Sämpyläjupakka

Tänään 29.4. lehdessä, kotimaan uutisisissa, pieni 2 palstan täyteuutinen:

Lahtelainen huoltamoyrittäjä oli antanut viisi vuotta töissä olleelle työntekijälleen potkut koska tämä oli pistänyt omaan lounassämpyläänsä eri täytteitä kuin asiakkaille myytyihin sämpylöihin. Oli kuulemma "luottamus mennyt työntekijään".

Asia oli menossa huomenna käräjille ja työntekijä vaati perusteettomasta irtisanomisesta 2 vuoden palkkaa. Palvelutyöntekijöiden liitto PAM tuli hätiin ja puolusti työntekijää. Työnantaja olisi tietysti hävinnyt jutun, joten he pääsivät sopimukseen asiasta. Olisi tullut sämpylän täytteille kova kilohinta. Jutussa ei kerrottu miten loppujen lopuksi kävi.

Itse jos oisin työntekijä ollut, en olisi sovitellut. Käräjille olis menty, korvaukset nyhdetty ja duunia vaihdettu. On sen verta härskiä käytöstä työnantajalta.

Tietäiskö kukaan mikä huoltoasema oli kyseessä?
61909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos on maksanut juustosämpylän ja laittaa sitten kaikkee muutakin väliin niin se on yksiselitteisesti varastamista.

Ja varastaminen nyt ei ole oikein.Se saapiko varkaalle antaa potkut parista makkarapalasta vai pitääkö varastaa vaikkapa rengaskerta on sinällään typerää edes keskustella.

Ja sääliksi käy yrittäjää kun joutuu tuollaisten asioitten kanssa painimaan.Sillä pääsääntöisestihän ihmisiä kuitenkin pidetään rehellisinä.Ja jos joku duunari sitten osoittautuu varkaaksi,vieläpä kaupan alalla pitäisi toki olla ihan yksiselitteistä että työsuhde päättyy samantien.Vaan laithan tuntuvat suosivan rikollisen oikeus turvaa ja pienemmistä asioista ei ole mitään järkeä kenenkään lähteä työaikaansa oikeudessa pilaamaan.

Kyllä tuntuu taas olevan maailman kirjat mallillaan:(

Äänestä
  • Kai tossa jutussa oli enempi kyse kohtuu-periaatteista kuin rehellisyydestä itsessään; onko sämpyläntäytteessä fuskaaminen niin suuri rikos, että on annettava potkut samantien. Minusta ei. Sittenhän kaikki työpaikoiltaan kyniä yms. vohkivat ihmiset tulisi erottaa samantien...joops, eipä taitais olla kovin montaa häiskää töissä sen jälkeen :) Erottamisen taustalla tais olla muitakin syitä, kuten esim. pomon ja työntekijän huonot välit. Ei tainnu poispotkitun pärstä miellyttää...

    Äänestä

  • wille kirjoitti:

    Kai tossa jutussa oli enempi kyse kohtuu-periaatteista kuin rehellisyydestä itsessään; onko sämpyläntäytteessä fuskaaminen niin suuri rikos, että on annettava potkut samantien. Minusta ei. Sittenhän kaikki työpaikoiltaan kyniä yms. vohkivat ihmiset tulisi erottaa samantien...joops, eipä taitais olla kovin montaa häiskää töissä sen jälkeen :) Erottamisen taustalla tais olla muitakin syitä, kuten esim. pomon ja työntekijän huonot välit. Ei tainnu poispotkitun pärstä miellyttää...

    Se on ihan riittävä syy, että jos omistajaa ei miellytä duunarin naama, niin kyllä se on ihan hyvä syy potkuille. Helvetti. Jos firma on jonkun oma, niin kait se saa ihan itse päättää minkä näköisiä työntekijöitä se siellä pitää. Noi teidän jutut on todella outoja. Työntekijä on työntekijä. Ja POMO on POMO. Perkele. Mä en ikinä ottaisi tollasia urpoja töihin.

    Äänestä

En oikein jaksa uskoa kyseessä olevan jokin pelkkä täytejuttu vaan eivätköhän ongelmat ole olleet pidempiaikaisia ja kärjistyneet sitten sämpylään?? Missään ei ole kerrottu työnantajan näkökulmaa..mitäpä jos näitä sämpylöitä on vuosikaudet tehty "väärin" ja nyt tuli pomon mitta täyteen..?? Meidän työpaikalla vastaavanlainen tapaus, jossa sutki työntekijä lopulta sai kenkää. Toteennäyttö oli vaikeaa vaikka kaikki tiesivät ongelmasta. Ei vika ole aina työnantajassa.

Äänestä
  • Pari siivua juustoa päivässä viiden vuoden ajan; ei senkään pitäs tuntua missään....

    Montako minuuttia itse roikut työaikana netissä / päivä tekemässä jotain muuta kuin työasioita?

    Ottaisitko potkut nöyrästi vastaan jos kerran viidessä vuodessa erehdyt lukemaan mehevää juorua verkosta työaikana? Ehkä pistäisit hanttiin.

    Entäs jos sä käytät työpaikan vessassa pari arkkia enemmän paskapaperia kuin mitä työnantaja on laskenut keskivertotyöntekijän käyttävän? Potkut perkele!

    Äänestä

  • ähäs kirjoitti:

    Pari siivua juustoa päivässä viiden vuoden ajan; ei senkään pitäs tuntua missään....

    Montako minuuttia itse roikut työaikana netissä / päivä tekemässä jotain muuta kuin työasioita?

    Ottaisitko potkut nöyrästi vastaan jos kerran viidessä vuodessa erehdyt lukemaan mehevää juorua verkosta työaikana? Ehkä pistäisit hanttiin.

    Entäs jos sä käytät työpaikan vessassa pari arkkia enemmän paskapaperia kuin mitä työnantaja on laskenut keskivertotyöntekijän käyttävän? Potkut perkele!

    Laskekaapas kuinka paljon kuluja tulee vuositasolla kaikista ylimääräisistä mitä menee taskuun?? Mikään kun tässä maassa ei ole ilmaista edes meille rikkaille ja riistäville työnantajille? Sallittu määrä kun ylitettäneen runsaanlaisesti paikassa kuin paikassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkea sitä... kirjoitti:

Tänään 29.4. lehdessä, kotimaan uutisisissa, pieni 2 palstan täyteuutinen:

Lahtelainen huoltamoyrittäjä oli antanut viisi vuotta töissä olleelle työntekijälleen potkut koska tämä oli pistänyt omaan lounassämpyläänsä eri täytteitä kuin asiakkaille myytyihin sämpylöihin. Oli kuulemma "luottamus mennyt työntekijään".

Asia oli menossa huomenna käräjille ja työntekijä vaati perusteettomasta irtisanomisesta 2 vuoden palkkaa. Palvelutyöntekijöiden liitto PAM tuli hätiin ja puolusti työntekijää. Työnantaja olisi tietysti hävinnyt jutun, joten he pääsivät sopimukseen asiasta. Olisi tullut sämpylän täytteille kova kilohinta. Jutussa ei kerrottu miten loppujen lopuksi kävi.

Itse jos oisin työntekijä ollut, en olisi sovitellut. Käräjille olis menty, korvaukset nyhdetty ja duunia vaihdettu. On sen verta härskiä käytöstä työnantajalta.

Tietäiskö kukaan mikä huoltoasema oli kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu