Olen jumissa kinkkiseen ”suhteeseen” miehen kanssa joka ei itsekkään tiedä mitä kenties haluaa. Haluaisin kovasti oikean parisuhteen tämän miehen kanssa ja olen rakastumassa ellen jopa jo rakastunut häneen. Olemme ”säätäneet” jo kahden vuoden ajan ja välillä mies laittaa jarrut päälle ja tulee taukoa pitkäksi aikaa kunnes hän taas ottaa yhteyttä ja haluaa tavata. Tämän takia en koskaan pääse hänestä yli, en osaa jatkaa elämääni koska elättelen toivetta koko ajan että tästä todella tulisi jotain.
Muutama päivä sitten pakotin miehen puhumaan tunteistaan, koska ahdistun ja suren kun elän epätietoisuudessa. Mies sanoi että hän välittää ja tykkää minusta ihan älyttömän paljon, mutta se rakastuminen on eri asia. Sanoin ymmärtäväni, sillä tiedän että tunteita ei voi pakottaa. Mutta sanoin myös että en halua enää olla hänen kanssa tekemisissä koska en itse pysty jatkamaan muuten omaa elämääni. Tähän mies sanoi ettei halua sitäkään, hän haluaa tavata minua ja olla kuten tähänkin asti mutta ei halua parisuhdetta. Joskus aikaisemmin tänä vuonna hän sanoi ettei pysty sitoutumaan mutta jatkoimme kuitenkin tapailua tihenevissä määrin. Hän haluaa olla ”kaverini”, mutta sanoin että kyllä minulla on miespuolisia kavereita paljonkin mutta en koskaan mene sänkyyn heidän kanssaan sillä minun mielestäni kavereiden kanssa ei harrasteta seksiä!
Mies sanoi että on itkenyt jopa tätä asiaa koska hän välittää minusta paljon muttei pysty antamaan minulle enempää itsestään, ei ainakaan nyt, lisäsi siihen vielä että tilanne saattaa olla ihan eri vaikkapa vuoden päästä! Kysyin pelkääkö hän rakastua minuun, vai tietääkö hän nyt että ei ikinä tule rakastumaan minuun. Hän ymmärsi mitä tarkoitin mutta en oikein saanut tähän vastausta.
Haluaisinkin tietää onko teistä kenelläkään vastaavaa alkua oikealle parisuhteelle, että kaveruudesta se olisi kasvanut rakkaudeksi ajan myötä? Voiko tästä enää tulla mitään? Olen umpikujassa koska toisaalta en halua menettää tätä miestä mutta toisaalta tuhoan itseäni jos odotan.... Mies on ahdistunut monesti koska ei pysty tarjoamaan minulle parempaa suhdetta, tiedän että hän on yrittänyt herättää rakkauden tunteita itsessään mutta turhaan Hän sanoi että olisin upea kumppani, minun kanssa hänen on helppo olla ja auttaisi minua ihan missä asiassa vaan jos pyytäisin. Mutta mitä se rakkaus sitten on, eikö se juuri ole toisen huomioon ottamista ja välittämistä vai kunka paljon enemmän se vielä voi olla??
Muutama päivä sitten pakotin miehen puhumaan tunteistaan, koska ahdistun ja suren kun elän epätietoisuudessa. Mies sanoi että hän välittää ja tykkää minusta ihan älyttömän paljon, mutta se rakastuminen on eri asia. Sanoin ymmärtäväni, sillä tiedän että tunteita ei voi pakottaa. Mutta sanoin myös että en halua enää olla hänen kanssa tekemisissä koska en itse pysty jatkamaan muuten omaa elämääni. Tähän mies sanoi ettei halua sitäkään, hän haluaa tavata minua ja olla kuten tähänkin asti mutta ei halua parisuhdetta. Joskus aikaisemmin tänä vuonna hän sanoi ettei pysty sitoutumaan mutta jatkoimme kuitenkin tapailua tihenevissä määrin. Hän haluaa olla ”kaverini”, mutta sanoin että kyllä minulla on miespuolisia kavereita paljonkin mutta en koskaan mene sänkyyn heidän kanssaan sillä minun mielestäni kavereiden kanssa ei harrasteta seksiä!
