Kuoleman ja sairastumisen pelko nuorena :(

Olen 20v, ja minulla on pelkoja, tuntuu että ne vain vahvistuu. Minun vanhemmat eros kun olin 13, äiti jätti ja petti isää. Asun isäni kanssa, ja mua säälittää jättää se yksin, vaikka aikuinen mieshän se on.

Kuitenkin, viimeisen puolenvuoden aikana mulla on vahvistunut kuolemanpelko. :( Pelkään, että itse kuolen syöpään (tämä lähti siitä, kun salkkareiden miia sairastui aivosyöpään) siitä lähtien olen pelännyt silloin tällöin että kuolen syöpään itsekin jossain vaiheessa elämää. :( Ja kun Greyn Anatomiassa Izzie sairastui, hyvä että pystyin kattoo sitä ku mielikuvitus rupes laukkaamaan :(

Sit pelkään myös sitä, että isäni jää yksin, ja että minä kuolen johonkin sairaukseen tai vastaavaan. Sit isä murtuu täysin ja jää yksin :''(( Tai että isä kuolee ja minä jään yksin.. Tai että äiti sairastuu uudelleen, tai että veli kuolee, tai jotain. Ei, en ole valmis sellaiseen. :''(

Olenko minä hulluksi tulossa, nämä pelot vahvistuvat varmaan vain vuosien myötä? nytkun olin poissa kotoa pari päivää, piti soittaa isälle kun tuli semmonen tunne, että isä on kuollut. :( Myös kun puhutaan kuolemasta, niin heti rupean ajattelemaan kaikkea, että entä jos isälläni on syöpä ja se yht äkkiä sairastuu, tai sit niin käy minulle. pelottaa!!

Mulla on myös lääkäripelko... En uskalla mennä lääkäriin, koska pelkään että sieltä jotain selviää, että olen vakavasti sairas. Toinen on gynekologi. Olin ensimmäisessä yhdynnässä pari vuotta sitten, eikä oikeastaan ole mitään syytä huoleen (kai) sillä aina ollaan kumia käytetty. silti mulla on jotain kipua alapäässä joskus, ja verta tulee melkein jokaisen wc käynnin yhteydessä. :(( pelottaa, etten saa lapsiakaan. :(((


Anteeks nyt tämä kauhee tilitys, mut en vaaan uskalla puhua tästä kenellekkään muulle. :((

Kuolemanpelko vaan vahvistuu pienistäkin asioista. Esim tänään tein FB:ssä testin, että missä asun vuoden päästä. tulos oli: haudassa. Tämäkin sai heti ajattelemaan kaikkee :( Mulla on myös kauheita aavistuksia, että minä en elä pitkään, minä kuolen aivosyöpään. minä olen hullu. mut eniten se, että minä en elä pitkään, ja jotain pahaa tulee tapahtumaan. joskus se aavistus tulee, ja en pysty taistelemaan vastaan. :(

Voiko nuo aavistukset olla oikeassa? Tyylin, en elä pitkään. se on ollut jo kauan. pään sisällä on ääniä joista ei enää ota selvää. :(( mut jos nyt positiivisia ollaan, niin jotkut kuvittelevat elävänsä pitkän ja onnellisen elämän, sit kuolevatkin nuorena johonki. jos nyt käänteispsykologian kannalta aatellaan, niin kai tuo on hyvä.. No ei, tuo ei ole miltään kannalta hyvä asia!!!! :(

auttakaa, älkää tulko leimaamaan hulluks vaikka sitä mä varmaan olenkin :(
3502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin: et ole hullu!

Uskon, että monilla ihmisillä on samanlaisia pelkoja, toiset vain osaavat käsitellä pelkonsa paremmin.
Jokainen joutuu aikanaan kohtaamaan sairaudet ja kuoleman, ja se on pelottavaa. Toisaalta kuitenkin osa elämän luonnetta.

Sinä olet kuitenkin vielä hyvin nuori pelkäämään kuolemaa.
Eikä sinulla ole mitään realistista syytä epäillä, että sairastat jotain vakavaa.

Sinuna kuitenkin rohkaisisin mieltäni gynegologin suhteen: nuorten, aikuisten ja vanhempien naisten elämään kuuluu säännöllinen gynellä käynti. Siellä käydään juuri sen vuoksi, että mahdolliset sairaudet löydetään varhain ja pystytään siten hoitamaan paremmin. Voit ajatella asian vaikka velvollisuutena, jonka joudut kantamaan koska olet jo aikuinen. Velvollisuuksien kanssa ei voi pelätä: velvollisuudet täytyy suorittaa peloista huolimatta.

Pelkoja lieventää hyvin tieto. Ja lääkärillä käynti lisää tiedon määrää.
Jos sinulla vaikka olisikin jokin sairaus, eikö ole parempi tietää siitä? Silloin oireitaan ymmärtää ja asialle voi tehdä jotain.

Kaikista pahinta on jäädä yksin miettimään, mikä kaikki voi olla pielessä. Ja vaikka mikähän voi olla pielessä, mikäli on uskominen nettiin, lääkäri- ja sairaalasarjoihin jne. Todennäköisyys, että juuri sinulla olisi kaiken maailman sairaudet, on kuitenkin melko pieni, eikö?

Päätin vastata sinulle, koska viestisi kuulosti jotenkin tutulta. Ehkä olin nuorempana itse vähän samoilla vesillä. Niillä vesillä oli pimeää. Ei ollut myrskyjä, mutta ei ollut auringon paistettakaan. Pelkäätköhän sinäkin ehkä elää? On nimittäin helpompaa kuvitella itselleen sairauksia ja ajatella, etten elä pitkään, kuin kohdata elämä sellaisena kuin se on. Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejä, nolata itsensä, nauraa väärässä paikassa, itkeä muiden nähden, ja sitä kautta: nauttia elämisestä sen yksinkertaisuudessaan.

Ehkä fyysiset oireesi johtuvatkin henkisistä haavoista? Voisitko ajatella vaikkapa psykoterapiassa käyntiä? Siellä oppii tuntemaan itsensä uudella tavalla.

Äänestä

Mun mielestä on todella surullista, että sä noin nuorena elät tuollaisten pelkojen kanssa, kun oikesti voisit elää aivan täyttä elämää turhista murehtimatta.

Itse elän tilanteessa, jossa kuolemanpelko tuli heti läsnäksi haimasyövän löydyttyä. Enkä tiedä, että kuinka monta kuukautta on enää jäljellä.

Jos oikeasti koet tuollaista pelkoa, niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä ihan terapeuttiin/psykologiin. Kyllä niihin asioihin saa puhumalla oikeat perspektiivit ja lisäksi oppii suhteuttamaan nuo pelot tosiasioihin. Kyllähän jokainen nuori ja aikuinen jossain vaiheessa elämää miettii omaa kuolemaa ja oma kuolemanpelko korostuu tilanteissa, joissa joku läheinen on pitkään sairastanut tai juuri menehtynyt.

Gynella sun kannattaa ihan ensiksi käydä. Ei ne lääkärit kuitenkaan pure :) Useimmiten yksityisellä gynet ovat paljon "hellävaraisempia" ja ovat ystävällisempiä, kuin esim. terveyskeskuksessa jossa ei edes tervehditä ennen kuin on jalat kohti kattoa, heh! ;)

Mukavaa syksynjatkoa sinulle!

Äänestä

Joskus elämässä mielen valtaavat ahdistus ja huoli, itsestä tai läheisistä. Jos itse koet ajatusten häiritsevän ja valtaavan liian suuren osuuden elämästäsi, on sinun hyvä puhua niistä jonkun toisen kanssa. Monesti läheisten kanssa ei viitsi näistä asioista puhua, ettei aiheuta heille huolta.
Voisit etsiä puhekumppania vaikka terveydenhuollosta, jos opiskelet, koulusi terveydenhoitajasta voit aloittaa.
Kun saat kerrottua toiselle ihmiselle, joka kuuntelee sinua, nämä mieltäsi ahdistavat asiat huomaat, että sinun vointisi helpottaa. Pystyt asettamaan asiat oikeaan suuruusluokkaan. Pystyt päästämään oman mielesi irti näitä asioita pohtimasta.
Ainakin minua tällainen keskustelu on auttanut elämässä eteenpäin. Itse olen käynyt vaikeina hetkinä juttelemassa työpaikan psykologin kanssa. Eikä minua ole hulluksi siellä leimattu.
Ota rohkeasti yhteyttä ammattiauttajaan!
Hyvää ja kaunista syksyä sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


namelessy kirjoitti:

Olen 20v, ja minulla on pelkoja, tuntuu että ne vain vahvistuu. Minun vanhemmat eros kun olin 13, äiti jätti ja petti isää. Asun isäni kanssa, ja mua säälittää jättää se yksin, vaikka aikuinen mieshän se on.

Kuitenkin, viimeisen puolenvuoden aikana mulla on vahvistunut kuolemanpelko. :( Pelkään, että itse kuolen syöpään (tämä lähti siitä, kun salkkareiden miia sairastui aivosyöpään) siitä lähtien olen pelännyt silloin tällöin että kuolen syöpään itsekin jossain vaiheessa elämää. :( Ja kun Greyn Anatomiassa Izzie sairastui, hyvä että pystyin kattoo sitä ku mielikuvitus rupes laukkaamaan :(

Sit pelkään myös sitä, että isäni jää yksin, ja että minä kuolen johonkin sairaukseen tai vastaavaan. Sit isä murtuu täysin ja jää yksin :''(( Tai että isä kuolee ja minä jään yksin.. Tai että äiti sairastuu uudelleen, tai että veli kuolee, tai jotain. Ei, en ole valmis sellaiseen. :''(

Olenko minä hulluksi tulossa, nämä pelot vahvistuvat varmaan vain vuosien myötä? nytkun olin poissa kotoa pari päivää, piti soittaa isälle kun tuli semmonen tunne, että isä on kuollut. :( Myös kun puhutaan kuolemasta, niin heti rupean ajattelemaan kaikkea, että entä jos isälläni on syöpä ja se yht äkkiä sairastuu, tai sit niin käy minulle. pelottaa!!

Mulla on myös lääkäripelko... En uskalla mennä lääkäriin, koska pelkään että sieltä jotain selviää, että olen vakavasti sairas. Toinen on gynekologi. Olin ensimmäisessä yhdynnässä pari vuotta sitten, eikä oikeastaan ole mitään syytä huoleen (kai) sillä aina ollaan kumia käytetty. silti mulla on jotain kipua alapäässä joskus, ja verta tulee melkein jokaisen wc käynnin yhteydessä. :(( pelottaa, etten saa lapsiakaan. :(((


Anteeks nyt tämä kauhee tilitys, mut en vaaan uskalla puhua tästä kenellekkään muulle. :((

Kuolemanpelko vaan vahvistuu pienistäkin asioista. Esim tänään tein FB:ssä testin, että missä asun vuoden päästä. tulos oli: haudassa. Tämäkin sai heti ajattelemaan kaikkee :( Mulla on myös kauheita aavistuksia, että minä en elä pitkään, minä kuolen aivosyöpään. minä olen hullu. mut eniten se, että minä en elä pitkään, ja jotain pahaa tulee tapahtumaan. joskus se aavistus tulee, ja en pysty taistelemaan vastaan. :(

Voiko nuo aavistukset olla oikeassa? Tyylin, en elä pitkään. se on ollut jo kauan. pään sisällä on ääniä joista ei enää ota selvää. :(( mut jos nyt positiivisia ollaan, niin jotkut kuvittelevat elävänsä pitkän ja onnellisen elämän, sit kuolevatkin nuorena johonki. jos nyt käänteispsykologian kannalta aatellaan, niin kai tuo on hyvä.. No ei, tuo ei ole miltään kannalta hyvä asia!!!! :(

auttakaa, älkää tulko leimaamaan hulluks vaikka sitä mä varmaan olenkin :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu