Olen mies, naimisissa ja lapsiakin, mutta rakastuin toiseen naiseen.
Oikeastaan tämä tapahtui jo vuosia ja vuosia sitten, mutta tämä nainen
oli jollain tavalla kovapintainen ja tavatessamme jouduin pettymään.
Meistä tuli ystäviä, koska olen aina pelännyt että hän repii minut kappaleiksi.
En koskaan ottanut puheeksi välejämme, koska pelkäsin hänen lähtevän ja
että välimme särkyvät.
Sitten tämä nainen meni naimisiin ja minulla kesti kauan päästä tilanteesta
eteenpäin. Yritin löytää jotain paikkaa hänen elämässään ystävänä, mutta
halusin kunnioittaa hänen avioliittoaan ja lähdin pois hänen luotaan.
Halusin pitää ystävyydestämme kiinni, koska hänen läsnäolollaan on elämässäni
ollut aina positiivinen vaikutus. Häneltä sain aina sen käsityksen, että hän halusi
vain ystäväni ei mitään muuta.
Eräänä päivänä jouduin toteamaan, että olin loukannut tätä ystävääni pahasti.
Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta enkä pystynyt moneen viikkoon nukkumaan
ilman hirveätä ahdistusta. En ollut tehnyt sitä tahallani, mutta siitä huolimatta se
oli tapahtunut. Halusin hinnalla millä tahansa juosta hänen luokseen, tehdä jotain
ja hyvittää hänelle mitä hän oli joutunut kärsimään.
Aika kului enkä tavannut ystävääni. Aloin pikku hiljaa ymmärtämään, että en
välttämättä voinut tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Tilanne alkoi vaikuttaa
kotioloihin ja lopulta kerroin vaimolleni jotain asiasta. Hän ei ilahtunut eikä juurikaan
osoittanut ymmärrystä (mitä ei häneltä tietenkään voinut olettaa).
Jouduin moraalisen dilemman eteen. Jotta voisin hyvittää tekoni ystävälleni, minun pitäisi
mennä hänen luokseen ja erota perheestäni. Se olisi tietenkin väärin perhettäni ja lapsiani
kohtaan, joiden en haluaisi maksavan omasta tyhmyydestäni. Lisäksi mietin olisiko se kuitenkin
parempi ystävälleni, jos vain lakkaisin olemasta. Päivä toisensa jälkeen yritän siivota tätä sotkua
mielestäni ja usein tuntuu, että parasta olisi hypätä kalliolta alas. Tunnen kuitenkin vastuuta lapsistani
ja ikinä en tekisi mitään itselleni.
Mitä tekisit minun sijassani?
Oikeastaan tämä tapahtui jo vuosia ja vuosia sitten, mutta tämä nainen
oli jollain tavalla kovapintainen ja tavatessamme jouduin pettymään.
Meistä tuli ystäviä, koska olen aina pelännyt että hän repii minut kappaleiksi.
En koskaan ottanut puheeksi välejämme, koska pelkäsin hänen lähtevän ja
että välimme särkyvät.
Sitten tämä nainen meni naimisiin ja minulla kesti kauan päästä tilanteesta
eteenpäin. Yritin löytää jotain paikkaa hänen elämässään ystävänä, mutta
halusin kunnioittaa hänen avioliittoaan ja lähdin pois hänen luotaan.
Halusin pitää ystävyydestämme kiinni, koska hänen läsnäolollaan on elämässäni
ollut aina positiivinen vaikutus. Häneltä sain aina sen käsityksen, että hän halusi
vain ystäväni ei mitään muuta.
Eräänä päivänä jouduin toteamaan, että olin loukannut tätä ystävääni pahasti.
Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta enkä pystynyt moneen viikkoon nukkumaan
ilman hirveätä ahdistusta. En ollut tehnyt sitä tahallani, mutta siitä huolimatta se
oli tapahtunut. Halusin hinnalla millä tahansa juosta hänen luokseen, tehdä jotain
ja hyvittää hänelle mitä hän oli joutunut kärsimään.
Aika kului enkä tavannut ystävääni. Aloin pikku hiljaa ymmärtämään, että en
välttämättä voinut tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Tilanne alkoi vaikuttaa
kotioloihin ja lopulta kerroin vaimolleni jotain asiasta. Hän ei ilahtunut eikä juurikaan
osoittanut ymmärrystä (mitä ei häneltä tietenkään voinut olettaa).
Jouduin moraalisen dilemman eteen. Jotta voisin hyvittää tekoni ystävälleni, minun pitäisi
mennä hänen luokseen ja erota perheestäni. Se olisi tietenkin väärin perhettäni ja lapsiani
kohtaan, joiden en haluaisi maksavan omasta tyhmyydestäni. Lisäksi mietin olisiko se kuitenkin
parempi ystävälleni, jos vain lakkaisin olemasta. Päivä toisensa jälkeen yritän siivota tätä sotkua
mielestäni ja usein tuntuu, että parasta olisi hypätä kalliolta alas. Tunnen kuitenkin vastuuta lapsistani
ja ikinä en tekisi mitään itselleni.
Mitä tekisit minun sijassani?
Vastaukset 61
Vanhimmat
Ennen kuin vastaan, mitä tekisin, pitäisi tietää tarkemmin. Miten voi loukata ystävää tietämättään ja tarkoittamattaan niin pahasti, että asian hyvitteleminen vaatisi avioeroa ja perheensä jättämistä? Juttusi kuulostaa provolta (ikävä kyllä, jos olet tosissasi). Jos sattuisit olemaan tosissasi, en pysty noin yleisluontoisen selityksen perusteella näkemään mitään tilannetta, miten tahaton loukkaaminen voisi johtaa niin suuriin kärsimyksiin, että niiden vuoksi pitää hylätä oma perhe?
Vaikuttaako asiassa jotenkin sukupuoli? Jos olisit loukannut vastaavalla tavalla tietämättäsi ja tarkoittamattasi erittäin hyvää miespuolista ystävääsi, pitäisikö sinun asiaa hänelle hyvitelläksesi ottaa avioero? Onko oikeasti kyse siitä, että haluat tätä loukkausta ja naisen loukkaantuneita tunteita tekosyynä käyttäen nyt juosta hänen luokseen toivoen ystävyyden muuttuvan siksi, mitä oikeasti olet ehkä halunnut eli rakkaussuhteeksi?
"Mitä tekisit minun sijassani?"
Hankkisin jostain tervettä harkintaa sekä aivot, sillä tekstin perusteella olet tunteiden vietävissä oleva idiootti.
"Eräänä päivänä jouduin toteamaan, että olin loukannut tätä ystävääni pahasti.
Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta enkä pystynyt moneen viikkoon nukkumaan
ilman hirveätä ahdistusta. "
Nössö.
"Jouduin moraalisen dilemman eteen. Jotta voisin hyvittää tekoni ystävälleni, minun pitäisi
mennä hänen luokseen ja erota perheestäni. "
Mietit siis että pitäisikö sinun jonkun anteeksipyynnön takia hylätä perheesi? Oletko järjiltäsi? Tajautko kuinka idioottimaiselta ja melodramaattiselta tuo kuulostaa?
täysi idiootti, niin tekisin tässä tapauksessa ratkaisun pelkän tunteen perusteella.
Sitähän yritän tässä parhaani mukaan välttää (siis tekemästä sellaista ratkaisua,
jota sitten lopulta katuvat kaikki ja joka tekee kaikki vaan onnettomammiksi)
Sanoin jo alussa mitä olen tuntenut tätä naista kohtaan pitkään.
Eikö ole paljon järkevämpää perustaa ratkaisunsa moraaliin kuin pelkkään tunteeseen?
Itse ainakin haluan tehdä asioita moraalisesti oikein, muuten kärsin siitä taas vielä enemmän.
Eikö ole aika normaalia, että jos on vahvat tunteet toista kohtaan ja on naimisissa, niin
haluaisi olla tämän toisen henkilön kanssa? Ei kuule paljon lohduta noin tylyt kommentit -
et näköjään osaa asettua asemaani. Ei kannata vähätellä toisten ihmisten tunteita.
Ei ole pientä kiinnostustakaan olla mikään tunteeton robotti, jos se on sitten joku
miehinen ihanne.
Kyllä täytyy kuitenkin olla samaa mieltä "miehen" kanssa tilanteestasi..
Oletko joku hörhö, vai missä selkärankasi on!!
HERÄÄ päiväuniltasi, tuo ei ole oikeata elämää vaan haihattelua!!
Olet kuitenkin aikuinen ukko ja tämä on oikea maailma, ei mikään satumaailma, jossa sinä olet joku hemmetin valkoisella ratsulla ratsastava prinssi!!
Sinä vain LUULET olevasi tärkeämpi henkilö ihastuksesi mielessä, kuin oletkaan. Varmaan on vaivautunut sinusta ja voin sen sinulle 100% sanoa, että kaltaisesi ukot tympäisevät naisia.
Siksi meni hänkin naimisiin varmaan täysin vastakkaisen tyypin kanssa, kuin sinä.
Jätä hänet jo rauhaan ja keskity perheeseesi! SE on se tärkeä asia sinun maailmassasi.
Tuollaiset haihattelijat ovat maailman sivu soitelleet harppuja ja ulisseet naisten ikkunoiden alla, ja se jos mikä on todella raivostuttavaa!!
"Sitähän yritän tässä parhaani mukaan välttää (siis tekemästä sellaista ratkaisua,
jota sitten lopulta katuvat kaikki ja joka tekee kaikki vaan onnettomammiksi) "
no ensinnäkin yksikään tosimies ei menetä yöuniaan siksi, että kaveri veti herneet nenään. moisista hermoilevat vain hintit ja naiset.
toiseksi, kukaan täysijärkinen ei edes harkitse perheen hylkäämistä vain, että saisi hyvittää jonkun mokan kaverille. minä esimerkiksi en jättäisi omaa perhettäni, vaikka paras ystäväni tappaisi sen takia itsensä.
" Ei kuule paljon lohduta noin tylyt kommentit -
et näköjään osaa asettua asemaani. "
niin no sun asema ei ole tekstisi perusteella edes mikään valinta vaimon ja rakastajattaren välillä, vaan vaimon ja jonkun, joka ei ole sinusta kiinnostunut. mitä ihmeen miettismistä se tommoinen valinta oikein tarvii?
tämän naisen pitkältä ajalta ja tiedän, milloin jotain on vinossa.
Hän on käyttäytynyt minua kohtaan ristiriitaisesti ja en voi varmuudella
sanoa, haluaako hän minusta eroon vai ei.
Eikä sekään muuttaisi tilannetta siinä mielessä, että tapahtumat jäisivät
vaivaamaan minua siitä huolimatta.
En usko, että tympäisen häntä, kun kaikki nämä vuodet on kuitenkin pidetty yhteyttä.
Tuskin olisi pitänyt minuun koskaan mitään yhteyttä, jos niin olisi.
En kuvittele olevani mikään prinssi valkealla ratsulla, mutta tyhmäkään en ole.
Pitäisikö minun leikkiä jotain tunteetonta vesipäätä ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Ei tämä nainenkaan loppujen lopuksi niin tunteeton ole, mitä yrittää esittää.
Luultavasti se eukko viis veisaa sinun suurista tunteistasi. Pyörit itsekkyytesi takia oman napasi ja pippelisi ympärillä. Se eukko on naimisissa ja ajattelee omaa miestään. Jos sillä on haluja sivisuhteeseen, kohde ei luultavasti ole sinä. Olisihan hän ollut yhteydessä.
Että kasva aikuiseksi. Lopetä hölmö yltiöromanttinen omiin harhoisisi perustuva höpöttäminen. Hoida perheesi ole mies.
Kuule, jos tuota vatvomistas jatkat, huomaat, että joku muu päättää asian puolestasi, nimittäin vaimosi!
Kyllä nyt tarmosi käytät ihan väärään tahoon, perheesi arvostaisi varmaan enemmän välittämistäsi, kuin joku suttura, jolla on jo elämä tahollaan...
Varohan, ettet jää kokonaan yksin, kun muutkin saavat sinusta tarpeekseen..
Vaikutat vähän narsistilta?
Jokainen täällä munnauksiaan joutuu miettiin ja katuun.
Et varmaan ole koskaan kokenut vastoinkäymisiä, kun tuollaista jaksat jauhaa. Aikuinen mies ja vielä lapsiakin...vähän hirvittää, minkälaista mallia niillekkin näytät.
Usko nyt, että olet vain ihastunut mielikuvaan, joka särkyy kuin peili arjen pyörteisiin joutuessaan.
Mitenkähän vaimosi jaksaa tuollaisen vosun kanssa?
Hommaa joku miehekäs harrastus! Saat vähän miehen mallia.
hyvä jos päättää, jos en itse siihen kykene.
Jos asioita vatvottu monta vuotta jo, niin muutama kuukausi siihen lisää ei paljon enää
paina.
Yleensä olen kyllä hyvä tekemään päätöksiä, mutta tätä asiaa en osaa ratkaista.
Voihan se olla että tämä naisystäväni on saanut minusta lopullisesti tarpeekseen,
mutta jostain syystä en vain pääse asian yli.
Välitän perheestäni ja tiedän kyllä, että minun pitäisi keskittyä siihen.
Siitä huolimatta se on ollut minulle käsittämättömän iso järkytys, mitä on tapahtunut ja
on kuin matto olisi vetäisty jalkojen alta. Kaikki ratkaisut, mitä olen elämässäni tehnyt
ajatellen sekä häntä että itseäni, on osoittautuneet vesiperiksi. Ja nyt kaikki ratkaisut,
mitä on tarjolla, on joka tapauksessa enää vesiperiä. Ei kai voi ihmetellä, jos mokaa koko
elämänsä ja sitä sitten jonkun aikaa joutuu kelaamaan. Ei haittaa, vaikka tämä ei kenellekään aukene, oma elämä se kuitenkin. En ole mitään tukiryhmää perustamassa, kunhan haen mielipiteitä.
Ehkä sinun kannatta käydä "ihastuksesi" kanssa puhumassa suu puhtaaksi.
Nimittäin, mulla oli vuosia sitten kans päähäpinttymä nuoruudenrakkaudestani (40v kriisi) ja ei auttanut mikään!!
Soitin sitten hälle ja sovittiin näkeminen. (en kertonut perheelleni)
No perseelleenhän se meni koko juttu! Haavekuvat oli olleet vain MINUN mielessäni, hänen mielestään juttumme oli ollut vain nuorten himoa..
Kyllä siinä ropisi palikat niskaan, kun huomasin, kuin typerä olinkaan ollut...
Minun jumalaton rakkaustarinamme olikin hänen mielestään ollut vain naiskentelua...joo.
Suudeltiinkin ja sekään ei tuntunut yhtään miltään, puolisoani tuli vain ikävä.
Kova henkinen krapula seurasi tästä kuukausitolkulla, häpesin, kun olin aliarvioinut omaa puolisoani haavekuvan tähden..
Mutta tulipa se juttu nyt selvitettyä, en haaveile hänestä enää, hävettää oma naiviuteni..
Osaan antaa nykyään arvon sille, jolle se kuuluu, eli perheelleni.
vain itseään maailmankaikkeuden napoina pitävät äijät. Mitä jos vaimosi kertoisi sulle samanlaisen stoorin? Taitais nyrkki pyöriä ja sitten ero-?
Olet peter pan-hahmo joka elää ikuista teini-ikää ja 'rakastat' ns. helinä-keijuasi. Fantasiaa. Elät mielikuvamaailmassa mieluummin kuin oikeassa elämässä. Jos jättäisitkin vaimosi olisi hän kohta 'helinä-keijusi' oi sittenkin...jälleen saavuttamaton rakkautesi.
Olet masentunut - tarvitset ammattiapua - ei kukaan terve, tasapainoinen ihminen mieti itsemurhaa. Elin vuosia tavallaan samanlaisessa tilanteessa, joten ymmärrän sinua jollain tavalla, mutta oletko puhunut tämän ystäväsi kanssa? Onko hänen tahtonsa, että eroaisit perheestäsi, vai onko tämä sinun käsityksesi jonkinlaisesta sovituksesta?
Puhuminen on oikeasti niitä harvoja todellisia keinoja saada selville toisten aatteet ja tunteet, joten sinun pitäisi keskustella sen ystäväsi kanssa, eikä täällä.
kuullostaa niin helpolta, mutta kun se ei sitä ole.
Jossain vaiheessa halusin hänen kanssaan jutella, mutta enää en tiedä.
Ei olla koskaan puhuttu mitään kunnolla, siinä kai se ongelma onkin.
Ja nyt kun kaikki entistäkin enemmän sekaisin, niin mitä voisi sanoa.
En oikeastaan koskaan ole välittänyt nähdä häntä missään jäähyväisten merkeissä,
enkä halua tehdä sitä nytkään. Pitäisi sitten vielä sekin kärsiä selkänahassaan.
On tässä muutenkin tarpeeksi.
Se on nyt sulla kasvun paikka!
Vaikka tunteesi olisivat mitkä, tämä ei ole tervettä kenellekään osapuolelle.
Älä ole häneen enää missään yhteydessä, missään, koskaan.
Puurot ja vellit ovat sekoittuneet pahasti!
Sinulle voisi huutaa: JÄRKI, JÄRKI! Ellei nyt viestisi sitten ole jokin ihmeellinen älyllismoraalinen provo nimeltä dilemma.
Olet naimisissa ja sinulla lapsia. Olet julkisesti ja virallisesti kuin moraalisesti sitoutunut heihin. Avioliiton tarkoitus on nimenomaan sitoutuminen moraalisesti, fyysisesti, laillisesti, eettisesti, henkisesti, seksuaalisesti ja emotionaalisesti.
Petit vaimoasi ja sitä myöten myös lapsiasi näillä kaikilla alueilla. Perheesi pettämiseen osallistui Ystäväsi.
Ystävä meni naimisiin taholleen. So what, ja hyvä niin. Sitten keksit loukanneesi Ystävääsi.
No voi ja voi!
Olit myös kaikkein pahiten loukannut vaimoasi, ollut salasuhteessa ja kaikessa hulluudessa kerroit hänelle "jotain" Ystävän loukkaamisesta.
Vaimosi menee etusijalle, koska ystävän loukkaamisen aikana olit naimisissa ja ystäväsi tiesi sinun olevan avioitunut mies. Näin hän on tavallaan saanut sitä mitä tilasi ja loukkauksen bonuksena.
Jos olisin mies´ja olisin sijassasi, hautaisin menneet asiat ja loukkaukset, joita ei tekemättömiksi saa.
En piehtaroisi menneessä, vaan pakottaisin itseni katsomaan tulevaisuuteen. Yrittäisin olla mitä parhain puoliso.
Sillä teolla hyvittäisin universaalisti myös Ystävälle tehdyn loukkauksen.
aina mulle yhä uudestaan ja uudestaan kerrotaan se, mitä oletetaan että haluan kuulla.
Ystävä yrittää yhä uudestaan ja uudestaan pelastaa mut vaikka mitä tapahtuisi.
Kyllä vituttaa kun näkee kaiken oikeessa valossa.
Käsittämätöntä miten voi olla niin sokea, kun yrittää pakottaa itsensä ajattelemaan tietyllä tavalla.
Toisaalta sitten kun näkö on palannut, niin sitten näkeekin tosi hyvin.
Ystävä vois oikeesti 100% huolehtia itsestään ja unohtaa pelastusyritykset.
Kyllä vanha pelastusarmeijalainen aina itsensä hoitaa.
Ystävän pitää täysin itsekkäästi keskittyä itseensä ja pelastusarmeijan pitäisi tätä asiaa helpottaa painumalla takaisin maan alle.
Lähetä sille kirje, jossa lukee "Anteeksi, että loukkasin. En tarkoittanut sitä."
Oliko vielä muita omituisia ja ääliömäisiä dilemmoja jollakulla? NEXT!!
ikään kuin se muuttaisi mitään.
Itse olen aina pitänyt turhana suurieleistä anteeksipyytelyä, jos joku on jotain pahasti tyrinyt.
Ei se anteeksipyytely mitään tapahtunutta muuta.
Sitäpaitsi ystäväni kyllä tietää, että olen pahoillani.
Olisin mielelläni elänyt elämäni ymmärtämättä asioiden todellista laitaa.
Se olisi ollut paljon helpompaa kuin ymmärtää viimein että se mistä kuvittelin haaveilevani yksin, ei
ollutkaan vain minun haaveeni. Ja kaikki ne esteet mitä kuvittelin olevan niiden haaveiden edessä,
olisivatkin olleet voitettavissa. Sitten katsot elämääsi joka on jo monessa mielessä eletty ja mietit,
että mikä järki tässä kaikessa oli. Jos näkisin tämän ystäväni, jatkaisimme vain valehtelua 'molempien parhaaksi' ja joutuisimme katsomaan silmästä silmään näitä kaikkia turhia menetyksiä. Oikeastaan vaan toivoisin tietäväni, mikä on hänen todellinen tilanteensa, mutten uskalla ottaa selvää. Toivon, että hän saa rakennettua jotain uutta ja parempaa menetetyn tilalle.
Ei voi kun maha kippurassa nauraa!! :)))
Mua kuules vainos monta vuotta yksi "vanha ystävä", joka oli kaltaisesi reppana, etten raaskinut vain sanoa, että painu helvettiin, nyyhky!
Yritin olla ja ymmärtää ja ainoa keino, millä sain hänet edes vähän tajuun suoraan loukkaamatta, oli mennä toisen miehen kainaloon.
Jotkut ei vain kuule saa sanottua päin naamaa, mitä todella ajattelevat ja kyllähän se tuollainen jumalointi imarteleekin, mutta siihen se jää. Itse en olisi kaltaisesi kanssa koskaan mitään muuta halunnut, se oli vain sellaista flirttiä minun puoleltani, kiusoittelua niin sanoakseni. ;)
Sinä olet nyt loukannut kylläkin sitä vaimoasi ja verisesti. Ehkä anteeksipyyntö VAIMOLLE olisi ennemminkin paikoillaan..?
tunnut tapaukseni tietävän...
Sanoin jo, etten ole tavannut tätä naista.
Mitähän mahdollisesti pitäisi vaimolta pyytää anteeksi?
Sitä, että on ajatellut jotain toista.
En sentään lähtisi ajatuksia kontrolloimaan.
Siinä saisi pyydellä koko ajan anteeksi...
Luulenpa, että olen se "rakastamasi" nainen ja mua vaan naurattaa sun hölmöys!
vain sinäkin luulis itestäs liikoja...
Niinpä..niinkuin sinäkin! ;))))
Ole rauhassa minuun rakastunut, tuntuu niin hyvältä, kun on tuollainen "palvoja" siinä kontallaan.
Ainahan se imartelee. ;D
ps. Et oo muuten ainoo muhun ihastunut, on teitä lutuja muitakin!
Mullakin on yks ihailija, jota vedätän tullen mennen...
Kyllä teitä ap:läisiä riittää!
Onpahan omaan, välillä tylsään arkeen jotain piristettä teistä hömpistä. ;)
...kuinhan muistatte paikkanne!
mä luulen että jollain ihmisillä vois tulla tylsää, jos tämä viihde loppus.
Parempi että tällaseen viihteeseen keskittyy ne, joiden polla sen kestää...
Mikähän se paikka sitten on?
Jossain koiran kopissa?
Ai, asut sä sitten siellä?
Ihastuksesi onkin naapurin puudeli?
Nyt ymmärrän! Koirarakkautta!!
oon se naapurin karvaturri, joka osaa vieläpä kirjoittaa...
...tai kuvittelet senkin.
Sinä voit haaveilla ja vatvoa tuta taydellisen tarpeetonta vyyhteä omissa aivoissasi niin paljon kuin haluat. Siinä ei ole pahaa. Ainoa paha tapahtuu jos alat toimimaan tiedostamaasi reaaliteettia vastaan.
1) Sinulla on perhe, lapsia jotka olet huolellisen harkiten hankkinut. Sinun ensisijainen velvollisuutesi on pitää perheesi koossa ja huolehtia lastesi hyvinvoinnista.
2) Sinun velvollisuutesi tuota vierasta naista kohtaan ovat olemattomat. Sinä ET ole vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Hän on aikuinen ja valitsee oman elämänsä. Sinä ET ole osa sitä.
3) Täydellisen typerää kertoa vaimollesi korviesi välissä hourailevista holynpolyajatuksista. Se tuo vain negatiivisuutta yhteiselämäänne. Vaimosi ei ole tehnyt mitään laitonta tai pahaa, miksi kaataisit tuota lokaa hänen päällensä?
4) Vaihda ajatustesi suuntaa oikein tiedostaen, keskittäydy siihen miten voisit olla vielä parempi isä lapsillesi ja avIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIomies vaimollesi.
5) Hanki harrastus jota voitte tehdä koko perheen kanssa, yhtenä yksikkonä. Te kuulutte yhteen. Tuohon yhtäloon ei kuulu vieraat naiset.
niin yksinkertaiselta, mutta se ei sitä ole.
Olen toki samaa mieltä siitä, että näinhän se pitäisi olla ja tähän olen koko ajan pyrkinyt.
Kuten sanottu, ajatuksia ei voi kontrolloida ja jos joku asia vaivaa, niin se vaivaa.
Sitä ei voi millään periaatepäätöksellä muuttaa, vaikka kuinka haluaisi.
Asia ei kuitenkaan ole vaikuttanut millään tavalla lapsiin eikä juurikaan reaalimaailmaan.
Vaimolle kerroin asiasta, kun hän aikansa ihmetteli mikä minua vaivaa ja itse asiassa kuvitteli
jotain paljon pahempaa. Normaalisti en todellakaan mistään pikkujutuista ala mitään numeroa
tekemään - tämä ei nyt vaan ollut minulle sellainen. Voin yrittää unohtaa koko asian, mutta en
aio yrittää tehdä sitä väkisin, koska se ei hyödytä mitään. Se ottaa niin paljon aikaa kuin ottaa
ja vähintään voin opetella elämään asian kanssa. Eihän nämä tällaiset asiat yleensä juuri mihinkään päälle päin näy, niin kuin ei moni muukaan asia elämässä eli omassa päässä ne asiat yleensä elävät omaa elämäänsä ilman vaikutuksia reaalimaailmaan. Samat rutiinit ja arkielämän pyöritykset voi toistaa päivästä toiseen, vaikka päässä pyörisi mitä. Niin että tuskin siitä kukaan suuremmin kärsii...
Eiköhän se sullekkin ala tulla ihan oikeitakin ongelmia, ehkä sairastut vaikka eturauhassyöpään...tai jotain muuta ihan oikeaa mietittävää...lapsi ehkä jää auto alle...tai vaimo kuolee...tai menetät työpaikkas..tai jalkas ja joudut pyörätuoliin...
On niin paljon asioita, mistä pitäs osata olla kiitollinen ja jätkä täällä märisee jonkun olemattoman pillun perään.
Oot todella ääliö! En jaksa sun paskanjauhantaas seurata enään. Hyvästi tollo!
nyt. Mitä sinäkin luulet tietäväsi elämästäni?
Elämässäni on ollut ihan riittävästi näitä 'todellisia' ongelmia,
eli turha tulla niistä änkyttämään.
Niistä on selvitty ja 'todelliset' ongelmat eivät varmastikaan ole
kuin vasta alussa, mutta samalla asenteella niistä selvitään kuin ennenkin.
Enkä ole sanonut etten olisi mistään kiitollinen, todellakin olen monestakin asiasta.
Mistä päättelet etten olisi?
"ajatuksia ei voi kontrolloida ja jos joku asia vaivaa, niin se vaivaa. Sitä ei voi millään periaatepäätöksellä muuttaa, vaikka kuinka haluaisi."
Itse asiassa, kyllä voi. Eihän se välttämättä helppoa ole, ja kerrassaan mahdotonta se on, jos ihminen hiukankin mieluummin takertuu sellaiseen ajatukseen, josta pitäisi päästä eroon kuin tosissaan yrittää. Mutta täysin mahdollista se on, eli kaiken muun väittäminen on tekosyitä, joilla kenties puolustelet itsellesi roikkumista tässä kummallisessa tilanteessa.
Et muuten vastannut mitään aiempiin kysymyksiini, miten voi tietämättään loukata ystävää noin pahasti tai olisiko tilanne yhtä hullu, jos ystävä olisikin miespuolinen. Ilmeisesti haluat mieluummin pitää yllä riippuvuuttasi tähän naiseen kuin päästä siitä eroon? Sanot, ettei asia vaikuta "reaalimaailmaan". Sitäkö eivät ole vaimosi tunteet, jotka tuskin ovat pelkästään positiiviset miehen roikkuessa itsepäisesti kiinni jossain päähänpinttymässään? Vai onko niin, että tämän toisen naisen tunteet (joista tosin et ole ollenkaan varma) ovat tärkeämmät kuin vaimosi tunteet?
Ei sinusta ota selvää erkkikään, ihan mahdoton höpöttäjä olet!
En kestäisi kaltaistasi miestä, koska päässäsi kuohuu melodraamaa liikaa.
Ongelmasi ovatkin just muualla kuin missä itse kuvittelet niiden olevan.
Parannuskeinoksi pääsi sisäisiin dilemmoihin, ylineuroottisiin ja tekoälyllisiin, moraalis-eettisiin ja romanttisiin kouristuksiisi ehdotan luettavaksi "Nuoren Wertherin kärsimykset".
Saisit hieman tuta sielunveljeltäsi, kuinka puuduttavaa olisi lukea/kuunnella itsekeskeistä narinaa.
Ehdottaisin sinulle jotain kunnon äijäharrastusta äijäporukoissa! Viepä sinne kärsimyksesi, heiltä voisit saada kunnon ohjeet.
JOS olisin muijasi, kustantaisin sinut villisikajahtiin jonnekin entisen itäblokin maihin sopivassa miesporukassa.
..se Liina Anniinan mies ja se sulle tuon reissun järkkää sinne villisikojen ja miesten pariin, niin hyvä neuvo multa on se ap, että ota se hame ihmeessä päältäsi pois, ettei pojat sua ala naiskentelemaan kesken jahdin, tai villisika...
on sellainen perusperiaate, että puhun lähinnä omista asioista täällä enkä kenenkään muun.
Sitten kun tulee kyse ihmissuhteista, niin onkin vaikea puhua niistä, kertomatta toisen yksityisasioista.
Senpä tähden en aivan kaikkea tännekään kerro, onhan se hyvä että jää mielikuvitukselle varaa...
Mutta ainahan sitä saa toisten yksityiselämästä kysellä ja penkoa vai kaiken selville saamatta siitä kuitenkaan loppujen lopuksi mitään tolkkua irti...
Sitäpaitsi itse kerron ja annan asioista juuri sellaisen kuvan kuin haluan, ja se kyllä yleensä pitää paikkansa vaikka harvoin antaa mitään kokonaiskuvaa...
Turha sinun huolehtia vaimon tunteista, kyllä se hyvin pärjää.
Sitä paitsi mieluummin se varmaan ottaa miehen, jonka syrjähypyt jää yltiöromanttiseksi haaveiluksi kuin sellaisen, joka niitä oikeesti toteuttaa. Niitäkin kun on pilvin pimein.
Ai sinusta on outoa, että nainen vaatisi mieheltä miesmäisyyttä?
Mutta minäpä sen teen. Naisena minua eivät viehätä neuroottiset ja naismaiset miehet, jotka pyröiskelevät oman napansa ja sen tuntemusten lumoissa.
Johtunee kaiketi, että olen reipas, liikunnallinen ja arvostan selkeitä elämänarvoja. Olen vanhanaikaisen, sisukkaan mummon kasvattama nainen. Lapsuudessani en saanut mitään etuja kiukkuilulla ja oikkuilulla, prinsessamaisuudelle ei ollut sijaa.
Jos luet aikaisempia kirjoituksiani pitkin matkaa yleisesti täällä kesk.palstalla, niin huomaat että aiempi mielipiteeni ei ole mikään poikkeus siitä, mitä olen koko ajan kirjoittanut.
"penkoa vai kaiken selville saamatta siitä kuitenkaan loppujen lopuksi mitään tolkkua irti... "
Aivan, juuri tästä jutussasi on kyse. Sinun jutustasi ei todellakaan saa mitään tolkkua, mutta toki, ei kukaan kiellä avautumasta palstoilla vain avautumisen ilosta. Silti epäilen, että kyse on vain hiukan tavallista paremmin rakennetusta provosta.
Kyselin siksi, että saisin selville, oletko mahdollisesti tosissasi, mutta ei sinua mikään pakota kertomaan. Minun mielikuvitustani tämä ei hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta jos kyse sattuisi olemaan muustakin kuin provosta tai pelkästä julkisesta anonyymistä avautumisesta, niin olisihan vastaajien hiukan helpompi sinua ymmärtää, jos jotain kertoisit. Kuten lienet huomannut, juuri kukaan vastaaja ei oikein käsitä sinua ja tarkoituksiasi. Mutta hei, niitäkin ihmisiä on, joita muut eivät koskaan ymmärrä (liekö vika aina niissä muissa, mitä luulet?).
Toisten ihmisten asioista et sinänsä vielä tulisi puhuneeksi (siis enempää kuin jo olet tehnyt), vaikka kertoisitkin, onko juttu sukupuolisidonnainen. Eli aiheuttaisiko vastaava "loukkaamisesi" mieheen kohdistuneena sinulle tarpeen erota vaimostasi. Mutta kuten totesit, näin asia menee "itse kerron ja annan asioista juuri sellaisen kuvan kuin haluan", siinä olet kunnostautunut. Kiinnostaisi silti tietää, kuinka pikkumainen naikkonen kyseessä on, eli miten pienestä niin neniinsä ottaa, että ystävän (paino edellisellä sanalla) pitää avioerosta alkaa haaveksia.
Vaimostasi en ole huolissani, en tietääkseni tunne häntä. Kyselin vain, koska hän tuntuu olevan sinulle sivuseikka ja tunnustaudun kuuluvani siihen enemmistöön, joka ei haavekuvissa vuosikausia roikkumista ymmärrä. Tällä kerralla jätitkin vastaamatta siihen, roikutko mieluummin päähänpinttymissäsi vai yritätkö todella tehdä jotain mm. avioliittosi tilanteen parantamiseksi.
Kyllä huomaa katkeruudestasi, että vanhempia sulla ei ole ollut ja nyt täällä kitiset asiasta kuin asiasta.
Äidinvihaa kenties? Pitäiskö käydä poriseen ongelmastasi ihan oikean päälääkärin kanssa?
Turhaan täällä lukijoille keuhkoot sun piilotettua vihaas äitiäs kohtaa.
Siinähän tuo tuntuu roikkuvan, kuin löysässä hirressä ja kuulostaa, että ihan mielellään sen tekee...
Äitithän ne on kaiken pahan alku ja juuri!
mummot terästä, äitit huoria,mummot terästä, äitit huoria, mummot huoria, äitit terästä ja sitä rataa...............................
ei ole tarkoituskaan saada mitään tolkkua.
Provo tai ei, niin joka tapauksessa jo kirjoittaessani tiesin,
etten voi kaikkia selventäviä yksityiskohtia kirjoittaa auki.
Siitä huolimatta halusin kuulla mielipiteitä aiheesta ja sainhan
niitä ihan kiitettävästi.
Sitäpaitsi mielenkiintoisimmat jutut on joka tapauksessa siellä
rivien välissä, eli sieltä se selviää onko provo vai ei.
Mielestäni olet itse pikkumainen naikkonen, jos et yhtään
tätä miesten ajattelutapaa ymmärrä. Päässä kun pyörii milloin
mitkäkin naiset, ja hulluksihan sitä tulisi, jos sellasta yrittäs estää.
Niin etten ymmärrä, millä voisit estää miestäsi ajattelemasta jotain
toista naista. Pääasiahan on mitä käytännössä asialle tapahtuu.
Jos ei tapahdu mitään, niin ei se ketään loukkaa.
Se, jos tätä juttua kukaan ei ymmärrä, johtuu varmasti ainakin osittain siitä,
ettei niitä kaikkia asianhaaroja tässä kerrota. Mutta pidemmistä vastauksista
toki saa sitä ajattelumallia selville, vaikkei kaikkia yksityiskohtia puitaisikaan.
Enkä nyt täältä mitään vastauksia loppujen lopuksi hae. Olen oman onneni seppä
ja kykeväinen mies tekemään itse omat ratkaisuni, vaikka se olisikin vaikeaa.
Hyvä, tämä selvitti paljon. En koskaan saa selvää, onko juttusi provoa vai ei, koska ihan kaikkia narinoitasi en ole jaksanut lukea. Puhumattakaan, että jaksaisin pohtia rivienvälijuttuja. Ne jätän sinulle ja muille riittävän kiinnostuneille.
"Mielestäni olet itse pikkumainen naikkonen, jos et yhtään tätä miesten ajattelutapaa ymmärrä."
Voin olla pikkumainen, jos se minusta sellaisen tekee, mutta en tosiaan ymmärrä tuollaista miesten ajattelutapaa. Tiedän kyllä omista ympyröistäni, että ihan noin roikoksissa olevia miehiä siihen tuskin kuuluu. Miesten päässä voivat pyöriä milloin mitkäkin naiset kuten sanot, mutta sikäli kuin tiedän, eivät yleensä ollenkaan niin vakavassa mielessä, että tällaisia avauksia pitäisi tehdä ja alunperin vielä nimimerkillä "ihmisraunio". Myönnän auliisti, että naisena en pääse tuttavapiirini miesten ajatusmaailmaan kaikilta osin perehtymään, mutta silti uskallan veikata, että selvästi vähemmän oma sukupuoleni pystyy miehiä pihdeissään pitelemään kuin tämä tytteli sinua. Ja jos joku mies hermoraunioksi naisen vuoksi itsensä tunteekin, niin yleensä kyseessä lienee ihan se oma eukkokulta. Mistä kyllä kaikille tuttavapiirin miehille nyt juttujasi luettuani hattua nostan - kun valinnat on tehty ja avioon kipitetty, niin ei sitten enää kaihoilla vuosikausia menetettyjen rakkauksien perään. Sehän kuulostaa joltain prinssi Charlesilta ja hänen ihanaiselta unohtumattomalta Camillaltaan...
"etten ymmärrä, millä voisit estää miestäsi ajattelemasta jotain toista naista"
En edes yrittäisi estää. Olen vakaasti sitä mieltä, että omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa (sitähän sinä et allekirjoita), mutta toisen ihmisen ajatuksia ei tietenkään voi päättää. Mutta omaa miestäni tunnen sen verran, että tuollainen roikkuminen ei ole hänen tyyliään. Ei on hänelle ei, vaikka naisenkin sanomana. Ja se siitä, eikä sillä pilata omaa elämää sen pidemmälle.
"Jos ei tapahdu mitään, niin ei se ketään loukkaa. "
Niin, jos loukkaamisen ajattelee pelkkänä sekstaamisena. Minusta olet loukannut aika pahasti omaa vaimokultaasi jo kertomalla tyhmästä haikailusta jonkin "ystävän" perään. Jos et pysty olemaan haikailematta, miksi kiusaat mokomalla vielä vaimoasikin? Tai paremminkin, etkö sen vertaa pysty itseäsi hallitsemaan, ettetkö häneltä pystyisi "suurta kärsimystäsi" peittämään? No, onnea kuitenkin valitsemallasi tiellä ja toivottavasti sen verran katselet ympärillesi, ettei sotatantereelle kovin montaa viatonta raatoa jäisi.
Hoohhoijjaa... minäkö katkera!
Jopa heitit pahan herjan...
minä en ole keuhkonnut kellekään orpoudestani, olen vain selittänyt taustani. Enkä todellakaan ole syyttänyt ketään.
Kaiken hyväksi kunnioitan vanhempia ihmisiä erikoisesti mummoani.
Niin mitä ihmeen vihaa sinä tässä näet.
Sinua jurnuttaa se, että ehdotan alkup. viestijälle reipastumista, ottamaan lusikan kauniiseen käteensä. lopettamaan noi turhat höpinät avioliiton ulkopuolisesta suhteestaan, lopettamaan typerän kaihoilun "ystävän" perään. Samalla kehoitan ryhdistäytymään ja välittämään omasta vaimostaan ja lapsistaan.
Omat lapset ja vaimo pitäisi kaverilla olla ensisijaisena, eikä joku menneen ajan ystävätär, joka itsekin on tahollaan aviossa.
Että sellainen "äitiviha" tässä jyllää, voi herttinen sun mielikuvitustas sentään... päälääkärille minulla ei näillä moraaliarvoilla ole mitään asiaa eikä aihetta.
niin valitettavasti en voi tätä kirjoitustani täysin sinullekaan avata.
Kun nyt taas vedät vaimoni tähän mukaan, niin ajatellaan asiaa sitten toisin päin.
Tilannetta jossa vaimoni tuntisi voimakkaasti jotain toista miestä kohtaan.
Tottakai olisin mustasukkainen ja huolissaan siitä, mihin tilanne johtaa.
En kuitenkaan pystyisi enkä varmaan yrittäisi edes kääntää hänen ajatuksiaan pois
tästä, jos huomaisin hänen olevan ajatuksissaan ja epäilisin hänen ajattelevan toista.
Varmahan siitä ei tietenkään voisi olla, mutta jos vaimo kertoisi tästä ihastuksestaan
minulle, niin silloin se olisi aika selvää.
Todella uhatuksi kokisin itseni siinä vaiheessa, jos vaimoni tapaisi kyseistä henkilöä.
Siinä vaiheessa pyrkisin keinoin millä tahansa estämään sen.
Ehkä vaimoni ajattelee samalla tavalla.
Valitettavasti en omaa pokerinaamaa, joten jos jotain on vialla, minusta huomaa sen.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin vaimoni epäili minun konkreettisesti pettäneen häntä,
joten siinä tilanteessa oli parempi sanoa hänelle mistä on kyse.
En millään tavalla pyri loukkaamaan vaimoani tai tätä ystävääni sen puoleen.
Tilanne on minulle vaikea (huolimatta siitä nyt miten siihen on suhtauduttu täällä).
vielä opettaa sinuakin.
Aina kaikki ei ole itsestä kiinni, vaikka kuinka haluaisi.
Jos tarvitsen jonkun illuusion selviytyäkseni, mitä väliä sillä on,
oli se sitten kuinka typerää tahansa.
En pyydä mitään, enkä halua kenenkään pitävän minulle illuusiota yllä
tai vielä vähemmän sen vaikuttavan kenenkään toisen elämään.
Haluan vain pitää illuusioni, jos sillä tavalla pystyn pitämään oman elämäni kasassa
ja selviydyn seuraavaan päivään.
Enkä usko edes olevani ainoa.
Useimmat ihmiset tarvitsevat sen unelman, jolla jaksavat eteenpäin.
Siis illuusiosi on toinen nainen? Käsitinkö ihan oikein?
Ja vaimosi on tietoinen sinun illuusiostasi?
Elämä ON minua opettanut. Pidät siis omaa illuusiotasi kypsempänä tapana suhtautua elämään kuin minun tapaani ajatella elämästä.
Hah, nostat siis itsesi yläpuolelleni tämän toisesta naisesta haaveilemisen vuoksi.
Ajattelet, että haaveilusi ei vaikuta kenenkään elämään. Minä ajattelen taas, että se vaikuttaa nimenomaan sinun kauttasi. Et elä täysillä avioliittoasi.
Eipä kukaan kiellä sinua haaveilemasta, mutta surku tulee sinua, että et saa riittävää tyydytystä todellisesta elämästäsi.
Ihmisillä on korkeampia illuusioita, kutsumuksia ja unelmia.
Martin Luther Kingillä oli unelmansa mustien kansalaisoikeuksia puolustaessaan, Äiti Teresa oli taas köyhien, kuolevien pyyteetön auttaja jne.
heidän kaltaisiaan unelmiensa toteuttajia löytyy lääketieteen, uskonnon, politiikan, kirjallisuuden ym. aloilta.
Eikö jokin tällainen illuusio ja unelma sekä sen puolesta työskenteleminen antaisi rutosti paljon enemmän kuin avioliiton ulkopuolisen suhteen perään haikailu?
Kuitenkin... sinä sen päätät, mitä elämältä haluat. Voimia joka tapauksessa ja jaksamista!
"kurkkuvoileipä majoneesilla..hm...maksamakkaravoileipä tomaatilla..hm..??
Voi vittu, miten tää voi olla näin vaikeeta!!
Mä oon ihan ihmisraunio, kun en vain osaa päättää!!
Voiko tämän suurempaa kärsimystä olla!! AUTTAKAA!
No niin, voi paska! Nyt ne on nahistunu kumpikin!! :(
En kestä! Teen itsarin! Miks tää elämä on NIIIIIN vaikeeta! Teidän vika!"
hih hih!
Just tuon päättömän reuhaamisesi ja sylkyä lentävien uhoilemisiesi takia suosittelisin sinua kääntymään jonkun ammattiauttajan puoleen, ehkä sinne pääkoppaasi pitäisi kuitenkin jonkun katsoa.
Ei tainnut se mummos (kaikki kunnia vaan hälle) opettaa sulle itsehillintää lainkaan?
Vaikutat vähän vainoharhaiselta ja itseänsä liian paljon tykö tuottavalta henkilöltä, jolta paikallaan istuminenkaan ei taida onnistua?
Rauhoittuisit välillä, se pukisi sinua.
päivittelyt johonkin Martta-kerhoon. Epäilemättä sellaiseen kuulutkin.
Mietipä hetken tilannetta, jossa tämä oma rakas kullannuppu, hellantuuteli
teräsmiehesi joutuisi auto-onnettomuuteen ja halvaantuisi.
Istuisi pyörätuolissa kaikki päivät ja joutuisit hänelle syöttämään
ruokalusikallisen ruokaa kerrallaan, silloin kun hoitaisit häntä kotona.
Lisäksi teillä olisi 3 pientä, vilkasta lasta, joista yksikään ei ole kouluikäinen.
(En nyt muista oliko teillä lapsia ja kuinka monta, mutta kuitenkin).
Hoitaisit niitä yksin töistä päästyäsi, viikonloppuisin hoitaisit miestäsi vielä kotona
toivoen että hän jonain päivänä vielä syö omalla lusikalla. Omalla työpaikallesi menisit
lähinnä lepäämään saadessasi juoda kupposen kahvia rauhassa työkavereiden kanssa.
Tämä ei esimerkki ei siis liity millään tavalla minun ja vaimoni tilanteeseen, mutta se on hyvä esimerkki tilanteesta jossa voi unelmoida rakkaudesta. Katsot päivästä toiseen kumppaniasi, joka oli aiemmin tukenasi, mutta joka nyt taistelee omasta elämästään. Sinä olet yhtäkkiä kaiken keskellä yksin ilman sitä kumppania, mutta varmaankaan et haluaisi hylätä kumppaniasi noin suoraselkäisenä naisihmisenä. Omat voimasi joutuvat koetukselle ja selviytyäksesi päivästä seuraavaan, alat unelmoida jostain joka auttaisi sinut pysymään pystyssä. Rakkaudesta.
Toistan, ettei tämä mitenkään liity minun ja vaimoni tai tämän ystävän tilanteeseen, vaan pikemminkin vaariini joka hoiti halvaantunutta puolisoaan pitkään kotona. Aika poikkeuksellista siihen aikaan varsinkin mieheltä. Mielestäni Martin Luther King ja Äiti Teresa eivät lainkaan poikkea tästä unelmasta, sillä heilläkin oli varmasti työssään mukana vahvasti lähimmäisen rakkaus. Onko se sitten niin paljon eri asia kuin miehen ja naisen välinen rakkaus? Joka tapauksessa jokainen varmasti valitsee tilanteessa kuin tilanteessa oman haaveilun kohteensa, ja varmaan se useimmiten on vastakkaista sukupuolta. Niin, että jätä nyt hurskastelut jo sikseen ja löysää pipoa...
Kukahan sinun taustoistasi on täällä ollutkaan kiinnostunut?
Käännät kummasti aina asiat käsittelemään itseäsi?
Olisko kuitenkin jäänyt joku trauma sieltä lapsuudestasi? Ja dominoiva mummo päälle?
Moraaliarvot ovat juuri monesti se syy psykiatrille menoon.
Ei se mikään häpeä ole myöntää tarvitsevansa apua häiriökäyttäytymiseen.
Toivottavasti et ole missään palveluammatissa.
Sulla on sama ongelma, mikä tuhansilla suomalaisilla ukkoilla, joilla on suhde (tai alkava sellainen..) työkaverinsa kanssa, joten et ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus!
Sinulla on vain se ero, ettei se vastapuoli ole niinkään varmasti haluava alkamaan suhdetta kanssasi, siksi vaikeroit!
Sitä otetaan se vaimo siihen naitavaksi ja lapsia tekemään ja haaveillaan sitten vuosien päästä siitä "oikeasta" rakkaudesta, joka tuntuu siltä niin kauan, kuin se on tavoittamattomissa.
Olet kehittänyt siitä itsellesi vielä fetissin, tunteen mikä ruoskii sinua, mutta ah! tuntuu niin hyvältä!
Pidä tilanne tuollaisena, haaveile salaa ja nauti tuskasta, sillä oikeastihan se toteutuessaan vaan särkisi haavekuvan, sillä unelmasikin on kuitenkin tavallinen paskalla käyvä pillua raapiva nainen, jolla on varmaan ne peräpukamatkin olemassa. Ja sekin pieree.
Mistä näitä sataa?? saunalahdeltako?? ;))))
Kiitos viikon nauruista! hah hah!!! "nahistu ne !!!!!" hah hahhhahh!!
se kurkkuvoileipä majoneesilla lähtee käveleen...
Ja heti sen perään maksamakkaravoileipä tomaatilla...
Ja sit ongelmat olikin ratkaistu - eikä tarvinnu ite tehä
mitään....
Eihän voileivät OSAA kävellä! Höh!
Nehän nahistuu ja homehtuu, jos niitä ei syö.... ;)
PIEREEKÖ NAISET!!!
Nyt kyllä mun unelmat romahti!
Käykö ne paskallakin vai silleen sievästi kakilla?
Niin justiinsa!
mut minkä sille voi, kun ne naiset osaa nii hurmaavasti räpytellä ripsiään ja muikistella suutaan. Ihminen minäkin vaan oon, ja pää menee sellasesta ihan sekasin.
Sitten kun alat jotain ehdottamaan, niin ne kattoo silmät ymmyrkäisenä, että etköhän ukko kuule ole käsittänyt väärin. Ikään kuin ne ei ite olis mitään koskaan tehnykään.
Kyllä siinä on sitten taas viety pässiä liassa.
Ja ihmettelen kyllä välillä että mitä ne naisihmiset minustakin hakee?
Kaljamaha sen kuin kasvaa ja kalju kiiltelee päivä päivältä kirkkaammin päälaella,
niin että tyytyväinenhän saan olla, kun välillä tulevat juttelemaan. Mutta pakkohan se on hyväksyä, ettei tällanen vanha kääkkä tosissaan ketään jaksa kiinnostaa. Sieltä löytyy niitä nuorempia ja komeampia kavereita, jotka varmasti sopivat naisille paremmin.
Niin ja naimisissahan minä olen, enkä ole vaimoa pettänyt. Kyllähän tällainen vanha naisystävä helposti saa sen oman pään sekasin, kun ei ole siitä asiasta koskaan oikein tullut mitään selkoa. Ollaan vaan tultu aina hyvin juttuun. Kai siitä sitten helposti jonkunlaisen illuusion itselleen rakentaa.