Hei !
Minulla on häiritsevän paksut hiukset, joita moni voisi pitää tavoiteltavina mutta ne ovat aiheuttaneet minulle hirveästi päänvaivaa ja itsetuntoni on lähes nollilla tämän takia.
Hiukseni ovat kuin kypärä pääni ympärillä, eivät asetu mihinkään, rutikuivat, aivan kamalat. En kaipaa yhtään "ole ylpeä jos sinulla on paksut hiukset" kommentteja, koska ensinnäkin minussa on neljäs osa afrikkalaisverta, josta johtuen nämä ovat mitä ovat.
Ne eivät myöskään kasva yhtään vaikka en ole leikannut niitä koko elämäni aikana. Nyt ne ovat vähän yli olkapään.
Hiusten pitäisi olla naisen kruunu, mutta en ole pitänyt hiuksiani auki (muualla kuin suihkussa) koko elämäni aikanan, kukaan ei ole nähnyt niitä. Päivästä toiseen aina vain se sama nuttura. En tunne olevani pätkääkään naisellinen.
Kerran tosin kävin kampaajalla suoristamassa hiuksiani (suoristusraudalla), se kesti yli neljä tuntia kampaajalta, joten en ole jaksanut aloittaa kotona hirveää jokaaamuista neljätuntista suoristusrumbaa.
Käytän rahaani kaiken maailman huippukalliisiin hiustenhoitotuotteisiin, mutta lopputulos on aivan sama jos käytän pirkka-shamppoota tai jotain huippukallista kampaamolaatua. Hiukset pysyvät paksuina ja rutikuivina.
ELI, TOIMIIKO OHENNUS ? Tämä on viimeinen mahdollisuuteni. Mitä haittoja ohennuksesta voi olla? Toimiiko todella? Miten kauan kestää? Mitä maksaa? Rahatilanteeni on sen verran heikko, etten voi haaskata rahojani turhaan.Nämä hiukset ovat kuitenkin elämää suurempi asia minulle.
Ja ei, en todellakaan leikkaa lyhyeksi. Jos alkaa kyllästyttämään, olen pahassa pulassa, koska hiukseni ovat kasvaneet kahdenkymmenen vuoden aikana jopa olkapäihin asti. Ne ovat siis kiharat, ja todella pienet sellaiset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.