Kaverimies

Mun on helppo saada naisseuraa, nimittäin juttuseuraa naisista, ei ole ongelmia ottaa kontaktia naisiin.

MUTTA minusta on naisille vain hyväksi kaveriksi, olen kuulemma hyvä kuuntelija. Naiset avautuvat minulle mieshuolistaan joskus hyvinkin yksityis- ja henkilökohtaisesti, tämä jaksaa joskus hämmästyttää.

Mutta seksiseuraksi naiset eivät minua jostakin syystä huoli, en tajua miksi, minun ulkonäköänikin on usein kehuttu, ja ironisinta on että nämä henkilökohtaisista asioista avautuvat naiset jossakin vaiheessa ihmettelevät, että miksi noin mukavalla ja söpöllä miehellä ei ole tyttöystävää.

Kaiken huippu on, että silloin tällöin lähden jonkun naisporukan mukana, ollen porukan ainoa mies, bilettämään kaupungille, ja ulkopuoliset varmaan kuvittelevat että siinä menee kovakin naistenmies, tietämättä totuutta.

Onko muita, joiden suhde naisiin on tämän kaltainen?

Ja mitä naiset vastaavat, onko teillä kaltaisiani mieskavereita ?
22281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olet kaveripoika ATM. Tältä palstalta löydät paljon kaltaisiasi.

Äänestä
  • Joo. Keskinkertaisellä älyllä varustettuja, masentuneita luusereita. Eikös ole kiva kun on kavereita?

    Äänestä

  • svnmscbjcbsabh kirjoitti:

    Joo. Keskinkertaisellä älyllä varustettuja, masentuneita luusereita. Eikös ole kiva kun on kavereita?

    Hassua muuten, että vaikka luenkin itseni luuseriksi niin:
    -olen keskimääräistä älykkäämpi
    -opiskelen korkeakoulussa
    -harrastan seksiä nätin ja nuoren naisen kanssa
    -olen satunnaisesti tapaamieni tuttavien joukossa keskimääräistä pidetympi (tätä ei kyllä voi yleistää pätemään tuttavapiirini ulkopuolelle)

    Äänestä

  • t.ATM kirjoitti:

    Herääkin vain kysymys, että minkä vitun takia luet itsesi luuseriksi? Luuletko että ihmisillä on asiat keskimäärin kovin paljon paremmin?

    Äänestä

  • Korporaatiohuora kirjoitti:

    Herääkin vain kysymys, että minkä vitun takia luet itsesi luuseriksi? Luuletko että ihmisillä on asiat keskimäärin kovin paljon paremmin?

    No kun puuttuu elämänilo, motivaatio, uteliaisuus, halu mennä eteenpäin, perussosiaalisuus ei oikein tuota mielihyvää, seksuaalisuus kärsinyt, oikeiden kavereiden hankkiminen tuntuu hyvin vaikealta yms
    Ja kaikki tämä (varsinkin) naisten syrjinnän takia.

    Äänestä

  • t.ATM kirjoitti:

    Hassua muuten, että vaikka luenkin itseni luuseriksi niin:
    -olen keskimääräistä älykkäämpi
    -opiskelen korkeakoulussa
    -harrastan seksiä nätin ja nuoren naisen kanssa
    -olen satunnaisesti tapaamieni tuttavien joukossa keskimääräistä pidetympi (tätä ei kyllä voi yleistää pätemään tuttavapiirini ulkopuolelle)

    Tännehän voi kirjoitella ihan mitä vain. Kuten sinäkin. Joko valehtelet tai olet niin seko ettet itsekään hallitse enää tarinoitasi.

    Äänestä

  • osta sika säkissä kirjoitti:

    Tännehän voi kirjoitella ihan mitä vain. Kuten sinäkin. Joko valehtelet tai olet niin seko ettet itsekään hallitse enää tarinoitasi.

    Meni ohi? En kyllä juuri valehtele täällä. Joskus ennen minulla oli tapana ehkä hieman väritellä tarinoita.

    Äänestä

  • t.ATM kirjoitti:

    Meni ohi? En kyllä juuri valehtele täällä. Joskus ennen minulla oli tapana ehkä hieman väritellä tarinoita.

    Naiset tuhosivat elämäni
    t.ATM Käyttäjän viestit 19.8.2010 22:50 Vastauksia: 44 Lukukertoja: 478 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
    Pitkällisen naisettomuuden ja siitä aiheutuneen pahan olon ansiosta libidoni ja peniksen stimulaation aiheuttama seksuaalinen mielihyvä ovat painuneet lähes nollaan. Ilman seksuaalista draivia ei mies vaan jaksa pyrkiä elämässä eteenpäin. Opinnot, työnteko, harrastukset ja itsensä kehittäminen jääneet. Asiaan ei ole auttanut psyykenlääkkeiden syönti eikä myöskään nätin, nuoren, neitsyt-naisen kanssa seurustelu/naiminen.

    Ja enhän minä valehtele. En. Minä vain "vähän" väritän totuutta.

    Mitäs valhetta tuossa oli?

    Äänestä

  • totta joka sana kirjoitti:

    Mitäs valhetta tuossa oli?

    Siellä yksi puusilmä. Jääkiekkokausi on alkamassa. Hanki raitapaita ja luo uraa.

    Äänestä

Tarjoa tytölle ensi kerran kyrpää lohduttavan olkapään sijaan.

Äänestä

Kamunainen ei Iivalle pimppiä antanut.

Äänestä

Kuulostaa siltä, että olet liian seksitön. Puhutko koskaan seksistä naisten kanssa? Flirttailetko? Käyttäydytkö viettelevästi "ihan läpällä"? Heitätkö kaksimielistä juttua? Oletko yleensä ottaen seksuaalinen uhka? (Enkä tarkoita tässä mitään puskaraiskaajaa)

Äänestä
  • Ehkä olen tosiaan liian asiallinen ja jotenkin "isovelimäinen" naisten kanssa. En flirttaile enkä heitä kaksimielistä läppää, olen joskus sitä kokeillut, mutta ehkä kuulostin liian teennäiseltä ja jutut oli kömpelöitä.

    Äänestä

  • Jacob M kirjoitti:

    Ehkä olen tosiaan liian asiallinen ja jotenkin "isovelimäinen" naisten kanssa. En flirttaile enkä heitä kaksimielistä läppää, olen joskus sitä kokeillut, mutta ehkä kuulostin liian teennäiseltä ja jutut oli kömpelöitä.

    Isovelimäinen saa olla siinä mielessä, että kiusoittelee naista kuin pikkusiskoaan, tiiätsä sellaista pikku ärsyttämistä "mä olen sun isoveli ja tiiän paremmin, sä et tajua mitään" asenteella, se on yksi tapa flirttailla.

    Äänestä

  • D.D.A. kirjoitti:

    Hyi saatana. "Iso veikka haluaa vähän leikkiä pikku siskon kanssa" ällööööööööööö.

    Äänestä

Sanot, että ulkonäköäsi on kehuttu. Se ei välttämättä ole ollenkaan ristiriidassa naisettomuutesi kanssa. Tarkoitukseni ei ole loukata mitenkään, mutta tulee mieleen, että kehut on tarkoitettu enemmän selittelyksi kuin aidoksi ihailuksi. Jos kehujat ovat samoja kuin ne jotka hämmästelevät tyttöystävän puutettasi, he luultavasti näkevät ulkonäössäsi vain sellaisia yleisesti myönteisinä pidettyjä piirteitä, joista kuitenkin puuttuu seksuaalinen houkuttavuus. Et varmasti näytä huonoltakaan, mutta kenties olet liian keskiverrolla tavalla hyvännäköinen - sellainen josta kaikki pitävät jonkin verran mutta kukaan ei riittävän paljon.

