OnnellisetTyöttämät

Täällä niin haukutaan loispummityöttömiä. Uskon että haukkujat ovat tyytymättömiä elämäänsä.
Jokaisella on oikeus olla onnellinen. Olen aikasemminkin kirjoitellut ja jaan työikäiset 3 kategoriaan:

1) Työssäkäyvät yli 40 000 vuodessa tienaavat. He ovat kouluttautuneet ja saavat hyvää palkkaa.
Eivät hauku muita ja ovat lujia ihmisiä.Heillä on taustana usein korkeakoulututkinto ja/tai johtajakoulutus armeijasta (AUK/RUK),kuten itsellänikin on tutkinto ja AUK käytynä.

Tästä ryhmästä arvioisin olevan 96% onnellisia ja 4% onnettomia elämäänsä.Kukaan ei ole todella katkera.

2) Työttömät ovat toiseksi onnellisia.Tähän ryhmään minä kuulun ja pelaan korttini oikein. Itse en sopeutuisikaan matalapalkkaiseen duunarityöpaikkaan missä on kireä ilmapiiri ja ihmisiä ei kunnioiteta.
Tulen paremmin toimeen korkeammin koulutettujen sivistyneiden ihmisten kaa.

Ihanaa on runsas vapaa-aika ja aikaa itselle ja harrastuksille.Heikot tässä ryhmässä sortuvat alkoholismiin ja päihteisiin.Minä en.

Tästä ryhmästä arvioisin 80% olevan onnellisia ja 20% onnettomia. Onnettomista vain murto osa on todella katkeria.

3) Työssäkäyvät matalapalkkaiset ihmiset.

Monesti tässä ryhmässä on katkeria ihmisiä jotka ovat potkimassa työttömiä töihin ja ovat kateellisia paremmin palkatuille. Ovat perusduunareita valtaosin ja ovat kouliintuneet sietämään vittuilua ja vittuilemaan itsekin. Kärsivät työnteosta ja ovat nykymaailman sadistisen työilmapiirin uhreja.

Voittajia tässä ryhmässä ovat he jotka nauttivat työnteosta tai eivät kärsi työpaikkakiusaamisesta.
Kumminkin katkeria huomattava osa, ja näistä katkerista valtaosa ujoja jotka eivät uskalla avautua työpaikallaan vaan avautuvat anonyymeinä internetin keskustelupalstoille.

Tässä ryhmässä noin 70% onnellisia ja 30% onnettomia. Onnettomien joukossa niitä syväkatkeria ihmisiä, jotka ovat etunenässä usuttamassa työttömiä kaiken maailman höpö-höpö koulutuksiin.

Kukin taaplaa tyylillään ja vaikeinta on ryhmä kolmosen hyväksyä työttömien onnellinenkin elämä.¨
Minä en ainakaan IT-alan koulut käytyäni ja tuttavapiiriini kuuluu paljon 4000 kuukausipalkkalaisia, ni minä en ainakaan alle 3 tonnilla lähde töihin. Se on minun valintai ja sitä tulee kunnioittaa.

Samalla jso sinä teet töitä 1800 euron palkalla, se on sinun valintasi ja sitä tulee muiden kunnioittaa.



Minun onnellisuuteni on istä että voin yöllä kello puoli viisi pelata nettipokeria, tosin pienin panoksin ja nukkua huomenna klo 14-15 asti jos huvittaa. Se johtuu henkilökohtaisesta vuorokausirytmistä joka sopii minulle.

Mihin ryhmään sinä kuulut ja oletko onnellinen vai onneton ??

Rikkautta ja rakkautta kaikille toivon sydämestäni !
2290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On totta, että 1800 euroa ei kuukaudessa ole kummoinen palkka. 4000 euroon on jo hieman käytävä kouluja.
Ei tavan duunari sellaisia hanki.

Äänestä
  • Duunarikin hankkiin kun lähtee matkatöihin ja semmoiseen missä pääsee ulkomaankomennukselle mutta täytyy osata kieliä ja tulla toimeen ihmisten kanssa. itse -80 luvulla opiskelija oli kahtena kesänä hitsaja-levysepän hommissa firmassa jossa oli ulkomaankomennuksi niin pääsi helposti 10000-15000markan netooansioihin mutta ei normaalilla päivällä mutta rahaa tuli hyvin vaikka tuntipalkka oli silloin 35 markan paikkeilla mutta ulkomaan päivärähä lisäsi ansioita hyvin ja oli opiskelialle hyvää tuloa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnnellinenTyötön kirjoitti:

Täällä niin haukutaan loispummityöttömiä. Uskon että haukkujat ovat tyytymättömiä elämäänsä.
Jokaisella on oikeus olla onnellinen. Olen aikasemminkin kirjoitellut ja jaan työikäiset 3 kategoriaan:

1) Työssäkäyvät yli 40 000 vuodessa tienaavat. He ovat kouluttautuneet ja saavat hyvää palkkaa.
Eivät hauku muita ja ovat lujia ihmisiä.Heillä on taustana usein korkeakoulututkinto ja/tai johtajakoulutus armeijasta (AUK/RUK),kuten itsellänikin on tutkinto ja AUK käytynä.

Tästä ryhmästä arvioisin olevan 96% onnellisia ja 4% onnettomia elämäänsä.Kukaan ei ole todella katkera.

2) Työttömät ovat toiseksi onnellisia.Tähän ryhmään minä kuulun ja pelaan korttini oikein. Itse en sopeutuisikaan matalapalkkaiseen duunarityöpaikkaan missä on kireä ilmapiiri ja ihmisiä ei kunnioiteta.
Tulen paremmin toimeen korkeammin koulutettujen sivistyneiden ihmisten kaa.

Ihanaa on runsas vapaa-aika ja aikaa itselle ja harrastuksille.Heikot tässä ryhmässä sortuvat alkoholismiin ja päihteisiin.Minä en.

Tästä ryhmästä arvioisin 80% olevan onnellisia ja 20% onnettomia. Onnettomista vain murto osa on todella katkeria.

3) Työssäkäyvät matalapalkkaiset ihmiset.

Monesti tässä ryhmässä on katkeria ihmisiä jotka ovat potkimassa työttömiä töihin ja ovat kateellisia paremmin palkatuille. Ovat perusduunareita valtaosin ja ovat kouliintuneet sietämään vittuilua ja vittuilemaan itsekin. Kärsivät työnteosta ja ovat nykymaailman sadistisen työilmapiirin uhreja.

Voittajia tässä ryhmässä ovat he jotka nauttivat työnteosta tai eivät kärsi työpaikkakiusaamisesta.
Kumminkin katkeria huomattava osa, ja näistä katkerista valtaosa ujoja jotka eivät uskalla avautua työpaikallaan vaan avautuvat anonyymeinä internetin keskustelupalstoille.

Tässä ryhmässä noin 70% onnellisia ja 30% onnettomia. Onnettomien joukossa niitä syväkatkeria ihmisiä, jotka ovat etunenässä usuttamassa työttömiä kaiken maailman höpö-höpö koulutuksiin.

Kukin taaplaa tyylillään ja vaikeinta on ryhmä kolmosen hyväksyä työttömien onnellinenkin elämä.¨
Minä en ainakaan IT-alan koulut käytyäni ja tuttavapiiriini kuuluu paljon 4000 kuukausipalkkalaisia, ni minä en ainakaan alle 3 tonnilla lähde töihin. Se on minun valintai ja sitä tulee kunnioittaa.

Samalla jso sinä teet töitä 1800 euron palkalla, se on sinun valintasi ja sitä tulee muiden kunnioittaa.



Minun onnellisuuteni on istä että voin yöllä kello puoli viisi pelata nettipokeria, tosin pienin panoksin ja nukkua huomenna klo 14-15 asti jos huvittaa. Se johtuu henkilökohtaisesta vuorokausirytmistä joka sopii minulle.

Mihin ryhmään sinä kuulut ja oletko onnellinen vai onneton ??

Rikkautta ja rakkautta kaikille toivon sydämestäni !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu