Papparainen ???

Papparainen, tuohon nimitykseen törmää täällä tämän tästä. Onko papparainen 50..70 vuotias mies tai ovatko miehet 50 papparaisia? Miten kuvata papparaista, näkyykö se jotenkin päälle vai onko se vihjaus libidon puuttumisesta. Toisaalta kun tiedetään, että iso osa tunnettuja miesnäyttelijöitä on ikähaarukassa 60..80v ei heitä ainakaan julkisesti haukuta papparaisiksi. Enkä tässä eniten särähtää se, kun 50 -vuotiaat haukkuvat naiset haukkuvat ikäisiään miehiä papparaisiksi. Mieleeni tulee "Todella upeeta" sarjan "teini mummot" Edina ja Patsy joilta irtoaa helposti alatyylin herjat ikäisilleen miehille.

Meitä papparaisia on moneen junaan, moni ei mahda rapistuvalle habitukselleen mitään, mutta saahan siitä hyvin pilkkakohteen. Toki näin on teinimummojenkin kohdalla silloin posket ovat rinnuksilla ja rinnat polvissa. Jotenkin vaikuttaa, että iästä on tullut yksi pilkan kohde varsinkin nettikeskusteluissa. 6-kymppinen äijä on pelkkää arkun täytettä jolle riittä enää saattohoito.

Papparaiset kuolaa nuorten naisten perään? Juu niin kuolaa ja tietysti KAIKKI papparaiset, on niitäkin papparaisia jotka kuolaavat lasten perään - niillä on toinen nimike pedofiili. Kyllä totuus on toinen, jos jotkut papparaiset jäävät teiniasteelle eivätkä pysty seurustelemaan ikäistensä naisten kanssa, tämä on kyllä varsin pieni osa näistä papparaisista.

Kuten sanottu, papparaiset voivat olla hyvin erilaisia samassa ikäluokassa, tässä esimerkki ikä- ja lajitoveista - kumman kaa?

http://noticias.limao.com.br/imagens/materia/musica/Steven_TylerAP.JPG

http://style.popcrunch.com/wp-content/uploads/2010/03/INFphoto_453221.jpg
131911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

vähän vanhemmista miehistä, joilla on iän tuomaa karismaa. 50 ikäisistä.
Mutta katselen niitä vaan musavideoilta ja dvd:ltä, koska aniharva
suomalainen mies on enää tuossa iässä hyvässä kondiksessa.
Ei suomipappoja voi verrata mihinkään seanconneryihin, clinteastwoodeihin,
harrisonfordeihin ym. "hollywoodpappoihin" tai iki-nuoriin rockstaroihin,
joilla koipi nousee vielä korkealle stagella. Monelle 50-60 v. suomipapalle
tekee jo tiukkaa nousta vessanpytyltä aamulla ja pyyhkiä takalistonsa.

Äänestä
  • Edelleen isäni ikäiset ukot jahtaavat. Minua nuo vanhat ukot yököttävät :(((((((

    Minun ikäisille naisille 45 jo liian vanha!!!
    Tykkään 30v - max 40v miehistä. Käytännössä tapailen 33-35v miehiä ;))

    Äänestä

  • N35v kirjoitti:

    Edelleen isäni ikäiset ukot jahtaavat. Minua nuo vanhat ukot yököttävät :(((((((

    Minun ikäisille naisille 45 jo liian vanha!!!
    Tykkään 30v - max 40v miehistä. Käytännössä tapailen 33-35v miehiä ;))

    Sinä olet taas mummeli 20v - 30 miehille. Minuakin joskus yököttää 5-10 vuotta vanhemmat naiset, jotka tulevat kiehnäämään ympärilleni iskemistarkoituksessa.

    Äänestä

  • TODELLAKIN!! kirjoitti:

    Sinä olet taas mummeli 20v - 30 miehille. Minuakin joskus yököttää 5-10 vuotta vanhemmat naiset, jotka tulevat kiehnäämään ympärilleni iskemistarkoituksessa.

    Erona on se --- EN ISKEE itseään huomattavasti nuorempia miehiä! Vaan seurustelen OMA IKÄISTEN kanssa.
    Mutta papparaiset (45 ) yrittävät iskeä minua!!!

    Äänestä

  • The Papparainen kirjoitti:

    Juu nämä kokaiinilla ja kuntosalilla itseään hoikkana pitävät rocksarat on niiin iihania.
    Tähän pitäisi jokaisen suomi-papparaisen pyrkiä --->

    http://www.classicrockmagazine.com/wp-content/uploads/2010/04/mick-jagger.jpg

    http://fashionindie.com/wp-content/uploads/2008/09/iggy_tebbitjpg2.jpeg

    http://graphics8.nytimes.com/images/2009/05/13/arts/aerosmith190.jpg

    mikä suomalaista miestä estää käymästä kuntosalilla yli viiskymppisenä ja pitämästä
    itsestään ja kunnostaan hyvää huolta? Parin tunnin lavasetti on fyysisesti todella
    rankkaa ja siksipä nostan niille vanhoille, 50-60 v. rockstaroille hattua, kun varmaan moni
    kolmekymppinen suomikundi ei jaksaisi heilua kahta tuntia lavalla ja laulaa samalla korkealta
    ja kovaa.

    Äänestä

  • Sedät jaksaa heilua kirjoitti:

    Miksi pitäisi? Toisaalta eihän kaikki suomalaiset 3-kymppiset jäbät ole tietokoneen ääressä istuvia nörttejä. Ruumiillisen työntekijöistä löytyy kovakuntoisia sällejä, eihän muuten jaksaisi. Minusta ei ole mikään ihanne, että 60 vuotias 180 senttinen äijä painaa 55 kiloa, se on sairasta.

