Ikäväkö :/

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta ja siittä kolme vuotta naimisissa ja olen onnellinen. Meillä on kaksi lasta. Mutta entinen heilani palaa mieleeni ja uniini aina (melkein) viikoittain, sen tiedän että minulla on vieläkin tunteita häntä kohtaan, mutta mitenköhän pääsen niistä yli? Silloin kun olimme yhdessä, hän oli renttu ja taipuvainen alkoholiin ja suhde vain loppui ja haalistui pikkuhiljaa... Ystäviä ollaan edelleen. Olenkin miettinyt että oliko hän sittenkin "se oikea" jos olisin kouluttanut vähän häntä? Rakastan nykyistä miestäni ja meillä on ihanaa, mutta kuitenkin rakastan(?) eksäänikin... Joskus tuntuu että sydän hyppää rinnasta ulos ja ahdistaa, en saa happea kun ajattelen eksääni... Onko asioita jäänyt kesken ja puhumatta entisessä suhteessa?...
0562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ikäväkö.. kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta ja siittä kolme vuotta naimisissa ja olen onnellinen. Meillä on kaksi lasta. Mutta entinen heilani palaa mieleeni ja uniini aina (melkein) viikoittain, sen tiedän että minulla on vieläkin tunteita häntä kohtaan, mutta mitenköhän pääsen niistä yli? Silloin kun olimme yhdessä, hän oli renttu ja taipuvainen alkoholiin ja suhde vain loppui ja haalistui pikkuhiljaa... Ystäviä ollaan edelleen. Olenkin miettinyt että oliko hän sittenkin "se oikea" jos olisin kouluttanut vähän häntä? Rakastan nykyistä miestäni ja meillä on ihanaa, mutta kuitenkin rakastan(?) eksäänikin... Joskus tuntuu että sydän hyppää rinnasta ulos ja ahdistaa, en saa happea kun ajattelen eksääni... Onko asioita jäänyt kesken ja puhumatta entisessä suhteessa?...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu