Olen kolmekymppinen nainen ja onnellisesti naimisissa, lapsia ei ole. Olen olllut mieheni kanssa yhdessä lukioajoista saakka, jota ennen minulla ei ollut kelvollisia seksisuhteita (yllätys yllätys!).
Viime vuosina, kun olen tajunnut vanhenemiseni, olen herännyt vaikeaan ongelmaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja haluaisin viettää hänen kanssaan loppu ikäni, mutta ajatus siitä että olen eläessäni harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa surettaa. Ei siksi, että se olisi ollut huonoa, vaan siksi, etten tiedä mistä olen jäänyt paitsi.
En ole viettänyt monien ystävieni tavoin villiä nuoruutta ja harrastanut yhden yön suhteita, mutta nyt, hieman liian myöhään olen tajunnut että ehkä olisin edes halunnut kokea sen ihastumisen huuman ja eläimellisen ensikerran kiihkon useammin kuin kerran.
Oikeamielinen teko olisi siis ottaa ero ja toteuttaa haaveet tai sitten tukahduttaa halunsa, mutta kun molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja, joita en missää nimessä halua. Jos nyt saisin tietää kuolevani, tietäisin, että em. ongelma olisi se jota kadun elämässäni kaikkein eniten.
Jos petän, en tiedä kestänkö syyllisyyttä. Jos en petä, pelkään että katkeroidun ja vihaan itseäni silti.
Omasta mielestäni minulla on vain huonoja vaihtoehtoja. Ainoa ajatus, josta koen olevan jotain apua, on jokun kirjailijan toteamus, että emme voi valita valheitamme. Ihminen vain ajautuu tilanteeseen, jossa joutuu valehtelemaan.
Mikä siis eteen? En oleta, että joku sen minulle ratkaisisi, mutta olisi kiva kuulla muiden ajatuksia tilanteestani.
Viime vuosina, kun olen tajunnut vanhenemiseni, olen herännyt vaikeaan ongelmaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja haluaisin viettää hänen kanssaan loppu ikäni, mutta ajatus siitä että olen eläessäni harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa surettaa. Ei siksi, että se olisi ollut huonoa, vaan siksi, etten tiedä mistä olen jäänyt paitsi.
En ole viettänyt monien ystävieni tavoin villiä nuoruutta ja harrastanut yhden yön suhteita, mutta nyt, hieman liian myöhään olen tajunnut että ehkä olisin edes halunnut kokea sen ihastumisen huuman ja eläimellisen ensikerran kiihkon useammin kuin kerran.
Oikeamielinen teko olisi siis ottaa ero ja toteuttaa haaveet tai sitten tukahduttaa halunsa, mutta kun molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja, joita en missää nimessä halua. Jos nyt saisin tietää kuolevani, tietäisin, että em. ongelma olisi se jota kadun elämässäni kaikkein eniten.
Jos petän, en tiedä kestänkö syyllisyyttä. Jos en petä, pelkään että katkeroidun ja vihaan itseäni silti.
Omasta mielestäni minulla on vain huonoja vaihtoehtoja. Ainoa ajatus, josta koen olevan jotain apua, on jokun kirjailijan toteamus, että emme voi valita valheitamme. Ihminen vain ajautuu tilanteeseen, jossa joutuu valehtelemaan.
Mikä siis eteen? En oleta, että joku sen minulle ratkaisisi, mutta olisi kiva kuulla muiden ajatuksia tilanteestani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt otat itseäsi niskasta kiinni ennen kuin sinusta tulee seuraava miehensä perään itkevä horoperse tällä palstalla. Vai kuumottaa jalkaväliä. Tyypillistä white-trash talkia...joo anna mennä vaan, kohta itket täällä jakorasian kohtaloasi!
Petä, niin miehesi tekee päätöksen sinun puolestasi ja ottaa eron. Voit sitten kysyä oliko se sen arvoista?
Hmm... entäpä jos samanlaisen kysymyksen olisi esittänyt mies? Olisiko vastaukset ollut samanlaisia?
...sitä, pystytkö elämään asian kanssa, jos päätät pettää. Ideaalia olisi, jos pystyisit kertomaan asiasta miehellesi ihan näillä samoilla sanoilla, ja hän antaisi sinulle luvan pieneen seikkailuun, jossa omat riskinsä tietysti on. Onko suhteenne niin avoin, pystyisikö miehesi ymmärtämään sinua? Minä ymmärrän, koska olin samassa tilanteessa kuin sinä. Minun mieheni ymmärsi asian ja erosimme hetkeksi, jonka aikana elelin sinkkuna. Lopulta palasimme yhteen, vaikka lähellä oli että erosimme lopullisesti. Mieheni on omat seikkailunsa seikkaillut, joten hän ymmärsi minua. Eromme aikana molemmat tapailimme kevyesti muita, mutta rakkaus voitti lopulta, enää ei ole tarvetta seikkailuun ja suhteemme voi hyvin ja on rehellisempi ja avoimempi kuin koskaan.
Neuvoni siis on, puhu asiasta avoimesti miehellesi. Toinen vaihtoehto on, että petät kaikessa hiljaisuudessa ja olet varovainen, ettei käry käy. Syyllisyys siitä varmasti seuraa, mutta menee varmaankin ohi. Kerran täällä eletään ja seksi on iso osa sitä elämää. Tämä vain minun mielipiteeni.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Tuohan se olisi se ideaalivaihtoehto. Omasta mielestäni seksuaalisuus on merkittävä osa ihmisenä olemista, joten sitä pitäisi pystyä käsittelemään mahdollisimman avoimesti. En vain ole aivan varma toisen osapuolen mielipiteistä...
Mutta niin se on, että kerraan täällä vain ollaan, enkä halua että nyt yritän unohtaa asian ja kohtaan sen uudelleen moninkertaisena keski-iässä.