rakastuminen

Kyllä se on paskamaista. Suorastaan, ainakin jos se on yksipuolista.
Tunnen itseni typerykseksi, täysin naurettavaksi.
Järki on himmentynyt ja vaistot päässeet valloilleen.
Voi sen helvetin kuustoista. Tässä on kaikki ihan pielessä.

Miten voi rakastaa väärää ihmistä? Jos rakastaa toista ja saat häneltä vastarakkautta niin eikö hän ole juuri se oikea ihminen. Nykyinen tilanne ei taida tehdä sinua onnelliseksi joten ehkä kannattaisi tehdä jokin muutos. Kuuntele vielä sisintäsi ja mieti onko kyse todellakin rakastumisesta vai ihastumisesta. Ihastuksia tulee ja menee, mutta rakastuminen on asia erikseen.

Ihastuminen tuo mukanaan valtavan hyvänolon tunteen mutta myös korostaa ihmisen synkkiä puolia, eli jos itsetunto on jo valmiiksi alhainen niin tuossa tunteiden vuoristoradassa käydään sitten myös todella pohjalla.

Sellainen yksipuolinen ihastuminen jota kuvailit, se voi olla todella järistyttävä kokemus, niin myönteisessä kuin kielteisessä mielessä. Kokemusta on. Siksi Kannattaakin pitää varansa että salliiko itsensä mennä suinpäin ihastumaan "väärään" henkilöön. Pää vaaleanpunaisissa pilvissä kun ihastuksen kohde on lähistöllä ja elämä on kuin silkkiä vaan, arkinenkin tekeminen tuntuu hyvin merkitykselliseltä ja tärkeältä, ego ja olemus saa kunnolla buustausta ja ryhtiä lisää.

Sitten puolestaan kun ei pääse nauttimaan sitä ihastuksen läsnäoloa ja (kuvittelemaansa) sielujen sympatiaa niin oma arjen puuhastelu muuttuu merkityksettömän tuntuiseksi, turhauttaa, kaikki on paskaa, syvä masennus ja katkerat ajatukset piinavat päivästä päivään, ihastuksen kohde ei pysy poissa ajatuksista, sanonta: "poissa silmistä, poissa mielestä" osoittautuu paikkansapitämättömäksi. Tällaisesta toipuu vain ajan myötä.

miltäköhän siipasta tuntuu kun aistii kaiken. parasta olis olla rehti ja kertoa totuus niin siippa saa valita jääkö vai lähteekö. varmaan lähtee mut sori vaan..kumpi sopan keitti,,ehkä kadut jälkeenpäin ehk et. elmä on.

Varman päälle pelaaminen on niin raukkamaista. Onpahan se siippa kulta ja voi ajatella toista. Mitenköhn se avio avo kärsii, kun raukka ei uskalla kertoa vaan ns. roikuttaa. Niin epreilua, voin kertoa, totuuden kun sais tietää niin heivais varmaan tollasen nysvän..en edes viitti sanoa minne. Säälipisteitä nolla.

Tunteilleen ei voi mitään, mutta teoilleen voi. Olen kokenut tuon saman. Kun on tuon "toisen" lähellä, ilma väreilee ja tuntuu kuin magneetti vetäisi tuota toista kohden. Ei uskalla katsoa päin, taistelee tunteitaan vastaan, minkä pystyy. Toisen läheisyys saa tuntemaan omat rintansa ja pyllynsä. Kuolleeksi luultu ruumis herää henkiin. Aistit herkistyvät ja huulet kaipaavat suudelmaa. Tuo toinen katsoo ehkä liian pitkään, mutta häveliäisyys ja moraali kieltää tekemästä mitään. Sitä yrittää kohdistaa ajatukset muualle, mutta se on niin vaikeaa. Sitä sitten kirjoittaa tänne, jotta voi edes jollekin purkaa tuntojaan.

Nuo tunteet eivät johda mihinkään, koska ei anna lupaa itselleen. Osa ihmisestä on surullinen, koska mitään arvokkaita ja todellisia tunteita ei saisi heittää hukkaan.