Minkä näköinen itse asiassa olet? Tumma vai vaalea? Kuinka pitkä? Pyöreät vai kapeat kasvot? jne. Tarkempi kuvaus paljastaisi, olenko yhtään oikeilla jäljillä.

Äänestä

Naiset jostain syystä suhtautuvat sinuun lähtökohtaisesti kaverina. Ehkä olet liian empaattinen ja ystävällinen naisille, eli otteesi on vääränlainen. Nainen kaipaa yllätyksellisyyttä ja agressiivisuutta empatian sijaan. Kaverimiehen kanssa naiset eivät juuri makaa, koska seksiä varten on eri tyypit.

Muutamia vuosia sitten minulla oli ihan samoja tuntemuksia. Naiset purkivat minulle huoliaan, mutta säilyttivät tietyn etäisyyden ja sekstailivat muiden tyyppien kanssa. Jossain vaiheessa sitten opin tekemään eroa kaveruuden ja seksikumppanuuden välillä. Eli seksiin eri naiset ja kaveriksi eri naiset. Ero on lähestymistavassa.

Äänestä

täällä. Naiset pitävät minusta kovasti, mutta - vain kavereina. Kaveruutta en onnistu muuttamaan seurustelu/seksisuhteeksi.

Tai ehkä se on sitä, että jos on sovittu että ollaan vaan kavereita, minä EN yritä mitään. Katson, että jos nainen haluaakin muuta, on hänen tehtävänsä se ilmoittaa. Tämä tuli mieleeni , kun yksi nainen - joka jo seurusteli toisen kanssa- sanoi, että olisi kyllä ollut kiinnostunut minusta, mutta kun en osoittanut kiinnostuksen merkkejä. Sama nainen oli kuitenkin tuttavuutemme alussa moneen kertaan sanonut, että haluaa tapailla vain kaverina. Ota näistä sitten selvää.....

Äänestä
  • Ei kannata lukita toimintaansa sen perusteella mitä naiset sanovat. Pientä prässiä vain naiselle ja sitten katsoo miltä sen ilme näyttää. Jos se on suuttunut tai selvästi kiusaantunut, niin eipä taida olla kiinnostunut.

    Äänestä

  • Gordon Gekko kirjoitti:

    Ei kannata lukita toimintaansa sen perusteella mitä naiset sanovat. Pientä prässiä vain naiselle ja sitten katsoo miltä sen ilme näyttää. Jos se on suuttunut tai selvästi kiusaantunut, niin eipä taida olla kiinnostunut.

    täytyy mennä. Klassinen hienotunteinen herrasmies on auttamattomasti nössö ja siten epäkiinnostava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jacob M kirjoitti:

Mun on helppo saada naisseuraa, nimittäin juttuseuraa naisista, ei ole ongelmia ottaa kontaktia naisiin.

MUTTA minusta on naisille vain hyväksi kaveriksi, olen kuulemma hyvä kuuntelija. Naiset avautuvat minulle mieshuolistaan joskus hyvinkin yksityis- ja henkilökohtaisesti, tämä jaksaa joskus hämmästyttää.

Mutta seksiseuraksi naiset eivät minua jostakin syystä huoli, en tajua miksi, minun ulkonäköänikin on usein kehuttu, ja ironisinta on että nämä henkilökohtaisista asioista avautuvat naiset jossakin vaiheessa ihmettelevät, että miksi noin mukavalla ja söpöllä miehellä ei ole tyttöystävää.

Kaiken huippu on, että silloin tällöin lähden jonkun naisporukan mukana, ollen porukan ainoa mies, bilettämään kaupungille, ja ulkopuoliset varmaan kuvittelevat että siinä menee kovakin naistenmies, tietämättä totuutta.

Onko muita, joiden suhde naisiin on tämän kaltainen?

Ja mitä naiset vastaavat, onko teillä kaltaisiani mieskavereita ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu