suomi. Itkua tuhertaen tuo pikkupoika sanoisi . Ensi kesänä minun isoveljet tulee taas meille kylään kerron kyllä niille susta.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    Mielestäni venäjä on kuin sellainen ylä astetta käyvä hankala iso poika ja uhkailee samalla pysäkillä olevaa alaastetta käyvää pikkupoikaa sanoen. Jos haluaisin voisin vetää sua kuonoon ettei sinusta jäisi jäljelle kuin märkä rätti.Kuin vakuuttaen, heittäisi vielä pikkupojan repun lumihankeen. Tuo pikkupoika olisi kuin Suomi. Itkua tuhertaen tuo pikkupoika sanoisi . Ensi kesänä minun isoveljet tulee taas meille kylään kerron kyllä niille susta.

    http://www.boxing.fi/kuvatc/olli2.jpg
    http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/nyrkkeily/2009/680792.jpg

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saulmasson kirjoitti:

Venäjä ei ole ainakaan Suomelle uhka, jos se nyt sitä on edes esim. Georgialle. Ne joukothan lähtivät kaikkialta muualta paitsi kiistelyn kohteena olevista pienistä maakunnista. Georgia olisi voinut noin muuten toimia edes hieman järkevämmin: He itse ampuivat omat "Mainilan laukaukset" raketinheittimillään, toisin kuin suomalaiset Talvisodassa.

Palatkaamme aluksi hieman taaksepäin.

Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän strateginen asema muuttui aivan radikaalisti vuonna 1990 ja saman verran toisen kerran 1991, eikä Venäjästä ainakaan pelkkänä öljyntuottajana tule enää supervaltaa. Venäjällä asuu reilut 140 miljoonaa ihmistä, eli asukasluku Neuvostoliittoon nähden enemmän kuin puolittui.

Venäjällä harjoitetaan jonkinlaista sekoitusta nykyajasta johon on enemmän tai vähemmän sekoitettu Neuvostoliittolaista nostalgiaa ja kansallistunnetta, joka on ainakin yhtä voimakasta myös Yhdysvaloissa.

Neuvostoliitossa oli kommunismi uskonnon tilalla ja se oli pyhä valtaa pitäville. Siihen kuului oppi, että koko maailma tulisi liittää Neuvostoliittoon tai saada muista maista satelliittivaltioita, oli rautaesiriput, joita ei enää edes uudelleen suunnitella ja tiukka länsimaisuuteen kohdistuva sensuuri. Nythän Putin on itse esittäytynyt lännenlakki päässä, kuin jossain Marlboro mainoksessa konsanaan, joka tietysti on hieman huvittavaa, mutta samanlaisia pellejä ne jenkitkin ovat.

Venäjältä puutuu halu ja kyky hyökätä länteen Suomen suunnassa, se on fakta vaikka alatte laskeskelemaan sen vanhentunutta kalustoa, ei sitä syyttä voi kuin vain osan laittaa Suomea vastaan, muu Venäjä ilmapuolustuksineen olisi mahdollisen kolmannen osapuolen puuttumisen varalta täydessä hälytystilassa samaan aikaan, joka söisi runsaasti sotilaallisia resursseja. Ei Venäjä operaatiosta Suomea vastaan katseltaisi suopainsilmin missään päin maailmaa, pienemmästäkin hyökkäysoperaatiosta voisi syntyä maailmansota, riippuen vähän kuinka pahasti lännen varpaille tässä astuttaisiin, EU jäsenenä ja Suomen vakiinnuttama asema pienenä valtiona Pohjolassa, on jo kova poliittinen selkäranka.

Ainoa on, että USA ja Venäjä keskenään sopisivat Suomenkohtalosta, mutta siinä tapauksessa Nato repeäisi liitoksistaan, koska jo pelkästään itseään ajattelevat EU-maat eivät voisi passiivisena katsella, koska tämä olisi raaka varpaille hyppiminen myös heille, jolloin on pakko sotilaallisesti reagoida ja kyllä Venäjällä se tiedetään. Jos Nato organisaatio ei olisi käytössä, käytettäisiin muita kanavia vaikka EU:n sotilaallisenpuolen rakennetta ei ole vielä olemassa tai se on hyvin vaatimaton, mutta rakentuu melkein automaattisesti 10 vuoden sisällä.

-masson

http://www.saulmasson.org

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu