normaalia?

Minulla on arabimies. Onko normaalia, että mies vaan yhtäkkiä sanoo, että meen ulos, eikä kerro kenen kanssa, mihin ja milloin tulee. Koska ei kerro, niin yleensä pyydän ilmoittamaan, jos tulo viivästyy seuraavaan päivään. Aina on tosin tullut noin klo 22 tienoolla. Enkä tosin uskoisi edes katselevani miestä, jolla ulkona luuhaamiset menisivät seuraavaan päivään. Siinä olisi jo mielikuvitukselle liikaa polttoainetta. Olen myös pyytänyt ilmoittamaan rehellisesti, jos naisissa käy, ja kertonut, että silloin saa kenkää minulta.

Normaalia arabimiehen käytöstä?
17330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

On se normaalia. Siitä voi kyllä oppia pois.

Äänestä

"Olen myös pyytänyt ilmoittamaan rehellisesti, jos naisissa käy, ja kertonut, että silloin saa kenkää minulta."
JUU JUU KULTA,MINE HJYVIN REHELINEN EI TOISIA NUSSIA,,SINU VAIN NUSSIA KULTA :)

Äänestä

Minulla myös arabimies, joka käy ulkona :) eikä todellakaan tee mitään kauheaa selonteko minne menossa ja kenen kanssa..ja miksi tekisikään? En minä vaadi keneltäkään luvan pyytämistä ulosmenoon. Mieheni ei ole lupaa pyytänyt äidiltänsäkään, niin miksi sitten minulta?
Kertoilee kyllä yleensä kotona jälkeenpäin missä oli ja mitä tapahtui..enkä yleensä edes jaksa kuunnella niitä samoja kahvivitsejä kerta toisensa jälkeen.
Ja itse ulos lähtiessäni kyllä sanon minne menen, mutta en itsekään tee siitä suurempaa numeroa. Soittaapahan tuo perään, jos on jotain asiaa tai kysyttävää. Sanattomana sopimuksena tietenkin, että yöksi tullaan kotiin :)
Joten minusta ainakin kuullostaa aivan normaalilta. Ja ehkä miehesi ei ulos mennessä edes vielä tiedä minne varsinaisesti on menossa tai ketä ulkona tapaa?

Äänestä
  • On eri asia pyytää lupaa kuin pitää toinen informoituna liikkeistään. Kuulostaa, että välit ovat melko etäiset, jos ei jutella päivän kuulumisista, mitä on tehty, keitä on tavattu jne. Entä sitten kun elämässä väistämättömiä ongelmia tulee esimerkiksi ihmissuhteisiin ja työhön ja tarvitsisi puolison tukea? Tämä ei kuitenkaan tietäisi mitään taustoista, ei edes nimiä. Myös se, että ei ole edes kiinnostunut puolisonsa jutuista (esimerkiksi vitseistä), kuulostaa hieman huolestuttavalta. Jutut ovat ehkä tasottomia, mutta ne ovat kuitenkin puolison mielessä olevia. Olisi tärkeää kuunnella ja kysellä ja osoittaa sillä tavalla välittämistä. Kovin arkistahan se tietysti on, mutta arkea on suurin osa elämästä.

    Jotenkin mieleen tulee, että tämän ketjun suhteissa on kyse muslimimiehistä. Islamilaisessa kulttuurissa puolisot eivät välttämättä ole kumppaneita. Miesten ja naisten maailmat pidetään tarkoituksella erillään. Kumppanuudessakin voisi kuitenkin olla itua - että ollaan myös kavereita ja ystäviä puolison kanssa. Se auttaa etenkin silloin, kun intohimo ja rakastumisen tunteet eivät ole niin voimakkaat. Sekin aika koittaa jokaisessa suhteessa ja silloin voi olla suuri riski lähteä etsimään tarpeiden tyydyttäjää liiton ulkopuolelta, jos kaikki on siihen asti perustunut siihen, että asiat rullaavat kuin itsestään.

    Äänestä

  • Ei sitten ilmeisesti ole lapsia perheessä? Olisi aika vastuutonta häipyillä noin... Entäs kun lapsia tulee? Tuollainen mies ei viihdy välttämättä kotona silloinkaan.
    Lähteekö mies muutenkin seurastasi sanomalla vain heippa, jos olette vaikka kaupungilla?

    Äänestä

  • ÄSH.... kirjoitti:

    Ei sitten ilmeisesti ole lapsia perheessä? Olisi aika vastuutonta häipyillä noin... Entäs kun lapsia tulee? Tuollainen mies ei viihdy välttämättä kotona silloinkaan.
    Lähteekö mies muutenkin seurastasi sanomalla vain heippa, jos olette vaikka kaupungilla?

    ..on poika 1,5v ja kuinka se nyt vaikuttaa tähän asiaan? Isä on kyllä kotona pojan kanssa, jos itse olen yötä töissä, mutta miksi ei voisi mennä jos olen itse pojan kanssa kotona?
    Suomalaiset naiset mielestäni monesti tuppaavat tarraamaan mieheen kovasti kiinni. Olen huomannu tätä paljon ystävieni keskuudessa ja olemme siitä jopa puhuneet. Liikaa kuulee, että miksi et ole ikinä kotona ja miksi et vietä aikaa perheen kanssa. Jos ollaan perhe perustettu ja ihan tosissaan yhdessä, niin eikö sitä aikaa sitten nimenomaan siihen yhdessä oloon ole koko loppuikä?
    Itse en ainakaan haluaisi, että joka ilta istuisimme yhdessä katsomassa televisiota ja antamassa pojalle iltapalaa. Mutta tälläinen minä olen. Kun lapsi on pieni, on minusta suurempi vastuu äidillä..ja kun hän vähän kasvaa niin menköön sitten isänsä mukana :)
    Kun yhteisiä hetkiä on arjessa vä'hemmän, niitä oppii arvostamaan enemmän. Ja koska työssäkäyvän perheellisen ihmisen oma aika on aika kortilla, niin itse kyllä nautin siitä omasta ajasta kun poika menee nukkumaan ja mies on kahvilla. Päivän kuulumiset vaihdellaan sitten illalla, ja jutellaan tietenkin muutenkin :)
    Näin meillä...ja toisin jollain muulla!

    Äänestä

Jos miehesi väheksyy sinun tarvettasi tietää hänen menemisistään ja tulemisistaan eikä halua sopia pelisäännöistä, olisi varmaankin syytä kunnolliseen keskusteluun. Siinä ei ole mielestäni mitään outoa, että haluaa tietää, millaisessa seurassa, missä ja milloin toinen on. Ne jotka esittävät, että luottavat sataprosenttisesti ja että hyvässä suhteessa ollaan vapaina kuin ellun kanat, kuvittelevat ilmeisesti, ettei heidän suhteessaan ole mitään riskejä tai sitten he ovat itsekin sitoutuneet melko kevyesti, valmiina eroamaan. Todellisuudessa parisuhteessa on paljon mahdollisuuksia mennä pieleen ja riskien kartoittaminen on viisautta.

Toivottavasti miehesi ei ihan joka ilta tarvitse omaa aikaa. Sinun pitäisi olla hänelle tärkein ihminen myös käytännön valintojen tasolla. Yritä jutella miehesi kanssa ja kertoa toiveistasi. Etenkin jos hänen lapsuudenkotinsa malli on se, että vanhemmat eivät kommunikoi ja/tai että mies kulkee omia polkujaan, hän ei välttämättä aavista, mitä sinä haluat. Keskustelemalla vältät myös sen, että joskus saat tarpeeksesi ja raivostut, mikä ei auttaisi itse ongelman ratkaisemisessa.

