Poikaystäväni erosi minusta noin kuukausi sitten. Asiasta puhuttiin jo aiemmin joten asia ei tullut yllättäen. Olimme seurustelleet noin vuoden. Viime vuosi oli rankka, opiskelemme samaa alaa. Koulua oli paljon ja tuntui että joka vaiheessa oli tentti/harjoittelu. Keskityin siis paljon lukemiseen. Välttämättä yhteistä aikaa ei ollut kovin paljon vaikka asuin käytännössä hänen asunnollaan.
Meillä oli kuitenkin mahtava suhde. Pystyimme puhumaan kaikista asioista. Hän kertoi minulle vaikeasta lapusuudestaan, jota ei ole pystynyt kertomaan kellekään muulle. Eikä ole päässyt siitä vieläkään eroon. Teimme asioita yhdessä, kävimme bileissä yhdessä jne. Kesällä olimme eri paikkakunnilla mutta silti näimme/soittelimme joka ilta. Kävimme ystävien kanssa festareilla jne.
Olemme puhuneet poikaystävän kanssa miksi hän haluaa erota. Hän sanoo ettei ole onnellinen. Menneisyys vaivaa edelleen eikä pääse siitä eroon. Kysyin vaivaako se, ettei nähty niinpaljon ystäviä. No sekin on ehkä ongelma. Sanoin että haluaisin muuttaa sen itsekin, että joskus tapaamme ystäviämme vain yksin, näin molemmille omaakin aikaa. Poikaystävä sanoo että häntä masentaa (menneisyys) ja ei halua että kärsin siinä. toisaalta ei halua ammattiapua ja se että puhutaan asioista ei auta tarpeeksi.
Tapaillaan edelleen eronkin jälkeen. Meillä on mukavaa, puhutaan asioista. Olen siellä yötä jne.
Mitä siis tehdä? Poikaystäväni sanoo myös että tuntuu kuin olisin halunnut heti perheen jne.
Pelkääkö hän siis sitä? Minusta ero ei kuulosta normaalilta että nähdään näin paljon yhdessä jne. vai?
Kun kysyin häneltä ollaanko me vielä joskus vielä yhdessä hän sanoi että paljon pitäisi muuttua.
En siis oikein tiedä mitä tehdä. Pitäisikö häntä tukea ja auttaa (perheen vuoksi), olla olkapäänä kun hän sitä tarvii? Tarviiko hän vain aikaa miettiä vai mitä? Olemme siis molemmat vasta 21 vuotta. Tuliko näin vakava seurustelu hänelle liian nopeasti? Jos hän ei välittäisi minusta yhtään, eikai me oltaisi niin paljon yhdessä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika tissiposkelta vaikuttaa tuo poika.