Mies sanoi että on itkenyt jopa tätä asiaa koska hän välittää minusta paljon muttei pysty antamaan minulle enempää itsestään, ei ainakaan nyt, lisäsi siihen vielä että tilanne saattaa olla ihan eri vaikkapa vuoden päästä! Kysyin pelkääkö hän rakastua minuun, vai tietääkö hän nyt että ei ikinä tule rakastumaan minuun. Hän ymmärsi mitä tarkoitin mutta en oikein saanut tähän vastausta.
Haluaisinkin tietää onko teistä kenelläkään vastaavaa alkua oikealle parisuhteelle, että kaveruudesta se olisi kasvanut rakkaudeksi ajan myötä? Voiko tästä enää tulla mitään? Olen umpikujassa koska toisaalta en halua menettää tätä miestä mutta toisaalta tuhoan itseäni jos odotan.... Mies on ahdistunut monesti koska ei pysty tarjoamaan minulle parempaa suhdetta, tiedän että hän on yrittänyt herättää rakkauden tunteita itsessään mutta turhaan Hän sanoi että olisin upea kumppani, minun kanssa hänen on helppo olla ja auttaisi minua ihan missä asiassa vaan jos pyytäisin. Mutta mitä se rakkaus sitten on, eikö se juuri ole toisen huomioon ottamista ja välittämistä vai kunka paljon enemmän se vielä voi olla??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noi lopun kysymyksesi ovat todella hyviä ja ajatuskia herättäviä.
En voi auttaa siinä mielessä, että mun parisuhde ei ole alkanut noin, mutta omakohtaisesti ja jo pitkää suhdetta elävänä tiedän myös sen että rakkauden on mahdollista tulla tai syttyä tai alkaa syvenemään tms. myös silloin kun mitään kiihkeää rakastumista ei ole alussa koettu.
Sen voi kokea myöhemminkin, sitten kun on ns. tottunut toiseen ja huomaa miten upea persoona hän oikeasti on.
No tämä ei auta sinua vaan olisi tiedoksi sille miestäsi, joka ehkä odottelee jotain "ihmettä" tapahtuvaksi.
Se ei tapahdu vanhoja latuja tallaamalla. Se tapahtuu muutoksessa, sitten kun hän uskaltautuisi ottamaan sen ekan askeleen yhteiselämään sun kanssasi tai sitten kun hän on kokenut elämää jonkun toisen ihmisen kanssa ja muistaa miten ihana sinä olit tms.
Jos hän ei uskalla tehdä mitään ja sinäkin vain odottelet häntä, te tulette todellakin olemaan tuossa tilanteessa vaikka vielä 5 vuoden päästä.
Mieti mitä sinä haluat.
Toisen tarpeesta et voi ikuisesti elää ja vaan odotella. Sun pitää päättää jotain itsesi takia, itsekkäästi, muuten sä alat vaan inhoamaan sitä elämäntilannettasi joka ei mene eteenpäin eikä tyydytä sinua.
Päätä jotain ja kerro se sitten sille kumppanillesikin.
Hänellä on ihan sama velvollisuus kuulla sun mielipiteesi kuin oli sullakin kuulla hänen toiveensa että te jatkettais vaan samalla tavalla vaikka vuoden päähän.
Jomman kumman täytyy kyetä päättämään jotakin, muuten ei mikään muutu.
Ihan kuin tuntisin tuon miehen. Itselläni juuri samanlainen tilanne ja kirjoituksesi oli kuin suoraan minun kirjoittama. Ihan meni iho kananlihalle lukiessa, hyrrr..!
Ai on?? Miten ajattelit itse edetä asian kanssa? Oletko nostanut kissan pöydälle? Aika rankkaa, mä uskon :(
Lopettaa tämän suhteen.
Sain selville muutakin tästä minun"seurustelukaverista" joka selventi ajatuksiani sen suhteen, miksi hän vain on pyytänyt minua odottamaan, jaksamaan ja kestämään kaikkea tässä kiemuraisessa tapailussa, koska sitä se todellakin on ollut..tapailua. Nähdään silloin kun hänelle sopii (töitä ja yms.)
Ahdistaa kovasti itseä, koska muuten tämä ihminen olisi ihana ja juuri sellainen minkä kanssa tahtoisin elää, mutta hän vain ei taida itse olla valmis vakavempaan ja sitoutumaan. Halu elää vapaasti ja kokeilla myös ehkä niitä muita tarjokkaita, joista olen nyt saanut varmuuden.
Kaverina olo ja sen pohjalla jatkaminen ei tule onnistumaan minulta, koska tunteet sotkisivat minut aivan täysin.
Minullekkin tämä ihminen on kertonut, että olen aivan ihana, kultainen ja muutenkin rakastettava ja tahtoisi elää kanssani, mutta eipä vain ole sitä tapahtunut. Ja tuhlaanko elämäni tähän odotteluun?? EN, sitä en tahdo. Ehkä tuolla jossain on joku joka arvostaa minua ja haluaa samoja asioita kanssani.
Joten tässä nyt päätin, että nyt tämä saa loppua. Ehkä jonain päivänä tämä ihminen muistaa ja ymmärtää menettäneensä juuri SEN ihmisen joka olikin todellisuudessa se mitä hän tarvitsi. Se kun ei riitä suhteessa, että vain tykkää, pitää siinä olla jotain muutakin.
Rankkaa tämä on ollut ja itken varmasti vielä tätäkin, mutta en ole ansainnut tuota miestä, niin kuin et sinäkään ja sinua varmasti myös odottaa ihminen, joka haluaa mennä yhdessä kanssasi elämässä eteenpäin.
Minulla oli vastaavanlainen tilanne aikoinaan. Itse pääsin siitä ulos, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä ulkomaille reiluksi puoleksi vuodeksi harjoitteluun. Elämään tuli uusia kuvioita, uusia ihmisiä. Kauempaa näin myös paremmin asetelman ja "elämäni rakkaus" asettui mittasuhteisiinsa. Tajusin, että 2,5 vuoden odotus oli minulle riittävä, että se homma ei hänen eikä minun jahkailuistani paranisi. Nyt olemme molemmat tahoillamme naimisissa. Löysin paremman miehen, eikä minua ole kaduttanut hetkeäkään. Päin vastoin, olen tyytyväinen että se olin lopulta minä, joka pistin pelin poikki. Minä, joka siinä rakkaudessani olin vuosia epätoivoissani riutunut, tein "itsekkään" ratkaisun, joka oli itseni kannalta ainoa oikea.
ikävähän ja kaipuu sinä tulee sotkemaan päätöstä kuitenkin. Tiedän se, koska olen kokenut tämä jo ennenkin, edellisessä suhteessa, tosin siinä odottelin vielä paljon,paljon kauemmin kuin nyt. Ja siksi tämä päätös on minulle pitävä. Enää en meinaa odottaa sitä, milloin toinen tietää mitä elämältään haluaa ja mihin suuntaan se vie, koska kuitenki se menee niin, että minä olen se joka hävisi (elämän), mutta nytpä se onkin tämä mies.
Tiedän, hän tulee valuttamaan kyllä kyyneliä ja kertomaan kauniita asioita, mutta se mitä tiedän nyt, hänestä ja uusista "seuralaisista" joita on tsekkaillut, sanon ei kiitos!!! Itse olen rehellinen ja en harrasta pettämistä vaikka ihminen sen minulle tekisi, paras on se että tämä mies kokee itse olleensa väärässä ja olevansa sen tekonsa myötä inhottava ihminen.
Jään odottamaan sitä "prinssiä" joka on onnellinen juuri minun kanssa.
Voi se siitä lähteä rullaamaan. Mä oon joskus sanonut, että haluun alottaa kaveruudesta, koska on ollut liikaa epävarmuutta toisen tunteista. Vaadi vastauksia itelles. Toihan on hyvä kysymys, jonka esitit johon kunnon vastausta ei tullut. Kysy uudelleen. Kyllähän sun kuuluu tietää missä meette. Ei kukaan niin sekaisin ole ettei mitään ajatusta ole. Sitä vaan haluu esittää sen niin, jotta välttyy esittämästä odotuksia.
Ei siitä mitään väkisin tule...