Äänestä
  • Että kuinka usein ap:n mies lähtee esim. viikossa ikään kuin omille teilleen. Oikeastaan tässä ulosmenossahan ei nyt ole muuta pahaa kuin että mies ei "tiedä" minne menee ja kusta tulee;) Eikä jälkeenpäinkään kerro mitään (?) Oikeastaan ihan sama tapahtusko tuota kerran viikossa vai kuukaudessa niin aika ihmeissäni oisin ja menisin varmaan ite perässä ens kerran kun pyrkii ulos...
    Eikä minun järkeeni mahdu se että ei voi sanoa jotain paikkaa jossa saattas olla tai kaveria kenen kanssa kävis jossain. Paitsi jos miehellä on ylisosiaalisia ja impulssiivisia kavereita, jotka vie tätä miestä outoihin tapaamisiin ja paikkoihin... Jos nainen tietää miehensä kavereita, niin eikö vois heittää että oot sä siel kemalin kanssa?
    Ahma kertoo minulle omat kaverinsa ja työtutut sitä mukaa kun hälle niitä tulee ja hän tietää minun kaverit nimeltä ja puolin ja toisin keskustellaan näistä kavereista. Illan viettokaveria ahmalla ei oikein minun lisäkseni ole, koska kaikki tutut on väsyneitä töistä, että korkeintaan vaan soittelevat kuulumisia ja niiden seura, jotka jaksaa lähtee töiden jälkeen jonnekin ei kiinnosta häntä, koska nämä tyypit menee baariin iskemään naisia ja pelaamaan palkkojaan. Olis erittäin kummallista, jos ois jotain selittämättömiä iltamenoja yhtä-äkkiä eikä edes kertos missä. Oon kyllä miettinyt sitäkin, että ahma on ehkä stressaantunut tai masentunut ja siksi ei yöriennot kiinnosta vaan käpertyy kotiinsa, mikä minulle tietysti sopii mutta haluaisin, että se vaikka lenkkeilisi eikä pelkäisi yöllä liikkumista ja "rasismia" turhaan etenkään kun täällä ei oikein ole skinejä enää, eikä sille ole muuta kun baarissa joskus uhottu ja huudeltu että n**keri ja pari vuotta sitten juhannuksena otti randomilta turpaansa kun oli puistossa istumassa mutta sehän on perisuomalaista, ei siitä vielä kannata säikkyä.

    Äänestä

Joko miehesi ei tosiaan tiedä minne on menossa ja ketä tapaa tai sitten ei voi kertoa. Torille jos lähtee käpeksimään niin saattaahan siinä tulla vastaan tuttuja, joita ei luullut tapaavansa ja saattaa lähteä paikkoihin kahville ja väkevien harrastajilla menot ohjautuu baaria kohti. Minusta "meen ulos" pitäisi tarkoittaa että "käyn lähikaupasta kaljaa tms. haluatko sinä jotain?" tai että menee lenkille.
Mutta ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Ois itsestä outoa jos kokopäivän töissä ollu mies joka puoliraatona tulee julkisella/kävellen kotiin haluaisi käydä ulkona muuta kuin lenkillä tai ostamassa jotain.
Suurilla paikkakunnilla voi se kotoa seikkailemaan lähteminen kaverein kanssa olla jännempää ja virikkeellisempää kuin täällä metsässä.

Viimeksi kun ahma kävi töiden jälkeen ulkona niin käytiin lähibaarissa yhillä ja pelattiin pokeria (yleensä ei uskalla lähteä kun alue missä asutaan on rasistista kuulema ja meillä ei ole autoa joten kävellen yössä... Tasan ei meidän pokerin peluu kiinnostanu ketään, jos joku mies vieressä jutteli niin jako pelivinkkejä. mutta viikonloppuna voi olla eri meno)

Minusta sillon pitää kertoa menot ja tulot, jos kysytään mutta lupiahan ei tarvii pyydellä jos ei mitään arveluttavaa oo tekemässä;) Ite textaan ahmalle jos tapaan yöllä porukoita tai menen baariin jengillä. Kerron ketä on ja missä mutta eihän ne aina ihan prikulleen ole kun porukka elää omaa elämää. Tiliä ei tarvii tehdä mutta meillä päivän tapahtuminen ja tapaamisten kertominen kuuluu iltaohjelmaan ja
itsekin baarista tullessa kerron tapahtumat, koska ainahan sitä hassuja sattuu kun humalaisten sekaan menee. Ahmankin parhaat työjutut on humalaisista asiakkaista.

Äänestä

Mulla oli aasialais-mies, joka piti ihan luontevana, että se on vain ilmoitusasia että on nyt poissa.

Se oli ihan hullu, mutta ikävä kyllä tuli ilmi vasta liian myöhään. Ei kuitenkaan saanut oleskelulupaa avullani, onneksi.

Äänestä

mies on ..."kahvilla"
.DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • ..ainahan sitä voi kuvitella mitä tahansa, voihan ne suomalaisetkin olla vaan "baarissa". Miksi niihin pitäisi luottaa, jos en voi luottaa omaan mieheeni mitä sanoo? Millä lailla eriasia?
    Ja en tiedä mihin sinun suhteesi perustuu, jos et voi luottaa omaan puolisoosi mitä sinulle sanoo?
    Eikä minulla ole mitään syytä olla uskomatta, meidän suhteemme kuitenkin perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Aivan kuin yleensäkin aina toimiva parisuhde, oli puolisot sitten minkämaalaisia hyvänsä?
    Ja miksi arabimiesten kahvillakäynti on joku kauhea synti?

    Äänestä

  • Taiah kirjoitti:

    ..ainahan sitä voi kuvitella mitä tahansa, voihan ne suomalaisetkin olla vaan "baarissa". Miksi niihin pitäisi luottaa, jos en voi luottaa omaan mieheeni mitä sanoo? Millä lailla eriasia?

    entä jos sinäkin livistäisit kotoasi vaikka kavereiden seuraan koko illaksi/yöksi? mitä mies siihen sanoisi että saisitko mennä vai saisitko kuulla kunniasi?
    niin vahvasti epäilen jälkimmäistä!
    ei kun mies vaihtoon jos kaverit/muut naiset salaa kiinnostaa enemmän kuin illat ja yöt sinun seurassasi, etsipä mies joka viihtyy kanssasi, itse erehdyin tapaamaan sellaista Iltajuoksija-arabimiestä joka tosiaan kävi iltajuoksulla...

    Äänestä

  • Taiah kirjoitti:

    ..ainahan sitä voi kuvitella mitä tahansa, voihan ne suomalaisetkin olla vaan "baarissa". Miksi niihin pitäisi luottaa, jos en voi luottaa omaan mieheeni mitä sanoo? Millä lailla eriasia?
    Ja en tiedä mihin sinun suhteesi perustuu, jos et voi luottaa omaan puolisoosi mitä sinulle sanoo?
    Eikä minulla ole mitään syytä olla uskomatta, meidän suhteemme kuitenkin perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Aivan kuin yleensäkin aina toimiva parisuhde, oli puolisot sitten minkämaalaisia hyvänsä?
    Ja miksi arabimiesten kahvillakäynti on joku kauhea synti?

    Luotettavuudessa ja epäluotettavuudessa on itse asiassa usein jotain samaa. Yleensä epäluotettava osaa hämätä niin, että vaikuttaa täysin luotettavalta. Jos tai kun epäluotettavuus paljastuu, se on yllätys ("en olisi uskonut, luotin, olin niin hyväuskoinen, miten hän saattoi", "en uskonut varoittajia", "kaikki muut arvasivat, minä en"). Eli epäluotettava osapuoli operoi juuri sen varassa, että toinen luottaa, ja tekee kaikkensa vaikuttaakseen luotettavalta. Tai suuttuu, jos hänen luotettavuuttaan koetellaan tai kyseenalaistetaan. Pieni epäluottamus voisi siis itsesuojelullisista syistä olla joskus parempi, vaikka tietysti jok'ikinen haluaisi täydellisen luotettavan suhteen. Petetty kokee häpeää, joka kuuluisi pettäjälle. Harvemmin elämä menee ihanteiden mukaan, mutta pettäjät ja jättäjät eivät myöskään kerro olevansa pettäjiä ja jättäjiä. Yleensähän heillä on "hyvät" syynsäkin epäluotettavuuteensa ("vaimo ei ymmärrä", "se on vain seksiä", "se on vain flirttiä", "tulin vietellyksi", "tarvitsin vaihtelua", "vaimo nalkuttaa", "vaimo on rupsahtanut", "miehellä on suuremmat tarpeet" jne).

    Se että suomalaisetkin pettävät ja jättävät, ei mielestäni ole mikään peruste luottaa muunmaalaisiin enemmän.

    Äänestä

  • naishlö kirjoitti:

    ..että luottaisin ulkolaiseen puolisooni enemmän, ihan juuri yhtälailla toimin entisen suomalaisen avopuolisoni kanssa. Jos ihminen pettää, se voi sen tehdä päivälläkin. Mistäs koskaan tiedän käykö hän koulussa tai salilla ollenkaan vai kusettaako vain minua? Jos alan tälläisiä ajatuksia lykkään päähäni, suhde kaatuu joka tapauksessa minun epäluuloisuuteen.
    Eikä ole siitä kyse, että hän lähtisi ulos koko illaksi/yöksi..mistä saitte tuollaisen ajatuksen päähänne? Jos hän on menossa seuraavaksi päiväksi kouluun, niin ei kai hän juoksentele tuolla ulkona yötä myöten?
    Ja kyllä mieheni viihtyy kanssani, hänellä nyt vain sattuu olemaan omakin elämänsä ja hyvä niin. En halua kotirottaa miehekseni kun en itsekään tosiaan liikoja istu kotona. Pojan kanssa ollaan päivisin aina kuin mahdollista liikkeellä.

    Ilmeisesti tarkoitat, että haluat elää itsenäisesti. Et halua, että järjestelette aikataulunne ja menette yhdessä perheenä. Voi muuten olla vaikea muuttaa noita käytäntöjä sitten joskus myöhemmin. Miksi mies luopuisi kahvikavereistaan, jos on tottunut kaikki iltansa heidän kanssa viettämään?

    Äänestä

Eikös toi ole ihan normaalia miehen käytöstä? Kansalaisuudesta riippumatonta. Hyvin harva mies (eikä kovin moni nainenkaan) tee selontekoa siitä mihin on menossa, kenen kanssa ja koska tulee takaisin. Kyllä ne suomalaiset miehetkin menee "kalaan kaverin kanssa eikä tiedä koska tulee".

Joko hyväksyt käytöksen tai vaadit muuttamaan tapoja. Kolmas vaihtoehto on potkaista pihalle, jos käytös ei miellytä. Mitä sitä haaskaamaan aikaansa epäilemiseen ja mustasukkaisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-dadadaa- kirjoitti:

Minulla on arabimies. Onko normaalia, että mies vaan yhtäkkiä sanoo, että meen ulos, eikä kerro kenen kanssa, mihin ja milloin tulee. Koska ei kerro, niin yleensä pyydän ilmoittamaan, jos tulo viivästyy seuraavaan päivään. Aina on tosin tullut noin klo 22 tienoolla. Enkä tosin uskoisi edes katselevani miestä, jolla ulkona luuhaamiset menisivät seuraavaan päivään. Siinä olisi jo mielikuvitukselle liikaa polttoainetta. Olen myös pyytänyt ilmoittamaan rehellisesti, jos naisissa käy, ja kertonut, että silloin saa kenkää minulta.

Normaalia arabimiehen käytöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu