Tämä on varmaan kynnyskysymys, miksi on edelleen yksin. Ei jaksa yrittää, ei jaksa tarjoilla itsestään hyviä puolia, olla kiinnostava, olla kohtelias, empaattinen, sosiaalinen, kaunis. Ukonäkö tosin muuttuu vuosien varrella ja kauneus on katoavaista, mutta se ei kuitenkaan muuta sitä, mitä ihminen sisimmiltään on.
Parisuhdemarkkinat ovat aika raadollisia ja kaikista luontevinta olisi tutustua pikkuhiljaa ja vähitellen luottamus kasvaisi, mutta nykyään ihmiset eivät kohtaa missään.
Parisuhdemarkkinat ovat aika raadollisia ja kaikista luontevinta olisi tutustua pikkuhiljaa ja vähitellen luottamus kasvaisi, mutta nykyään ihmiset eivät kohtaa missään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on aika hyvä sana. Kun ensin tekee työpäivän joka matkoineen on 10-14 tuntia, niin ei siinä arkisin jaksa paljon tehdä yksityiselämän eteen, ja viikonloppunakin on iso houkutus jäädä sohvannurkkaan. Lisäksi on vielä harrastukset joihin on sitoutunut. Itselläni on yksi pe-ilta kuukaudessa jo "varattu" ja kaikkina sunnuntai-iltapäivinä on tietty meno, muutamien arki-iltojen lisäksi.
Olennaista on kai muistaa, että omasta jaksamattomuudesta ei kannata syyttää muita. Jos ei kerran jaksa vetää ykkösiä päälle ja lähteä baanalle ja tavata ihmisiä, niin turha siinä on katkeruuksissaan solvata toista sukupuolta (mikä tällä palstalla on niin kovin yleistä).