Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa reilun kolmen kuukauden ajan ja olimme kesällä viikon "sinkkuina" koska tyttöystäväni halusi suhteen erään toisen miehen kanssa. Tämä mies on ollut kuvioissa jo alkuvuodesta ja pidempään siis jo ennen kuin olemme tyttöystävän kanssa alkaneet seurustelemaan. Olemme tunteneet tyttöystäväni kanssa toisemme jo useita vuosia. Keväällä tyttöystäväni valitsi minut ja jätti tämän toisen miehen rannalle ruikuttamaan mutta kesällä kävi miten kävi ja siitä selvittiin vaikka asia olikin tuolloin arka ja tyttöystäväni hoiti tilanteen todella huonosti eli jätti mut ja meni samana iltana sänkyyn tämän toisen miehen kanssa (oli imenyt jo itseasiassa sen tyypin munaa jo pari päivää aiemmin). Nämä siis tapahtuneet kesällä ja näistä keskusteltu ja asia ok. Hänhän joka tapauksessa valitsi lopulta minut. Olemme eläneet kesän pitkälti minun ja tyttöystäväni isän rahoilla tai tyttöystävän minulta lainaamilla rahoilla (joita ei voieläkään ole maksanut takaisin) koska en ole suostunut kaikkea maksamaan vaikka varaa minulla kyllä olisi. Tyttöystäväni on ihan pa eikä käy tällä hetkellä töissä. Ongelma on siis seuraava:
Menin siis nyt loppukesästä lukemaan tyttöystäväni fb:n postilaatikko- ja sms-viestejä. FB:n viesti oli lähetetty ennen juhannusta ja siinä tämä toinen mies sanoi haluavansa olla tyttöystäväni kanssa kaveri vaikka ei suhdetta syntynytkään ja sen tarkoittavan ettei yövierailuja, pusuttelua, halailua tai vanhojen muisteluita enään saa tapahtua. Ja tämä siis kun olimme jo seurustelleet hyvän tovin (reilu kuukausi ja sinä aikana tyttöystäväni hoki mulle jatkuvasti ettei halua tätä toista miestä vaan mut). Sitten viesteissä oli vielä samalta päivältä kun palasimme yhteen lähetetyissä viesteissä viesti missä tyttöystäväni tunnusti tälle toiselle miehelle rakkauttaan ja kuinka se rakkaus on suurempi kuin rakkaus minua kohtaan. No niin nämä siis lähetetty ja sen jälkeen olimme pitkään taas noin kuukauden onnellisia yhdessä ja todella läheisiä, seksiä riitti useaan kertaan päivässä, tyttöystävä viihtyi kainalossani ja oli iloinen tapaamisistamme. Nyt viimeisen parin kolmen viikon sisällä tyttöystävästäni on tullut kylmä, hän moittii jokaista tekemistäni, hän ei halua olla enään kainalossa eikä muutenkan hakeudu lähelleni, juhlissakin hakeutuu muiden seuraan ilman minua ja jos ilmaannun paikalle hän ei edes päin vilkaise. Hän on myös hyvin vittuuntuneen oloinen aina kun tapaamme, aina kun menen töistä väsyneenä kotin hän jaksaa nalkuttaa kuinka hän on taas saanut hoitaa kaikki kotityöt yksin vaikka olen hänelle aamulla töihin lähtiessäni sanonut hoitavani ne kun tulen kotiin. Ymmärrän, että hänen pinnansa voi joskus olla tiukilla kun ei tosiaan ole tekemistä. Hän on myös vakavasti sairas eikö myöskään sen puolesta jaksa oikein mitään. Tämä on siis arkeamme käyn töissä ja kotona katson kun toisen naama on norsunvitulla, kuuntelen moitteita jopa sitä miten puhun virallisia asioita puhelimeen siis virallisia puheluita virallisella äänellä sekin kuulemma väärin pitäisi puhua rennosti ja tuttavallisesti jollekin tuiki tuntemattomalle hepulle johonkin virastoon... Sitten yks kaks pitäisi olla vielä valmis peti puuhiin kun hän sitä haluaa ja olla valmis ottamaan kainaloon jne. Tarkennuksena emme virallisesti asu yhdessä vaan minullakin on oma kämppä mikä tosin on jo pitkään ollut lähinnä varastona... En voi/halua/uskalla mennä kotiin yöksi koska pelkään tyttöystäväni pettävän silloin minua kuten petti kanssani sitä toista miestä ja sitä ennen ilmeisesti minua...
Mitä minun pitäisi tehdä? Pitäisikö yrittää keskustella tyttöystävän kanssa vai? Viimeksi kun keskustelimme siis ennen ja heti jälkeen juhannuksen lopputuloksena oli tuo "eroaminen"... Pitäisikö minun luottaa tyttöystävääni ja jättää asia omaan arvoonsa ja olla kertomatta mitä tiedän? Tyttöystäväni ei tosin ole lähettänyt tai vastaanottanut tältä tyypiltä yhtään viestiä heidän eronsa jälkeen. Ainoa yhteydenpito heidän välillään on pari julkista ja puoliksi pakollista yhteyden ottoa fb:ssa nämä siis julkisia kommauksia ei postilaatikkoviestejä...
Kertokaapa mielipiteitä, kiitos! Ja ei en halua erota eli vinkkejä jos joku antaa niin siltä pohjalta, että miten selvitä tilanteesta ilman eroa niin, että kaikille jää hyvä maku ja halu jatkaa suhdetta...

Vastaukset 13
Vanhimmat
tuo tyttöystäväsi ainakaan tunnu tietävän, mitä haluaa!? Pitäisi sinullakin hälytyskellojen päässä soida, kun luet hänen rakkaudentunnustuksiaan toiselle miehelle samaan aikaan, kun tyttö on niin "kovin onnellinen" sinun kanssasi!?
Ootko ihan varma, ettei tyttö vain härskisti hyväksikäytä sinua? Tyttö lainaa sinulta rahaa eikä laita tikkua ristiin... Luuletko hänen joskus maksavan takaisin? Työmarkkinatuella ei tietenkään pitkälle pötkitä, mutta kai tyttö sitä saa? Tai sairaspäivärahaa, kun mainitsit hänen vakavan sairautensa?
Et sä yksin voi suhdetta elossa pitää, kun tyttö ei kerran tunnu muuta kuin esittävän vaatimuksia ja pompottelevan sua mielin määrin! Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta tuskin tässä tapauksessa, kun tyttö käyttäytyy kuin pikkukakara: kaiken pitäisi olla valmiina hänelle ilman, että hän näkee mitään vaivaa!
Päivän selvää musta on se, että tyttöystäväsi on totaalisen epäluotettava ihminen. Jos sellaisen kanssa haluat elää, se on oma valintasi eikä siinä voi kukaan sinua auttaa. Ei auta, vaikka sinä haluat luottaa häneen - luottamus kun toimii kahteen suuntaan: tytön pitäisi haluta myös olla sun luottamuksesi arvoinen ja sitähän hän ei nyt tee!
Kiitos vastauksestasi! Tyttöystäväni kyllä saa tukia ja lisää on haettu. Ymmärrän, että hän ei kesällä tiennyt mitä haluaa koska oli niin kovassa ryöpytyksessä niin rahallisesti, terveydellisen tilansa kuin tunteidensa ja yleisen painostuksen takia. Ongelma on (ainakin uskon niin) vain pääni sisällä eli pelkään hänen vielä joskus tai parhaillaan pettävän minua. Mitään merkkejä (viestejä, puheluita jne.) ei ole näköpiirissä. Ainoa mikä voisi pettämiseen viitata on hänen täysin muuttunut käytöksensä. Hän on myöskin useana iltana koneella (toki lukee tämän toisen miehen tilapäivitykset melkotarkkaan ja pari kertaa kommannut niihin) myöhään mutta täysin avoimesti niin, että itse olen vieressä katsomasa tv:tä tms. Pariin otteeseen hänelle on tullut viesti myöhään illalla/yöllä mutta nekin hän on lukenut ääneen koska hänelle tullut joku hauska juttu ketjuviestinä tms... Siitä huolimata en voi täysin olla epäilemättäkään häntä koska hän niin hyvin huijasi minua kesällä... Haluan uskoa häneen. Voisiko tuo kylmennyt käytös johtua jostain mitä olen tehnyt varsinkin kun koko tämän ajan olen osallistunut kaikkiin juttuihin enemmässä määrin kuin aiemmin eli syytä ei pitäisi olla. Voisiko tuo nykyinen käytös olla vain kovan stressin aiheuttamaa koska taas viime yönä hän kömpi viereeni ja halusi tulla lähelleni. Minusta hän hakee turvaa ja apua niin henkistä kuin muutakin silloin kun hän sitä tarvitsee ja on sitä myös minulle valmis antamaan. Olemme jo vuosia olleet toistemme tukipilarit ja useat ovat jo vuosia sitten sanoneet meitä pariksi mutta mieltä sen tajuaminen vei kuitenkin vuosia tai tarkennettuna minulta vei... Uskon molempien olevan sitoutuneita suhtesen siitäkin huolimatta, että epäilen välillä tyttöystävääni. Olemme yhteisestä tahdosta menossa kihloihin. Tuli mieleen, että tyttöystäväni olisi halunnut kesäkihlat mutta tämä kesä meni miten meni ja nyt ollaan jo pian syyskuussa ja hän haluaa tänä vuonna kihloihin niin voisiko tuo olla syy miksi nyt hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Voiko hän tosiaan olla pettynyt/suuttunut mulle tästä syystä? Olen pari kertaa meinannut kihlata hänet mutta sitten hänen käytöksensä on ollut sellaista että halut on siltä kertaa mennyt...
Nimittäin siinä, että tuo kihloihinmenojuttu on selityksenä tyttöystäväsi käytökseen. Minulle on nimittäin muinoin käynyt aivan samoin. Vuosikausia sitten tyttöystäväni ehdotti hivenen yllättäen kihlautumista, mutta en tajunnut hänen olevan täysin vakavissaan vaan suhtauduin koko ideaan aika yliolkaisesti. Murahtelin vain, että ehtiihän tuon vielä ja että katsotaan nyt jne. Sitten tyttöystäväni muuttui hyvin kylmäksi ja etäiseksi enkä vielä siinäkään vaiheessa tajunnut, mistä kiikasti. Onneksi hän sitten otti asian itse puheeksi ja tilanne korjaantui, mutta kovasti muistuttaa kertomuksesi omia muistojani. Eihän siitä mitään varmuutta ole, että sinun tyttöystäväsi käyttäytyy oudosti juuri samasta syystä, mutta kyllä se mahdollisuus pitää vakavasti ottaa.
ollenkaan avaudu teidän suhteenne todellinen laita tästä... Olette tuntenteneet pitkään ja tukipilareita toisillenne, mutta seurustelleet vasta kolme kuukautta..? Ja tänä aikana olet jo meinannut hänet kihlata pariin otteeseen - ja silti tuohon kolmeen kuukauteen sisältyy sekin tosiasia, että tyttö on ollut sängyssä toisen kanssa ja vakuutellut hänelle rakkauttaan ja että sinä et ole yhtään mitään..???
Sorry, mutta kuulostaa melko kypsymättömältä touhulta. Kihlaus on perinteisesti ollut lupaus avioliitosta - oletteko siis puhuneet keskenänne, että vuonna X menette naimisiin ja haluatte X määrän lapsia..? Vaikuttaa enemmin sellaiselta teinitouhulta, jolla yritetään vakuutella, että ollaan tässä tosissamme, vaikka tää nyt tällaista on.
No, sinä olet päättänyt vakuutella itsellesi tyttöystäväsi nihkeästä käytöksestä huolimatta, että syy on sinussa ja hän ei petä sinua... Onnea valitsemallasi tiellä - harvemmin vain seepra pääse raidoistaan...
Olemme kihlat jo ostaneet eli sillä saralla hän kyllä tietää että tulossa on tuokin vaihe ja pian. Itse asiassa olemme ostanet jo kahdet kihlat ensimmäiset ennen "eroamme" ja toiset sen jälkeen kun tyttöystävä ei halunnut enään käyttää samaa sormusta... Ero hoitui tyttöystäväni puolesta niin härskisti että tietysti sukulaiset huomasivat, että kaikki ei ole kunnossa ja kun kerroin heille mitä kesällä tapahtui niin heidän käsityksensä tyttöystävästäni muuttui täysin enkä sen jälkeen ole vielä "kerinnyt" kertomaan aisasta sukulaisilleni eli he eivät tiedä, että olemme palanneet yhteen saatikaan kihlautumisaikeistamme. Tämäkin varmaan voi selittää tyttöystäväni käytöstä mutta luulisi hänen ymmärtävän koska tietää paljon suvustani ja heidän käytöksestään. Pitäisikö minun kihlata tyttöystäväni vaikka hän käyttäytyisi kuten käyttäytyy a katsoa paraneeko tilanne? Ongelmana ollut siis se ettei kiinnosta kihlata ketään kun toinen on veemäisellä tuulella... Muuten oltaisiin oltu kihloissa viimeistään jo kolme viikkoa sitten...
Joo kuullostaa varmasti oudolta mutta tosiasia on, että olemme olleet kuten pariskunta jo lähemmäs kymmenen vuotta mutta erotuksena vain ettemme ole harrastaneet seksiä ennen kuin kolme kuukautta sitten. Olemme siis olleet tekemisissä päivättäin usein aamulla ennen töitä ja heti töiden jälkeen myöhäiseen yöhön asti ja seuraavana päivänä sama uudelleen. olemme jutelleet että mennään naimisiin kun kummatkin on saaneet kouluttauduttua haluamaansa ammattiin ja rahatilanne näin ollen on parempi ja voimme saada haluammamme puitteet häille. Lapsien määrästä ollaan sovittu ja nimiäkin jo mietitty useaan otteeseen. Olemme harkinneet yhteenmuuttoa joskus ensi vuoden alkuun tai tämän vuoden loppuun. Eli asiaoista on keskusteltu ja ollaan samoilla linjoilla. Tyttöystäväni on ennen puhunut ystäviensä kanssa siitä, että rakastaa meitä molempia (minua ja toista miestä) mutta nykyään hän puhuu vain minusta ystäviensä kanssa ja korkeintaan haukkuu tätä toista miestä. Olenko siis turhaan huolissani?
voi täysin vieraat ihmiset tietää, oletko turhaan huolissasi?! Eiköhän sinun pitäisi käydä tämä keskustelu tyttöystäväsi kanssa eikä etsiä täältä jotain oljenkorsia..? Kun tuon aloituksesi lukee... Siitä saa aivan eri kuvan asiasta kuin mitä nämä kaksi myöhempää kommenttiasi ovat olleet. Jotenkin asettaudut kovasti puolustuskannalle tyttöystäväsi suhteen... Hieno hommahan se on, että häntä puolustat - ja jos kerran noin luotat ja kaikki on jo "kirkossa kuuluttamista" vaille valmista, miksi ihmeessä sitten epäilet?!
Ehkei ole oleellista... Mutta paljonkos teillä on ikää..?
Olet oikeassa että pitäisi jutella tyttöystävän kanssa mutta viimeksikin kun juteltii siis ennen eroa hän sai minut vakuuttuneeksi vaikka ajattelikin oikeasti toisin. Olemme jo reippaasti yli 20 vuotiaita eikä siis mitään teinejä. Luotan kyllä tyttöystävääni mutta välillä vain luottamus rakoilee ja vanhat muistot palaa mieleen. Tyttöystäväni nimittäin käyttäytyi jokseenkin samalla tavalla viimeksi ennen kuin erosimme. Ehkä pelkään vain menettäväni hänet ja vanhat jutut palaa välillä mieleen... Olen menettänyt tänä vuonna jo useamman rakkaan ihmisen. Olen siis menettänyt heidät haudan lepoon ja siksi ehkä itsekin vähän liian pelokas... Tyttöystäväni vain on minun elämäni rakkaus enkä ole mistään hinnasta valmis luopumaan hänestä. Voisiko olla että olen nyt vain luullosairas?
ei kukaan voi muu voi vastata kysymyksiisi kuin tyttöystäväsi - toivottavasti hän sen sitten tekee rehellisesti!
Tuskin sinä mikään luulosairas olet - tyttö on tehnyt sinulle ikävästi aiemmin, joten onko ihme, että olet epäileväinen?! Eikä tyttö sinua kovin tunnu huomioon ottavan, kun tuossa aiemmin hänen kylmästä käytöksestään sinua kohtaan kerroit. Tiedän itse, millaista on menettää kuoleman kautta tärkeitä ihmisiä ja tuolloin, jos koska ihminen kaipaisi luotettavaa ihmistä rinnalleen! Itsekkäästi tyttö toimii, kun vielä lisää sinun huonoa oloasi oikuttelemalla. Vanhempana ihmisenä annan neuvon: älä ala ottaa syytä toisen tekemisistä itsellesi! Jos sille tielle lähdet - ja minusta olet jo sen alussa - tulee taakkasi aina vain lisääntymään, etenkin kuin toinen huomaa, että voi kohdella sinua miten vain! Sinulla on ollut rankka vuosi, miksi sinun pitäisi olla koko ajan se antava ja ymmärtävä osapuoli suhteessa?! Kyseessä on PARIsuhde - et sinä sitä yksin pysty rakentamaan, vaan siihen tarvitaan kaksi rakastavaa ja luotettavaa osapuolta!
Vaikka se rankkaa onkin, luota vaistoihisi - olette seurustelleet sen verran lyhyen ajan, että tuossa vaiheessa teidän pitäisi elää vielä ihastumisen/rakastumisen huumassa, mutta eipä tuo siltä kuulosta... Voimia sinulle!
Kysymyksesi on yksinkertaisen nössön idiootin kysymys.
Olet todellinen beta-miesten beta-mies.
"yttöystäväni hoiti tilanteen todella huonosti eli jätti mut ja meni samana iltana sänkyyn tämän toisen miehen kanssa (oli imenyt jo itseasiassa sen tyypin munaa jo pari päivää aiemmin)."
Nyt en tosiaan enään tiedä missä mennään. eilen illalla koitin lähestyö tyttöystävääni romattisessa mielessä ja hän torjui minut. Hetken päästä hän kuitenkin hakeutui itse lähelleni ja alkoi ehdottelemaan. Siinä vaiheessa ei enään itseä kiinnostanut ja sanoin olevani väsynyt. Siihen loppui läheisyys siltä illalta eli hän siirtyi mahdollisimman kauas minusta. Tänä aamulla hän oli taas niin iloa ja aurinko ja yritti jotain muutakin kuin pelkkää tv:n katselua sängystä. Ei edelleenkään itseäni inspannut hirveästi mutta lähdin juttuun mukaan. Hän kuitenkin vihelsi pelin poikki kun meillä oli kiire erääseen tapahtumaan tämän ymmärrän hyvin. Nyt kun tulin töistä kotiin niin hän on yhtä auringon paistetta mutta ei meidän vuoksemme vaan koska hän aloittaa "uuden elämän" eli alkaa kuntoilla ja lopettaa herkuttelun. Samalla taitaa loppua jokin muukin. Muuten en ihmettelisi seksin puutetta mutta normaalisti harrastamme sitä vähintään kolme kertaa päivässä joka päivä ja enemmänkin. Hän myös yks kaks meinaa olla koko huomisen ja seuraavan päivän olla liesussa vaikka tietää että ne on ainoita päiviä kun voisimme viettää enemän aikaa yhdessä. Normaalisti hän näina päivinä on halunnut olla kanssani ei sillä eteikö hänellä voisi olla muutakin menoa. Sehän on ihan normaalia ja tervettä jopa hänen terveydentilansa huomioon ottaen tarpeellista. Tilanne vain tuntuu kumalta. Kun minä tulen lähellä hän muuttuu kylmäksi ja näyttää aivansiltä kuin oksentaisi. Kun taas olemme loitompana toisistamme hän on normaalia iloisempi... Mun pitäisi uskoa että pennitön ihminen tapaa kaverinsa kaupungilla kahvilla ja on siellä yli neljä tuntia? Kun hänellä ei ole rahaa kuin korkeintan siihen yhteen kahviin... Ahdistaa mutta silti tuntuu hyvältä kun hän edes vähän hymyilee. En osaa jättääkään häntä varsinkaan kun ollaan kaikki haasteet yhdessä kohdaten selvitetty ja musta tuntuu että tää meidän juttu on vielä kesken...
jättäisit nuo "soidinmenot" eli romanttiset eleet nyt sikseen ja kysyisit suoraan tytöltä, että missä mennään? Tuosta arvailusta et tule hullua hurskaammaksi! Tuollainen ailahtelu kertoo minusta siitä, että jotain on tekeillä selkäsi takana... Vai onko tytöllä jokin mielialahäiriö tms, joka selittäisi nuo vaihtelut?
Voipi olla, että sinä olet teistä kahdesta ainut, jonka mielestä teidän juttu on kesken...
Veit sanat suustani. Ihan samanlainen ajatus tuli itsellänikin tuosta jutun keskeneräisyydestä. Se lienee kesken tasan niin kauan kuin toisella vie aikaa valmistella siirtyminen eteenpäin. Sitä ennen sahataan ylös ja alas kunnes tulee muuttopäivä ja uusi elämä. Jos jotkut tykkäävät roikkua löysässä hirressä ja olla hyväksikäytettävinä, niin silloinhan se on ihan oma valinta.