Olen ensimmäisessä (toivottavasti myös viimeisessä) aikuisiän suhteessa, joka on vakavalla pohjalla (lähitulevaisuudessa avoliittoon).
Ei ole pahoja riitoja, olemme toistemme kanssa hyvin samoja arvoja kunnioittavia, toisiamme rakastavia ja seksikin sujuu. Hän on ensimmäinen seksikumppani, joten olen asiasta vielä todella yllättynyt että sujuu. Suhteessa on siis kaikki ok sekä henkisellä että fyysisellä puolella läheisyyden osalta.
Ongelma on se etten vaan voi luottaa. Mies vaistoaa tämän, mikä aiheuttaa paljon kehumista ym.
Ollaan juteltu asiasta ja joka kerta sama, mies vannoo ettei ole jättämässä tai pettämässä minua.
Pelkään myös että hän vielä käyttäytyy väkivaltaisesti, vaikka siihen ei ole mitään viittaavaa ja sanoo että ei voisi tehdä niin. Ei ole siis mitään syytä minkä takia en voisi luottaa. En kylläkään käyttäydy mustasukkaisesti sillä saa viettää kavereiden (myös naispuolisten) kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
En ymmärrä mistä tämä johtuu, mutta jotenkin en vaan voi luottaa enkä uskoa.
Joskus olen surullinen, koska luulen että nyt hän on jättämässä tai pettänyt.
Pyöriikö tämä sitten aina samassa, että hän joutuu vannomaan rakkauttaan aina uudestaan?
Olen kokenut väkivaltaa ja että minun luottamukseni on petetty elämässä, mutten kertaakaan seurustelusuhteessa ja kyseessä on läheisin ihminen minulle, joten en tiedä miksi epäilen.
Ei ole pahoja riitoja, olemme toistemme kanssa hyvin samoja arvoja kunnioittavia, toisiamme rakastavia ja seksikin sujuu. Hän on ensimmäinen seksikumppani, joten olen asiasta vielä todella yllättynyt että sujuu. Suhteessa on siis kaikki ok sekä henkisellä että fyysisellä puolella läheisyyden osalta.
Ongelma on se etten vaan voi luottaa. Mies vaistoaa tämän, mikä aiheuttaa paljon kehumista ym.
Ollaan juteltu asiasta ja joka kerta sama, mies vannoo ettei ole jättämässä tai pettämässä minua.
Pelkään myös että hän vielä käyttäytyy väkivaltaisesti, vaikka siihen ei ole mitään viittaavaa ja sanoo että ei voisi tehdä niin. Ei ole siis mitään syytä minkä takia en voisi luottaa. En kylläkään käyttäydy mustasukkaisesti sillä saa viettää kavereiden (myös naispuolisten) kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.
En ymmärrä mistä tämä johtuu, mutta jotenkin en vaan voi luottaa enkä uskoa.
Joskus olen surullinen, koska luulen että nyt hän on jättämässä tai pettänyt.
Pyöriikö tämä sitten aina samassa, että hän joutuu vannomaan rakkauttaan aina uudestaan?
Olen kokenut väkivaltaa ja että minun luottamukseni on petetty elämässä, mutten kertaakaan seurustelusuhteessa ja kyseessä on läheisin ihminen minulle, joten en tiedä miksi epäilen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luottaminen ei tule automaattisesti. Ihminen tarvitsee itsesuojeluvaistoa suojellakseen itseään kaikenlaiselta vaaralta. Henkinen kolaus satuttaa yhtä lailla kuin fyysinenkin, siksi luottaminen suinpäin on itsetuhoista ja typerää. Suhteen alussa pitää olla tietty varovaisuus ja luottamaan oppii vasta, kun toisen on tuntenut tarpeeksi kauan ja häneen luonut tarpeeksi syvän suhteen.
Eihän siinä mitään kummallista ja väärää ole vaikka et luotakaan. Jos siitä ei ole haittaa suhteellenne, niin mitä sitä murehtimaan. Paras tapa kuitenkin oppia luottamaan toiseen on olla itse avoin, kertoa omista peloistaan ja kaikista niistä tunteista, jotka sisällä myllertävät. Kerro kumppanillesi, miksi sinun on vaikea luottaa, kerro petetyksi tulemisesta ja väkivallasta silloin hän ymmärtää sinua paremmin.
Tietty epävarmuus ja heikko itsetunto ei ole kovin helposti korjattavissa ja tarvitset varmasti enemmän vakuuttelua, mutta älä tee toisen elämää liian raskaaksi viemällä hänenkin itsetuntoaan ja uskottavuuttaan. On opittava vain luottamaan ja onneksi ihmisellä on myöskin vaistot vielä melko hyvin tallella, jolla oppii tunnistamaan milloin toinen puhuu totta milloin ei.
Semmoisen varoituksen sanan sanon sulle, että älä ainakaan miehelle jauha sitä luottamuspulaasi, jos siihen ei ole aihetta.
Itse nuorena aina syytin miestäni huoripukiksi, kun kävi kavereittensa kanssa viihteellä.
No kerran sitten riidan päälle kyllästyneenä sanoi, että "ihan sama kai tässä olis jo huorissa käydä, kun vuositolkulla on siitäkin haukuttu syyttä, ei tuntuis enää missään!"
Silloin ainakin itse älysin, että nyt siitä aiheesta turpa kiinni. Ja kiinni on pysynyt.
Ongelmahan teilläkin on sinulla, ei miehelläsi, joten pitäisikö sinun käydä ammattiauttajalla keskustelemassa , että pääsisit tunteesta irti?
Älä pilaa sillä suhdettasi. Mieskin kärsii siitä muuten.
...täysin olotilasi, olen itse ihan samanlaisessa tilanteessa. En vain pysty luottamaan, vaikka minulle on sanottu, ettei mitään ole tapahtunut. Päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta silloin tällöin aina mies itse (varsinkin juovuksissa) käyttäytyy hyvinkin flirttailevasti toisia naisia kohtaan, minkä vuoksi minulle on tullut sellainen tunne, että minua huijataan.
Mustasukkaisuus ja luottamuspula ovat kauheita tunteita, ja jos niiden antaa kasvaa mielessä hirviöksi, ne valtaavatkin sitten koko elämän. Olen itse yrittänyt hillitä ja ajatella rauhallisesti, että mitään ei varmaan ole tapahtunut muualla kuin omassa mielessäni, mutta aina välillä ajatukset käyvät ylivoimaisiksi ja syytän miestä luultavasti sellaisesta, mitä hän ei ole tehnytkään. Tiedän, ettei se ole hyväksi, mutta kuten sanoit, en minäkään tiedä, miksi epäilen.
tuollainen mustasukkaisuus, jota ei näytä, millä ei syyllistä, mikä suruttaa vain itseä. On täysin normaalia suhteen ekoina vuosina : ) älä huoli. Olette vasta rakentamassa luottamusta välillenne ja se on täysinnormaalia : ) Siitä ei vain puhuta ääneen ;) sairaalloinen mustasukkaisuus on ihan eri asia. Kirjoittamasi perusteella minusta tuntuu, että pelkäät itsestäsi tulevan sellainen. Ei tule, kunhan pidät nuo syyllistämiset itselläsi. Kaikista tunteista ei tarvitse puhua kumppanille. Se on yksi monien parisuhteiden ongelmista. Ei tunnu hyvältä kuulla, että olet epäluotettava. Sitä varten on ystävät, että hetkittäisen mielenhäiriön vuoksi voi keskustella : )
Itsekin olen ollut mustasukkainen ja miettinyt että mitä jos se pettää minua mutta olen päässyt siitä ajattelemalla asian niin etten voi asiaan vaikuttaa suuntaan enkä toiseen epäilemällä häntä siitä. Jos pettää niin pettää riippumatta siitä luotanko. Ehkä vielä niin päin että ellei toiselle anneta mahdollisuutta olla luottamuksen arvoinen niin hän ei sitä voi ollakaan. Eikä se ole tyhmä joka luottaa vaan se joka pettää toisen luottamuksen.
Luottamus voi olla myös päätös. Päätät vaan että et epäile miestäsi, et lähde miettimään mitä olisi voinut tapahtua. Ihan konkreettisesti alat miettimään muita asioita kun se asia tulee mieleen, et päästä itseäsi siihen tilaan jossa alat asiaa pohtia.
Ja, jos hän sitten pettäisikin niin eihän se elämä siihenkään lopu. Suhteen pohjalla pitäisi aina olla tietoisuus siitä että pärjään yksinkin, elämäni ei pääty vaikka tämä suhde päättyisikin. Silloin pystyy antamaan toiselle tilaa eikä suostu itse mihin tahansa eron pelossa.