Tännehän tämä...

Hieman täydennystä kirjoitti:

Miten itse pariuhteesanne hoidatte suhdetta, jos toinen on kaukana eri paikkakunnlla töissä? Kotona viikonloppuisin, jos kohta ei aina silloinkaan työkiireiden takia. Näin olemme eläneet viimeiset 4.5 vuotta. Meillä on kaksi alaikäistä lasta ja olemme eri kulttureista lähtöisin. Tuntuu (minusta), että ajaudumme jo tämän fyysisen eron takia väkisen erillemme. Eivät lyhyet viikonloput kiireineen riitä korjaamaan suhdetta tasapainoon. Aikaa ei tahdo pieniltä lapsiltakaan millään löytyä. Perjai-illasta sunnuntai-puoleen päivään. Keskimäärin 2 krt/kk. Välillä on mennyt yli kuukausi erossa. Tämä rassaa minua, ei niinkään vaimoani. Ainakaan ei sano, ei ylipäätään puhu kysyttättäessä, mistä kenkä puristaa. Tai koska tulet pois. Hänelle tuntuu riittävän se, että toimeentulo on turvattu. Saattaa vain tokaista, että on tylsää! Ja - ei neuvoja, että muuttakaa yhteen. Mistä sitten työpaikka, Työttömäksi en lähde! Keskustelkaa. Kun toisesta ei saa mitään irti, ei näe suhteesamme mitään ongelmaa. Ehkä myötäilen hänen tarpeitaan liiaksi? En tuo itseäni tykö tarpeeksi. Tai sitten liioittelen asioista. En tiedä, mitä tehdä! Tuntuu koko perhe aina vain vieraammalta ja vieraammalta. Onneksi sentään pienin on alle 3 v., että ei ehkä ymmärrä poissaoloani. Ei vierasta, kun tulen. Juoksee usin suoraan syliin. Isompi 10 v. Siinä mielessä piätisi kipeästi hänelle löytää yhteistä aikaa. Kohta alkaa murrosikä ja silloin se voi olla jo myöhäistä! Mietin näitä niin, että usein menee yöunetkin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä