Olen seurustellu kohta neljä vuotta erossa asuvan naisen kanssa. Hän on edelleenkin säädyltään naimisissa vaikka onkin erosta puhunut
,jo seurustelun alkuvaiheessa sanoi että viimmestään kolmen vuoden päästä eroaa.Neljä on jo mennyt ei vielä ero edes vireillä! Tää aiheuttaa mulle vihan ja katkeruuden tunteita ajoittain.
Ystävätär asuu ok.talossa opiskelija poikansa (lähes kolmekymppisen) kanssa. Heidän suhde on hyvin läheinen jopa leikillisen lepertelevä.
Minä luulen että heillä on voimakas läheisriippuvuus tekijä välissä. Sekin jotenkin ihmetyttää mua olenko mustasukkáinen tässä asiassa. Ajattelin irtautua tästä suhteesta aivan pian en oikein kestä tätä tilannetta.nim.epävarmuus pios. teenkö oikein?
,jo seurustelun alkuvaiheessa sanoi että viimmestään kolmen vuoden päästä eroaa.Neljä on jo mennyt ei vielä ero edes vireillä! Tää aiheuttaa mulle vihan ja katkeruuden tunteita ajoittain.
Ystävätär asuu ok.talossa opiskelija poikansa (lähes kolmekymppisen) kanssa. Heidän suhde on hyvin läheinen jopa leikillisen lepertelevä.
Minä luulen että heillä on voimakas läheisriippuvuus tekijä välissä. Sekin jotenkin ihmetyttää mua olenko mustasukkáinen tässä asiassa. Ajattelin irtautua tästä suhteesta aivan pian en oikein kestä tätä tilannetta.nim.epävarmuus pios. teenkö oikein?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli mullakin vähän samantapainen tilanne, ehkä hieman toivottomampi vain. Kerrotaan että tietyn ajan päästä erotaan. Mutta asiaa lykätään ja lykätään.Uskon, että voi olla niin, että noita uusia aikarajoja voidaan antaa loputtomiin, eikä mitään silti tapahdu. Itsekin ajattelen jo jättämistä mutta vielä niin idiootti, että en ole saanut aikaiseksi. Kyllä sitä jossain vaiheessa lakkaa lyömästä päätään seinään ja tajuaa miksi haluaisi sellaisen ihmisen, joka käyttäytyy siten miten nyt käytäyttyy.
Vuoden ajan jaksoin kuunnella miehen puheita avioerosta, koska ei jaksa pitää kulisseja yllä, ei rakasta vaimoaan jne. Kuitenkaan hän ei tehnyt mitään asian eteen.Odotti varmaan, että vaimo sen tekisi.Eilen tein hänelle selväksi,että en halua jatkaa elämistä epävarmuudessa ja hänen täytyisi tehdä valintansa. Ei ollut helppoa, varsinkin kun hän valitsi vaimonsa. Aika parantaa, niin sanotaan. Voimia sinulle!
Olen ollut naimisissa lähes 25 vuotta ja kasvanut niin kiinni suhteeseeni, että en osaa siitä irrottautua. Seksittömänä, mutta muuten tyydyttävänä ja sopuisana sisar/velisuhteena avioliittoni on ollut yli 10 vuotta.
Ihastuin ja rakastuin joitakin vuosia sitten ulkomaanmatkallani mieheen, jonka kanssa olemme tapailleet pari kolme kertaa vuodessa. Hän on odottanut lopullista päätöstäni vuosia, mutta nyt pinna katkesi. Vain viikkoa ennen sovittua tapaamista hän kertoi katkaisevansa suhteemme.
Toinen puoli minusta on helpottunut, kun salailu voi nyt päättyä. Toinen puoli taas on surullinen, kun elämäniloa ylläpitäneet tapaamiset ja niiden odottaminen eivät enää kuulukaan elämääni. Ei salaisia puhelinkeskusteluja, ei lahjoja, ei seksiä.
Olen hänen puolestaan pahoillani hukkaan heitetyistä vuosista, mutta en voi edes suhteen lopettamisen uhan edessä jättää kaikkea, joka on ollut iso osa arkipäivääni.
En taida olla ainoa, jonka on näin vaikea tehdä suuria ratkaisuja. Pelkään joutuvani ojasta aallikkoon, joten jään ojaani!
Älä sinäkään jää odottamaan päätöstä, joka siirtyy siirtymistään. Jos sinulla on voimaa repäistä itsesi irti, tee se!