Nyt sitten

te leipurit voitte niittää sitä satoa, jonka saitte aikaan lakkoilullanne! Yt-neuvottelut alkavat ja 120 työntekijää saa potkut. Kannattiko tosiaan lakkoilla?
13368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

idioottiparka että yt-neuvottelut johtuvat lakkoilusta. Aika surkea ja pieni on ajatusmaailmasi. Taitaa olla kaaleppi siellä sönkkäämässä.

Äänestä
  • vaan te lakkoilijat olette aina selittämässä kaikkea muuta. Kun paperimiehetkin lakkoilivat, heti alkoi tehtaiden siirto ulkomaille. Paperimiehet vain selittivät, että ei se siitä johdu. Kyllä kansa tietää, että siitä se johtui! Niin tapahtuu kaikille lakkoilijoille ennen pitkää, pikkuhiljaa. Kohta suljetaan lihajalostustehtaita joka puolella ja elintarviketyöläiset saa kenkää. Makkarat tulevat vaikkapa Virosta, suomalaiset makkarat. Ei suomalainen työnantaja jaksa lakkoilua, eikä ole varaa maksaa jumalattomia palkkoja. Pitäisi tyytyä siihen palkkaan, joka on suhteessa hinnan korotuksiin. Mutta ei, vaaditaan vaan mahdottomia. Valitettavasti käy sillä tavoin, että kaikkin firmat, joiden tuote voidaan tuottaa muualla, siirtävät tuotansa muihin maihin. Ettekö todella ole vielä huomannut sitä?!

    Äänestä

  • siinähän lakkoilette kirjoitti:

    vaan te lakkoilijat olette aina selittämässä kaikkea muuta. Kun paperimiehetkin lakkoilivat, heti alkoi tehtaiden siirto ulkomaille. Paperimiehet vain selittivät, että ei se siitä johdu. Kyllä kansa tietää, että siitä se johtui! Niin tapahtuu kaikille lakkoilijoille ennen pitkää, pikkuhiljaa. Kohta suljetaan lihajalostustehtaita joka puolella ja elintarviketyöläiset saa kenkää. Makkarat tulevat vaikkapa Virosta, suomalaiset makkarat. Ei suomalainen työnantaja jaksa lakkoilua, eikä ole varaa maksaa jumalattomia palkkoja. Pitäisi tyytyä siihen palkkaan, joka on suhteessa hinnan korotuksiin. Mutta ei, vaaditaan vaan mahdottomia. Valitettavasti käy sillä tavoin, että kaikkin firmat, joiden tuote voidaan tuottaa muualla, siirtävät tuotansa muihin maihin. Ettekö todella ole vielä huomannut sitä?!

    Paperimiehet saavat lakkoilla tai olla lakkkoilematta jos paperintuotanto kannattaa!! Tiedonsiirto on nykyisin sähköistä, oppikirjat ovat kohta sähköisessä muodossa, paperin kulutus, tarve muuttuu ja kilpailu kiristyy, maantieteellinen sijainti voi olla se ratkaiseva tekijä tuotannon siirttoon ei lakko! Työntekijät ovat mielestäsi AINOA JA OIKEA joustaja, ei energian tai raaka-aineen, logistiikan hinta?

    Saatana minä voin tehdä TYÖTÄ, vaikka ILMAISEKSI jos joku kustantaa elämiseni ja olemiseni niin, että MINÄ olen tyytyväinen! Sen pituinen se!!!

    Äänestä

  • siinähän lakkoilette kirjoitti:

    vaan te lakkoilijat olette aina selittämässä kaikkea muuta. Kun paperimiehetkin lakkoilivat, heti alkoi tehtaiden siirto ulkomaille. Paperimiehet vain selittivät, että ei se siitä johdu. Kyllä kansa tietää, että siitä se johtui! Niin tapahtuu kaikille lakkoilijoille ennen pitkää, pikkuhiljaa. Kohta suljetaan lihajalostustehtaita joka puolella ja elintarviketyöläiset saa kenkää. Makkarat tulevat vaikkapa Virosta, suomalaiset makkarat. Ei suomalainen työnantaja jaksa lakkoilua, eikä ole varaa maksaa jumalattomia palkkoja. Pitäisi tyytyä siihen palkkaan, joka on suhteessa hinnan korotuksiin. Mutta ei, vaaditaan vaan mahdottomia. Valitettavasti käy sillä tavoin, että kaikkin firmat, joiden tuote voidaan tuottaa muualla, siirtävät tuotansa muihin maihin. Ettekö todella ole vielä huomannut sitä?!

    Sanoppa kun tunnut tietävän elintarvikealan ongelmista kaiken, paljon on nyt keskimäärin leipuri palkka ja paljon se pitäisi olla. Eikä se tehtaiden siirtyminen muualle johdu Suomalaisten palkoista, vaan työnantajan mahdollisuudesta seurata markkinoita. Vielä kysymys. Pystyisitkö pudottamaan oman palkkasi Virolaisen Leipurin tasolle= n.2.5-3e/h. Epäile jos haluaa elää Suomessa.

    Äänestä

  • korvapuusti pipari kirjoitti:

    miksi tuijotatte vain peruspalkkaan? Kun kuitenkin tulee joka tilipussiin kaiken maailman lisiä, mm yötyölisä. Ajatelkaapa niitä, jotka tosiaan saavat vain kuukausipalkan, he ovat suhteellisen hiljaa. Paperimiehillekin tulee (tuli?) automaattisesti joka tiliin vaikka mitä lisiä, maksettiin jopa saunassa käymisestä. Eikö pitäisi ottaa kaikki huomioon. Eri asia sellaiset lisät, jotka todella on ylimääräisiä, joita on vuodessa korkeintaa yksi tai kaksi. Tuijotetaan vain peruspalkkaan, vaikka vuoden ansiot saattavat olla kolminkertaisia verrattuna peruspalkkaan.

    Äänestä

  • matematiikkaa kirjoitti:

    Voin kertoa sinulle, että se PERUSPALKKA on minimi jonka saa maksaa!!!! Luuletko aikuisten oikeasti, että työnantajani ei osaa laskea??? Isossakaan leipomossa niitä jotka tekevät tällä peruspalkalla töitä ei YÖVUOROSSA ole kuin (1) yksi sellainen joka kuuluu YLIMPÄÄN peruspalkkaryhmään!!!!

    Ajattele vaan sitä oman pussisi sisältöä ja jätä leipurien asiat leipureille! Leipominen on suurta ammattitaitoa vaativaa työtä, hyvälle ammatti-leipurille maksetaan enemmän kuin taulukkopalkka, mutta se tuottaa 100 x sen mitä se maksaa!!!

    Veetu täällä lasketaan, että peruspalkkaa ei pidä tuijottaa, seuraavassa jutussa vätystellään kuinka ay-tollot saavat VAIN peruspalkan, sitten nikotellaan lisistä kun niitäkin ay-tollot saa, seuraavaksi uhotaan kuinka paljon ytk:jäsen saa siitä hyvästä, että EI kuulu liittoon!!! Mikä lisä se liittoon kuulumattomuuslisä on?? Aivan turha kustannus leipomisen kannalta, mutta ammattileipuri leipoo senkin lisän silmää räpäyttämättä!

    Äänestä

  • ay-tollo kirjoitti:

    ammattitaitoa vaatii? Jokainen kotiäitikin osaa leipoa! Eihän leipomossa työskentelevän tarvitse kuin soveltaa leipomista koneiden käyttöön! Aion aina leipoa kotona leipää, tulee halvemmaksi ja on parempaa. Kahvileivistä en edes tykkää, niitä en viitsisi leipoa!

    Äänestä

  • kotiäiti leipoo kirjoitti:

    ammattitaitoa vaatii? Jokainen kotiäitikin osaa leipoa! Eihän leipomossa työskentelevän tarvitse kuin soveltaa leipomista koneiden käyttöön! Aion aina leipoa kotona leipää, tulee halvemmaksi ja on parempaa. Kahvileivistä en edes tykkää, niitä en viitsisi leipoa!

    Kyllä leipurin työ vaatii ammattitaitoa ihan eri tavalla kuin kotiäidin sämpylän teko! Leipomioden tuotteiden PITÄÄ olla JOKA päivä, joka ainoa kerta TASALAATUISIA, samannäköistä, makuista, kokoista ja painoista grammalleen!!!

    Leipurin pitää tietää TÄSMÄLLEEN kuinka kauan tuotteen läpimeno kestää, missä vaiheessa mikäkin taikina tehdään, mikä lämpötila taikinaoilla pitää olla ja se ei ole mitään noin VAAN asteelleen, grammalleen!!!!

    Kun käsitellään suuria määriä jauhoja, sokeria, suolaa, hiivaa,,, ihan mitä tahansa raaka-ainetta se pitää varastoida oikein, punnita oikein koska sen tuhlaaminen MAKSAA!!!! Jos leipuri unohtaa hiivan taikinasta niin VAHINKO on 1000 :sia tai 10000:sia riippuu taikinan koosta ja lajista kuinka kalliita aineita tärvääntyy!

    Kotileipominen ja leipomossa leipurina työskentely ovat (2) kaksi eri asiaa!!!!

    Äänestä

syyllisiä töttömyyteensä?.

Äänestä

Leipurit eivät enää yritä, ei kannata! Nyt pitää olla trendikäs ja tienata keinottelulla, pika-vippibisneksellä tai vain loisia! Kuka täysijärkinen herää kello 00.00 ja ryhtyy leipomaan???? Kaikki pitää saada ilmaiseksi, mikään ei saa maksaa mitään: ei jauhot, ei kuljetus, ei sähkö, ei työ ja 0 x 0 = 0 niin se on siinä!

Turhaan leipureita syytät! Leipomoala vaatii pääomaa, ammattitaitoista työvoimaa ja aikaa työn tekemiseen! Leipomoissa työ alkaa aikaisin, heti puolenyön jälkeen ja on kiireistä fyysistä työtä, ei nyky-ihmiset ryhdy sellaiseen yrittämiseen! Kalliita koneita ei kannata seisottaa ja kun vuorotyö alkaa niin sitä yrittämisestä vapaata aikaa jää vielä vähemmän! Kuka sitä haluaa???? Ei kukaan, vaikka se olisi ilmaista!

Äänestä
  • Juuri yöllähän se leipominen pitää tapahtua. Lauantaisin ja sunnuntaisin on saatava myös vastaleivottua leipää. Kaikille ay-tolloille ei tietenkään työ ole koskaan maistanut. Pihalle vaan yt-neuvottelujen kautta työhaluttomat ay-tollot. Ja niinhän se homma meneekin. Paikallisesti sovitaan leipomon työskentelyajat ja tavat, ja töihin pääsevät ne , joilla on työhaluja.

    Äänestä

  • tolloillaan... kirjoitti:

    Juuri yöllähän se leipominen pitää tapahtua. Lauantaisin ja sunnuntaisin on saatava myös vastaleivottua leipää. Kaikille ay-tolloille ei tietenkään työ ole koskaan maistanut. Pihalle vaan yt-neuvottelujen kautta työhaluttomat ay-tollot. Ja niinhän se homma meneekin. Paikallisesti sovitaan leipomon työskentelyajat ja tavat, ja töihin pääsevät ne , joilla on työhaluja.

    Noin pässiä ei olekaan. Mene hoitoon ja ota koko ytk mukaan.

    Äänestä

  • tolloillaan... kirjoitti:

    Juuri yöllähän se leipominen pitää tapahtua. Lauantaisin ja sunnuntaisin on saatava myös vastaleivottua leipää. Kaikille ay-tolloille ei tietenkään työ ole koskaan maistanut. Pihalle vaan yt-neuvottelujen kautta työhaluttomat ay-tollot. Ja niinhän se homma meneekin. Paikallisesti sovitaan leipomon työskentelyajat ja tavat, ja töihin pääsevät ne , joilla on työhaluja.

    kaaleppi se sormi pois persereiästä kun noin taas ahdistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikein teille! kirjoitti:

te leipurit voitte niittää sitä satoa, jonka saitte aikaan lakkoilullanne! Yt-neuvottelut alkavat ja 120 työntekijää saa potkut. Kannattiko tosiaan lakkoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu