En tiedä enää mitä ajatella miehestä, jonka kanssa vietin elämäni ihanimmat kaksi kuukautta. Hän sanoi aivan ykskaks yllättäen tasan viikko sitten, että ei osaa sanoa haluaako olla kanssani vai ei. Kuulemma suree vielä edellistä rakkauttaan, eikä ole päässyt yli tämän menetyksestä. Sanoo, ettei missään tapauksessa enää haluaisi takaisin entistä, mutta ylikään ei ole päässyt. Erosta oli meidän tavatessa kulunut 2 kuukautta. Päivittäin mies kuitenkin soittelee tai laittaa viestiä minulle ja haluaa nähdä mun työpaikalla harva se päivä. Miksi ihmeessä? On hirveää kidutusta nähdä toinen ja halata, kun haluaisi niin paljon enemmän. Sitten hän vain pyytelee anteeksi ja sanoo, että hän nyt vain on tälainen eikä voi itselleen mitään. Kannattaako jäädä odottelemaan ajan kulumista ja toisen selviämistä edellisestä erosta vai alanko vain katselemaan muita miesehdokkaita ja unohdan tämän menneen surijan kokonaan? Helppoa se ei tule olemaan, koska olen vieläkin häneen rakastunut.
Jätetty vai ei?
Lady Antabellum
6473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No kyl se on menneen talven lumia.. Taitaa rakastaa vieläkin sitä entistä, joten unohda koko tyyppi.
varmaan oikeassa. Yritän unohtaa.
Olen samassa tilanteessa, mutta olen se osapuoli joka suree vielä edellistään. Suhde oli sellainen joka ei olisi koskaan voinut toimia, mutta se ei tarkoita etteikö tunteeni häntä kohtaan olisi valtavan vahvat. Haluaisin jatkaa eteenpäin, löytää ihmisen jonka kanssa elämäni jakaa, ja järki sanoo että nyt sellainen saattaisi olla löytynyt. Mutta sydän kaipaa vielä edellistä. Helpommaksi asiaa ei tee yhtään se, että edellinen kaipaa ja rakastaa myös minua, mutta elämä ei antanut meille mahdollisuutta. Tuntuu epäreilulta että kiinnostava ihana ihminen tuli vastaan näin pian, kun en ole vielä yli edellisestä. Haluaisin pitää uudesta ihmisestä kiinni ja uskon että ajan kanssa saattaisin rakastuakin, mutta jatkuvasti vaivaa huono omatunto siitä että sydämessä on vielä toinen. En voi olla aidosti läsnä suudellessa. Aikaa siihen tarvitsee, en tiedä kuinka kauan, mutta vaikea kuvitella että kukaan jaksaisi odottaa toipumistani.
Minut puolestani jätettiin ja tunteet olivat vahvat molemminpuolin. Arvaa menikö usko rakkauteen? Joku sanoo, että aika parantaa haavat. Kyllä varmaan parantaa. Aina palaan siihen, kuinka olisin halunnut olla hänen kanssaan. Mutta mindfulness ja ankkuroiminen kehoon ovat päivän sanoja. Älä pakota elämää ja sano "Minä haluan", kun se ei toteudu.
Kuulostaapa tutulta. Itse olen tällä hetkellä suhteessa, jossa toinen kaipaa edelleen entistään. Olen alusta asti sanonut tilanteen olevan minulle aivan ok. Ja alusta asti olen valehdellut niin Hänelle kuin itsellenikin. Sovimme pitävämme hauskaa ja nyt kolme kuukautta myöhemmin, vietän suurimman osan viikosta Hänen luonaan ja teemme lähes jokaisen asian yhdessä. Silti tiedän, että Hänellä on edelleen toinen ihminen mielessä.. Toisaalta, minä välitän Hänestä niin paljon, että jos saan edes pitää tämän pienen osan Hänestä, teen mitä vain sen eteen..
sinä saat pitää rakkaasi lähelläsi, mutta minä olen aivan yksin ajatusteni ja tunteideni kanssa. Toisaalta koen, että hyvä niin ja saanpahan nyt rauhassa kuulostella itseäni ja tunteideni aitoutta. Toisaalta taas kaipaus toisen lähelle on niin voimakas, että se tekee tosi kipeää. Mutta mitä pidemmälle aika kuluu, sitä varmemmaksi alan tulla etten häntä takaisin saa ja että meitä ei kuitenkaan oltu tarkoitettu yhteen, vaikka se siltä niin voimakkaasti äsken tuntuikin. Ja tuntuu vieläkin. Auta Jumala!