Siis mielipiteeni on, joka riidan aloittaa ja toista loukkaa,se alkakoon myös hieroon sopua ja pyytäköön anteeksi? Mulla ollu vähän tällaisia ongelmia suhteessa, jos mua on loukattu niin MIKS MUN prkl täytyy mennä toisen tykö tekeen sovintoo? Eikös se ole niin että jos tuommoiseen lähtee niin sitä saa tehdä koko loppuelämän...
Mitä mieltä kansa?
make vaan
9460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei pidä mennä siihen ansaan, että tuntee syyttömänä syyllisyyttä siitä kun pikkutyttö mököttää.
Se on miehen oppi nro 1.
Naiset käyttää sumeilematta hyväkseen martyyriuttaan, siihenhän ne oikein kasvatetaan. "Kato nyt Elliä, miten paha mieli sille nyt tuli, menepä Petteri pyytämään anteeks..." Ihan sama oliko se Petteri ensinkään joka löi ekaks tai sanoi pahasti. Tyttöjen mökötys vaan huomioidaan nopeammin kuin poikien.
Ja senhän ne oppii hyvin nopeasti.
Sinä siinä vielä kilttinä kundikaverina meinaat jatkaa samaa pelleilyä? Miksi?
Sulla on miehenä ihan erilailla suoraviivaisempi rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden taju.
Käytä sitä.
Opetat samalla sitä likkakaveriasikin vastuunkantoon.
Ei auta lipsahtaa ku kerran niin naikkoset luulee sitä jatkuvaksi käytännöksi.
Se on se oppi nummero 2, pojat kuulkaa.
Kyllähän niihin ansoihin on helppo langeta varsinkin suhteen alussa. kuka sitä nyt naiselleen pahaa haluais ja pahan mielen mutta tosiaan se jää päälle eikä siitä meinaa päästä eroon, siis siitä tavasta.
Mikäs se on se oppi nro 3? noi kaks oli jo ennestään tuttuja mut hyvä niitä palautta mieleen.
Mun suhteessa oli sama ongelma, vaikka en olisi ollut riitaan syypää, olisi kulunut pieneen riitaan varmasti vaikka viikko mykkäkolulua, jollen olisi hieronut sovintoa. Kyseessä oli mies mököttäjä. Suhteen alusta alkaen oli näin, ei se siihen matkan varrella oppinut. Puhun muodossa "oli", erottu ihan muista syistä...
Kumpis nyt on tärkeempää? Se, että kumpi aloittaa sovinnon vai se, että sopu on välillänne?
Eiköhän molemmat kuitenkin tee sen sovinnon, vaikka vain toinen laittaa sen alulle? Sovun te teette kumpikin -et vain sinä.
Että viisaampi pyytää anteeksi, eli se joka ei jaksa murjottaa. Toki oikeus ja kohtuu olisi et se pyytää joka on loukannu,mut sillä on jo paska olo muutenkin niin ehkä on hyvä tulla vastaan.
O.Kansasen kirjotuksessa on paljon totta.
Mä olin meidän suhteen alussa se joka mökötin aina riitojen jälkeen, ihan sama kuka sen riidan oli aikaan saanut. Mutta jos se olin minä ja jos (kuten tapani oli) olin paennut vastuuta esim. suljetun oven taakse, tuli mies aina hetken päästä perästä ja vaati mua kantamaan vastuuni siitä, että olin loukannut häntä. Eli hän totesi ihan suoraan ja ilman mitään tunteilua, että tuli paha mieli kun sä sanoit niin, ja miksi sä sanoit niin, selitä se mulle.
En koskaan päässyt pakoon vastuuta, sillä hän teki aina samalla tavalla. Vaikkapa viikonlopun eron jälkeen (jollon molemmat kävi vanhempiensa luona tms.) kun taas tavattiin, hän muistutti siitä mihin perjantaina oli jääty. Hän ei hellittänyt ennen kuin asia selvitettiin ja minä pyysin anteeksi äkkipikaisia sanojani jne.
Nyt on oltu yli 20 vuotta yhdessä eikä riidellä koskaan niin että loukattais toisia jotenkin tietoisesti.
Asiat meillä riitelee eikä ihmiset.
Kiitos rakkaan mieheni joka ei antanut itseään loukattavan edes nuorena miehenä.
Toimispa toi munkin miehen kanssa....Vaikka kerron hänelle rauhallisesti ja selvin sanoin, että hän on loukannut minua, niin aina hän selittelee asiat omaksi hyväkseen ja leikkii tietämätöntä ja keksii kaikenlaisia teorioita asioille. Olipa tilanne ollut kuinka selvä tahansa, niin syyhän ei ole koskaan hänessä. Aina ja ihan joka kerta hän tarkoittikin jotain muuta, tai ei muista asiaa, tai minä ymmärsin väärin tai sitten hän muuttaa tapahtumien kulun kokonaan ja kertoo siitä uuden version. Ja jos muu ei auta, niin mitään erittelemättä hän ottaa syyllismarttyyrin roolin ja sanoo, että ainahan kaikki on hänen syytään, yhtään erittelemättä mistä nyt sitten taas olikaan kyse. On kuin saippuapala, selittelyn mestari ja vastuun välttelijä. Monet itkut olen itkenyt, nykyjään olen vain hyvin, hyvin vihainen kun tälläisiä tapahtuu.
Näitä ihmissuhteita on tosiaan ollut että itse saa olla aina pyytelemässä anteeksi myös silloinkun siihen ei ole aihetta ollutkaan (eli syypää ollut toinen) ja mies ei ole osannut ikinä pyytää anteeksi niitä asioita millä itse on loukannut, melko kakaramaista! Siitä olen itselleni kiitollinen että olen aina osannut pyytää anteeksi niiltä joita olen loukannut.. ja muualla kuin netissä!!!