Nolasinko itseni totaalisesti?

koska töissä ollaan töissä ei mielyttämässä muita. Harjoittelijankaan ei tarvitse kaikkeen suostua. Itse teen sen mistä maksetaan ja kotiin lähtiessä unohdan koko paikan.

Voit lohduttautua sillä, että ainakaan tuo ohjaajasi ei toiminut lainkaan ammattimaisesti tuossa kertomassasi tilanteessa. Eli häntä pystyssä kohti uusia kokemuksia!

Minusta ohjaajasi sietäisi olla nolostunut kun aiheutti sinulle noin nolon tilanteen. Olen kyllä meilläkin huomannut että työkkäristä tulevat harjoittelijat ovat usein elämän päähän potkimia, joilla on itsetunto hyvin heikoissa kantimissa. Mutta eihän se ole harjoittelijan vika, jos toiset ovat häntä huonosti kohdelleet ja itsetunto on kolhuilla! Hyvässä työharjoittelupaikassa pitäisi saada eheyttäviä kokemuksia, jotta pystyisi harjoitteluajan jälkeen kohtaamaan työelämän paineet ja kolhut.

Ihan näin käytännön neuvo: oma-aloitteinen voi olla myös vaikka ei osaakaan tehdä aina oikein. Oma-aloitteisuutta on, että kun on tehnyt annetun homman loppuun, tulee itse sanomaan ohjaajalle että tämä on nyt valmis, mitä voin tehdä seuraavaksi. Jos olet näin tehnyt, etkä ole homman valmistuttua pyöritellyt peukaloita odottaen että joku tulee käskemään, olet oma-aloitteinen. Pidä vaan asiallisesti puolesi niissä palavereissa.

Muistan itsekin olleeni joskus samanlaisessa tilanteessa. Melkein kaikista harjoittelupaikoista on negatiivisia kokemuksia. Ja mullekin on toitotettu paljon tuosta oma-aloitteisuudesta. Ihmettelin sitä aina, koska etenkin yläasteikäisenä sitä ei tiennyt alasta mitään, joten miten ihmeessä sitä olisi edes voinut keksiä itselleen jotain tekemistä. Pystyin aina joten kuten pidättelemään itse tilanteissa, mutta kerran töissä menin vessaan itkemään. Joku työkaveri tulikin koputtelemaan siihen, että oonko kunnossa :)

Ihan oikeassa työpaikassa muistan, kun pomo syytti minua sellaisesta, mitä en ollut tehnyt ja oli todella inhottava ja epäasiallinen. Pahoitin mieleni pahasti ja aloin itkemään siinä tilanteessa. Hän alkoi sitten vaan päivitellä, että Voi hyvänen aika ja sanoi ettei kestä ja lähti pois tilanteesta. Olin todella katkera pomolleni, kun hän ei ollut uskonut minua, vaikka minulla oli pitävät todisteet siitä, etten ollut syyllinen, mutta hän ei silti uskonut minua. Pelkäsin, että hän erottaa minut töistä. En tervehtinyt häntä enkä muita työntekijöitä (jotka olivat samaa mieltä pomon kanssa) moneen päivään, enkä katsonut heitä silmiin. Olin niin suuttunut heille, kun he olivat silloin yhtenä päivänä katsoneet minua niin halveksivasti ja jo seuraavana päivänä tervehtivät kuin ei olis ollut mitään! Pomo ei voinut edes pyytää anteeksi, vaikka jossain vaiheessa vaikutti, kuin hän olisi tajunnut että olikin väärässä. Tilanteeni kyllä rauhoittui parissa päivässä, mutta en enää koskaan luottanut yhteenkään noista ihmisistä. Onneksi en ole siellä enää töissä.