    Äänestä

Arvioisin, että papparaisella tarkoitetaan itseään huomattavasti vanhempaa mieshenkilöä. Viiskymppinen ei ole omasta mielestäni ansainnut vielä papparaisen arvotitteliä, mutta ehkä siinä reippaasti yli kuuskyt ja lähempänä seitsemääkymmentä vois tituleerata papparaiseksi.

Äänestä
  • mielestä viisikymppinen on papparainen.

    Äänestä

Papparaisten neljä tyyppiä:

1) Ukkoutunut. Päässä samanlainen karvalakki kuin Hannu Karpolla, jalassa tuulipuvunhousut (tai haalarit) ja päällä pusakka jossa on tekokarvakaulus. Kädessä rukkaset ja jalassa kontiot. Kova työmies, rehti ja reilu tyyppi, mutta jo nuorena ukkoutunut ja täysin seksitön. Yleensä naimisissa eikä edes häiriköi muita naisia.

2) Tekonuori. Farkut, nahkarotsi, moottoripyörä, urheiluauto. Käy yökerhoissa, ajaa pillurallia, muistaa mainita koko ajan olevansa ikäistään nuorekkaampi. Vatsaa on, mutta saa sen yleensä pidettyä piilossa. Ei ikäisiään kavereita tai perhetuttuja, yleensä liikkuu yksin ellei saa nuorta naista autonsa etupenkille. Kuuntelee "nuorisomusiikkia" kuten Hurriganesia. Värjää hiuksiaan. Uskoo olevansa taivaan lahja parikymppisille naisille.

3) Parkettien partaveitsi. Tule luokseni -otsakihara tai tamperelainen takatukka, Dressmannin puku pastellinvärisenä ja ruskeat kengät. Päivystää tanssilavoilla. On kiinnostunut vain pitkätukkaisista, mekkoon pukeutuneista naisista, muille harmiton.

4) Asiallinen, ikäisensä mies. On pitänyt itsensä kunnossa mutta ei enää leiki extreme-urheilijaa. Pukeutuu tilanteen mukaisesti, on sinut ikänsä kanssa. Useimmiten perheellinen. Valitettavasti.

Äänestä
  • Hyvin kuvailtu!

    Äänestä

On se joka hitaasti "hiihtelee" kadulla eteenpäin, valittaa kaikenmaailman asioita. Ei jaksa tehdä mitään ja innostua mistään, potenssi on nolla ja innostus vielä nollempi. Se äijä olemus ja vanhan ajan huonosti istuvat vaatteet. Ne kertoo koko ajan menneisyydestään ja lapsistaan. Kuolaa 20v naisten vartaloiden perään, eikä ymmärrä, että niitä ei kiinosta. No olen tavannut erittäin valovoimaisia 50-60v miehiä ja hyvin mukavia 35v nuoria miehiä. Itse olen 50v. Asenne ja äly ratkaisee.

Äänestä

Mun mielestä Salkkareiden Ismo ja Seppo ovat niitä papparaisia. Eli joku saman ikäinen tai vanhempikin voi olla todella nuorekas, esim Clint Eastwood, Tommy Lee Jones. Vanhemmista jenkkinäyttelijöistä valitettavasti Donald Sutherlandista on tullut jo pappa, vaikka muuten onkin ihana persoona :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

The Papparainen kirjoitti:

Papparainen, tuohon nimitykseen törmää täällä tämän tästä. Onko papparainen 50..70 vuotias mies tai ovatko miehet 50 papparaisia? Miten kuvata papparaista, näkyykö se jotenkin päälle vai onko se vihjaus libidon puuttumisesta. Toisaalta kun tiedetään, että iso osa tunnettuja miesnäyttelijöitä on ikähaarukassa 60..80v ei heitä ainakaan julkisesti haukuta papparaisiksi. Enkä tässä eniten särähtää se, kun 50 -vuotiaat haukkuvat naiset haukkuvat ikäisiään miehiä papparaisiksi. Mieleeni tulee "Todella upeeta" sarjan "teini mummot" Edina ja Patsy joilta irtoaa helposti alatyylin herjat ikäisilleen miehille.

Meitä papparaisia on moneen junaan, moni ei mahda rapistuvalle habitukselleen mitään, mutta saahan siitä hyvin pilkkakohteen. Toki näin on teinimummojenkin kohdalla silloin posket ovat rinnuksilla ja rinnat polvissa. Jotenkin vaikuttaa, että iästä on tullut yksi pilkan kohde varsinkin nettikeskusteluissa. 6-kymppinen äijä on pelkkää arkun täytettä jolle riittä enää saattohoito.

Papparaiset kuolaa nuorten naisten perään? Juu niin kuolaa ja tietysti KAIKKI papparaiset, on niitäkin papparaisia jotka kuolaavat lasten perään - niillä on toinen nimike pedofiili. Kyllä totuus on toinen, jos jotkut papparaiset jäävät teiniasteelle eivätkä pysty seurustelemaan ikäistensä naisten kanssa, tämä on kyllä varsin pieni osa näistä papparaisista.

Kuten sanottu, papparaiset voivat olla hyvin erilaisia samassa ikäluokassa, tässä esimerkki ikä- ja lajitoveista - kumman kaa?

http://noticias.limao.com.br/imagens/materia/musica/Steven_TylerAP.JPG

http://style.popcrunch.com/wp-content/uploads/2010/03/INFphoto_453221.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu