Paikat irtoaa.
Viimekertainen hammaspuhdistukseni tehtiin sillä ultraäänilaitteella. Aiemmin pahimmat ja syvimmät taskut takaa on aina puhdistettu niillä käsi koukuilla/kaapimisraudoilla.
Nyt kuitenkin viime kerran jälkeen oli niiden pahimpien hampaiden kohdalla kauhea kosketusarkuus, ettei hampaita voinut kiinni purra. On myös ollut siellä sellaista "sirahtelua" puhuessa. Myös jotkut syötävät ovat aiheuttaneet voimakasta päiväkausien särkyä.
Olen varma, että se ultraäänilaite on täryyttänyt paikat irti. Ne välillä puhuessa sirahtelevat ja niiden alle pääsee ruoka-aineita.
Onko tälläistä kuultu tapahtuneen kenellekään muulle ja koskaan? Ja mitä nyt voin tehdä, koska nyt jäi pelko, että hammaslääkärissä asiat menevät vain huonompaan suuntaan?
Ultraäänen haitat
6
3269
Vastaukset
- hepskukkuukuullaa
Erään tiedon mukaan ultraäänellä tehdyt hammaskivenpoistot on "laiskojen hommaa".
Tehokkaamman ja pysyvämmän hammaskiven poiston saa ainoastaan käsin kaapimalla. Tämä on tietenkin työläämpi tapa ja sattaa olla sen vuoksi kalliimpi.
Kirjoittakaa toki muita mielipiteitä, sillä tämä on ainoa tähän asti kuulemani.- vanhaan
Onkohan hygieenikotkin huomanneet ettei ultra-äänipuhdituksella saadakaan hyvää tulosta, kun ovat siirtyneet aika paljon takaisin mekaanisiin työvälineisiin. Olen ollut tästä tyytyväinen, sillä ultralla puhdistaminen on minulla paljon kivuliaampaa kuin käsityökaluilla puhdistaminen.
- *TheRoad*
vanhaan kirjoitti:
Onkohan hygieenikotkin huomanneet ettei ultra-äänipuhdituksella saadakaan hyvää tulosta, kun ovat siirtyneet aika paljon takaisin mekaanisiin työvälineisiin. Olen ollut tästä tyytyväinen, sillä ultralla puhdistaminen on minulla paljon kivuliaampaa kuin käsityökaluilla puhdistaminen.
Minun puolesta voidaan siirtyä vanhaan konstiin takaisin. Minullakin tuo ultraääni puhdistus sattuu todella paljon hampaisiin ei niinkään ikeniin. Vanhanaikainen mekaaninen puhdistus tuntuu vain vähän ikävältä ikenissä, ei oikeastaan satu.
Jotkut taas ovat kertoneet, että heillä ultraääni ei aiheuta ollenkaan kipua ja, että vanha meneltelmä on ollut heille kivulias kokemus.
- Laitteissakin
On eroa, jotkut putsaa paremmin kuin toiset. Uudemmat tehokkaampia ja nopeampia. Säästää tekijän käsiä, joka hyvä asia. Esim.tupakoitsijoilla saattaa värjäytymä/hammaskivi olla tervan takia todella tiukassa ja tällöin hyvä ultraääni-laite on korvaamaton apuväline. Kaikille ei sovi, koska saattaa vihloa. Tehokkaammin/pysyvämmin ei saa käsin, eikä koneella vaan kummallakin.
Paljon vaikuttaa myös omahoito siellä kotosalla, voi vain itse miettiä kummalla on enemmän vaikutusta 1x vuodessa suuhygienistillä hammaskivenpoistossa vai 365pv:ää kotona. Pelkkä harjaus ei riitä, myös ne hammasvälit on puhdistettava ja sähköhammasharja on parempi, kuin manuaalinen.Eli pelkkä hammaskivenpoisto ei riitä, jotain on tehtävä myös itse, jos tahtoo pitää hampaansa.- Tinnitys
Voiko ultraäänestä saada tinnityksen? Kävin toissapäivänä hampaiden puhdistuksessa ja alussa ääni oli aivan kauhea. Sitten se vaimeni. Oliko laite säädetty väärin? Nyt korvissa soi. Aikaisemminkin minua on kahdesti puhdistettu ultraäänellä mutta mitään soimista ei korviin tullut. En suosittele kenellekään ultraäänellä puhdistamista.
- Anonyymi
Nostan tämän vanhan aiheen. Kävin muutama päivä sitten juurikin ultraäänellä tehtävässä hammaskiven poistossa ensimmäistä kertaa ikinä ja sain siitä tinnituksen! Ääni oli varsikin poskihampaita puhdistaessa valtavan kova korkea ääni. Sattui korviin jo sillä hetkellä. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637