Uskonnollisista päivänavauksista

Ruokarukous uutisen tärkein lause oli "Kouluissa voidaan järjestää ruokarukouksia sekä uskonnollisia päivänavauksia, kunhan kukaan ei joudu osallistumaan niihin vastoin vakaumustaan." Tämän perusteella uskontokuntaan kuuluminen ei vaikuta siihen pitääkö olla uskonnollissa päivänavauksissa paikalla vaan oma oma vakaumus. Käsittääkseni tämän voi tulkita koskemaan kaikkia uskonnollisia tilaisuuksia ja siten myös koulujen jumalanpalvelukset ovat vapaaehtoisia.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lasten oikeuksien julistus - jonka jopa suomi on ratifioinut - yksikäsitteisesti myöntää uskonnonvapauden myös lapsille.

Kunnioittaako hihhuli sitä? Ei kunnioita, kuten saamme tässäkin tapauksessa jälleen kerran havaita.

Äänestä

Päätöksen lähtökohtana pidettiin, että kyseiset aktit ei ole opetusta, vaan uskonnon harjoittamista. Eli on vakaumuksellista toimintaa, joten on kaikille (kirkon jäsen tai ei) vapaaehtoista eikä koulu voi pakottaa ketään osallistumaan. Myöskään niille jotka eivät osallistu ei saa tulla mitään haittaa tai muuta korvaavaa toimintaa siitä, että jotkut harjoittavat uskontoaan. Jos uskovat lähtevät päivän päätteeksi jumalanpalvelukseen, niin muut voivat lähteä kotiin. Jos uskovat haluavat ruokarukoilla, niin se on tehtävä toisissa tiloissa ennen ruokailua. Jos uskovat haluavat uskonnollisen päivänavauksen, niin se on tehtävä ennen koulun alkua esim. klo 7:50. Asettaa siis koululle melkoisia haasteita.

Äänestä
  • "Jos uskovat haluavat uskonnollisen päivänavauksen, niin se on tehtävä ennen koulun alkua esim. klo 7:50"

    Uskiksen "moraalin" tuntien sitä ei tule tapahtumaan (ilman yhteiskunnan ja lainsäädännön pakkoa) että vajakit aloittaisivat oman koulupäivänsä kymmenen minuuttia ennen varsinaisen opetuksen alkua jotta voisivat rauhassa indoktrinoida heitä joilla suojamekanismi ei toimi.

    Päin vastoin, raamattuvyöhykkeellä ne lapset joiden vanhempia ei ole saatu painostettua "jumalan terve" poppooseen, joutuvat nöyryytetyksi ja häväistyksi, koulun käytävälle (jossa kauittimista jeesusdiipadaapa kuuluu lujempaa ja paremmin kuin luokkaan) "tauolle" siksi aikaa kunnes loitsutus on ohi.

    Jos suomessa oikeasti kunnioitettaisiin uskonvapautta ja lasten oikeuksia, asetelma käännettäisiin toisin päin. Ehdottoman vankeusrangaistuksen uhalla oppilaitoksia velvoitettaisiin pitämään huoli siitä ettei yksikään oppilas joudu vastoin vakaumustaan tai tahtoaan osallistumaan lahkojeesusteluun tai tuntemaan oloaan erilaiseksi siksi ettei halua niihin osallistua.

    Vaikeaa se on maassa jossa entinen eduskunnan puhemies julkisesti heittää jeesussatua jonain ihmeellisenä, hienona tekijänä ja jossa eduskuntaryhmän puheenjohtaja blogissaan hehkuttaa taikauskonsa merkitystä omien tekojensa hillitsijänä.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    "Jos uskovat haluavat uskonnollisen päivänavauksen, niin se on tehtävä ennen koulun alkua esim. klo 7:50"

    Uskiksen "moraalin" tuntien sitä ei tule tapahtumaan (ilman yhteiskunnan ja lainsäädännön pakkoa) että vajakit aloittaisivat oman koulupäivänsä kymmenen minuuttia ennen varsinaisen opetuksen alkua jotta voisivat rauhassa indoktrinoida heitä joilla suojamekanismi ei toimi.

    Päin vastoin, raamattuvyöhykkeellä ne lapset joiden vanhempia ei ole saatu painostettua "jumalan terve" poppooseen, joutuvat nöyryytetyksi ja häväistyksi, koulun käytävälle (jossa kauittimista jeesusdiipadaapa kuuluu lujempaa ja paremmin kuin luokkaan) "tauolle" siksi aikaa kunnes loitsutus on ohi.

    Jos suomessa oikeasti kunnioitettaisiin uskonvapautta ja lasten oikeuksia, asetelma käännettäisiin toisin päin. Ehdottoman vankeusrangaistuksen uhalla oppilaitoksia velvoitettaisiin pitämään huoli siitä ettei yksikään oppilas joudu vastoin vakaumustaan tai tahtoaan osallistumaan lahkojeesusteluun tai tuntemaan oloaan erilaiseksi siksi ettei halua niihin osallistua.

    Vaikeaa se on maassa jossa entinen eduskunnan puhemies julkisesti heittää jeesussatua jonain ihmeellisenä, hienona tekijänä ja jossa eduskuntaryhmän puheenjohtaja blogissaan hehkuttaa taikauskonsa merkitystä omien tekojensa hillitsijänä.

    tänäänkin avattiin yliopistojen lukukausi rukoillen.....

    Äänestä

Kaikki ylimääräinen jeesustelu on kiellettävä yleisillä paikoilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kimmo Koo kirjoitti:

Ruokarukous uutisen tärkein lause oli "Kouluissa voidaan järjestää ruokarukouksia sekä uskonnollisia päivänavauksia, kunhan kukaan ei joudu osallistumaan niihin vastoin vakaumustaan." Tämän perusteella uskontokuntaan kuuluminen ei vaikuta siihen pitääkö olla uskonnollissa päivänavauksissa paikalla vaan oma oma vakaumus. Käsittääkseni tämän voi tulkita koskemaan kaikkia uskonnollisia tilaisuuksia ja siten myös koulujen jumalanpalvelukset ovat vapaaehtoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu