Kaalikeittopäivä

Tein sen rasvaisesta porsaan kasslerista. Helppo valmistaa kuin mikä. Paljon sipulia, keittojuureksia, mausteita ja kaalisilppu kuullotetaan ensin pannulla voissa. Kun keitto on valmis niin lautaselle lusikallinen smetanaa ja viereen lasi tilamaitoa. On tosi maittavaa VHH-ruokaa.
9101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tein sen pilkkomalla kaalia kattilaan, loraus vettä pohjalle. Helppo valmistaa kuin mikä. Sipuli ja porkkanoita paloitellaan sekaan. Jauheliha oli tällä kertaa hirvipaistista jauhettua, sekaan loraus soijaa, siirappia ja lihaliemikuutio makua antamaan. Haudutus miedolla lämmöllä ja kun pataruoka oli valmista niin lusikallinen puolukkasurvosta, ruisleipä, jossa päällä 5 % Polaria, viereen pitkä lasi rasvatonta maitoa. Oli tosi maittava ruoka.

Äänestä
  • Onko se sokerinhimo todella niin valtava että jokaisessa ruoassa, lihavalmisteissa ja leivissä pitää olla sokeria jossain muodossa. Tuntuu siltä että ihmisten maku on pilattu ettei mikään maistu miltään ilman sokeria.

    Pitääkö hyvä hirvi/kaalipata pilata siirapilla ja vielä lihaliemikuutiolla jossa on lisäaineita ja sokeria sekä natriumglutamaattia. Puolukkasurvokseenkin olet laittanut varmasti sokeria.

    Ei siinä auta rasvaton maito ja lähes rasvaton kumiankkajuusto kun pilaat terveytesi sokerilla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Onko se sokerinhimo todella niin valtava että jokaisessa ruoassa, lihavalmisteissa ja leivissä pitää olla sokeria jossain muodossa. Tuntuu siltä että ihmisten maku on pilattu ettei mikään maistu miltään ilman sokeria.

    Pitääkö hyvä hirvi/kaalipata pilata siirapilla ja vielä lihaliemikuutiolla jossa on lisäaineita ja sokeria sekä natriumglutamaattia. Puolukkasurvokseenkin olet laittanut varmasti sokeria.

    Ei siinä auta rasvaton maito ja lähes rasvaton kumiankkajuusto kun pilaat terveytesi sokerilla.

    monia eikä terveiden tarvitse sokeria ja muutamaa E:tä karttaa. Syömishäiriöisillä neurootikoilla tilanne on tietysti toinen.

    Äänestä

  • Makuja on kirjoitti:

    monia eikä terveiden tarvitse sokeria ja muutamaa E:tä karttaa. Syömishäiriöisillä neurootikoilla tilanne on tietysti toinen.

    sokeria karttaa mutta muista että KAIKKI tämän päivän diabeetikot ovat eilisen terveitä sokerinsyöjiä. Ja niitä tulee koko ajan lisää.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    sokeria karttaa mutta muista että KAIKKI tämän päivän diabeetikot ovat eilisen terveitä sokerinsyöjiä. Ja niitä tulee koko ajan lisää.

    rasvaakaan kartta mutta muistaa että KAIKKI tämän päivän sydän- ja verisuonipotilaat ovat eilisen terveitä rasvaisien kasslereiden ym. syöjiä. Ja niitä tulee koko ajan lisää.

    Äänestä

onko se lihanhimo todella niin valtava että jokaisessa ruuassa pitää olla läskiä. Tuntuu että ihmisten maku on pilattu liialla rasvalla ettei mikään maistu miltään ilman rasvaklönttejä.

Pitääkö hyvä kaalikeitto pilata kuullottamalla kaikki voissa ja smetanakin on varmaan sitä rasvaisinta mahdollista.

Ei siinä auta tilamaidotkaan kun pilaat terveytesi ja pian löydät itsesi kirugin pöydältä tukkeutuneine verisuoninesi ja sydäninfarktinesi.

Äänestä
  • Tilamaito on ihan hirveää. Kerran kakruna maistoin ja laatta meinas lentää. Siinä on lisäksi kaiken maailman bakteereita, mitä lehmässä on. Ei sitä pastörointia ja käsittelyä turhan tähden tehdä.

    Äänestä

muutenkin terveellistä, ei vaan VHH:lla. Mutta sen smetanan leikkimistä pitäisi hieman rajoittaa!
Sipuli on tosi hyvä, tilamaidon kuuseen! Jos et halua korkeaa kolesterolia, joka tukkii suonet.

Äänestä
  • toteutunut kun jatkuvasti toistat vanhaa mantraa että eläinrasva tukkii suonet. Ei sellaista tapahdu kuin Puskan haavemaailmassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kj.mattila kirjoitti:

Tein sen rasvaisesta porsaan kasslerista. Helppo valmistaa kuin mikä. Paljon sipulia, keittojuureksia, mausteita ja kaalisilppu kuullotetaan ensin pannulla voissa. Kun keitto on valmis niin lautaselle lusikallinen smetanaa ja viereen lasi tilamaitoa. On tosi maittavaa VHH-ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu