Paljonko tienaatte?

Oma enkkani on 1400 euroa kuukaudessa. Yleensä ei tule edes sitä. Tosin olen työttömänä suurimman osan vuodesta.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tätä nykyä 3800 e/kk brutto, paremmin kuin ikinä ja tuskinpa se tästä indeksikorotusta enempää nouseekaan, mutta se nyt passaa tällaiselle keski-ikää lähentelevälle hahmolle, jolla ei ole enää suurempia uratoiveita.
Aikanaan tullut tehtyä duunia alkaen siivoojasta ja 3-vuorotyöstä tehtaan linjalla, joten pumpulissa eläväksi paskiaiseksi ei tarvi haukkua. Senkin voin allekirjoittaa, että työn paskuus ja liksan määrä eivät kulje käsi kädessä. Ei ole muuten liksan määrä ikinä vaikuttanut menestykseen naismarkkinoillakaan, enpä tosin ole sitä ikinä ottanutkaan puheeksi meni huonommin tai paremmin.

Äänestä
  • Se, että raha alkaisi vaikuttaa naismarkkinoilla, on kuitenkin totta. Rahaa vaan tarvitaan siinä vaiheessa todella paljon.

    Suominaisella on yhdentekevää tienaako kundikaveri 2000 tai 4000 e/kk (brutto). Siis suurimmalle osalle naisista. Se, että naisia alkaisi kaatua tilipussin takia, niin kyllä sitten tulot pitää oikeasti olla todella hulppeat. Turha arvioida mitään tarkkaa määrää, mutta kyllä todella suurituloienn vetää osaa naisista puoleensa kuin magneetti.

    Äänestä

  • " Aikanaan tullut tehtyä duunia alkaen siivoojasta ja 3-vuorotyöstä tehtaan linjalla, joten pumpulissa eläväksi paskiaiseksi ei tarvi haukkua."

    Voi tätä filosofeerausta !

    Niin millä kriteereillä enemmän paskiaisa ovat sellaiset ihmiset jotka eivät ole tavarantuotannossa olleet kamppailemassa parempia asemia mahdollisesti juurikin siksi, koska he ovat perineet niin paljon että heidän ei ole tarvinnut lainkaan noita asemia kamppailla ja kanssaihmisiään polkea ja korville vetää.
    Minusta vain sellainen ihminen voi edes periaatteellisella tasolla olla oikeasti ja aidosti mukava ja silti välttää pultsarin kohtalon, joka ihminen perii niin paljon että hänellä on varaa elää köyhtyen ja syöden koko ikänsä perintöjään.

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Se, että raha alkaisi vaikuttaa naismarkkinoilla, on kuitenkin totta. Rahaa vaan tarvitaan siinä vaiheessa todella paljon.

    Suominaisella on yhdentekevää tienaako kundikaveri 2000 tai 4000 e/kk (brutto). Siis suurimmalle osalle naisista. Se, että naisia alkaisi kaatua tilipussin takia, niin kyllä sitten tulot pitää oikeasti olla todella hulppeat. Turha arvioida mitään tarkkaa määrää, mutta kyllä todella suurituloienn vetää osaa naisista puoleensa kuin magneetti.

    että todella huomattavan suurituloinen vetää ainakin osaa naisista magneetin lailla, mutta siihen tarvitaan todella suuret tulot jotka yleensä väistämättäkin heijastelevat myös jonkin sortin asmaakin tavarantuotannossa. Tämä asema tavarantuotannossa taasen on jo tsesnäänkin sellainen että se lisää osan naisista mielnkiintoa miestä kohtaan.
    Nainen on kuitenkin yleensä sen verran tyhmä että hän määrittää aseman tavarantuotannossa enimmäkseen vaan yksinkertaisen hierarkian pohjalta.Tämä tarkoittaa sitä että naiselle pomo on pomo oli hän sitten vaikka minkä paskaduuniporukan pomo, ja duunari on naiselle vaan duunari riippumatta siitä mitä hän tekee ja paljonko palkkaa saa

    Äänestä

suhteessa työnkuvaan, vastuisiin ja työtunteihin. Työ on kuitenkin mielekästä ja on mahdollista vaikuttaa siihen millaiseksi se jatkossa muodostuu. Tunteja ei lasketa hyvässä eikä pahassa, eli silloin tehdään kun on kiire mutta kesällä ja joulun molemmin puolin otetaan löysemmin. Paljon vastuuta mutta myös paljon vapautta.

.. Miten tämä liittyi sinkkuuteen?

Äänestä

Oon valmistunut 2002 amk:sta. 45000€/vuosi(mukana bonukset joita tänä vuona 7382€). Brutto 2996€/kk
vähä nousee lokakuussa ku tulee huikea 1 prosentin indeksikorotus.
Tulee toimeen yksin asuen poikamiehenä asuntolainan kanssa.

Äänestä

Suunnilleen 500e/kk.

Äänestä

Nyt about 3000 €/kk. Tuore FT oman alan pätkähommissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MMies kirjoitti:

Oma enkkani on 1400 euroa kuukaudessa. Yleensä ei tule edes sitä. Tosin olen työttömänä suurimman osan vuodesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu