Toivoisin, että saisin asiallisia vastauksia ihmisiltä, jotka ovat ehkä olleet samassa tilanteessa. Kaivataan vinkkejä ja neuvoja tilanteen hoitamiseksi!
Olen parisuhteessa reilusti vanhemman miehen kanssa ja hänellä on entisestä suhteestaan kolme lasta. Tulen lasten kanssa erinomaisesti toimeen, he todella tykkäävät minusta ja tahtovat touhuta kanssani kaikenlaista silloin kun ovat isänsä luona. Ongelmaksi on muodostunut (alusta asti) mieheni ex-nainen, joka ei tunnu kestävän ajatusta minusta lastensa kanssa. Ex muun muassa on huoritellut minua lapselleen ja keksii ajoittain älyttömiä asioita, mitä olen hänen mielestään tehnyt tai mitä en saisi tehdä sekä lisäksi väittää, että puhun hänestä pahaa ympäriinsä. Hänen mielestään esimerkiksi karkaan silloin pois, kun lapset tulevat isänsä luokse, koska en kuulemma tykkää lapsista(näin sanoi lapselleen), vaikka minulla oikeasti olisi omiakin menoja. Emme siis asu edes yhdessä mieheni kanssa. Lisäksi ex väittää, että olen moittinut hänen kasvatusmenetelmiään, vaikka niin en ole koskaan tehnyt. Ikinä ei tiedä, mistä hän tänään vetää herneet nenään. Järkipuhetta tämä ex ei kuuntele eikä hän kuuleman mukaan osaa antaa periksi, vaikka tietäisikin olevansa väärässä. Osaan jo nauraa hänen tempauksilleen, koska syytökset alkavat olla jo ihan naurettavia ja mennä tosiaan yli äyräiden. Tiedän, että ex on mustasukkainen todennäköisesti siitä, että tulen hänen lastensa kanssa toimeen niin hyvin, mutta luulisi niin olevan parempi kuin että en tulisi heidän kanssaan ollenkaan toimeen. Voiko tällä kyseisellä ex-naisella tosiaan olla näin huono itsetunto?
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, että ex antaa meidän jatkaa elämäämme, kun järkipuhe ei auta??

Vastaukset 1
Vanhimmat
itse lopetin haukkujen vuoksi suhteen