Jäliehkäisy, voinko olla raskaana?

Olin suojaamattomassa yhdynnässä 7.8. ja hain 9.8. jälkiehkäisytabletin. Kuukautiseni olivat loppuneet noin viikko sitten. Seuraavana launtaina eli noin viikon päästä alkoi vuoto, joka kesti vuorokauden. Mitään kuukautisoireita ei ollut, ei vatsakipua eikä muuta. Tämän lisäksi harrastin keskeytettyä yhdyntää 18.8. Kuukautisteni olisi pitänyt alkaa viime perjantaina eli 27.8., mutta niitä ei kuulunut. Olen tehnyt kaksi raskaustestiä, toisen viimeksi tänään ja negatiivista näytti. Voinko siis huokaista helpotuksesta vai onko mahdollista, että olen silti raskaana, mutta sitä ei vielä näy?
4298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on valitettavasti myös mahdollista että olet raskaana tai sitten ei. kukaan täällä sitä ei voi tietää. Keskeydetty yhdyntä ei ole sata varma ehkäisykeino ja typeräkin sellainen. mikä on sun kuukautiskierto?
voihan ne kuukautiset olla muutenkin myöhässä mutta.....
odottele rauhassa kuukautisia ja tee uusi testi viikon päästä jos kuukautiset ei ala.
yleensä myös jälkiehkäisypillerit sekoittaa hormoonitoiminnan hetkeksi ja sekin voi sekoittaa kuukautiset.

Äänestä
  • ...on yleensä 28 päivää, mutta joskus se saattaa olla myös 21 päivää, kuten oli edelliskierron kanssa tilanne. Ja tiedän, että keskeytetty yhdyntä on typerää ja olen itsekin typerä, en viitsinytkään pahemmin asiaa selitellä, koska tiedän, mikä idiootti olen. Mietin vaan, että jos olisin tullut tuolloin 18.8 raskaaksi niin näkyisikö se jo testissä? Vaikka onkin epätodennäköistä, että silloin olisi ollut ovulaatio.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    ...on yleensä 28 päivää, mutta joskus se saattaa olla myös 21 päivää, kuten oli edelliskierron kanssa tilanne. Ja tiedän, että keskeytetty yhdyntä on typerää ja olen itsekin typerä, en viitsinytkään pahemmin asiaa selitellä, koska tiedän, mikä idiootti olen. Mietin vaan, että jos olisin tullut tuolloin 18.8 raskaaksi niin näkyisikö se jo testissä? Vaikka onkin epätodennäköistä, että silloin olisi ollut ovulaatio.

    raskaus näkyisi testissä niin mahdollisesta ovulaatiosta ja raskaaksi toteamisen väliin tulee jäädä n2viikkoa että näkyy testeissä. jotkut testit voi näyttää aikaisemminkin. luotettavin tulos tulee niin

    Äänestä

raskaana. Raskaustesti näyttää tosiaankin oikean tuloksen vasta siinä vaiheessa kun mahdollisesta hedelmöittymisestä (joka ei ole sama kuin se yhdyntäaika!) on kulunut väh. se 2 viikkoa.
Eli uuden testin tekoon, odottelet nyt vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hankku83 kirjoitti:

Olin suojaamattomassa yhdynnässä 7.8. ja hain 9.8. jälkiehkäisytabletin. Kuukautiseni olivat loppuneet noin viikko sitten. Seuraavana launtaina eli noin viikon päästä alkoi vuoto, joka kesti vuorokauden. Mitään kuukautisoireita ei ollut, ei vatsakipua eikä muuta. Tämän lisäksi harrastin keskeytettyä yhdyntää 18.8. Kuukautisteni olisi pitänyt alkaa viime perjantaina eli 27.8., mutta niitä ei kuulunut. Olen tehnyt kaksi raskaustestiä, toisen viimeksi tänään ja negatiivista näytti. Voinko siis huokaista helpotuksesta vai onko mahdollista, että olen silti raskaana, mutta sitä ei vielä näy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu