Olen seurannut muutaman vuoden miesten hakuja kontaktipalstoilla. Vanhat ukkelit haaveilevat nuorista naisista, ja eipä ihme että samat naamat nillä palstoilla on vuodesta toiseen. Pojathan aikuistuvat tyttöjä myöhemmin, mutta vastaavasti ukkoontuvat, rupsahtavat naisia aikaisemmin. Epäsuhta on suuri ajatellen pareja. Ennen kun lapset tehtiin nuorina, oli oikein että perheenisä oli vaimoaan vanhempi, kypsä hankkimaan perheen elannon. Mutta pitäisi mihesten ymmärtää etteivät naiset mitään horiskoja pissapöksyjä halua myöhemmällä iällä, itse kun puhkeavat parhaimpaan kukoistukseen kuusissakymmenissä. Tosin naiset yleensä huoltavat nuo rahjuksensa loppuun asti, jos heidän kanssaan ovat sinne saakka eläneet. Mutta miehet jotka viidenkympin villityksessä lähtevät nuorempien naisten perään, ovatkin kuusissakymmenissä taas yksin, eihän heitä nuori pidempään katsele.
Miehen logiikkaa
Nähnyt
12262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se vaan on näin. Miehen elämää ohjaa hormonit eli keppi jalkojen välissä.
Naisen tulee se ymmärtää ja kun sen ymmärtää naisenkin elämä helpottuu, huomattavasti...
Viisas nainen istuu hamaan tappiin asti ( kirjaimellisesti) sen pankin päällä ja vieläpä hymyillen.
Ihan turha puida näitä asioita... edelleenkin viisas nainen tietää, mitkä voimat miestä ohjaa... hihih ei muuta tytöt kun antakaa palaa!!!
Mies ei mieti eilistä, ei tätä päivää, ei huomista ei yhtään mitään, hänen hormoninsa tähtäävät lisääntymiseen.
HUOM! ei kuitenkaan jälkikasvun huolehtimiseen, se on aivan eri asia...MUISTA TYTTÖ SE!
Naiset, huolehtikaa ehkäisystä, se on ja pysyy teidän kontollanne. Mutta muuten, käyttäkää ihmeessä hyväksenne sitä, mitä miehet teissä eniten haluavat. Se on ihan oikeesti siellä jakojen välissä ja se on niiiiin mannaa miehelle, ette mies tekee melkeinpä mitä vaan sen eteen :)
oot sinä viisas.
Totta, keppinsä ohjaamana kulkee mies viisikymppiseksi. Ja sen oikeuttamiseksi selitetään että ihmiskunnan eloonjääminen on tästä yliviritetystä vietistä riippuvainen. Mutta - eikös tässä viimeiset vuosikymmenet ole yritetty juuri rajoittaa väestönkasvua, sen onnistumisesta se eloonjääminen on kiinni.
Sitten kuusikymppisenä ei miehellä ole jalkojen välissä muuta kuin etana, ja nuoren naisen pitäisi se saada kepiksi muuttumaan. Kai senkin nainen kestää jos mies puolestaan tarjoaa kunnollisen toimeentulon perheelle, hänellähän on ollut kaikki edellytykset kääriä kunnon omaisuus naisten tuella, avustuksella ja heidät työelämässä syrjäyttäen.
"Vanhat ukkelit haaveilevat nuorista naisista, ja eipä ihme että samat naamat nillä palstoilla on vuodesta toiseen." Tuostahan voi tehdä johtopäätöksen, että siinähän hakevat, mutta mitään eivät saa, kun rima on liian korkealla. Minusta se on ennemminkin surkuhupaisaa kuin ärsyttävää. Aivan kuin naiset määrittelevät miehille tulorajan, jonka ylittää vain marginaalinen osa ihmisistä eikä mitenkään korreloi naisen oman tulotason kanssa.
Tuosta miesten ennen aikojaan rupsahtamisesta voisi olla montaa mieltä. Sinulla on vissiin vähän asenteellinen tapa katsoa ihmisiä, jos et huomaa, että kyllä se aika naisiinkin jälkensä jättää. Minulle on suuri mysteerio, millainen on naisen suurin kukoistus, mikä alkaa vasta vaihdevuosien jälkeen. Ainakin näin miehisestä näkökulmasta.
Oletkos nähnyt siloposkista poikamaista kuuskymppistä? Tai teinitytön näköistä kuuskymppistä naisihmistä?
Ikä tekee tehtävänsä kummallekin sukupuolelle, mutta toiset voivat näyttää ikäisiään nuorekkaammilta joko käytökseltään tai ulkonäöltään. Henkinen hyvinvointi merkitsee paljon. Terveydestä puhumattakaan.
Niinhän minä mielestäni kirjoitin. Ei kumpikaan sukupuoli ole ikääntymisestä ja sen merkeistä vapaa. Mutta kun alkuperäinen yritti vakuutella, että miehet ikääntyvät vielä naisiakin nopeammin, jotan en allekirjoittaisi. Elämäntavat ja yksilölliset erot tietysti huomioiden.
Vilkaisehan tilastoihin! Mistä luulet johtuvan että vanhainkodit ovat täynnä vanhoja naisia, oletettavasti rupsahtaneita? Miehiä ei siellä juuri näy. Oikein: miehet ovat aikoja sitten siirtyneet tuonpuoleisiin. Tuskin kovin siloposkisina.
nainen, niin minua on myös huvittanut tuo naisen suurin kukoistus, joka odottaa tuolla vaihdevuosien jälkeen. Toisaalta, onhan se lohduttavaa että jotkut meistä jaksavat paasata sen paratiisin puolesta. Tiedä vaikka uskoisin ja näkisin sen autuudeen päivän jolloin tunnen olevani yhtä eedeniä :) Nykyinen kehitys viittaa vain siihen, että silloin on tarjolla ilmaista ja helppoa eutanasiaa ongelmajätteen hävittämiseksi.
"Mistä luulet johtuvan että vanhainkodit ovat täynnä vanhoja naisia"
Koska miehet tietää että kannattaa elää kirkkaasti ja nopeesti ettei tarvi pyöriä omassa paskassaan lukkojen takana sänkyyn sidottuna?
Turha tuota on yrittää laittaa älykkyyden piikkiin. Elämä vaan on sellaista. Naiset elää pitempään ja miehet kuolee nuorempina. Olen jopa kuullut, että miehet kadehtivat naisten ikävuosia :) Sellainen kyllä ärsyttää kaikenikäisiä naisista, että joku juoppolalli kollottaa suureen ääneen nuorista kauniista naisistaan, vaikka kaikki ympärillä olevat naiset on sitä mieltä, että kuka sun kanssa muka haluais olla. Jotenkin kai vastaavista kirjoituksista tulee sama mieleen. Sehän ei tietenkään ole välttämättä totta, mutta se vaikuitelma on joskus sama. Jos kaksi ihmistä löytää onnensa toisista, niin mitä siinä on muka muilla otsaan koputtamista.
Miehillä vaippavaihe on 7-10 vuotta aikaisemmin kuin naisilla. Silloin heistä huolehtivat vaimot kotona.
tulevaisuus tuolta osin ilahduttaa sinua enemmän?