Tässä hiukan ajatusruokaa. (Aiemmin vastaus kysyjälle joka epäili onko se oikein ette heti aloita tuntemattomien kanssa aloita intiimiä yhdessäoloa):
Onko mielestäsi oikea tapa elää jossa viitsimättä lainkaa tutustua toisesen ( siis tuntematta muuta kuin toisen alapään), hyokätään asumaan yhteen ja ollaan olevinaan av(i)opari? Ajan kanssa pakostakin tutustuminen alkaa, hitaasti, kestäen, vuosia ennenkuin huomataan että tuo toinen ei ole lähelläkään sitä mitä itse arvostan ja kunnioitan. Tässä välillä on tehty avuton lapsi, pari. NYT syytetään toinen toistaan, yhteiskuntaa, koko maailmaa kun kaikki kärsivät. Lapset eniten. Heiltä ei edes kysytty haluavatko he tulla näille vanhemmille.
Moni tällähetkellä yksinelävä on nähnyt aivan liikaa tuollaista. Kenties he tietävä etteivät ole lainkaan valmiita aviopuolisoiksi tai vanhemmiksi. He tekevät aivan oikein välttäessään tietoisesti tilanteita jotka johtavat siihen mitä he EI halua.
Saattaa olla että tulee aika jolloin he ovat valmiita aloittamaan aviopuolison etsinnän. Mutta siinä vaiheessa he tietävät aivan tarkkaan mitä haluavat ja keskittäytyvät ihmisen valintaan joka vastaa heidän asettamiaan vaatimuksia. Tuolloin ei kumpikaan tule pettymään, onhan heillä samat kohteet, tunteet haaveet, ideat ja määränpäät yhteistä tulevaisuutta rakentaakseen.
Yhteistä tulevaisuutta jota ei ole tarkoitettu kertakäyttoon.
Tuo EI tietenkään tarkoita että täytyy etsiä itsestä clonattu versio puolisoksi, kumpikin omilla taidoillaan ja ideoillaan rikastuttaa yhteista taivalta!
Onko mielestäsi oikea tapa elää jossa viitsimättä lainkaa tutustua toisesen ( siis tuntematta muuta kuin toisen alapään), hyokätään asumaan yhteen ja ollaan olevinaan av(i)opari? Ajan kanssa pakostakin tutustuminen alkaa, hitaasti, kestäen, vuosia ennenkuin huomataan että tuo toinen ei ole lähelläkään sitä mitä itse arvostan ja kunnioitan. Tässä välillä on tehty avuton lapsi, pari. NYT syytetään toinen toistaan, yhteiskuntaa, koko maailmaa kun kaikki kärsivät. Lapset eniten. Heiltä ei edes kysytty haluavatko he tulla näille vanhemmille.
Moni tällähetkellä yksinelävä on nähnyt aivan liikaa tuollaista. Kenties he tietävä etteivät ole lainkaan valmiita aviopuolisoiksi tai vanhemmiksi. He tekevät aivan oikein välttäessään tietoisesti tilanteita jotka johtavat siihen mitä he EI halua.
Saattaa olla että tulee aika jolloin he ovat valmiita aloittamaan aviopuolison etsinnän. Mutta siinä vaiheessa he tietävät aivan tarkkaan mitä haluavat ja keskittäytyvät ihmisen valintaan joka vastaa heidän asettamiaan vaatimuksia. Tuolloin ei kumpikaan tule pettymään, onhan heillä samat kohteet, tunteet haaveet, ideat ja määränpäät yhteistä tulevaisuutta rakentaakseen.
Yhteistä tulevaisuutta jota ei ole tarkoitettu kertakäyttoon.
Tuo EI tietenkään tarkoita että täytyy etsiä itsestä clonattu versio puolisoksi, kumpikin omilla taidoillaan ja ideoillaan rikastuttaa yhteista taivalta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tjaa... Ennen muinoin naitiin, eukko tuli raskaaksi ja piti mennä naimisiin...Siinä sitä tutustuttiin 10 penskan keskellä ja oltiin yhdessä hautaan asti. Oli kait sitä onneekin tieten, jos väsymykseltä, sairauksilta ja ruoan hommaamiselta jouti edes asiaa sen kummemmin pohtimaan.
Hmm. Yksinelävät sitten nykymaailmassa...taitaa olla niin järkeistettyä jo koko elämä, jos on sinkkuna vielä about 30v, ettei taida se lasten saanti olla ensimmäisenä mielessä, kun on ensin se hyvä työpaikka saatava, hieno asunto merenrannalta, golf-osake ja osakkeista puheen ollen se osakesalkku vanhuuden varalle ja ne monituiset lomareissut ympäri maalimata, joita ei lasten kanssa voisi tehdä, kun ne "häiritsee ja mekastaa..."
Onkohan ne naiset enää ees lisääntymiskykyisiä, kun sitten tulee se "oikea" vastaan ? ;D
Jaa.a Itse olen yksinhuoltajan jälkeläinen ja oikein tyytyväinen elämääni. Lapsuus oli mukava ja turvallinen, eikä minulle ole jäänyt mitään hampaankoloon, vaikka se "toinen" siitä puuttuikin?
Maailmansivu on lapsia syntynyt sinne ja tänne, tuskin kuvailemaasi "täydellistä" parisuhdetta onkaan.
Mutta saahan sitä maalailla...
Kuvailemiani parisuhteita on. Suurin osa joita itse tunnen.
Olet aivan oikeassa; ihmissuhteet alkaa kovasti viettivetoisesti.
Mikäli suhde hiemankin etenee, viettihuuruisuus silmistä katoaa ja aletaan näkemään ihminen kokonaisuudessaan siinä rinnalla. Silmien avautuessa näkymä saattaa olla aivan jotain muuta, kuin alussa
usvan takaa nähtynä.
Kenties on menty naimisiin, tehty lapsia....
Asiat mutkistuu ja mielipaha koskettaa aina laajenevampaa ihmisjoukkoa.
Näin miehenä vertaisin ihmissuhde-rakentelua talon rakentamiseen.
Siis monet ovat sanoneet, että alkaessasi rakentamaan toista taloa, tiedät tasan tarkkaan; kuinka
se talo rakennetaan toimivaksi ja hyväksi.
Aina vain suurempi joukko taitaa kuitenkin asennoitua, ettei kannata rakentaa enää lainkaan.
Nähtyjä ja koettuja riskejä on liikaa...
Sinkkuyksiö riittää sittenkin.