On kyllä rakkaan Suomenmaan meno nykypäivänä sitten muuttunut.
Olen vakituisessa työpaikassa, jo yli 4 vuotta töitä takana mutta
tulevien muutosten ym ansiosta on kyllä hieman pakko alkaa katselemaan
uusia työmaita.
Olen ottanut pariinkin paikkaan yhteyttä tiedustellakseni mahdollisesti
uutta tointa, ja kyllä on ollut kylmää kyytiä, voi helvetti sentään.
Siis työnantajien puolelta.
Itse kun olen 70 luvun alun kasvatteja, niin esim vielä 90 luvun taitteessa
ei ollut minkäälaista ongelmaa päästä töihin, kuin esim. nykyään.
Aluksi työnantajat esittivät olevansa ihan kiinnostuneita yhteydenotoistani,
mutta kun eräät asiat selkiytyivät heille, niin jo loppui kiinnostus kuin seinään.
En nyt lähde erittelemään mitä ne olivat, mutta löysin tämän listauksen
iltasanomien keskustelupalstalta, kuvaa loistavasti nykyistä meininkiä.
"Juupa juu kirjoitti:
Töihin on muutenkin todella vaikea päästä. Suhteet tietysti auttavat, mutta muuten olet joko:
- liian nuori tai liian vanha.
- liian alhaisesti koulutettu: et ole työnantajan silmissä hyvä valinta, koska leimaudut automaattisesti laiskaksi ihmiseksi, joka ei ole kiinnostunut mistään.
- liian korkeasti koulutettu: et saa työtä koska sitoutumistasi kyseiseen työpaikkaan epäillään ja tulet muutenkin liian kalliiksi palkata.
- liian kokematon: jos et ole ollut valmistuttuasi vielä kertaakaan oikeissa töissä, et omaa tarvittavaa työkokemusta, jota ilman töitä ei tipu.
- et ole tarpeeksi pätevä kyseiseen työhön: vaikka omaat vuosienkin työkokemuksen hakemastasi työstä, et ole kuitenkaan pätevä, koska nykyisin haettu työ pitäisi osata täydellisesti samantien, ovesta ensi kertaa astuessa.
- jos olet ollut hetkenkin olosuhteiden pakosta työttömänä, saati pidemmän aikaa koska töitä ei vaan ole löytynyt, olet epäilyttävä luuseri.
- jos olet kouluttautunut monipuolisesti, olet epäilyttävä koska et tiedä mitä haluat, etkä todennäköisesti viihdy kyseisessä työpaikassa kovin kauaa.
- jos olet kouluttautunut suppeasti ja vain yhdeltä alalta, et ole kiinnostunut kehittämään itseäsi.
- jos olet nainen parhaassa työntekoiässä, iskevät välittömästi epäilyt raskaudesta ja perheen perustamisesta.
- jne....."
Huhhuh, eipä voi muuta sanoa....

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juuri tällaista se on nykyisin hyvin monille, mukaanlukien itselleni. Minullakin on tällä hetkellä työpaikka, mutta
epävarmojen näkymien vuoksi työpaikan menetyksen uhka on suuri aivan lähikuukausina, olen päivittänyt ansioluetteloa, varovasti katsellut uusia uramahdollisuuksia mutta juuri kuten kirjoitit, arveluttavalta näyttää.
Vielä enemmän olen järkyttynyt siitä, että palkkataso alkaa nyt romahtaa.
Olen kuvitellut olevani huonosti palkattu, kun saan 2010 euroa kuukaudessa käännös-ja oikolukuhommista.
Raaka totuus onkin vielä karumpi. Nyt ei enää tarjota kuukausipalkkaa vaan suoritepalkkaa tai toiminimellä toimimista. Suoraan ehdotetaan myös "siinä ohessa" puhelinvaihteen hoitoa ja postin jakamista ja muita pikkuhommia, jotka vaatisivat tavallaan jatkuvaa edes takaisin hyppimistä.
Laskeskelin erästäkin työpaikkaa miettiessäni, että he ihan tosissaan olettavat, että kykenen kääntämään haasteellista teknistä tekstiä 20 sivua päivässä. Siis tuolla sivumäärällä laskennallinen tuntipalkka olisi 12 euroa tunnissa, mikä on vielä siedettävä palkka.
Kaunokirjallisuuden kääntäminen tosin on vielä hurjempi kenttä: opiskelukaveri kääntää, mutta kertoi sen onnistuvan vain siksi, että miehellä on valtavan hyvät tulot. Hänen omat vuosiansionsa ovat noin 14 000 euroa.
En uskalla ryhtyä toiminimelle. Mietin, mikä olisi seuraava siirto. Ikää on jo 43, joten on iänkin puolesta vaikea saada töitä. Minulle on sanottu ihan suoraankin, että hakevat nuorempaa.
Hain asiakaspalvelutehtäviin ja toimitusjohtaja sanoi, että he hakevat sellaista hiljaista ja vähäpuheista ihmistä, että saatan olla liian ulospäinsuuntautunut tehtävään. Siis asiakaspalvelussa!
Kaiken huipuksi olen yleensä aika hiljainen, ainoastaaan jännittäessäni haastattelussa saatan innostua puhumaan enemmän---
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vakiniasta kokoaikaista työtä, josta maksettaisiin yli 2500 euroa kuukaudessa ei oikein ole, ellei satu olemaan juristi, ekonomi tai lääkäri. Olenkin harkinnut hakeutuvani opiskelemaan lisää. Nyt on yksi akateeminen tutkinto ja toinen ammattikorkeakoulusta.
haettiin hiljaista ja vähäpuheista ihmistä? Siinä olisi ollut paikka juuri minulle! Yleensä kun haetaan aina ulospäinsuuntautunutta myyntihenkistä myyntitykkiä, vaikka ei olisi edes myyntihomma kyseessä.