Uutuusmaito

"Uutuusmaidossa entistä enemmän ravinteita
31.8.2010

”Uusi aika maitohyllyssä on alkanut”, Valiolla hehkutetaan. Kauppoihin vasta ilmestyneestä Valio Maito Plus –juomasta odotetaan laktoosittoman maidon kaltaista mullistusta.

Uudessa rasvattomassa maidossa on tavalliseen rasvattomaan maitoon verrattuna kaksinkertainen määrä D-vitamiinia sekä puolet enemmän proteiinia ja kalsiumia. Valion mukaan kaksi reilua lasillista maitoa tyydyttää päivän D-vitamiinin ja kalsiumin tarpeen."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/08/fi_FI/uutuusmaidossa_entista_enemman_ravinteita/
5116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sitä juomaan tynnyrittäin.

Äänestä

Koko ajan tulee markkinoille uusia entistä terveellisimpiä kevyttuotteita. VHH on jäämässä vain pienen piirin puuhasteluksi kun rasvaton linja jyrää. Se on hienoa ja tulee näkymään myös terveystilastoissa. Paras tapa hallita painoa on karsia hyödytön ja lihottava eläinrasva.

Äänestä

oloinen tuote, mutta ihmettelen tuota kalsiumlisää. Suomessa kalsiumin saanti on muutenkin suurta, niin vielä lisätään sitä. Magnesiumin saanti Suomessa taas on vähäistä ja siihen tulisi kiinnittää huomiota. Magnesium kun vaikuttaa kymmeniin entsyymeihin, sydämen hyvinvointiin ja sokeriaineenvaihduntaan. Magnesium on kalsiumin vastavaikuttaja kehossa, kuten kalium on natriumin vastavaikuttaja.

"Tutkimus: Kalsiumtabletit lisäävät sydänkohtauksia

Kalsiumia sisältävän ravintolisän käyttö saattaa lisätä sydänkohtausriskiä, väittää tuore tutkimus. "

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article479573.ece

Esim. täällä lisää juttua kalsiumista

http://www.tiede.fi/keskustelut/la-a-ketiede-ja-terveys-f11/pa-ivitta-inen-lisa-ravinnekoktailisi-t41907.html?p=1364358

Äänestä

Kommentoi aloitusta


21 kirjoitti:

"Uutuusmaidossa entistä enemmän ravinteita
31.8.2010

”Uusi aika maitohyllyssä on alkanut”, Valiolla hehkutetaan. Kauppoihin vasta ilmestyneestä Valio Maito Plus –juomasta odotetaan laktoosittoman maidon kaltaista mullistusta.

Uudessa rasvattomassa maidossa on tavalliseen rasvattomaan maitoon verrattuna kaksinkertainen määrä D-vitamiinia sekä puolet enemmän proteiinia ja kalsiumia. Valion mukaan kaksi reilua lasillista maitoa tyydyttää päivän D-vitamiinin ja kalsiumin tarpeen."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/08/fi_FI/uutuusmaidossa_entista_enemman_ravinteita/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu