"Isä"

Tuomitsee yhteiskunnan "loiset",
mutta..
hyödyntää etuisuudet pientä vilppiä käyttäen.
On sitä mieltä että duunarien sairaslomat ovat useinmiten tarpeettomia,
mutta..
loukattuaan jalkansa on seitsemän viikon sairauslomalla, (luulisi tietokoneen käytön onnistuvan ilman jalkaa)
On mielestään rehti ja oikeudenmukainen,
mutta..
Petti vaimoaan nuorten tyttösien kanssa työmatkoillaan, (vaikeahan miehen on kieltäytyä, kun tarjotaan)
Ei hyväksy väkivaltaa,
mutta...
pieksi tytärpuoltaan vaimonsa apuna, kun ilkeä lapsi ei enään alistunutkaan hakkaamiseen.
On lainkuuliainen,
mutta...
omisti pornografista materiaalia joka nykyään luokitellaan pedofiliaksi.
Lähetti tyttärelleen tekstiviestin jossa ilmoittaa ettei enään tunnusta tätä lapsekseen,
mutta....
tytär ei tälläistä isää ole enään pitkään aikaan isäkseen tunnustanutkaa (suurin osa tutuista luuleekin kyseisen isän kuolleen jo vuosia sitten).
3729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuollaisia kaksinaamaisia isiä on Suomi pullollaan, väärällään. Esitetään edessäpäin yhtä ja todellisuus onkin aivan toista kuin olettaa saattaa, vain lähimmät tietävät asioiden oikean laidan.
Onneksi olet älynnyt siirtyä pois siltä alueelta missä tuollainen isä hääräilee ja antaa vaikutteita ja nimenomaan tosi huonoja sellaisia.
Sukuaan ei voi valita mutta ystävänsä voi ja sukunsa kanssa ei ole pakko olla tekemisissä jollei sitä välttämättä halua.
Lapsuus on eri juttu, silloin alaikäisenä on määrättävissä mutta aikuisena ei onneksi enää, voi itse päättää omasta elämästään ja siitä kenen kanssa on tekemisissä.
Onnea elämääsi, muista jos itsellesi tulee lapsia opeta niille aitoa rehellisyyttä myöskin esimerkilläsi.

Äänestä
  • tämä vaikuttaa suhteisiin myös niiden sukulaisten kanssa joihin haluaisin olla läheisissä väleissä.
    Koska en halua olla samassa tilassa isäni kanssa, en myöskään voi osallistua perhejuhliin.
    Ja kun tarpeeksi kauan kieltäytyy tekosyyn varjolla kutsuista, ei kutsujakaan enään tule...

    Äänestä

  • kbinnååp kirjoitti:

    tämä vaikuttaa suhteisiin myös niiden sukulaisten kanssa joihin haluaisin olla läheisissä väleissä.
    Koska en halua olla samassa tilassa isäni kanssa, en myöskään voi osallistua perhejuhliin.
    Ja kun tarpeeksi kauan kieltäytyy tekosyyn varjolla kutsuista, ei kutsujakaan enään tule...

    takuulla. Usein ulospäin mukavia ja lupsakoita, lähipiirissään pyrkivät valtaasemaan ja kun sen saavat niin alkavat siekailematta tyranniksi. Usein vaikea tajuta enne kuin liian myöhäistä, oma faijani perusti asemansa rahaan, sillä piti valtansa, muuty eivät saaneet hannkia ammattia, jossa tienaisi enemmän ja kaikki, jotka tienasivat olivat joko huijareita tai muuten rehellistä duunaria(eli häntä) hyväksikäyttäviä. Me lapset emme saaneet käydä töissä teineinä liikaa, koska sehän olisi kaventanut isän valtaa, toki töissä piti käydä ettemme kuitenkaan olisi hänen kukkarollaan liikaa.
    Onneksi olen tajunnut suhteellisen nuorena poistua isän vaikutuspiiristä ja muuttanut toiselle puolen suomea, omista asioista en pahemmin isälle kerro, koska kokemus on opettanut olemaan antamatta pikkusormeakaan. Puhelin keskustelut koskevat lähinnä säätä ym....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jmoilnno kirjoitti:

Tuomitsee yhteiskunnan "loiset",
mutta..
hyödyntää etuisuudet pientä vilppiä käyttäen.
On sitä mieltä että duunarien sairaslomat ovat useinmiten tarpeettomia,
mutta..
loukattuaan jalkansa on seitsemän viikon sairauslomalla, (luulisi tietokoneen käytön onnistuvan ilman jalkaa)
On mielestään rehti ja oikeudenmukainen,
mutta..
Petti vaimoaan nuorten tyttösien kanssa työmatkoillaan, (vaikeahan miehen on kieltäytyä, kun tarjotaan)
Ei hyväksy väkivaltaa,
mutta...
pieksi tytärpuoltaan vaimonsa apuna, kun ilkeä lapsi ei enään alistunutkaan hakkaamiseen.
On lainkuuliainen,
mutta...
omisti pornografista materiaalia joka nykyään luokitellaan pedofiliaksi.
Lähetti tyttärelleen tekstiviestin jossa ilmoittaa ettei enään tunnusta tätä lapsekseen,
mutta....
tytär ei tälläistä isää ole enään pitkään aikaan isäkseen tunnustanutkaa (suurin osa tutuista luuleekin kyseisen isän kuolleen jo vuosia sitten).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu