Kuvankäsittely

käsitteletkö paljon itsestäsi ottamiasi kuvia? Niitä joita laitat nettiin, fb:n jne. ? Entä muita, omaan käyttöön tai kavereille lähetettyjä? Jos käsittelet, niin miksi? Ryppyjen takia, tunnistamisen estämikseksi (esim. netissä) omaksi iloksesi tai muuten?
23291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Fb saa sitä mitä tilaa, eli aitoa kamaa. Enkä mä muutenkaan fiksaile mitään. Kuka helvetti nyt jaksaa tuunailla omia kuviaan.

Tänne laitetut mä olen järjestelmällisesti varastanyt erilaisissa sisäpiirivitsitarkoituksissa. Ainoastaan yksi kuva itsestäni on julkaistu fiksaamattomana, koska siitä tuli luonnollista tietä niin helvetin hyvä. Ainoa mitä tein, niin säädin kontrastin kohdalleen.

Äänestä

ja pyynnöstä jonkun muunki kuvia olen muokannut. Omaksi iloksi ja tunnistamisen vaikeuttamiseksi.

Äänestä

jo ennen kuvan ottoa - tai siis oikeastaan Nordström käsittelee.

Äänestä

Voisin kuvitella käsitteleväni tunnistamattomaksi mutta eipä siihenkään mitään syytä ole joten en vaivaudu.

Just eilen kyllä ajattelin, että olis kiva tehdä kunnon julkkikset eli joku ammattimeikkaaja/kampaaja puunais mut huippukuntoon ja ammattikuvaaja ottaisi kunnon kuvat, ja sitten viimeisenä silauksena vielä photoshopattaisiin kuvat.

Olis hienoa nähdä millaisia kuvia mustakin saisi aikaiseksi.

Äänestä
  • kamalan kauniita..varmaan nii... kyl..

    Äänestä

Johtuen oikeastaan siitä, etten osaa ;)
Facebookissa on sellainen ohjelma (sketch me), jossa valmiin valokuvan saa muutettua kuin piirroskuvaksi. - Sitä olen pari kertaa käyttänyt, samoin kuin niitä ohjelmia, joissa omat kasvot saa liitettyä erilaisiin hiuksiin. - Jos siis käsittelen kuvia, niin omaksi hauskuudekseni sekä yhden kerran ehkä tosiaan tunnistamisen haittaamiseksi.

Äänestä

otan itsestäni kuvia.

Netissä ei ole omia kuvia kuin mese:ssä ja nekin vain joidenkin näkyvillä. Melkein jo laitoin tuonne galleriaan oman kuvan vähän aikaa sitten mutta sitten yksi "häirikkö" tärveli sen suunnitelman ja toisaalta ihan hyvä niin.

Kuvankäsittelyä olen kokeillut lähinnä koulussa. Meidän piti mm. vaihtaa kaakeleita vessan seinään :D

Äänestä

ottamani kuvat onnistuu 85 %:sti. Hieman kontrastia joutuu korjaanaan.

Äänestä

en.

Äänestä

juurikaan itsestä kuvia, eli ne muiden ottamia, missä mä esiinnyn, enimmäkseen. Mun kännyllä otetut kuvat on niin epätarkkoja, et niitä ei kannata enää epäselvemmiks tehdä xD Muut kuvat taas on jotain matkakuvia tai muita, jotka tuntuisi hullulta käsitellä. Niitä kun esittelis jollekin tutulle, niin ne ihmettelis, et mihin sun otsarypyt on kadonneet :D :D Olen joskus lisännyt kömpelösti kontrastia johonkin kuvaan, tosin lähinnä häivyttääkseni taustaa, en juuri muuta.

Pari kolme kertaa oon myös "leikkinyt" tällaisilla kuvamanipulaatio- yms. käsittely jutuilla, mutten viitsinyt/jaksanut/muistanut laittaa niitä mihinkään nettiin.

Fotoshoppaus on ihan nykypäivää nykyään suomalaissakin naisten lehdissä. Vatsoja pienennetään, naamoja silotellaan ja "virheitä" poistellaan. Olishan tuo kiva nähdä itsestäänkin joskus tuommonen viimeisen päälle käsitelty kuva, ihan vaan vitsin vuoksi.. Ja siis niin, että alkuperäisen kuvan ottaja olis myös ammattilainen, vaikka ihan oma valitsema, kun jotain tiedän valokuvaajista itekin.

Äänestä

käsittelen ja joskus en. Syynä käsittelylle voi olla vaikka se että käsittelemätön kuva on tylsä tai sitten ei ole mitään tekemistä ja alkaa aikaa tappaakseen käsittelee kuvia ja jos jostain sattuukin tulee hyvä niin pistää sen talteen. Jos jollekkin kaverille lähetän itsestäni kuvan niin en rupee kuvakäsittelee, mitä järkeä siinä on?? Mulla ei ole ollut mitään photoshop-ohjelmaa enää varmaan vuoteen tässä koneella ja sillon kun oli niin en osannu käyttää sitä muutenkun lisäämällä jotain efektejä kuviin, joten antaa olla.

Äänestä

Joskus olen poistanut satunnaisia finnejä omista kuvista, kun osa niistä pullottelee naamassa ikävästi vieden liikaa katsojien huomiota. Aika monesti on tullut käsiteltyä kuvan taustoja, välillä syy taiteellisuus, välillä, että haluaa estää sijainnin tunnistamisen. Joskus toki koko kuvaakin tullut käsiteltyä taiteellisuuden vuoksi.

Äänestä

tarkoitetuista kuvista korjaan esim. punasilmäisyyttä. Joskus olen suurentanut kuvaa ja poistanut turhia reunuksia.

Äänestä
  • '

    Äänestä

Ole kuvia juuri missään, eikä ole syytä ollakaan (esiinnyn välillä virallisissa tilanteissa isoille johtajille).

On se yksi olemassa ja näkyvissä, mutta eipä siitä paljon selvää saa (tosin se on käsittelemättömässä tilassa).

Äänestä
  • Mielenkiintoista.
    Mutta huomaatko että myös hän voi tehdä päätelmiä tuosta ilmoituksestasi, joten kannattanee pyyhkiä pikaisesti.
    ;)

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Mielenkiintoista.
    Mutta huomaatko että myös hän voi tehdä päätelmiä tuosta ilmoituksestasi, joten kannattanee pyyhkiä pikaisesti.
    ;)

    Ai kamala, paluuta ei enään ole sitten.

    Äänestä

  • jasmin.ocean kirjoitti:

    Ai kamala, paluuta ei enään ole sitten.

    Tämä virtuaalimaailma on yhtä datamiinakenttää :)

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Tämä virtuaalimaailma on yhtä datamiinakenttää :)

    Mutta tämä palsta on tosi suosittu, lukijoita riittää todella paljon:)

    Äänestä

  • jasmin.ocean kirjoitti:

    Mutta tämä palsta on tosi suosittu, lukijoita riittää todella paljon:)

    Se näkyisi myös useampina fiksuina kirjoittajina.
    (tosin nuo pari puskahäirikköä näyttävät viimein hiukan väsähtäneen)

    Äänestä

mieleen; onko kellään suositella jotain kuvanmuokkaus-ohjelmaa, jonka saisi netistä. Jolla voi ottaa finnejä pois yms. Buddy-love muokkasi kerran jotain papun kuvaa muistaakseni (oliko stringi-?)

Äänestä
  • Photoshopilla
    Tämä on ilmainen ja hyvä, mutta itse opin photoshopin jo muinoin, enkä ole viitsinyt vaihtaa:
    http://www.gimp.org/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


photoshopattu kirjoitti:

käsitteletkö paljon itsestäsi ottamiasi kuvia? Niitä joita laitat nettiin, fb:n jne. ? Entä muita, omaan käyttöön tai kavereille lähetettyjä? Jos käsittelet, niin miksi? Ryppyjen takia, tunnistamisen estämikseksi (esim. netissä) omaksi iloksesi tai muuten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu